keskiviikko 15. marraskuuta 2017

Dutch to the rescue!


Kaida lauantain tapahtumapaikoilla
Eipä sitä aina osaa arvata, millaista sattumankauppaa elämä on. Monen sattuman summana Kaida teki lauantai-aamuna (juuri ennen kuin olin lähdössä koiran kanssa reissuun Kuusamoon) tähän astisen elämänsä tärkeimmän hakulöydön! ^_^  Tarkemman kuvauksen aamun tapahtumista voi lukea nettilehdistä: Linkki Kalevan-uutiseen tai Iltalehti.

Vaikka hakukokeissa meillä on mennyt tänä vuonna surkeasti, niin tosipaikan tullen koira osaa toimia. Olen pitkään jo pohtinut, etenkin luettuani Kennelliiton julkaisemia sankarikoira-tarinoita, että mitenhän Kaida reagoisi vastaavissa tilanteissa jos sellainen tulisi kohdalle. No, nyt sitten tiedämme, että Kaida todellakin osaa reagoida: vaikka se ehkä piti ojaan sammunutta nuorukaista epäilyttävänä, niin tärkeintä että se halusi käydä tarkastamassa "piilon" eikä vain ohittanut kohdetta.

Ja mikä parasta: tarinalla oli onnellinen loppu ja potilaskin toipui täysin. Metsäojasta löytyneen pojan äiti otti yhteyttä Markoon ja he sopivat tapaamisen tälle keskiviikolle. Poika äiteineen toi Kaidalle kiitokseksi ison puruluun ja Markolle ruusukimpun ^_^ Oli hienoa saada tietää, että poika selvisi epäonnisesta reissustaan sairaalareissulla! Kaida oli tyytyväinen kun sai huomiota, rapsuja ja kepin heittelyä. Mutta kyllä voidaan taas olla ylpeitä tästä upeasta hollantilaisesta <3

Briefly in English:
Last Saturday Marko took Kaida quite early for a morning walk. They went familiar route but this time there were something very odd. Suddenly during walk Kaida started barking and pulling Marko off from the path. Kaida found an unconscious young man from the ditch. Guy was hypodermic and without proper outdoor clothing or shoes, with wet clothes. There was just +2 Celsius outside that morning. Marko managed to wake the youth up and then shouted help from the nearby park and with help of couple person they. Together they called ambulance to the scene and a bit later also the medic helicopter arrived.

Later the boys mother contacted Marko. She wanted to thank him and Kaida after they probably saved her sons life. Kaida was rewarded with big juicy bone and lots of hugs.

I quess there is no need to say that we are extremely proud of Kaida right now! <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti