Kevät keikkuen tulevi

Oulun korkeudella ei vielä talvi juurikaan ole väistynyt, mutta ajatukset ovat silti jo varsin keväisiä! Kova treenikuume alkaa jo heräillä, olisi intoa lähteä maastoon ja tokokentille kokeilemaan talven mittaan pohdittuja uusia treeni-ideoita. Onneksi aika on mennyt nopeasti, sillä yhtäkkiä Minalla onkin enää kaksi viikkoa jäljellä mammalomastaan! Juuri sopivasti pääsiäisviikonloppuna koittaa pentujen luovutusikä ja mekin päästään hakemaan mamma kotia. Niin paljon kuin pentukuume tässä kasvattajan pentupäiväkirjaa seuraillessa onkin herännyt, niin lopulta ehkä kuitenkin paras että pennuille oli ottajia jonoksi asti eikä meille tullut kiusausta ottaa joku "koditon" minioni. Toisaalta olisi varmasti ihana seurailla Minan pennun kasvua emänsä kanssa yhdessä, mutta toisaalta tulevaa sulanmaantreenikautta ajatellessa minulla tulee ihan takuulla olemaan kalenteri täynnä ihan vain Minan kanssa, jotta sen saisi sekä tokon avo-luokkaan että hakuun koekuntoon.

Pentupäiväkirjan ja somepostausten perusteella Minan pentue on kyllä varsin eläväistä sorttia: jos Mina oli vahvaviettinen synnynnäinen emä, niin ovat kyllä pennutkin elinvoimaisia ja pontevia hyvinkin nuoresta lähtien. Niiden tulevilla kodeilla tulee varmasti olemaan hauskaa, mutta varmasti myös vauhtia ja vaarallisia tilanteita noiden hulivilien kanssa! Toivon kyllä hartaasti että Minan jälkikasvua tultaisiin tulevaisuudessa näkemään aktiivisesti niin koekentillä kuin näyttelykehissäkin edustamassa edukseen💖

Minan kotiutumista odotellessa saatiin mukavia uutisia rotuyhdistykseltä. Viime vuoden ansioiden perusteella palkittiin tuloksensa ilmoittaneet holskut kaikissa karvamuunnoksissa, ja yllätys oli melkoinen, sillä Mina nousi ykkössijalle (1/7) Vuoden Tokoholsku-kisassa! Emme olleet ehtineet kyllä käydä kuin parit alo-kokeet ja SM kokeessa saatiin TK1, ja yksi avoluokan koe, mutta tällä pienellä koerupeamalla pisteitä kertyi eniten ja vieläpä ainoana pitkäkarvaisena holskuna, kaikki muut 6 tokopisteensä kisaan ilmoittanutta olivat lyhytkarvoja. Vuoden Kotimaan Näyttelyholsku-kisassa Minan pisteet ylsivät sijalle 8/12.

Kaidan tulokset viime vuodelta kertyivät vain näyttelyiden veteraanikehistä, eikä niitäkään kierretty urakaksi asti, joten sijoitus Vuoden Veteraani kisassa oli 4/4. Kaksoisvoiton ottivat Kaidan sisarukset Sindi ja Ruusa, joilla kertyi huikeat pistepotit viime vuoden näyttelyistä. Muutoinkin Azurikojootit edustivat pitkiksiä vuoden koirakisassa mallikkaasti, sillä niiden lisäksi vain yksi muu pitkäkarva oli ilmoittanut tuloksensa mukaan yhdistyksen pisteenlaskuun. Mutta kyllä näiden kojoottien kanssa kelpaakin pitää pitkäkarvojen lippua korkealla, oli sitten kyse näytöstä tai käytöstä ✨💪

We proudly present: Mina & Minions!

