Puppy mission accomplished!

Näin jälkikäteen ajateltuna kului vain silmänräpäys siitä, kun Mina ennen joulua kävi Joensuussa treffeillä Ruuti-uroksen luona ja nyt pääsiäisenä 6 tomeraa holskunpoikasta jo lähti omiin koteihinsa ja me saatiin Mina takaisin kotiin! Juurihan pullat saatiin uuniin ja nyt ne ovat jo itsenäistymässä, mitä ihmettä?! Ehdimme tavata nuo Minan pienet joulupiparit sopivasti pitkänä perjantaina, ennen kuin ensimmäiset minionit siirtyivät onnellisten uusien omistajiensa huomaan. Veimme myös pentureppuihin mukaan teemanmukaiset jouluiset terveiset uusiin koteihin. Kaikki ottamani Joensuun reissun pentukuvat ja muitakin kuvia Minan pentuprojektin tiimoilta löytyy nyt albumista!

Vieläkin ihmetyttää, miten meidän pieni Mina saikin kasvateltua niin hienon lauman pieniä raitapaitoja, ja miten hyvin se otti mamman roolinsa ja vieroitukseen asti jaksoi leikittää pentuja ja tietenkin putsailla niiden naamat ruokailujen jälkeen. Pennut olivat itsevarmoja ja ihastuttavan sosiaalisia. Ja ihme ja kumma kyllä selvisimme pentukuume-koetuksesta: emme ottaneet itselle tästä pentueesta Minalle junioria kasvamaan rinnalle. Pentuja oli kyllä ihana pallutella ja sylitellä kasvattajan luona, mutta silti oli tavallaan huojentavaa ottaa kyytiin vain Mina (jonka kanssa sormet jo syyhyävät päästä jatkamaan tokotreenailua ja miettimään kesän hakutreenejä!) eikä niin paljon aikaa ja vaivaa vaativaa pentua sen lisäksi. Yksi aktiivisessa treenivaiheessa oleva holsku riittää siis edelleen tähän taloon kerrallaan. Siitä huolimatta tulee olemaan ihana päästä etänä seurailemaan pentujen kehitystä: yksi pennuista kaiken lisäksi muutti Oulun seudulle, joten toivon mukaan pääsemme myös tapaamaan Minan jälkikasvua jatkossakin 💖

Siinä missä Mina solahti mammakoiran rooliin täysin ongelmitta, ihan yhtä sujuvasti se palasi kotiin ja pennuttomaan arkeen. Kotona löytyivät heti kaikki tutut paikat ja elkeet ja lähinnä vain solakoituneesta olemuksesta ja kasvaneista nisistä huomaa, että se juuri kävi synnyttämässä kasvattamassa puolentusinaa pikkuholskua maailmaan. Toki näin ensimmäisinä päivinä pentureissulta paluun jälkeen sille on maistunut uni, mutta muutoin se on kuin ei olisi koskaan pois kotoa ollutkaan. Toivekkaana se on käynyt nuuhkimassa jo vaatekaapillakin, olenko kenties jo pukemassa treenihousuja jalkaan! Mammaloman jälkeen Mina vaikuttaa itsekin jo olevan hyvinkin valmis palaamaan arkeen ja treenihommiin.

Kevään mittaan olenkin ehtinyt hyvin kerätä treeni-intoa itsekin. Nyt alkuun toki riittää, että lähdemme kohottamaan Minan fyysistä kuntoa kesää kohti. Harmillisesti hiihtokelit alkavat olla tältä talvea ohi, mutta toisaalta sulanmaan vetohommat ovat juuri sopivasti piakkoin mahdollisia. Palveluskoirien kansallisten lajien puolella haun osalta toiveissa on kesän aikana saada Mina koekuntoon (eli haukkuilmaisu koevarmaksi) jotta vihdoin tälle vuotta saataisiin se HK1. Tokopuolta ennakoin jo hieman ja tilasin Minalle kotiintulolahjaksi Riemukaupasta vähän lisää varustusta tokon voittaja-luokkaa silmällä pitäen.  Kesän mittaan toivon mukaan saadaan tokopuolella avoimen luokan liikkeet hiottua niin, että TK2 saataisiin tehtyä, joten ensi talvena voitaisiin jo keskittyä voittajaluokan kimurantteihin liikkeisiin. Eihän sitä tiedä jos vaikka jonain vuonna päästäisiin tavoittelemaan jopa valioitumista tokossa!

