Menestystä vuodelle 2018! / Happy New Year 2018!

Vuosi 2017 alkaa olla lopuillaan. Tältä vuodelta on helppo siirtää tavoitteet piakkoin alkavalle uudelle vuodelle, koska kaikki vuosi sitten asettamani tavoitteet jäivät saavuttamatta. Niin näyttelyrintaman Ruotsin ja Norjan valioituminen, kuin pk-koerintaman HK2 ja VK1 jäivät kaukaisiksi haaveiksi. Uutta yritystä siis vuonna 2018 luvassa! Pitää toivoa että tulevana kesänä vältämme esimerkiksi kesän 2017 tassuhaverit.

Toisaalta yllättäviä onnenpotkujakin sattui. Kaidan hieno urotyö syksyllä oli ehkä vuoden kohokohta. Pieleen mennyt koekausi ei harmittanut enää, kun hollannikas osoitti todellisessa elämässä omaavansa riittävät hakukoiran elkeet! Ja äärimmäisen onnellinen olen ollut myös siitä, että Nuutti-corgi on yhä kanssamme. Moneen kertaan vuoden aikana olen ehtinyt itkeä yhteisen taipaleemme loppua, mutta niin vain corgipappa on sinnikkäästi jatkanut taivallustaan, vaikka omistajalla onkin meinannut usko loppua. Menemme jo jatkoajan jatkoajalla, mutta sitäkin arvokkaampia ovat nämä hetket olleet <3 Ensi vuodelle on edessä raskaita päätöksiä väistämättä, mutta niitä en murehdi nyt.

Tuokoon vuosi 2018 kuitenkin myös paljon kaunista ja hyvää! Olkoot ne sitten onnistumisia tai epäonnistumisia, niin kaikesta voi oppia ja luottakaamme siihen, että kaikella on tarkoituksensa.

Oikein ihanaa alkavaa vuotta 2018, toivovat Kaida ja Nuutti henkilökuntineen!

Paljon Onnea Nuutti 10 v! / Happy 10th Birthday for Nuutti!

Niin se vain pappacorgi pääsi täyttämään pyöreitä! Tänä vuonna Nuutin takajalkojen kunto on heikentynyt hitaasti mutta varmasti, joten on todella syytä juhlaan kymppisynttäreiden kunniaksi. Luopumisen tuskaa on saatu potea pitkin vuotta jo, sillä väistämätön lähenee vääjäämättä kun corgin takaraajojen hermotus katoaa pikkuhiljaa. Sitäkin onnellisempi olen että ehdimme muuttaa uuteen kotiin ja viettää vielä yhden joulun Nuutin kanssa. Elelemme sen kanssa päivän kerrallaan niin kauan kuin Nuuttin mieli vain pysyy virkeänä eikä se kipuile takajalkojen vuoksi.

Hyvää kymmenettä syntymäpäivää Nuutille ja sisaruksilleen eli Töllimäen A-pentueelle!

 Kakun jälkeen oli vuorossa lahjapaketin aukaisu. Nuutti kävi innolla lahjapaperin kimppuun ja aikansa "isoveljen" touhua seurailtuaan Kaida haki itse itselleen joulupaperien keräyspussista itselleen palan lahjapaperia jota repiä. Ja kyllä molemmilla oli niin hauskaa ^_^

Jouluterveiset! Season greetings!

Kaida ja Nuutti palveluskuntineen toivottavat ihanaa joulua ja onnellista uutta vuotta 2018!

Kaida and Nuutti wish you a very merry Xmas and happy New Year 2018!

Jouluksi (uuteen) kotiin!

Niin mukava kuin vuokra-asuntomme Oulun Toppilassa olikin, niin kesän jälkeen alkoi tilan (ja naapurirauhan) kaipuu kasvaa kummasti. Muutama äänekkäämpi uusi naapuri ja seudun parhaiden ulkoilumetsien muuttuminen rakennustyömaaksi painoivat vaakakupissa vahvasti. Aloimme pohtia onko järkevää enää maksaa vuokraa vai olisiko syytä sijoittaa asuntolainaan ja omaan kotiin.

Onneksi onni potkaisi ja löysimmekin talomarkkinoilta itsellemme suht helposti kaikin puolin miellyttävän oman kodin! Mukava noin sadan neliön omakotitalo isolla tontilla ja lähellä loputtomia ulkoilumaastoja oli niin houkutteleva, että vaihdoimme mereisen Toppilan hieman sisämaahenkisempään Heikinharjuun. Viime viikot on töiden ohessa yritetty taas pakkailla elämää laatikoihin ja loppuviikko siirretty omaisuutta osoitteesta toiseen. Pikkuhiljaa urakka alkaa olla ohi ja pääsemme opettelemaan omakotitaloasumisen saloja.

Ainakin koirat osasivat heti arvostaa omaa pihaa: Kaida vetelee riemurallia pitkin lumikinoksia ja Nuutti yrittää pysyä perässä haukkuen tiukkoja komentoja pikkusiskolleen. Ensi kesänä lienee edessä tontin aitaaminen, ettei ralli laajene liian pitkälle naapurustoon :D

Tässä vielä pieni kuvakavalkadi meidän lauman uudesta reviiristä!

Muuttorumban väsyttämät löysivät heti uudesta kodista parhaat paikat

Lenkkipolut metsiin aukeavat ihan läheltä

Kaida kävi tutustumassa Huutilammen luontopolkuun

Oma piha, paras piha <3

Winner takes it all

Nordic Winner 2017/M.Paavola

Tämän vuoden aiemmat näyttelyt ja palveluskoirakokeet ovat menneen niin mönkään, että Messarin suurnäyttelyidenkään suhteen ei ollut suuria toiveita. Mätsäritreenaus kuitenkin kannatti, sillä Kaida räjäytti viikonloppuna palkintopotin!

Perjantaina meidän niukkaturkki oli 8 koiran joukosta tanskalaistuomarin päätöksellä paras narttu ja VSP= Helsinki Winner -17. Sijoitus oli mitä mieluisin, sillä saimme Kaidalle hienon arvostelun ja se sai tittelit ja palkinnot, mutta meidän ei tarvinnut jäädä Messukeskukselle odottamaan ryhmäkehiä (vaan pääsimme päiväunille huoneistohotelliimme :D )

Nordic Winner 2017/M.Paavola

Lauantaina Pohjoismaiden Voittaja oli houkutellut paikalle pitkisholskuja jopa 14 kpl. Siitä joukosta ruotsalainen tuomari valitsi ainoana valionarttuna esitetyn Kaidan rotunsa parhaaksi. Saimme siis tähän asti puuttumaan jääneen NordicWinner tittelin :O Ryhmäkehästä ei Kaidalle sijoitusta herunut, mutta sen sijaan lyhytkarvainen holsku nousi RYP2-palkintopallille! Olin rodun menestyksestä todella iloinen, sillä holskut eivät todellakaan ole perinteinen ryhmäsijoittujarotu! Rodun saama positiivinen julkisuus Messarissa on aina plussaa.

Sunnuntaina alkoi jo näyttelymaratooni väsyttää niin koiraa kuin omistajiakin, mutta niin vain Kaida pisti parastaan ollen jälleen ROP ja ansaiten vielä Voittaja -17 tittelinkin viikonlopun päätteeksi ^_^  Emme ehtineet sunnuntaina jäädä enää odottamaan ryhmäkehiä, vaan suuntasimme hyvissä ajoin pitkälle kotimatkalle.

Nordic Winners 2017/ M.Paavola

Upeat tulokset korvasivat kaiken ajan ja vaivan, mitä kolmen päivän näyttelymaratooni vaati <3 Onneksi kuitenkaan tämmöisiä putkia ei ole joka vuosi, sen verran voimia verottava viikonloppu oli. Mutta etenkin muutoin huonosti menneen vuoden jälkeen tälläinen vuoden päätös näyttelyrintamalla oli tervetullut piriste meille kaikille!