Minan pentuprojektin aikana ehdin jo välillä hermoilla, että mitenhän hermoja raastavaa on seurata pentujen syntymää etänä ja että varmaan stressaisin itseni tärviölle jos synnytys venyisi pitkäksi. Niinpä oli varsin mieltä keventävää saada noin viikko sitten lounasaikaan viesti, että ekat pennut tupsahtivat jo aamulla maailmaan! Eli se menikin helposti ja ilman että tiesin edes jännittää kotikatsomossa! Terve, ongelmaton pentue oli tilattu ja Minahan sen sitten toimitti odotukset ylittävästi 😍 Pari viimeistä pentua kuudesta putkahti maailmaan samalla kun viestittelimme kasvattajan kanssa ja sitten homma olikin paketissa. Mina suhtautui hommaansa ilmeisen vakavasti ja antaumuksella: se hoiti niin synnytyksen, pentujen putsailut kuin imettelytkin mieluiten omatoimisesti ilman ylimääräisiä välikäsiä. Eipä voisi olla ylpeämpi mamma Minasta, siitä kuoriutui kypsässä reilun neljän vuoden iässä näköjään täydellinen emä!

Pennut ovat nyt siis tasan viikon ikäisiä. Isoja, eläväisiä ja niin kauniin värisiä mustamaskisia raitapaidan alkuja ne ovat ovatkin, että kuvia katsellessa sydän sulaa väkisinkin 💖

Kasvattajan pitämää pentupäiväkirjaa ja Minan minioneiden kehitystä pääsee seuraamaan kennelin kotisivuilla:  www.azuricoyotes.fi/topic/pentuepaivakirjat/2023-ruuti-x-mina-pentuepaivakirja/

Kuvat © Sanna Varis Jørgensen

Kaida 9 vuotta!

 Uskomatonta kyllä, Kaida muorilla tuli mittariin jo 9 vuotta! Synttäreiden kunniaksi seniori pääsi eilen uintireissulle koirauimalaan, ja olihan sillä kivaa kun sai yksinään polskia. Tänään oli tarkoitus käydä hiihtoreissulla Kaidan kanssa, mutta helmikuinen vesisade vesitti sen suunnitelman. Sen sijaan teimmekin pitkän metsälenkin ja Kaida sai kanniskella keppejä sydämensä kyllyydestä. Ja lenkin jälkeen oli kakun vuoro, tällä kertaa ei edes tarvinnut jakaa herkkuja pikkusiskon kanssa :D Toivotaan että meillä on vielä monet synttärit edessäkin juhlittavana ja Kaida pysyisi terveenä seniorivuotensa!

Joensuusta ollaan saatu välillä tilannepäivityksiä. Minalla on edennyt hyvin mahan kasvatus ja pikkuhiljaa kai alkaisi olla jo synnytyksenkin aika. Ei kuitenkaan näin pentueen isoäidin (eli Kaidan Ruusa-siskon) synttäriksi pennut sentään syntyneet sopivasti. Onneksi tuli vietyä Mina kasvattajan hoiviin hyvissä ajoin jo reilu viikko sitten, sen jälkeen sillä on maha venähtänyt huomattavasti ja nyttemmin junareissu olisi ollut varmasti tukalampi mama-to-be:lle. 

Alla kasvattaja Sannan kuva Minasta mahoineen tältä päivää. Eiköhän siellä useampi joulupipari ole uunnissa koosta päätellen 😁

Kuva @ Sanna Varis Jørgensen

Alkanutta vuotta 2023!

Jahas, joltain nimeltämainitsemattomalta bloggaajalta on näköjään unohtunut tämä bloggailu, hupsista :D  Tässä näköjään ehti hurahtaa loppuvuosi ja joulu ja uudet vuodetkin ennen kuin muistin tännekin jotain päivitellä. Pahoittelen hiljaiseloa, vaikka koirien kanssa ei kyllä ihan toimettomina edes olla oltu!

