sunnuntai 22. toukokuuta 2022

Päivän vaiva: nisätulehdus

Ei pääse koirien kanssa aika käymään pitkäksi tai pankissa säästötili kertymään. Tällä kertaa päästiin tutustumaan nimittäin seuraavaan narttukoirien vaivaan: nisätulehdukseen 😨. Kaidalla on iän myötä tullut yhä selvemmät valeraskausoireet turvonneine nisineen, mutta tällä kertaa tilanne kehittyi sitten yhdessä vuorokaudesta turvotuksesta tulehdukseksi. Ensin tiistaina illalla alin ja turvonnein nisä hoksattiin tummuneen. Etä-eläinlääkäri veikkasi kuvan perusteella maitorauhastiehyen tukosta, ja ohjeisti kokeilemaan kylmähoitoa turvotukseen. 

Keskiviikkona aamulla tummunut nisä oli kuitenkin kehittänyt vesikelloja, jotka puhkesivatkin nopsaa tahtia. Rakkulat valuttivat ahkerasti kudosnestettä ulos ja minun olikin pakko ottaa töistä vapaapäivä ja lähteä viemään Kaida eläinlääkäriin. Lääkäri oli toivonut voivansa leikata Kaidalta nisäkasvaimet, mutta klinikalla todettiin että tulehdusalue on liian laaja, ja kasvainmuutoksia tuntui niin laajalla alueella, että leikkausta ei voisi vielä tehdä. Melko pessimistiseen sävyyn kaupungin eläinlääkäri selitti, että jos tulehdus ei laskisi tai jos kasvaimet olisivat levinneet liian aggressiivisesti ja nisä kuolioituisi, tilanne ei olisi hoidettavissa mitenkään.

Lähdimme kotiin kokeilemaan hoitoa antibiooteilla, kipulääkkeellä ja haavan putsailulla. Tulehdus tuntui syövän ihokudosta vauhdilla ja pian nisän tummuneen alueen tilalla oli ammottava aukko. Reilussa vuorokaudessa nisä kuitenkin valui tyhjiin kudosnesteestä, eli turvotus helpotti ja kudos palautui punaiseksi. Avohaavaa putsattiin ahkeraan ja pidettiin siteissä. Näkymä avohaavan kautta tyhjään nisäonteloon oli vähintäänkin kammottava, mutta ei se auttanut kuin lääkärin ohjeen mukaan putsailla sitä kudosmassaa ja pitää se haava siteissä, mutta hengittävänä! Kunnon siedätyshoitoa meille verikammoisille. Perjantaina Kaida kävi vielä kontrollissa, ja eläinlääkäri vaikutti tyytyväiseltä: paraneminen meni oikeaan suuntaan, tulehdusalueen reikä oli ihan odotettu seuraus. Nisissä tuntuvat patit eivät kuitenkaan ole vielä pienentyneet tarpeeksi, joten antibioottikuurilla jatketaan vielä ensi viikkoon. 

Kaida on onneksi ollut helppo potilas: se ei juuri välitä haavastaan (lähinnä uudet sideteipit sitä tuntuvat iljettävän kun jäävät karvoihin kiinni ikävästi) vaan nautiskelee rauhassa sohvalla köllöttelystä. Kauluri ei toki ole mieluisa, mutta yllättävän hyvin Kaida tuntuu sen kanssa nukkuvan yöt. Olemme onneksi saaneet työpäiville hoitoapua appivanhemmista, jotka ovat käyneet päivisin tarkastamassa että toipilaalla on kaikki hyvin ja vaihtaneet siteet. Nyt täytyy vain toivoa, että haava jatkaa umpeutumista ja että kasvainmuutokset saadaan lopulta leikattua pois ja samalla tehtyä sterilisaatio. Ei enää yhtään valeraskautta Kaidalle, kiitos!

sunnuntai 13. helmikuuta 2022

Kaida 8 v!

Taas löytyy seniorikoira taloudesta, kun Kaidalle tuli la 12.2. mittariin täyteen 8 vuotta. Alkaa olla jo perinne tämä ajan nopean kulumisen päivittely, mutta joka vuosi sen vain yllättää kun synttärit koittavat. Tänä vuonna synttäreitä vietettiin Kuusamon talvisissa maisemissa, jossa vietin koirien kanssa pidennettyä viikonloppua. Onneksi synttärisankari on vaatimatonta mallia, hälle kun parasta juhlintaa tuntui olevan irti juoksentelu, lumihankien kaivelu ja keppien kanniskelu lenkillä. Ja toki koirat saivat herkutella myös!


