Taas meni lauantai koirahommissa, mutta palkitsevaa oli! :) Aamupäivästä kävimme Nuutin kanssa ilahduttamassa Mustin&Mirrin asiakkaita kaverikoirakeikalla. Rapsuttelijoita ja ihailijoita riitti, kovasti ihmiset kummastelivat miten voikin olla näin rauhallinen koira. Nuutti nauttikin silityksistä välillä selällään maaten keskellä myymälän lattiaa :D
Saturday was - again - full of dog hobbies. First I visited local pet store with Nuutti. There Nuutti and other Finnish Kennel Clubs official "care dogs" (with orange scarf) greeted customers and got lots of petting and hugs :)
Iltapäivästä kävimme sitten Kaidan kanssa toko-kisoissa. Kolmas suorituksemme alo-luokassa kahden ykköstuloksen jälkeen ja jännitykseni oli sen mukaista! Onneksi sentään tähän koitokseen olimme treenanneetkin - toisin kuin kuukausi sitten olleeseen kokeeseen. Treeneissä on mennytkin todella hyvin, mutta siitä huolimatta kisajännitykseni on jotain ihan hirveää. Kaikeksi onneksi Kaida kuitenkin veti suorituksen kunnialla läpi. Liikkeet suoritettiin ennen paikkamakuuta ja innostaan huolimatta Kaidan seuraaminen oli ärsyttävän haahuilevaa (vaikka treenatessa seuraamisessa ei ole isompia ongelmia, niin kokeissa pakka tuntuu leviävän ihan ihmeellisesti...). Saimme kuitenkin myös täysiä pisteitä (paikkamakuusta ja noutokapulan pidosta) ja kaikenkaikkiaan olen todella tyytyväinen suoritukseemme :) Kaidalla pysyi vire hyvänä koko suorituksen ajan, vaikka päivä venyikin todella pitkäksi (meillä meni hallilla liki 4 tuntia, koska kisojen aikataulut venyivät ja paukkuivat reilusti jo ennen alo-luokan alkua....). Kaida on kuitenkin nuori koira, joten toivoa on että ongelmakohdat saadaan tulevaisuudessa hiottua pois. En voi olla kuin onnellinen ja ylpeä tästä meidän raitapaidasta <3
Kaidan tulos tälle päivälle oli siis kolmas ykköstulos (loppupisteet 176,5), sijoitus neljäs. Harmillisesti jäimme sijoituksen päähän palkintosijoista ja neljä pistettä kunniapalkinto-rajasta. Mutta, kolme koetta ja koulari, ei hullumpi suoritus tämmöisiltä noviiseilta! :) Tämän tokoilun jälkeen taidankin nyt taas keskittyä enemmän pk-lajeihin ja tottisteluun Kaidan kanssa. Ehkä me ensi kesänä voidaan tavoitella koularia myös hakupuolelta, jos vaan treenaus menee nappiin!
At afternoon we had an obedience trial with Kaida. This was our third time in novice class and I was awfully nervous while waiting our turn! At least now we have trained well for the test - unlike for our last test month ago. But finally Kaida played pretty well in field. Her healing is still annoyingly inaccurate (even though she concentrates well when we train, she lacks of interest in healing during competitions). But we also got full scores in couple moves (laying still in group and holding the wooden object) and in overall I was very happy with our performance :) Her spirit stayed high trough the competition even though it was a very long day (we spent almoust 4 hours in the arena because the schedule of competition was running badly late...). Kaida is still young dog so her performance can be improving a lot in future. I am very happy and proud of her <3
Kaida got her third 1st prize in novice class (176,5 points) and is now allowed to compete in open class. Nice work from our team, yeah! :) But I think after this we now concentrate in working dog sports. Hopefully next summer we are ready to collect some prizes in working dog search or in other sport!
Kaida ja TK1 :) / Kaida got her third 1st prize in novice class :)