Kevät keikkuen tulevi

Oulun korkeudella ei vielä talvi juurikaan ole väistynyt, mutta ajatukset ovat silti jo varsin keväisiä! Kova treenikuume alkaa jo heräillä, olisi intoa lähteä maastoon ja tokokentille kokeilemaan talven mittaan pohdittuja uusia treeni-ideoita. Onneksi aika on mennyt nopeasti, sillä yhtäkkiä Minalla onkin enää kaksi viikkoa jäljellä mammalomastaan! Juuri sopivasti pääsiäisviikonloppuna koittaa pentujen luovutusikä ja mekin päästään hakemaan mamma kotia. Niin paljon kuin pentukuume tässä kasvattajan pentupäiväkirjaa seuraillessa onkin herännyt, niin lopulta ehkä kuitenkin paras että pennuille oli ottajia jonoksi asti eikä meille tullut kiusausta ottaa joku "koditon" minioni. Toisaalta olisi varmasti ihana seurailla Minan pennun kasvua emänsä kanssa yhdessä, mutta toisaalta tulevaa sulanmaantreenikautta ajatellessa minulla tulee ihan takuulla olemaan kalenteri täynnä ihan vain Minan kanssa, jotta sen saisi sekä tokon avo-luokkaan että hakuun koekuntoon.

Pentupäiväkirjan ja somepostausten perusteella Minan pentue on kyllä varsin eläväistä sorttia: jos Mina oli vahvaviettinen synnynnäinen emä, niin ovat kyllä pennutkin elinvoimaisia ja pontevia hyvinkin nuoresta lähtien. Niiden tulevilla kodeilla tulee varmasti olemaan hauskaa, mutta varmasti myös vauhtia ja vaarallisia tilanteita noiden hulivilien kanssa! Toivon kyllä hartaasti että Minan jälkikasvua tultaisiin tulevaisuudessa näkemään aktiivisesti niin koekentillä kuin näyttelykehissäkin edustamassa edukseen💖

Minan kotiutumista odotellessa saatiin mukavia uutisia rotuyhdistykseltä. Viime vuoden ansioiden perusteella palkittiin tuloksensa ilmoittaneet holskut kaikissa karvamuunnoksissa, ja yllätys oli melkoinen, sillä Mina nousi ykkössijalle (1/7) Vuoden Tokoholsku-kisassa! Emme olleet ehtineet kyllä käydä kuin parit alo-kokeet ja SM kokeessa saatiin TK1, ja yksi avoluokan koe, mutta tällä pienellä koerupeamalla pisteitä kertyi eniten ja vieläpä ainoana pitkäkarvaisena holskuna, kaikki muut 6 tokopisteensä kisaan ilmoittanutta olivat lyhytkarvoja. Vuoden Kotimaan Näyttelyholsku-kisassa Minan pisteet ylsivät sijalle 8/12.

Kaidan tulokset viime vuodelta kertyivät vain näyttelyiden veteraanikehistä, eikä niitäkään kierretty urakaksi asti, joten sijoitus Vuoden Veteraani kisassa oli 4/4. Kaksoisvoiton ottivat Kaidan sisarukset Sindi ja Ruusa, joilla kertyi huikeat pistepotit viime vuoden näyttelyistä. Muutoinkin Azurikojootit edustivat pitkiksiä vuoden koirakisassa mallikkaasti, sillä niiden lisäksi vain yksi muu pitkäkarva oli ilmoittanut tuloksensa mukaan yhdistyksen pisteenlaskuun. Mutta kyllä näiden kojoottien kanssa kelpaakin pitää pitkäkarvojen lippua korkealla, oli sitten kyse näytöstä tai käytöstä ✨💪

We proudly present: Mina & Minions!