Alkuvuosi meidän mummokoiralla on mennyt osin toipilaana. Meillä oli toiveissa vihdoin saada Kaida steriloitua ennen seuraavia juoksuja, koska sillä tuntuu joka vuosi pahenevan juoksunaikaiset kramppailut ja valeraskausoireet juoksujen jälkeen. Varasimme siis tammikuussa Kaidalle ajan sterilointiin ja samalla poistettaisiin siltä pari rasvapattia, jotka olivat ihan viime viikkoina kasvaneet huomattavasti. Ajattelimme kuitenkin pattienpoiston menevän siinä sivussa, kun rintapattikin tutkittiin vuosi sitten ja eläinlääkäri silloin sanoi sen olevan perus rasvapatti.

Leikkausoperaatio ei kuitenkaan mennyt ihan niin kuin ajattelimme. Aika pian operaation olettua eläinlääkäri ilmoitti viestillä, että he tekevät tänään vain patinpoiston, ei siis sterkata samalla kertaa, koska patit osoittautuivat vaikeammaksi poistaa kuin oli etukäteen ajateltu. Ne olivat ilmeisesti hankalan syvällä kiinni ja tiukasti lihaksissa kiinnittyneinä, joten niiden lisänä sterilointi olisi venyttänyt anestesia-aikaa liikaa. Tyydyimme siis siihen, että patit saatiin pois, sterilaatio ei onneksi ollut akuutti saada tehtyä juuri sillä hetkellä. Leikkauksen jälkeen alkoikin sitten parin viikon jännittäminen, sillä toimenpidekertomuksen mukaan eläinlääkäri epäili, että patit voisivat olla pahalaatuisia ja ne tutkitutetaan patologilla Etelä-Suomessa tarkemmin. Lopulta onneksi saatiin hyviä uutisia: pattien uusimistodennäköisyys on max 35 % ja etäpesäkkeille vielä pienempi, joten jatkoon riittää vain seuranta, että alkaako patteja kasvaa takaisin. Ei siis onneksi ollut sellaisia pelottavia aggressiivisia syöpäkasvaimia tms joita jo ehdin mielessäni kuvitella!

Leikkaushaavat olivat isot sekä rinnassa että vasemmassa takareidessä, joten haavojen paraneminen otti aikansa. Vaati myös vähän kekseliäisyyttä saada pidettyä haavat sekä puhtaina että lämpiminä lenkkeiltäessä tammikuun pakkasilla. Samoin sisätiloissa kokeiltiin eri keinoja pitää Kaida nuolemasta tikkauksia. Eläinlääkäriltä mukaan saatu haavasuojapuku oli aivan liian pieni meidän amatsonileidille, joten tilasimme nettikaupasta uuden...joka sekin osoittautui liian pieneksi! Eli siihen menenssä kun lopulta oikean kokoinen puku saatiin, niin haavat oli parantuneet ja tikitkin poisteltu. Mutta onpahan nyt vastaisuuden varalle tarpeeksi iso puku jemmassa.

Vaikka Kaidaa ei sterkattu, niin sen yleisolemus kyllä piristyi silminnähden pattienpoistolla. Se tuntui jopa nuortuvat ja sai takaisin intoa leikkiä kiskomisleikkejä ja esim. lenkeillä pomppia kaivelemaan lumihankiin. Ilmeisesti patit olivat rajoittaneet sen liikkeitä ja kenties ahdistaneetkin paljon enemmän kuin ajattelimme. Tujut lääkekuurit varmaan myös helpottivat mahdollisia lihasjumeja selästä ja Kaidalle palautui notkeus ja taipuisuus ja se alkoi taas itsekin venytellä enemmän. 

Nyt kun on saatu patit pois häiritsemästä, Kaidakin pääsee taas välillä mukaan tottistelemaan hallivuorolle. Myös pidemmille juoksulenkeille sillä selvästi on taas enemmän intoa: se saa olla jäniksenä mukana löysällä remmillä, kun Mina ottaa vetotreeniä potkukelkan edessä. Vaikka seniori-ikä saavutettiinkin, niin edelleen Kaidan liitävä ravi on kyllä komeaa katseltavaa! Minalle on toiveissa ehkä osallistua jopa vetohiihtokisoihin tälle kaudelle, joten vetolenkkejä lienee luvassa niin kauan kuin talvikautta riittää!