 Kaidan saamat sanalliset arvostelut löytyvät kokonaisuudessaan Näyttelyt-sivulta.

Treeniä Messaria varten

Tämän vuoden näyttelymenestyksen perusteella ei jaksa olla kovin toiveikas Messukeskuksenkaan isojen kv-näyttelyiden suhteen. Mutta Kaida on kuitenkin ilmoitettu kaikille kolmelle päivälle: Helsinki Winner perjantaina 8.12., Pohjoismaiden Voittaja la 9.12. ja Voittaja su 10.12.. Kävimme eilen treenaamassa kehäkäyttäytymistä Oulun Koirakerhon järjestämässä match showssa, pitkästä aikaa. Toiveissa oli lähinnä itselläni päästä kokeilemaan miten valitsemani kengät sopivat koiran kanssa juoksemiseen kehässä, ja muistutella Kaidalle että miten isossa koiratapahtumassa käyttäydytään.

Mätsäri oli varsin suosittu ja Kaidan sarjassa eli isoissa aikuisissa kehässä kävi 35 koiraa (Kaida viimeisessä kolmen koiran "parissa"). Miestuomari oli perusteellinen ja saimme odotella lähes pari tuntia omaa vuoroamme, mutta toisaalta Kaida saikin sitten hyvän treenin kun tuomari seisotti pitkään, käsitteli koirat huolellisesti mutta lempeästi läpi ja juoksutti useamman kierroksen. Kaida käyttäytyi oikein mallikkaasti ja saikin punaisen nauhan. Punaisten palkintokehässä oli aika kova tunku ja tuomari ei juuri katsonut koirarivistön hännillä olevaa Kaidaa, joten uskoin että pääsisimme nopsaan lähtemään kotimatkalle. Mutta vielä mitä, yhden toisensa jälkeen tuomari kätteli ja kiitteli muista koirakoita kehästä pois, kunnes Kaida oli neljän parhaan joukossa! Ajattelin, että on mukava saada jotain palkintoa kotiinvietäväksi, mutta tuomari valitsikin Kaidan kahden parhaan joukkoon ja meitä vielä lisää juoksuteltuaan sijoitti Kaidan isojen aikuisten punaisten ykköseksi :D Ei auttanut muu, kuin jäädä odottelemaan vielä match shown BestInShow kehääkin.

Kuva: Anu Romppainen/OKK

BIS-kehässä oli arvostelemassa kaikki mätsärin viisi miestuomaria. Kaida sai siis vielä lisää kopelointitreeniä tuomareilta ja päästiin juoksemaan vielä isoa kehääkin ympäri useampaan kertaan. Kieltämättä tuli nyt ajettua sisään omat kenkäni ihan koko rahan edestä! Kaidaakin alkoi jo se noin 4 tunnin hallissa oleskelu kyllästyttää, mutta hienosti se aina jaksoi poseerata seisaltaan kun sitä pyysin. Hyvin pitkän ja perusteellisen harkinnan jälkeen tuomarit alkoivat sijoitella koiria kahdeksalle palkintosijalle. Kaidan nimeä saatiin odotella tovi, sillä tuomarit sijoittivat holskuneidin kolmossijalle :O Olin ihan ällikältä löyty! Nätö-treeniä saatiin enemmän kuin tarpeeksi ja vielä hyvät palkinnotkin kotiinviemisinä (mm. isot pokaalit, ruusukkeet, 15 kg koiranruokasäkin, tarvikepalkintoja ja 2 lahjakorttia eläinlääkäriasemille). Jos ei oikeista näyttelyistä tänä vuonna olla mitään tienattu, niin kiva että näin epävirallisista kehistä edes päästään palkinnoille :)


Toivottavasti ei nyt käytetty kaikkea näyttelyonnea, vaan viikon päästä Messarissakin meitä lykästäisi. Ei muuta kuin peukut pystyyn ja muut sormet ristiin!

Dutch to the rescue!

Kaida lauantain tapahtumapaikoilla

Eipä sitä aina osaa arvata, millaista sattumankauppaa elämä on. Monen sattuman summana Kaida teki lauantai-aamuna (juuri ennen kuin olin lähdössä koiran kanssa reissuun Kuusamoon) tähän astisen elämänsä tärkeimmän hakulöydön! ^_^  Tarkemman kuvauksen aamun tapahtumista voi lukea nettilehdistä: Linkki Kalevan-uutiseen tai Iltalehti.

Vaikka hakukokeissa meillä on mennyt tänä vuonna surkeasti, niin tosipaikan tullen koira osaa toimia. Olen pitkään jo pohtinut, etenkin luettuani Kennelliiton julkaisemia sankarikoira-tarinoita, että mitenhän Kaida reagoisi vastaavissa tilanteissa jos sellainen tulisi kohdalle. No, nyt sitten tiedämme, että Kaida todellakin osaa reagoida: vaikka se ehkä piti ojaan sammunutta nuorukaista epäilyttävänä, niin tärkeintä että se halusi käydä tarkastamassa "piilon" eikä vain ohittanut kohdetta.

Ja mikä parasta: tarinalla oli onnellinen loppu ja potilaskin toipui täysin. Metsäojasta löytyneen pojan äiti otti yhteyttä Markoon ja he sopivat tapaamisen tälle keskiviikolle. Poika äiteineen toi Kaidalle kiitokseksi ison puruluun ja Markolle ruusukimpun ^_^ Oli hienoa saada tietää, että poika selvisi epäonnisesta reissustaan sairaalareissulla! Kaida oli tyytyväinen kun sai huomiota, rapsuja ja kepin heittelyä. Mutta kyllä voidaan taas olla ylpeitä tästä upeasta hollantilaisesta <3

Briefly in English:
Last Saturday Marko took Kaida quite early for a morning walk. They went familiar route but this time there were something very odd. Suddenly during walk Kaida started barking and pulling Marko off from the path. Kaida found an unconscious young man from the ditch. Guy was hypodermic and without proper outdoor clothing or shoes, with wet clothes. There was just +2 Celsius outside that morning. Marko managed to wake the youth up and then shouted help from the nearby park and with help of couple person they. Together they called ambulance to the scene and a bit later also the medic helicopter arrived.

Later the boys mother contacted Marko. She wanted to thank him and Kaida after they probably saved her sons life. Kaida was rewarded with big juicy bone and lots of hugs.

I quess there is no need to say that we are extremely proud of Kaida right now! <3

Alkutalven päivityksiä

Lisäilin Kaidan luonnetestin videointeihin linkkejä Koetuloksia-sivulle. Video on kolmessa osassa, mutta pimeää huonetta lukuunottamatta lähes kaikki testinosiot saatiin tallennettua!

Ouluun on vihdoin saatu valkea maa, ja koirille se on kelvannut oikein hyvin pimeän ja märän syksykauden jälkeen. Lämpötila on pysytellyt parin plussa-asteen ja miinus viiden välillä. Toiveissa olisi, että nyt satanut lumi jäisi maahan. Iltalenkkeily on paljon miellyttävämpää lumen valaistessa maisemaa, verrattuna sulaan maahan, jolloin iltaisin ei meinaa taskulamppujenkaan kanssa erottaa mitään.

16.pvä lokakuuta

30.pvä lokakuuta

Yritämme kuntouttaa Nuutin heikkoa takajalkaa tukemalla sitä lenkkien aikana talutusremmin "henkselillä". Kevyellä tuntumalla olevan remmin ansiosta Nuutin takamus ei jatkuvasti yritä keikahtaa oikealle kankulle, joten se on reipastunut välillä tekemään pidempiä lenkkejä. Myös jalan liikerata on normaalimpi remmin ansiosta ja jalan lihaksisto on jopa vähän kehittynyt kesästä. Sisätiloissa jalan käyttö ei kuitenkaan ole vielä parantunut. Lääkitysten ansiosta lihasjumeja yms. on saatu hyvin kuriin, mutta katsotaan riittääkö lihaskunnon kehittäminen saamaan takajalkaan lisää eloa.