 

Loppuvuodesta 2022 ehdittiin Minan kanssa vielä korkkaamaan tokokokeissa avoin luokka. Kompastuskivet olivat kuitenkin jo ennakkoon tiedossa, sillä emme olleet ehtineet treenata jääviä liikkeitä tai ruutua tarpeeksi vahvoiksi ennen koetta: ne menivätkin nollille, joten tulokseksi tuli vain kolmos-tulos. Seuraavia kokeita saamme katsella varmaan ensi kesänä sitten: Minalla nimittäin alkoi vihdoin marraskuun vikana päivänä juoksut. Näin päästiin viimeinkin suunnittelemaan Mina ja Kaidan kasvattajan kaavailemaa seuraavaa Azuricoyotes-pentuetta! Joulukuussa teimme sitten Minan kanssa pienen junareissun, kun vein sen kasvattajalle kylään viikoksi, jonne saapui myös Minan sulhasehdokas. Pariskunta tuli heti alusta alkaen hyvin juttuun keskenään ja vietti yhdessä antoisan kuherrusviikon, kunnes hain neidin taas kotia junakyydillä. Sitten jäätiin odottelemaan sormet ja varpaat ristissä, jäikö viikosta mitään kotiintuomisia. Ainakaan yrityksen puutteesta se ei kuulosta jääneen kiinni nuorella parilla, sillä ne olivat nalkissa joka päivä tuon kyläilyviikon ajan 😁 

 

Minalla ei vielä ole käytös paljoa muuttunut, mutta sillä on ollut tyhjänmahan närästelyä ja ripulointia nyt alkuvuodesta ja samoin ruokaa on alkanut upota yhä enemmän. Nyt sillä alkaa olla nisissäkin selkeää turpoamista, eli toivoa on että joulupiparit olisivat tukevasti uunissa! Lähiviikkoina pitäisi jo mahassakin alkaa näkyä kasvua. Kasvattajan valitsema yhdistelmä on kyllä sangen kiintoisa: Minan sähäkkyyttä tasapainottamaan valikoitui lopulta (alunperin kaavailtujen ulkomaisen, jo edesmenneen uroksen pakastesperman sijaan) Kaidan siskonpoika Ruuti. Olisi melko mahtava yhdistelmä, jos Kaidan puolen suvusta saisi yhdistettyä parhaat puolet (kuten esim rauhoittumis- ja keskittymiskykyä) Minan työmoraaliin, vauhtiin ja sinnikkyyteen, sekä toki terveeseen kroppaan myöskin. En tiedä onko hyvä vai huono asia että meillä itsellä on kotona koiraluku täynnä: kaksi koiraa meidän taloudessa on ihan riittävästi, etenkin kun Minan kanssa pk-treenaus on vielä niin kesken. Pieni houkutus olisi toki ottaa Minan juniori kotiin mutta ei vain kertakaikkiaan aika tai kädet riittäisi millään treenaukseen kahden aktiivisen ja yhden seniorin kanssa. Jos pentue nyt onnistu ja kaikki menee hyvin, tulee kuitenkin olemaan mielenkiintoista seurata Minan jälkikasvun elämää ja kehitystä edes etänä!

 

Seniorillamme Kaidalla puolestaan lähestyy 9 vuotissynttärit. Syksyllä tehdyn sterilaation jälkeen Kaida on voinut erittäin hyvin. Se on liikunnallinen ja loppuvuodesta se alkoi olla jo varsin timmissä kunnossa kesän pullavamman kauden jälkeen. Lenkkeily ja leikki maistui, maha toimi eikä selkäkään tuntunut jumittavan suuremmin. Kaida on nauttinut olostaan oloneuvoksettarena ja sohvan valtiattarena. Välillä sekin on päässyt käymään hallilla muistelemassa tokokuvioita, mutta ei erityisesti tunnu kaipaavaan arkeen sen kummempaa aivotyöskentelyä. Kuusamon reissuilla se saa nauttia pitkistä metsälenkeistä ja keppien kantelusta. Nyt loppiaisena kävin sen kanssa myös Kajaanissa näyttelyssä: vaikka olikin vähintään tympeää ajella yksinään aamuyöstä Kuusamosta Kajaaniin jäisiä teitä pitkin, niin reissu kannatti! Kaidalla oli kilpakumppanina vain Ruusa-siskonsa (Minan sulhon Ruutin emä) ja ruotsalainen tuomari valitsi näistä kahdesta seniorista Kaidan rotunsa parhaaksi ja ROP-veteraaniksi. Pitkä päivä oli odotella Kajaanin hallissa loppukehiä, mutta kehäkonkari Kaida otti odottelun levon kannalta ja kävi kiertämässä päivän päätteeksi lentävällä askeleella niin veteraani- kuin ryhmäkehänkin. Menestystä ei odotetusti isoista kehistä saatu, mutta tyytyväisinä voitiin lähteä kotimatkalle: kyllä hyväkuntoista veteraania on aina ilo esitellä!