Minan pentuprojektin aikana ehdin jo välillä hermoilla, että mitenhän hermoja raastavaa on seurata pentujen syntymää etänä ja että varmaan stressaisin itseni tärviölle jos synnytys venyisi pitkäksi. Niinpä oli varsin mieltä keventävää saada noin viikko sitten lounasaikaan viesti, että ekat pennut tupsahtivat jo aamulla maailmaan! Eli se menikin helposti ja ilman että tiesin edes jännittää kotikatsomossa! Terve, ongelmaton pentue oli tilattu ja Minahan sen sitten toimitti odotukset ylittävästi 😍 Pari viimeistä pentua kuudesta putkahti maailmaan samalla kun viestittelimme kasvattajan kanssa ja sitten homma olikin paketissa. Mina suhtautui hommaansa ilmeisen vakavasti ja antaumuksella: se hoiti niin synnytyksen, pentujen putsailut kuin imettelytkin mieluiten omatoimisesti ilman ylimääräisiä välikäsiä. Eipä voisi olla ylpeämpi mamma Minasta, siitä kuoriutui kypsässä reilun neljän vuoden iässä näköjään täydellinen emä!

Pennut ovat nyt siis tasan viikon ikäisiä. Isoja, eläväisiä ja niin kauniin värisiä mustamaskisia raitapaidan alkuja ne ovat ovatkin, että kuvia katsellessa sydän sulaa väkisinkin 💖

Kasvattajan pitämää pentupäiväkirjaa ja Minan minioneiden kehitystä pääsee seuraamaan kennelin kotisivuilla:  www.azuricoyotes.fi/topic/pentuepaivakirjat/2023-ruuti-x-mina-pentuepaivakirja/

Kuvat © Sanna Varis Jørgensen

Kaida 9 vuotta!

 Uskomatonta kyllä, Kaida muorilla tuli mittariin jo 9 vuotta! Synttäreiden kunniaksi seniori pääsi eilen uintireissulle koirauimalaan, ja olihan sillä kivaa kun sai yksinään polskia. Tänään oli tarkoitus käydä hiihtoreissulla Kaidan kanssa, mutta helmikuinen vesisade vesitti sen suunnitelman. Sen sijaan teimmekin pitkän metsälenkin ja Kaida sai kanniskella keppejä sydämensä kyllyydestä. Ja lenkin jälkeen oli kakun vuoro, tällä kertaa ei edes tarvinnut jakaa herkkuja pikkusiskon kanssa :D Toivotaan että meillä on vielä monet synttärit edessäkin juhlittavana ja Kaida pysyisi terveenä seniorivuotensa!

Joensuusta ollaan saatu välillä tilannepäivityksiä. Minalla on edennyt hyvin mahan kasvatus ja pikkuhiljaa kai alkaisi olla jo synnytyksenkin aika. Ei kuitenkaan näin pentueen isoäidin (eli Kaidan Ruusa-siskon) synttäriksi pennut sentään syntyneet sopivasti. Onneksi tuli vietyä Mina kasvattajan hoiviin hyvissä ajoin jo reilu viikko sitten, sen jälkeen sillä on maha venähtänyt huomattavasti ja nyttemmin junareissu olisi ollut varmasti tukalampi mama-to-be:lle. 

Alla kasvattaja Sannan kuva Minasta mahoineen tältä päivää. Eiköhän siellä useampi joulupipari ole uunnissa koosta päätellen 😁

Kuva @ Sanna Varis Jørgensen

Alkanutta vuotta 2023!

Jahas, joltain nimeltämainitsemattomalta bloggaajalta on näköjään unohtunut tämä bloggailu, hupsista :D  Tässä näköjään ehti hurahtaa loppuvuosi ja joulu ja uudet vuodetkin ennen kuin muistin tännekin jotain päivitellä. Pahoittelen hiljaiseloa, vaikka koirien kanssa ei kyllä ihan toimettomina edes olla oltu!

 