Luonne testattu ja hyväksi havaittu

Kävimme noin vuosi sitten suorittamassa MH luonnekuvauksen, joten sopi hyvin että tälle syksylle hoidamme sitten luonnetestinkin alta pois. Metsästin Kaidalle testipaikan, jossa tuomarina olivat samat herrat kuin useampi vuosi sitten Nuutinkin testissä. Toinen tuomareista on arvioinut lisäksi yhden Kaidan sisaruksista, joten meidänkin tulos olisi hieman paremmin vertailtavissa.

Ajelimme siis tänään mutkin Haapavedellä, missä Haapaveden kennelseura piti kolmipäiväistä luonnetestikimaraa. Tuomareina häärivät Reijo Hynynen ja Jari Keinänen. Tapani mukaan jännitin jopa luonnetestiin menoa melkoisesti ja tämän vuoden trendin mukaan odotin testissä tapahtuvan jotain järkyttävää. Mutta ei sentään! Vaikka tuomareiden paineistus Kaidaa kohtaan olikin rajua ja Kaida vastasi uhkiin yllättävän räyhäkästi ja sillä etenkin alun kelkan kohdalla meinasi haukkuminen jäädä päälle soimaan, oli tulos mieluisa. Kaikki osa-alueet olivat komiasti plussalla loppupisteiden ollessa 190 ja laukasvarmaksikin raitapaita kirjattiin :) Tuomarit pohtivat kovasti temperamentin kohdalla, että onko Kaida vilkais vai kohtuullisen vilkas, ja päätyivät lopulta jälkimmäiseen (mm. siksi että Kaida piti tuumailutaukoja välillä ennen kuin alkoi hommiin). Jos oltaisiin saatu temperamentista +3 arvosana, oltaisiin päästy loppupisteissä päälle kahdensadan!

Pisteiden osa-aluiden erittely löytyy Koetuloksia-sivulta ja myöhemmin on tarkoitus lisätä sinne myös linkki testin videointiin!

Kaida vuonojen maassa

Nyt on nähty myös Norja ja Harstadin kansainvälinen koiranäyttely. Lähdimme sinne siinä toivossa, että saataisiin jotain parempaa kuin kesäinen EVA Ruotsista. Tämä tavoite sentään täyttyi, sillä tällä kertaa tuomari (tämäkin tanskalainen) antoi Kaidalle ERI SA:n :) Valioituminen olisi siis ollut selvä ELLEI samassa näyttelyssä olisi ollut paikalla toinenkin holsku ja sekin narttukoira Suomesta. Sekin sai ERI SAn avoluokasta ja tuomari palkitsi kilpasiskomme rotunsa parhaaksi. Kaida sai siis tyytyä kakkossijaan vara-sertin ja vara-cacibin kanssa. Norjassa ei näköjään ruusukkeita jaella kakkosille, joten saimme tyytyä "palkintokorttiin" joka oikeutti jopa 2,5 euron arvoiseen tuotelahjaan näyttelyn infotiskiltä. Sai sillä summalla valita jopaNorjan kennelliiton avaimenperän! :D

Majoituksineen, ruokailuineen ja matkakuluineen kakkosijan hakeminen Norjasta asti tuli kalliimmaksi kuin edes uskallan alkaa laskea. Positiivisesti ajatellen oli kuitenkin mukava saada Kaidalle ulkomailta Erinomainen arvostelu. Ja koska meidän ei tarvinnut jäädä odottelemaan ryhmäkehiä, meillä oli reilusti aikaa paluumatkalla pysähdellä ihailemaan vuonomaisemia kun kerran Lofottien juurella olimme. Etenkin menomatka Harstadiin oli ollut vähintäänkin jännittävä, kun Norjan puolelle saapuessamme alkoi hämärtää ja tihuuttaa vettä. Mutkikkaat ja kapeat vuonotiet olivat huomattavasti nautinnollisempia lauantaina selkeässä auringonpaisteessa verrattuna perjantai illan pimeään sadekeliin!

Perjantain aikana ajelimme päivässä Oulusta Harstadiin, mutta paluumatkalle olimme buukanneet B&B majoituksen matkanvarrelta Ruotsin Svappavaarasta. Vaikka lähdimme Harstadista hyvissä ajoin, maisemien ihailu, matkanvarren kaupoissa shoppailut ynnä muut aiheuttivat sen, että olimme Svappavaarassa taas vasta illan hämärtyessä. Onneksi saimme itse valita mihin aikaan meille valmistettiin sunnuntaille aamupala, joten saimme vedellä sikeästi unta palloon aikalailla 10 tuntia rankan ajomatkan päälle. Kaidakin vaikutti tuolloin univelkaiselta, eikä se aamupalamme jälkeen olisi halunnut poistua valtaamastaan sängystä lainkaan :D

No, tämän vuoden tavoitteet, kuten koularit HK2 ja VK1 sekä Ruotsiin ja Norjaan valioituminen ovat nyt yksi toisensa jälkeen kaatuneet. Eipä tässä konkurssissa auta muu, kuin yrittää uudelleen ensi vuonna. Ensi kesänä on seuraavat mahdollisuudet ulkomaannäyttelyihin ja talven aikana on myös aikaa pohtia, miten saisimme pk-kokeisiin maasto-osuudet onnistumaan.

Norjan parhaaksi anniksi taisivat jäädä matkan varren maisemat. Tässä niistä parhaita paloja, loput löytyvät albumista: https://photos.app.goo.gl/wwuakBfFPicaHRfw5

Ruotsin Kiirunassa oli Mordor-tunnelmaa

Harstadistakin Kaida löysi hyvää puuta

Ennen Harstadia oleva silta, jolla riitti korkeutta!

Bogenin alueelta

Kaida kävi kokeilemassa voiko vuonossa uida - mutta kylmää taisi olla ;)

Narvikin taistelujen muistomerkillä

Upeita maisemia riitti joka puolella

Norjassa keli oli lauantaina kohdillaan <3

Ruotsin puolelle palatessamme Abiskossa oli taas pilvistä

Tunturipurojen raikkautta

Vanhuus ei tule yksin

Tämän vuoden aikana on käynyt selväksi, ettei Nuutin askel enää nouse vanhaan malliin. Sillä ei ole esiintynyt pariin vuoteen ontumista tai jäykkyyttä levolta noustessa, kuten oli ennen Kaidan tuloa, mutta nyt uudet vaivat alkavat viedä voiton corgin vauhdista. Väkisinkin olemme joutuneet henkisesti valmistautumaan siihen ettei Nuutti ehkä ehdi nähdä joulua ja kymmenettä syntymäpäiväänsä.

Jo useampi vuosi sitten eläinlääkäri totesi Nuutilla asentotuntopuutoksia takaraajoissa. Tänä vuonna oikea takajalka on silmin nähden käynyt heikoksi: sen liikerata ei ole enää suora, ja viime aikoina se jaksaa kannatella takapään painoa yhä lyhyempiä aikoja kerrallaan. Molemmissa takajaloissa kynnet ovat kesän mittaan kuluneet vinosti, ja jopa varpaiden syrjissä on kaljuja laikkuja kun reippaan nostelun sijaan tassunsivut laahaavat maata kävellessä. Nuutin lenkit ovat selvästi hidastuneet, vaikka se yhä itsepäisesti haluaa välillä valita lenkkireitin pidemmän kaavan mukaan. Tosin Nuutin "pitkäkin" lenkki on  nykyään usein alle kilometrin. Eteenpäin töpöttelyn sijaan ukkeli viettäisi sen sijaan mieluusti tuntitolkulla aikaa puistonummilla rauhassa vaellellen ja jäniksenpapanoita laiduntaen.