Hollantilaiset vauhdissa!

 Tänä syksynä on päästy Minan kanssa vauhtilajien makuun, joten tartuttiin heti tilaisuuteen kun Oulussa järjestiin vinttikoiraradalla mahdollisuus kaikille koirille päästä juoksemaan vieheen perässä, eli "makkarajuoksut"! Minkätahansa rotuisen koiran kanssa sai tulla kokeilemaan, kuinka kovaa koira juoksee 80 metrin suoran vinttikoiraradalla vieheen perässä. Tähän tapahtumaan olisin halunnut viedä Minan vuosi siten jo, mutta silloin neitikoirat aloittivat juoksut juuri ennen kisapäivää eikä vinttikoiraradalle saanut viedä juoksunarttua.

Nyt viikonloppuna saatiin nyt sitten vihdoin Minallekin kellotettua rata-aika. Ja lujaahan se tulikin! Minan aika oli 6,92 sekunttia, jolla kuitattiin maxi-kokoisten koirien (yli 20 kiloiset) luokan ykkössija (1/9). Palkinnoksi Mina sai hienon pystin ja ihanan metritavaraa olevan pehmolelun. 

 

Ja jotta Kaidakin saa pitkästä aikaa vähän vaihtelua kotiarkeen, pääsi sekin pinkomaan seniori-luokkaan radalle. Emme uskoneet että Kaidalla enää olisi vauhtia kuten nuorempana, mutta iloisesti mummukkakin pinkaisi vieheen perään, mutta kunnolla se kiihdytti vasta kun maalissa Marko alkoi kutsua sitä lelun kanssa. Kaidan suoritus, 9,84 sekunttia riitti kuitenkin luokkansa toiseksi (2/5) eli sekin pääsi palkinnoille. Kaida hävisi vain voiton vieneelle italianvinttikoiralle! Kaida sai kakkossijasta ruusukkeen ja nameja. Kaikille osallistujille oli myös palkintona koiranmakkaraa, eli reppu pullollaan kotiintuomisia lähdettiin vinttikoiraradalta.

Ratasprintin päälle veimme koirat vielä jäähdyttelylenkille läheisille hiekkakuopille. Sielläkin niillä riitti vielä virtaa kirmailuun rinteitä ylösalas, mutta kotona loppu päivän olikin sitten tyytyväisen väsynyttä sakkia 😊

Mina-minioni 4 vuotta!

 Niin se vaan Minakin on taas vuoden vanhempi, mutta viisaammasta ei tiedä vielä 😁 Näin kesken työviikon ei hirveästi ehditty juhlia, joten viihdytimme Minaa sen lempipuuhilla: ensin pieni ulkolenkki ja sitten koirauimalaan polskimaan puoleksi tunniksi. Kotona sitten vielä herkuteltiin uinnin päälle. Synttärisankari vaikutti tyytyväiseltä juhliinsa!