Loppuvuodesta 2022 ehdittiin Minan kanssa vielä korkkaamaan tokokokeissa avoin luokka. Kompastuskivet olivat kuitenkin jo ennakkoon tiedossa, sillä emme olleet ehtineet treenata jääviä liikkeitä tai ruutua tarpeeksi vahvoiksi ennen koetta: ne menivätkin nollille, joten tulokseksi tuli vain kolmos-tulos. Seuraavia kokeita saamme katsella varmaan ensi kesänä sitten: Minalla nimittäin alkoi vihdoin marraskuun vikana päivänä juoksut. Näin päästiin viimeinkin suunnittelemaan Mina ja Kaidan kasvattajan kaavailemaa seuraavaa Azuricoyotes-pentuetta! Joulukuussa teimme sitten Minan kanssa pienen junareissun, kun vein sen kasvattajalle kylään viikoksi, jonne saapui myös Minan sulhasehdokas. Pariskunta tuli heti alusta alkaen hyvin juttuun keskenään ja vietti yhdessä antoisan kuherrusviikon, kunnes hain neidin taas kotia junakyydillä. Sitten jäätiin odottelemaan sormet ja varpaat ristissä, jäikö viikosta mitään kotiintuomisia. Ainakaan yrityksen puutteesta se ei kuulosta jääneen kiinni nuorella parilla, sillä ne olivat nalkissa joka päivä tuon kyläilyviikon ajan 😁 

 

Minalla ei vielä ole käytös paljoa muuttunut, mutta sillä on ollut tyhjänmahan närästelyä ja ripulointia nyt alkuvuodesta ja samoin ruokaa on alkanut upota yhä enemmän. Nyt sillä alkaa olla nisissäkin selkeää turpoamista, eli toivoa on että joulupiparit olisivat tukevasti uunissa! Lähiviikkoina pitäisi jo mahassakin alkaa näkyä kasvua. Kasvattajan valitsema yhdistelmä on kyllä sangen kiintoisa: Minan sähäkkyyttä tasapainottamaan valikoitui lopulta (alunperin kaavailtujen ulkomaisen, jo edesmenneen uroksen pakastesperman sijaan) Kaidan siskonpoika Ruuti. Olisi melko mahtava yhdistelmä, jos Kaidan puolen suvusta saisi yhdistettyä parhaat puolet (kuten esim rauhoittumis- ja keskittymiskykyä) Minan työmoraaliin, vauhtiin ja sinnikkyyteen, sekä toki terveeseen kroppaan myöskin. En tiedä onko hyvä vai huono asia että meillä itsellä on kotona koiraluku täynnä: kaksi koiraa meidän taloudessa on ihan riittävästi, etenkin kun Minan kanssa pk-treenaus on vielä niin kesken. Pieni houkutus olisi toki ottaa Minan juniori kotiin mutta ei vain kertakaikkiaan aika tai kädet riittäisi millään treenaukseen kahden aktiivisen ja yhden seniorin kanssa. Jos pentue nyt onnistu ja kaikki menee hyvin, tulee kuitenkin olemaan mielenkiintoista seurata Minan jälkikasvun elämää ja kehitystä edes etänä!

 

Seniorillamme Kaidalla puolestaan lähestyy 9 vuotissynttärit. Syksyllä tehdyn sterilaation jälkeen Kaida on voinut erittäin hyvin. Se on liikunnallinen ja loppuvuodesta se alkoi olla jo varsin timmissä kunnossa kesän pullavamman kauden jälkeen. Lenkkeily ja leikki maistui, maha toimi eikä selkäkään tuntunut jumittavan suuremmin. Kaida on nauttinut olostaan oloneuvoksettarena ja sohvan valtiattarena. Välillä sekin on päässyt käymään hallilla muistelemassa tokokuvioita, mutta ei erityisesti tunnu kaipaavaan arkeen sen kummempaa aivotyöskentelyä. Kuusamon reissuilla se saa nauttia pitkistä metsälenkeistä ja keppien kantelusta. Nyt loppiaisena kävin sen kanssa myös Kajaanissa näyttelyssä: vaikka olikin vähintään tympeää ajella yksinään aamuyöstä Kuusamosta Kajaaniin jäisiä teitä pitkin, niin reissu kannatti! Kaidalla oli kilpakumppanina vain Ruusa-siskonsa (Minan sulhon Ruutin emä) ja ruotsalainen tuomari valitsi näistä kahdesta seniorista Kaidan rotunsa parhaaksi ja ROP-veteraaniksi. Pitkä päivä oli odotella Kajaanin hallissa loppukehiä, mutta kehäkonkari Kaida otti odottelun levon kannalta ja kävi kiertämässä päivän päätteeksi lentävällä askeleella niin veteraani- kuin ryhmäkehänkin. Menestystä ei odotetusti isoista kehistä saatu, mutta tyytyväisinä voitiin lähteä kotimatkalle: kyllä hyväkuntoista veteraania on aina ilo esitellä!