Maanantaina 2.10 kävimme corgipapan kanssa vielä eläinlääkärillä tarkastuksessa. Kävimme läpi mm. Nuutin lääkitystä ja hoitohistoriaa. Olin itseäni psyykannut siihenkin, että eläinlääkäri suosittelisi vain eutanasiaa, mutta onneksi eläinlääkäristä voisimme vielä kokeilla tujummilla lääkkeillä. Oikea takajalka ei palpoinnissa tuntunut kipeältä, sen sijaan vasen koipi äärimmilleen taakse ojennettuna sai Nuutin vingahtamaan. Myös selkälihakset olivat hyvin kireät, johtuen varmaan pitkälti laiskan takajalan aiheuttamasta vinosta kävelytyylistä. Eläinlääkäri mainitsi, että oireilu voi johtua esimerkiksi välilevytyrästä, joka on vuosien mittaan kehittynyt selkärangassa. Saimme Nuutille tuttujen Rimadyl-tulehduskipulääkkeiden lisäksi myös Cabapentiini-liuosta, joka on etenkin neurologiseen kipuun hyvin pureva, pitkällä aikavälillä vaikuttava kipulääke sekä ihmispuolen Sirdalud-tabletteja eli lihasrelaksantteja. Kireille lihaksille lääkäri suositteli myös laserhoidon kokeilua. Kun lihasjumit saadaan hoidettua pois, Nuutin on helpompi kävellessä tukea takapäätään ja heikompaa jalkaa.

Lääkehoidolla saamme toivotavasti kuriin mahdolliset kivut, jotka ovat Nuutin liikkumista haitanneet. Takajalan hermotusta nekään eivät kuitenkaan voi palauttaa, mikäli hermosolut ovat sieltä alkaneet rapautua, tai jos esim. tyrä painaa jotain selkähermoa joka vaikuttaa takajalkaankin. Tiedossa siis on, että jatkoajalla corgi mennä porskuttaa...mutta ainakin toistaiseksi se vielä kaikeksi onneksi porskuttaa omana virkeänä ja eloisana omana itsenään!

Leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä: ALO-hakukoe vol 3.

Jälleen oli nieltävä tappion katkera kalkki, kun yritimme Kaidan kanssa viimeistä kertaa tälle vuodelle tulosta pk-kokeista. Hakukokeeseen ilmoittauduin yhä alokas-luokkaan, koska ajattelin että olisi mukava saada onnistunut, meidän osaamistasolle sopiva koesuoritus näin epäonnisen kauden päätteeksi. Mutta tämäkin päivä päättyi niin sanotusti nollille.

Koe alkoi maasto-osuudella, ja vaikka Kaida lähti hyvällä draivilla hakuradalle (vaikka jouduimme odottelemaan omaa vuoroa kolmisen tuntia), niin kaikki treeneissä opittu tuntuivat unohtuneen. Tutussa treenimaastossa Kaida kyllä upposi nyt tarkasti syvälle ensimmäiseen kulmaan, ja tuli sieltä reippaasti rullasuussa. Vauhdilla lähdettiin näytölle, mutta naamani venähti nopeasti kun tajusin, että nurkka johon Kaida minut johdatti, oli nurkkakreppejä lukuunottamatta tyhjä. Tuomari lohdutti, että oltiin jo kolmas rullakoirakko, joka otti samasta kulmasta valeilmaisun. No, aikaa oli vielä hyvin, joten uusi lähetys vasemmalle. Nyt Kaida ei mennyt kulmaan asti, vaan kaarsi vahvasti alueella eteenpäin ja katosi hyväksi toviksi metsänpeittoon. Muutamien kutsuhuutojen jälkeen se kirmasi luokseni rullan kanssa. En ollut varma mitä odottaa, mutta lähdin sen perässä näytölle. Alun reipas tahti kuitenkin lopahti kun saavuimme alueen takarajalle: Kaida oli kai kaartanut löydön luota kauempaa, joten se ei palannutkaan piilolle suoraan vaan tuntui hukkaavan reitin. Näin itse piilon noin 10 m pääässä, mutta en voinut enää antaa käskyjä Kaidalle. Pienen ihmettelyn jälkeen Kaida onneksi ponnahti vielä yhden mättään yli, bongasi piilon ja kävi näyttämässä sen. Ontuva näyttö vei jo toivoni, mutta palasimme vauhdilla keskilinjalle ja lähetin sen vielä oikealle. Sieltä Kaida merkkasi pian tiheän pusikon ja toi rullan varman oloisena. Otin taas näytön vastaan, ja seurasin reippaasti vetävää Kaidaa alueen perälle, joka oli toki tyhjä. Jo siitä, että tuomari lähti niin hitaasti peräämme keskilinjalta, vihjasi minulle että vedimme taas vesiperän. Ja kun kyseessä oli toinen valeilmaisu, niin koesuorituksemme päättyi siihen. Saimme yhdestä näytöstä ja työskentelystä 70 pistettä. Tottiksen ja esineruudun jätin tällä kertaa suosiolla väliin ja lähdin ajelemaan hieman nikotellen kotia kohti. Varsinkin kun huomasin Kaidan toisen etujalan anturan hieman irvistävän kosteassa maastossa juoksemisen jäljiltä, ajattelin että esineruutuakin ehdimme treenata ensi vuonna lisää.

Ensimmäisestä, HK1-koularin tuottaneesta hakukokeestamme on nyt reilu vuosi aikaa. Olemme siis vuoden ajan ehtineet työstää hakuradalla ilmeneviä heikkoja kohtiamme. Mutta mitä enemmän luulen meidän edistyneen, niin sitä heikompaa esityksemme on koetilanteessa. Kieltämättä olo on vähintäänkin neuvoton, selkeästi jokin koulutusmetodeissani nyt tökkii ja pahasti. Edistystä on tapahtunut joillakin osin (kuten pistolle uppoaminen ja umpipiilot), mutta sen sijaan uusia isompia ongelmia on tupsahdellut esiin kiihtyvää tahtia. Tuntuu, että kuluva vuosi on mennyt suurimmalta osin hukkaan pk-treenimme osalta. Koska syksylle ei taida enää lähialueilla haku- tai viestikokeita olla luvassa, joten taidamme pistää maastotreenit talvitauolle tämän viimeisen epäonnistumisen myötä. Nyt täytyy vakavasti harkita sitä, miten lähdemme ensi vuonna Kaidan kanssa treenaamaan, jotta emme tuhertaisi toistakin vuotta alo-luokan parissa ilman yhtäkään onnistunutta koesuoritusta. Ilmaisutavan vaihto rullasta haukkuvaksi voisi olla yksi ratkaisu, mutta toisaalta pessimistinä osaan kyllä kuvitella mitä uusia ongelmia senkin kanssa voisimme löytää.

Viime vuoden menestyksen jälkeen tämä koko vuoden jatkunut epäonnistuminen on aika lannistavaa. Mutta sitä kai koiraharrastus on, aina ei voi voittaa. Tai edes kokea onnistumisen elämyksiä pienistä edistysaskelista.