Minan kanssa tämä vuosi on kyllä tuntunut luvattoman laiskalta. Töiden takia kaikki treenaus tuntuu olleen minimissä, eikä hakuhommissakaan ole päästy lähellekään koekuntoon tälle kaudelle. Tokoa sentään on ehditty välillä hioa ja tämän kaden ainoa tuloksemme olikin tokon aloluokan kaksi ykköstulosta, eli tienasimme TK1-koulutustunnuksen. Katsotaan ehditäänkö tälle vuotta korkata vielä avoin luokka, ainakin ruutu ja merkinkierto on ollut jo hyvällä mallilla treeneissä.

Treeninpuutteen ja virallisten skabojen puutteessa ollaan nyt syksyllä sitten kokeiltu lajia, jossa Mina on synnynnäinen lahjakkuus: sulanmaan vetokisoja! Oulun Palveluskoirayhdistyksemme järjesti (Kiitos vielä kerran järkkääjille ja talkoilijoille!) kolmiosaisen epävirallisen veto-cupin, jossa 1-koiran kärry B-luokassa juostiin 2 km matka. Minaa ei ole koskaan tarvinnut erityisesti opettaa vetoon: sille laitetaan valjaat päälle ja eteen baanaa ja annetaan lupa vetää, niin neitihän sitten juoksee niin kauan kunnes alan toppuutella! Lenkkeilykäyttöön hommaamani Kickbike Freeride-potkupyörä ei ole optimaalinen pehmeällä radalla kisaamiseen, mutta toisaalta se oli ketterä ja kevyt ajopeli pujotella sprinttirata vaikka upottavaa hiekkaa etenkin tiukoissa kurveissa olikin hidasteena.

Paransimme joka osakilpailussa vähän vauhtiamme: ensimmäisellä kerralla aikamme oli 6:24,9, toisella kertaa 6.14,4 ja kolmannella 6.01,0. Kahdessa ekassa osakilpailussa olimme luokkamme nopein, viimeisellä kerralla olimme kolmossijalla kun kyseisellä kerralla mukana oli ilmeisesti kokeneempiakin B-luokan vetosprinttereitä. Hauskaa kyllä oli päästä tekemään kokeenomaista treeniä vetohommissakin. Minasta olisi kyllä aineksia virallisiinkin kisoihin, mutta meidän täytyisi vielä nostaa kuntoa pidemmillä treenilenkeillä, koska virallisissa kisoissa juostavaa voi olla esim 5 km. Ohjaajalla ei ehkä ihan äkkiseltään riitä kunto potkutella sitä matkaa täysiä koiran apuna 😅

 

Loppuun vielä veto-cupin kuvaajien upeita otoksia radan varrelta!

Kuva (c) Saara Loukkola

Kuva (c) Saara Loukkola

Kuva (c) Saara Loukkola

Kuva (c) P.M.

Kuva (c) P.M.

SM tokot koettu, Minalle TK1!

 Vastoin kaikkia todennäköisyyksiä päästiin kuin päästiinkin osallistumaan Minan kanssa tämän vuoden tokon SM-kokeisiin Nivalassa, osana Oulun Palveluskoirayhdistyksen joukkuetta. Vielä pari viikkoa sitten näytti siltä, että Minalla alkaa juoksut samalla kun Kaida aloitti taas pari kuukautta etuajassa. Onneksi Minalla tiputtelua ei kuitenkaan jatkunut, vaikka tähän asti Mina on aina aloittanut juoksunsa "isosiskon" esimerkistä. Ennen koetta Mina ehti myös teloa hieman anturaansa, mutta sekin parani nopsasti eikä haitannut treenailua. Koeviikonlopun säätä saatiin jännittää kunnolla, mutta meidän onneksi sadekelit osuivat lauantaille ja meidän koepäivänä sunnuntaina saatiin koe suorittaa puolipilvisellä kelillä.