Viikon päästä olisi vielä edessä, toivon mukaan, toinen yrityksemme ulkomaan näyttelyissä: Norjan Harstadin kv-näyttely. Nyt olemme varautuneet hammastodistuksien ynnä muiden kera, mutta tämän vuoden trendin mukaisesti en uskalla toivoa menestystä myöskään näyttelykehässä. Ainoa lohtu on se, että paljon  huonommin meillä ei voi mennä, kuin kesän Ruotsin Svenstavikin näyttelyreissulla. Jos saamme jotain muuta kuin EVAn tällä kertaa, niin ehkä sitä pitää pitää pienenä työvoittona :D

Kaidan eka viestikoe

Ei jäänyt viestikokeen maastosta paljoa kerrottavaa jälkipolville. Parit viimeisimmät treenit eivät oikein menneet putkeen, joten vähemmän yllättäen Kaida ei irronnut ekalle etapille B-pisteeltä. Se kyllä reagoi hyvin hetsaukseen ja oli kovasti menossa, ja starttasikin lähtöpisteestä kun lupa tuli....mutta lähti väärälle reitille. Lähetyspiste sijaitsi rinteen juurella raivatun rajalinjan kohdalla. Viestirata vain lähti raivatulta linjalta viistosti vasempaan . Kaida lähti (kuten aiemmin lähtenyt toinen voittajaluokankin koira) juoksemaan parikymmentä metriä väärää reittiä, ennen kuin siirtyi nenän perässä oikealle reitille mutta pysähtyi sitten siihen ihmettelemään. Uusin käskyn, mutta koira palasi takaisin, josta lähetin sen uudelleen. Taas Kaida ryntäsi matkana, mutta ei edennyt paria kymmentä metriä edemmäs, kun taas pysähtyi. Yritin epätoivoisesti minuutin ajan usuttaa sitä liikkeelle, mutta turhaan, ei lähtenyt. Olimme viimeisissä treeneissä joutuneet viimeisillä etapeilla käyttämään ääniapuja jotta etapit on selvitetty, mutta se kostautui nyt kokeessa. Kaida varmaan jäi epävarmana kuuntelemaan, kuuluuko A-pisteeltä huutoa, ja kun se ei kuullut mitään niin katsoi parhaaksi palata luokseni.

Kokeessa oli yhteensä 4 viestikoiraa, kaksi alokasta ja 2 voittajaluokan koiraa. Molemmista luokista sentään toinen koira sai ykköstuloksen onnistuneesti. Tälle vuodelle tuskin tulee enää meille sopivasti viestikokeita, joten nyt on ensi kesään asti aikaa treenata viesti kuntoon. Täytynee jättää ääniavut kokonaan pois ja keskittyä jonkin aikaa tekemään motivaatiotreeniä raitapaidan kanssa.

Ihan hukkaan viestikoe ei kuitenkaan mennyt, sillä näin kotikenttäkokeessa Kaida suoritti helkutin nätit tottikset! Koe aloitettiin tottiksella ja saimme siitä loppupisteet 93 :o Nyt kaikki meni aikalailla nappiin, jäävät toimivat hyvin (maahan menoa hieman ennakoi) ja noudot hyppyineen sujuivat tällä kertaa ongelmitta. Paukkuihinkaan ei reagoinut nyt mitenkään. Vaikka seuraamiskaaviossa Kaidan painaminen jalkaani vasten saa sen hieman edistämään, niin silti se on minusta pienempi ongelma, kuin liiallinen väljyys ja laiskuus seuraamisessa, jota myös on välillä ollut. Hyvä tietää, että tottiskin meillä voi sujua erittäin hyvin, joten voisin lopettaa stressaamasta itseni hengiltä sen takia :D

Viestiosuuksien jälkeen otimme vielä esineruutuun osaa ihan treenauksen kannalta. Se meni lähes samalla kaavalla kuin Kemissä: Lähetän Kaidan etukulmasta, koira juoksee ehkä puoliväliin ruutua ja kääntyy siitä. Keskeltä ruutua se bongaa nopsaan hajun, jota jää tarkentelemaan, löytää pienen neuloskäsineen ja juoksuttaa sen iloisesti minulle ekan minuutin aikana! Tuomari oli sama kuin Kemissä, tällä kertaa ei verottanut edes yhtä pistettä, vaan antoi esineruudusta meille 30 pistettä. Kiva saada näitä onnistumisia kokeissa, mutta toisaalta koira on nyt saanut harmillisesti vahvistusta siihen, että ei tarvi käydä ruudun perällä asti, kun lähempääkin voi jäädä esineitä etsimään. No, siihen täytyy treeneissä nyt keskittyä, ja haetuttaa siltä esineet ruudun perältä.

Ei auta nyt jäädä tuleen makaamaan, joten ilmoitin meidät tänään jo seuraavaan hakukokeeseen :D Kuun viimeinen päivä on Oulussa seuraava hakumittelö, joten täytyy kai lähteä korkkaamaan siellä avo-luokka...kauhistuttaa jo valmiiksi, mutta onneksi nyt on pari viikkoa aikaa hioa taktiikkaa. En ole ihan varma riittääkö se, mutta yrittänyttä ei laiteta! ;)



In English: We had our first messenger dog trials, but with no result. Kaida was too unsure to leave me from first sending point, so we got 0 points. That was not a big surprise as we have had just couple training sessions during last months. Kaida needs more practice and we will try again next summer! Even though the field part went badly, we got nice points from obedience and lost-object-search. Obedience trial was held in our "home fields" so Kaida had no problems this time. We got 93 points out of 100. I am very proud of that dog! And in object-search she found an object during first minute, so we got full score, 30 points :) Its good to know that we are at least good at something!

Viimeisiä kesäpäiviä

Syyskuu on saapunut, mutta Oulussa on vielä saatu nauttia aurinkoisistakin päivistä. Lämpötilat ovat koirille siedettävämmät kuin kesähelteillä, joten syysauringosta on nautittu täysin siemauksin. Nyt kesän mittaan on ollut aika myöntää, että kuluva kesä on Nuutti-corgipapan viimeinen. Sillä ei onneksi vaikuta olevan nivelrikosta ongelmia tai kipuilua, mutta jo talvella fysioterapeutilla kuntoutusta saanut takapää heikkenee hitaasti mutta varmasti. Etenkin oikeasta takakoivesta hermotus alkaa olla sen verran rappeutunut, että koiralla on levolta noustessa yhä vaikeampi saada jalkaa nousemaan muiden tahdissa. Aiemmin tassuista kuluivat kynnet, mutta nyt myös varpaiden sisäsyrjistä on karvoitus alkanut kulua, kun tassu laahaa maata kunnon askeltamisen sijaan.

Hieronnalla koipea on saatu välillä vähän verryteltyä, mutta mikäli kyseessä on se, mitä epäilen, eli etenevä selkäydinrappeuma (degeneratiivinen myelopatia, DM), niin parantumista tilanteeseen ei juuri ole odotettavissa :( Fysioterapeutin sähköhoidolla olisi takajalan lihaksistoa voitu vielä jonkin aikaa hoitaa, jottei liikunnan puutteessa jalan lihaksisto köyhdy, mutta hermotusta  sekään ei voi enää palauttaa. Onneksi DM on hermoston rapautumisen myötä koiralle kivuttomampi vaiva, kuin vaikkapa nivelrikko olisi. Nuutti siis porskuttaisi menemään edelleen vanhaan malliin, mutta yksi koipi vain toimiii yhä hitaammin ja hitaammin. Jossain vaiheessa tulee eteen se päivä, että jalka ei ehkä varaa painoa enää lainkaan. Silloin joudun tekemään yhden elämäni raskaimmista päätöksistä, ja varata aika eläinlääkäriltä viimeistä kertaa Nuutille. Nyt mennään kuitenkin vielä päivä kerrallaan, niin kauan kuin corgipappa näyttää nauttivan elämästään. Toivotaan että näitä aurinkoisia yhteisiä syksyn päiviä meillä vielä riittäisi!

Kaidan hakukoe nro 2.

Kaidan toinen hakukoe meni ihan vain kokemuksen keräämisen piikkiin. Pisteillä tottis: 74, haku: 95 ja esineruutu: 29 =198 p ei saatu edes kolmostulosta. Yllättäviä pistemenetyksiä tuli etenkin tottiksessa, mutta silti oli erinomaisen tyytyväinen suoritukseemme päivän päätteeksi. Etenkin itselle tuo esineruutu on ollut melkoinen mörkö, koska vuosi sitten ekassa kokeessamme jäimme siinä nollapisteille. Koska koulutustunnus saatiin jo viime vuonna alokasluokasta, ei tämän kokeen penkin alle meno tosiaan harmittanut, koska toisaalta koira myös tsemppasi mainiosti pitkän päivän yli itsensä!

Allekirjoittaneelle lähtö aikaisin aamulla ajamaan Kemiin hakukokeeseen oli lääkeaamupalan takana. Vatsani oli koko yön kipeä ja aamulla olisi tehnyt mieli lähinnä jäädä sängynpohjalle...mutta koska tälle vuodelle olimme jo joutuneet jättämään kaksi edellistä koetta väliin (toisen esti tassuhaava ja toinen peruttiin osallistujapulan vuoksi), niin pakkohan meidän oli lähteä! Enpähän ehtinyt jännittää sitä, mitllaisia pisteitä saisimme, kun murehdin vain sitä että kestääkö vatsani tottiskaavion läpi jne ;)

Tällä kertaa aamu alkoi tottissuorituksilla. Menimme Kaidan kanssa ensin taas paikkikseen. Se jännitti jonkin verran, koska koetta edeltäneissä treeneissä maassa makuu oli tuottanut paljon pään vaivaa ja Kaida oli alkanut pomppia itsekseen ylös makuulta ynnä muuta mukavaa. Kokeessa paikkiksessa ei kuitenkaan ollut mitään ongelmaa, huh helpotus! Saatoin siirtyä omaan seuraamiskaavioomme hieman levollisempana. No, jälleen paukkujen kohdalla Kaida reagoi vahvasti: tällä kertaa se alkoi haukkua minulle vaativasti seuratessaan kun paukut kuuluivat. Ei sentään nyt pyörähtänyt ympäri, kuten vuosi sitten! Toisaalta Kaida aina saa lisää ryhtiä laukauksista: lopun seuraamisen se teki melkein vasempaan jalkaani nojaten (sitä tuomari kokeen lopuksi hieman jo kritisoi). Ihmisryhmää emme juuri olleet treenailleet, mutta sekin meni ongelmitta. Jääviä jännitin, etenkin maahanmenoa liikkeestä. Niissäkin huoleni oli kuitenkin turha, Kaida suoritti liikkeet kiltisti, vaikkakin jälleen tavaomaisen hitaasti. Lopuksi oli sitten vielä noudot. Tasamaannouto oli ok. Hyppyesteellä heittoni meni vähän vikaan, ja kapulan lentorata meni esteen sivusta, mutta se kieri kuitenkin esteen taakse. Turhan luottavaisena lähetin Kaidan samantien hyppyyn, mutta koirapa seurasikin kapulan lentorataa, eli kierto hypyn mennen ja tullen, vaikka noudon tekikin nätisti. Plääh. Siirryimme A-esteelle, ja tällä kertaa tähtäsin heiton paremmin. Kapula näytti lentävän nätisti yli ja esteen taakse, joten lähetin Kaidan kiipeämään...ja samalla hetkellä kapula kierii vielä näkyviin selvästi vinoon esteen sivuun. Vedin varmaan henkeä napakasti, sillä jo matkaan lähtenyt Kaida tekikin stopin esteen juurelle ja palasi takaisin perusasentoon. Olin ollut liian hätäinen lähetyksessä, taas! Kysyin tuomarilta, voinko vielä uusia heiton, mutta koska olin jo ehtinyt koiran lähettää, ei auttanut muu kuin antaa uusi käsky ja toivoa parasta. "Kiipeä - nouda!" käskyllä Kaida kipusi A-esteen yli ja haki kapulan, mutta palasi takaisin esteen ohi lyhintä reittiä. Voihan rähmä! Viimeisenä liikkeenä oli enää eteenlähetys. Sen kanssa on ollut jälleen maahanmenossa ongelmaa, mutta nyt koetilanteessa Kaida meni - vaikkakin hieman hidastellen - maahan heti ensimmäisellä käskyllä.
Estenoutojen miinusten takia tottispisteemme olivat siis vain 74 (ekassa kokeessa saimme 85). Toki se harmitti, mutta olin myös hyvin tyytyväinen siihen, että pelkäämäni "vaikeat" liikkeet Kaidalle menivät niin hyvin. Estenoudot pitäisi olla helppo juttu korjata kuntoon ennen seuraavaa koetta :)

Tottiksen jälkeen siirryimme maastoon, ensin hakuradalle ja lopuksi esineruutuun. Kaida oli viidestä koirakosta viimeisenä (ainoana alokasluokkalaisena), joten ennen hakua oli edessä parin tunnin odotus. Mahani oli jo vähän rauhoittunut, ja muutoinkin hermoni pysyivät ihmeen hyvin kasassa, vaikka olisin hyvin voinut olla koejännityksen lamauttama! Hakurata oli varsin tiheäkasvuisessa sekametsässä, joten lähetin Kaidan ensin oikeaan kulmaan, joka oli hieman helpompi kulkuinen. En nähnyt upposiko Kaida täysin kulmaan asti. Hetken päästä kutsuin sen takaisin ja lähetin vasemmalle (jonne lähetys piti tehdä etureunan kreppien ulkopuolelta, koska taimikko oli todella tiheää. Kaida katosi pian kasvuston sekaan, ja viipyikin siellä varsin pitkään. Huutelin sitä hetken takaisin, ennen kuin sain sen yliheitolla taas oikealle puolelle. Hetken risteilyttämisen jälkeen, kun Kaida oli keskilinjalla, tuomari hoksautti minua, että koiralla ei ole hakurullaa enää pannassa! :o Jossain vaiheessa rulla oli ilmeisesti tarttunut oksaan tms ja tippunut metsään. Koira oli siis hakuillut ilman ilmaisuvälinettä, tosi hyvin meni! :D Minulla on onneksi aina vararulla treeniliivin taskussa mukana, joten lähetin koiran sen kanssa uudelleen töihin. Kaida oli jo tainnut kaivatakin rullaa, sillä nyt se lähti samoin tein hieman takaisin päin radalla ja ilmaisi siellä syvällä alueen perällä kuopassa makaavan maalimiehen. Kokeen jälkeen molari kertoi että koira oli käynyt hänen luonaan jo aiemmin, mutta ilmeisesti sillä ei silloin enää ollut rullaa pannassaan. No, yksi löydetty maalimies meille siis ainakin, jee! Näytöltä palattuamme lähetin Kaidan uudelleen oikealle, missä se oli käynyt jo aiemmin nuuhkimassa lahoavaa vanerilaatikkoa. Keskilinjalle ei aivan näkynyt, onko kyseessä piilo, joten annoin Kaidan ilmaista sen...ja tyhjäksihän se osoittautui. Sen jälkeen Kaida tuntui tarttuvan muihinkin "kylmiin piiloihin", joita radalla tuntui riittävän. Se ei myöskään oikein jaksanut enää upota radan perälle. Harmillisesti, sillä kun tuomari ilmoitti ajan loppuneen, olimme aikalailla oikealla radanpuoliskolla olleen maalimiehen kohdalla, mutta Kaida ei vain ollut lähtenyt tarpeeksi syvälle. Kävimme kuitenkin nostamassa viimeisen molarin hieman avustetusti Kaidalle. Ensimmäinen molari meiltä oli jo kuulemma jäänyt hoksaamatta vasemmasta etukulmasta. Loppupisteemme olivat siis 95 (ekassa kokeessa 160) ja tuomari kehui Kaidan työskentelyä ja ilmaisua+näyttöä. Olin suoritukseen tyytyväinen itsekin, ottaen huomioon miten vähän olemme saaneet treenattua viime aikoina.

Viimeiseksi oli sitten esineruudun vuoro. Tätä pelkäsin ehkä eniten, sillä olisi todella masentavaa jäädä taas pisteittä ja treeneissä Kaida ei esineruudussa ole oikein edistynyt. Se oli jo haun jälkeen väsy, joten kun lähetin sen ruudun vasemmasta kulmasta ja koira ei edennyt kuin muutaman metrin kun jo jäi pyörimään ruudun reunalle, olin jo luovuttaa. Kaida teki pienen mutkan ruudun ulkopuolella, etenki korkeintaan puoliväliin ja palaili siitä. Otin koiran hallintaan ja siirryimme keskemmelle etsintälinjalla. Lähetin Kaidan uudelleen, ja kas! Se juoksikin melkein suoraan lähes keskellä ruutua olevalle esineelle, tarkensi hajun lähteen (pehmeä kangastasku tms), otti sen ja toi minulle käteen! Olin kieltämättä ratketa riemusta. Mikä tuuri meille, että ruudussa oli yksi esine lähempänä meitä, phuh! Tuomarikaan ei löytänyt paljoa huomautettavaa (onneksi Kaida ei ehtinyt harjailla päämäärättömästi pidempään, vaan suorituksemme oli nopea), ja saimme yhtä pistettä vaille täydet pojot esineruudusta. Mikäli kaikki ruudun esineet olisivat olleet takarajalla, niin epäilen että olisimme jääneet taas nollille pisteissä. Onneksi kuitenkin saimme tästä onnistumisen kokemuksen, niin on enemmän motivaatiota taas treenata esineruutua lisää!



Kaikkiaan koe siis meni meillä osittain alta riman, mutta siltä päällimmäisenä on ihme kyllä onnistunut fiilis! Erityisen kiva oli huomata, ettei koejännitys tällä kertaa ollut päällimmäisenä mielessä, enkä myöskään masentunut vaikka saimme vähemmän pisteitä kuin viime vuonna. Koesuorituksissa ei myöskään ilmennyt mitään, mitä ei treenillä saisi luultavasti korjattua kuntoon seuraavaan kokeeseen. Kemin hakukoe olisi siis oikein hyvä kokemus oppimisen kannalta. Ehkä jatkossa kokeita ei tarvitse enää niin jännittää, koska "epäonnistuminen" on nyt koettu ja näin, ettei se haittaa mitään. Päinvastoin,  koepaikalla oli palkintojen jaossa yleisesti iloinen tunnelma, koska yksi 3-luokan koirakoista sai kokeessa kauan yrittämänsä kolmannen ykköstuloksen, eli koirasta tuli käyttövalio haussa sen myötä! Ei voi kuin nostaa hattua toisten sinnikkyydelle ja uurastamiselle noin hienon tuloksen eteen ^_^


Kemin jälkeen jätämme hakuilut kuitenkin pariksi viikoksi tauolle, ja keskitymme pitkästä aikaa viestin treenaukseen. Oulussa on viestikoe jo la 9.9, ja ilmoitin meidät jo mukaan, joten täytynee treenata sitäkin välillä! Ja hakukokeitakin on kotikulmille tulossa ehkä parikin tälle syksylle, ja kun ilmoitimme Kaidan vielä luonnetestiinkin lokakuulle, niin kalenterissa riittänee aktiviteettia koiraharrastuksen parissa ihan riittämiin ;)

Tässä vielä kuvakavalkaadi Kaidasta Kemin hakukokeen esineruudusta, kuvista kiitos Anita Kellokankaalle!

Esineruutu alkamassa

Esine löytyi toisella pistolla!

Tuotiin perille asti :)

Suut messingillä ^_^

Pakolliset jossittelut

Eilen sain kuvailtua Ruotsin reissumme, mutta en saanut samaan postaukseen mahtumaan päivittelyä siitä, mitä kaikkia tavoitteita meiltä nyt romuttui tältä vuodelta. Tässä aiheesta lyhyt listaus, mitä olisi voinut tapahtua, JOS Kaida olisi saanut sertin Svenstavikista.

• Ruotsin muotovalioituminen, ja jos Norjastakin 7.10 tulisi serti, niin oltaisiin saatu Kaida Pohjoismaiden muotovalioksi (mikä oli oma henk.koht tavoitteeni koiralle tämän vuoden näytelmistä) ja samalla Kansainväliseksi muotovalioksi.
• Oltaisiin kerrankin saatu pisteitä rotuyhdistyksen Vuoden Holsku -kisaan, mm. näyttelyholsku ja Vuoden kansainvälisin -kategorioihin.
• C.I.B tittelillä oltaisiin voitu saada palveluskoirayhdistyksemme vuoden 2017 juhlavuoden (yhdistys täyttää 70 vuotta) pränikkä, kun yhdistys ensi tammikuussa palkitsee menneen vuoden menestyneitä koiria.
• Oltaisiin voitu harkita Kaidan sterilointia jos näyttelyrintamalta olisi saatu voitettua "ylin" titteli, eli kansainvälinen muotovalio. Näin juoksut ei olisi haitanneet kesän 2018 koekautta. Sterilointia ei kuitenkaan viitsisi tehdä ennen näyttelyuran "lopettamista", koska ei voida etukäteen tietää mitä tuon turkille tapahtuu leikkauttamisen myötä.

Mutta ei auta jossittelu. Nuo tavoitteet meni romukoppaan tältä vuodelta ja se siitä. Ehkä me tästä vielä noustaan ja käydään siellä Norjan Harstadissa, kunhan on ensin kaiken varalta hommattu ne hammastodistukset ja muut mahdolliset ja mahdottomat raportit! Ja joulukuulle on buukattuna myös Messukeskuksen näyttelyt, jossa tänä vuonna jaossa myös Pohjoismaiden Voittaja-titteli, joka Kaidalta vielä uupuu.

Ja eiköhän me pk-kokeisiinkin vielä päästä. Tänään lunastin paikan su 27.8 hakukokeeseen Kemiin ja 9.9 olisi myös viestikoetta Oulussa tarjolla. Pariin luonnetestiinkin syksylle ollaan jonotuslistalla, jos vaikka paikkoja vapautuisi. Nyt kuitenkin koputan puuta ja intoilen tulevista koitoksista vain maltillisesti: ei voi taas tietää, mitä seuraavia vastoinkäymisiä kohtalo on tiellemme varannut ;)

Kuinkas siinä taas sitten kävikään...?

Noniin. Viikko piti asiaa pureksia, ennen kuin lopulta pystyn tekemään Ruotsin näyttelyreissusta blogipostauksen. Näyttelyhän meni meiltä totaalisesti penkin alle, koska tanskalaistuomari lätkäisi meille heti kättelyssä EVA (Ei voida arvioida) arvosanan. Sanallinen arvio käännöksineen löytyy "Näyttelyt" välilehdeltä.

Tappion katkera kalkki on ollut vaikea niellä, mutta minkäs teet. Koko vuoden jatkunut epäonnen kierre sen kuin jatkuu, joten eihän tämän olisi pitänyt yllätyksenä tulla. Koko noin 900 km menomatkan ajan kyllä odotin, että matka keskeytyy tai vastaavaa, koska olin ihan varma että jokin vastoinkäyminen tämänkin näyttelyreissun tyssää. Taisin edellisessä postauksessa sanoa (tai ainakin ajattelin niin), että huokaisen helpotuksesta vasta kun olemme päässeet kehään Svenstavikissa. Ei olisi pitänyt, sillä siellä kehässä se isku munille sitten tuli ;)

Menomatka Oulusta Ruotsiin lauantaina sujui kauniissa poutasäässä. Yövyimme välillä Östersundin lähellä mukavalla camping-alueella mökissä. Sieltä tarvitsi enää aamulla ajella vajaan tunnin matka Svenstavikiin. Sunnuntaina suuntasimme muka hyvissä ajoin näyttelypaikalle, mutta hieman kiirehän siinä kuitenkin tuli. Pari paikallista näytteilleasettajaa ehti käydä juttusillamme ihastelemassa Kaidaa, eräskin ruotsalainen kävi kehumassa neitiä ja kertoi että hänellä on kotona pitkäkarvoja. Tuskin olimme saaneet uutta pop-up näyttelytelttaamme (jonka pystytys onkin yllättävän kinkkinen juttu, ne mokomat raudat vääntyvät aina jengalle!) pystyyn kun kehässä ennen Kaidaa olleet colliet olikin jo käyty läpi. No, enpähän ehtinyt jännittää enempää vaan kirmasin Kaidan kanssa kehään rodun vaihtuessa, sillä olimme ainut holskuedustus kyseisessä kansainvälisessä näyttelyssä.

Kehää tuomaroi tanskalainen miestuomari. Heti aluksi hän tuli tarkastamaan Kaidan hampaat ja kysyi, onko meillä hammastodistusta mukana. Hämmennyin kysymyksestä melkoisesti, sillä tietääkseni Kaidalta ei puuttunut hampaita. Hammaspuolen englannin kielen sanastoni osoittautui aika heikoksi, kun yritin asiaa selittää tuomarille. Kuulemma kuitenkin Kaidan kulmahampaat olivat katkeilleet, ja siitä pitäisi olla todistus että se on ollut onnettomuus(/luonnollinen kuluma?) eikä tarkoituksella tehty hammasoperaatio. Edelleen takellellen yritin selittää, että hampaiden kärjet ovat kuluneet keppien ja kivien kanniskelusta. Tuomari poistui kehästä kysymään mielipidettä joltakulta toiselta tuomarilta. Nyt jo hieman hätääntyneenä yritin kysellä kehäsihteeriltä, millaista todistusta tuomari on vailla, ja kerroin, että meillä ei ole eläinlääkärin todistusta koska kukaan hampaat nähnyt el.lääkäri ei ole nähnyt hampaissa mitään sanomisen arvoista vikaa. Eikä missään aiemmassa näyttelyssä niistä ole sanottu, vaan tuomarit ovat vain todenneet kaikkien hampaiden olevan tallella ja purennan olevan oikea.

Katkenneet kulmurien kärjet koituivat reissumme kohtaloksi.

Lopulta tuomari palasi, saneli arvostelua, pyysi nähdä Kaidan liikkeessä, saneli lisää, ja tuli sitten sanomaan, että ei voi antaa arvosanaksi muuta kuin EVAn hampaiden vuoksi. Kehäsihteeri kävi tuomassa arvostelulapukkeen käteeni hieman anteeksipyytävän näköisenä. Olo oli kuin puulla päähän lyöty, kun kävelin kehästä pois paperi kourassa. Siis mitä juuri tapahtui? Yhden hammastodistuksen vuoksiko koko Ruotsin reissumme meni roskakoriin? Hetken aikaa kokoilin itseäni teltassamme (myönnetään, saatoin hieman itkeä katkeruuttani ulos), kunnes päätimme käydä näyttelyportilla päivystäneen eläinlääkärin juttusilla. Hän katsoi Kaidan hampaat ja myönsi, että kulumat ovat aivan luonnollisia aikuiselle koiralle. Avulias eläinlääkäri lähti mukaamme antamaan lausuntonsa myös suoraan tuomarille kehän luo. Pitkään eläinlääkäri ja tuomari keskustelivat ruotsiksi (?), mutta sekään ei auttanut. Tuomari ilmoitti, ettei voi muuttaa enää kantaansa ja että hän tarvitsisi raportin eläinlääkäriltä, joka on aiemmin jo nähnyt Kaidan hampaat ehjinä. Harmitus oli läsnä vahvasti, mutta olin todella kiitollinen eläinlääkärille, joka ymmärtäväisenä yritti edes auttaa meitä. Ei auttanut muu kuin lähteä purkamaan leiriä ja kotimatkalle hyvin hyvin kalliin ja turhan näyttelyarvostelu-paperilappusen kanssa.

Koska meillä menikin Svenstavikissa alle tunti, olisimme voineet ehtiä ajella sunnuntain aikana koko matkan takaisin Suomeen samana päivänä. Pidimme kuitenkin paluumatkalla taukoja sekä koiran uittoon että omaan evästykseen (ei muuten löydy liian tiuhaan noita huoltoasemia Ruotsin puolelta) ja ajelimme rauhassa tunteitamme viilennellen. Yksi valopilkku oli Stugunin random pikkuhuoltamo keskellä ei mitään. Löysin itselleni uudet ulkoiluhousut huoltamolta! Olen koko kesän metsästänyt ulkoiluun ja koiratreeniin sopivia pöksyjä ilman tulosta, aina on jokin mättänyt kokeilemissani housuissa, mutta tuolta huoltamosta löytyi sopivan kokoiset housut halvalla! Ha! Ajoimme tällä kertaa rannikon reittiä, eli suuntasimme Östersundista kohti Örnsköldsvikiä. Toisin kuin suht tylsällä sisämaan reitillä, tuo reitti oli todella nättiä maisemallisesti. Norjamaiset vuonolaaksot tunneleineen ja jyrkkine kukkuloineen toivat hieman lohdutusta hukkareissulle. Matkan varrelle tosin sattui myös pitkiä tietyömaapätkiä (joista ehkä kiellettiin ajamasta, mutta eihän me turisteina ruotsia ymmärretty niin selvästi :D), reikäpäisiä kanssa-autoilijoita ja jopa nelikaistaisen tien yli uhkarohkeasti pomppivia kauriita, että illan alkaessa hämärtyä totesimme, että parempi nukkua vielä Ruotsin puolella. Yllätykseksemme kaikki rantatien camping-alueet olivat tupaten täynnä. Netissä varauskalenterit näyttivät "eioota" ja kaikki tienvarsille näkyvät leirintäkohteet olivat valkoisena matkailuvaunuista. Lopulta jouduimme nöyrtymään ja venyttämään budjettia, kun ainoana majoitusvaihtoehtona vapaana löytyi Skellefteasta Bed&Breakfast hotelli, johon sai ottaa koirankin. Kurjan päivän päätteeksi oli kieltämättä ihanaa käydä lämpimässä suihkussa ja kaatua oikeaan sänkyyn puhtaiden lakanoiden väliin (kunhan oli ensin siirtänyt hieman raitapaitakoiraa, joka samantien huoneeseemme päästyämme ponkaisi sänkyyn ja valtasi sen itsepäisesti :D ).

Maanantain puolella loput alle 500 km sujuivat huomattavasti helpommin levänneenä. Shoppailimme hieman Haaparannassa ja Kaida pääsi pulahtamaan Torniojokeenkin. Kotona olimme lopulta maanantaina kuuden aikaan iltapäivästä. Kaikkineen matkaan meni siis 3 vuorokautta ja kilometrejä kului päälle 1800. Kaikkia rahallisia kuluja majoituksista, syömisistä ja bensoista en halua edes alkaa laskea! Ei ehkä ole yllätys että edelleen harmittaa että tuli lähdettyä. Jos vielä tänä vuonna päätämme kokeilla Norjan näyttelyitä, niin täytynee hakea sitä ennen todistukset kaikesta mahdollisesta eläinlääkäriltä, ettei kävisi niin kuin Sventavikissa.

Näyttelystä ei nyt jäänyt juuri kuvasaldoa käteen, joten tässäpä ihan vain reissun varrelta kuvistusta:

Menomatkalla. Jossain kuvassa on sateenkaaren alku

Sisämaassa etelään mentäessä oli hyvin lappilainen tunnelma.

Melkein perillä

Perillä, uusi teltta ehti olla pystyssä ainakin puoli tuntia!

Näyttelyn jälkeinen perinteinen palkinto-uimareissu koiralle.

Upeita maisemia järvi/jokialueella rannikolle päin mentäessä

B&B majoitus tuntui miellyttävän Kaidaakin.

Turistipose aamulenkiltä maanantailta

Skellefteassa ankatkin olivat erikoisempia

Kaida Torniojoessa, eli melkein ollaan jo kotona!