Tavoitteena oli itsellä pessimistinä ihan vain saada hyväksytty suoritus kokeesta. Mina on välillä niin adhd että vaikka pari viikkoa ehdittiin treeneissä keskittyä erilaisiin häiriösietoihin tokokehässä, niin ei voinut yhtään olla varma, etteikö urheilukentällä kaiken hulinan keskellä voisi koiralle mennä pasmat aivan sekaisin. Onneksi tokojoukkueeseemme kuului kokeneista arvokisakävijöitä, jotka osasivat antaa hyviä vinkkejä kehään ja treeneissäkin ahkerasti käskytettiin, kolisteltiin, taputeltiin ja hypittiin häiriönä.

Olin todella tyytyväinen että olimme suoritusvuorossa kuudensina: ehdin katsoa ensimmäisen neljän alokoirakon suorituksen kokonaisuudessa, ennen kuin oli vuorossa seuraavat 4 koiraa, eli meidän slotti. Paikkamakuussa meillä ei tullut ongelmia, vaikka treenatessa Mina on välillä vaatinut tuplakäskyjä kun se unohtuu tuijottamaan liikkeenohjaaja. Meidän taakse kehän ulkopuolelle parkkeerannut haukkuvainen kultainennoutaja tosin vähän itseäni jännitti, mutta Mina ei siihen onneksi kiinnittänyt huomiota. Samoin makuullaolon aikana jostain selkäni takaa toisesta kehästä kuului äänekäs "kom!" käsky, jolloin Mina aavistuksen nytkähti, mutta pysyi kuitenkin maassa. Saimme paikkiksesta 9,5 pistettä, puolikas miinusta tuli vartaloavustani Minalle maahan-meno käskyä antaessa. Vaikka kuinka kuvittelen olevani patsaana, niin ilmeisesti olin kuitenkin taas vähän kallistunut koiran puoleen käskyn aikana, äh!

Alokasluokan liikkeet suoritettiin kahdessa kehässä. Ensin yhdessä paikkamakuu 4 koiraa kerrallaan, sitten yksilöliikkeet seuraaminen ja luoksetulo samassa kehässä, ja toisessa kehässä sitten liikkeestä maahan meno, kauko-käskyt, hyppy ja kapulan pito. Kehien välillä koiraa ehti mukavasti palkata ja vapauttaa. Mina lähti seuraamiseen aika tiiviisti, mutta kaavion aikana sillä oli myös vähän seilaamista, kun sen huomio herpaantui minusta. Samoin se teki yhden pysähdyksen yhteydessä ylimääräisen maahan menon...ehkä oltiin vähän liikaa hiottu maahanmenoa tässä koetta edeltävällä viikolla! Seuraamisesta saimme 8 pistettä. Pisteen tai parin menetys seuruussa on harmillinen, sillä seuraamisen pisteillä on kerroin 3, eli se tekee loppupisteisiin yllättävän paljon. Liikkeestä maahanmeno sujui ongelmitta, pisteitä saimme 9, en osaa sanoa mikä siinä tiputti yhden pisteen. Kauko-ohjaus sujui myös mukavasti, tällä kertaa Mina ei onneksi ennakoinut viimeistä maahanmenoakaan edes eikä myöskään liikkunut paikaltaan asentoa vaihtaessa kuten viime kokeessamme. Kauko-ohjauksesta saimme pisteitä 8, tällekään en nyt muista tuliko perusteita, mistä lähti 2 pistettä pois. Estehyppy meni myös hyvin, ilman ongelmia, siitä 8,5 pistettä kun lopussa perusasento oli vino. Viimeisenä liikkeenä oli vielä noutokapulan pito. Sitäkin on viime viikot hiottu ja olen hirveästi pohtinut, pitäisikö minun vaihtaa tokoon kevyempi kapula. Tähän asti olemme menneet kohtuu painavalla tottiskapulalla, joka alkaa vieläpä olla aika pureskeltu. Kokeneempien neuvosta menimme kuitenkin kokeen vanhalla kapulalla, ja ilmeisesti treenaus on toiminut, sillä Mina otti kapulan nätisti eikä mälvännyt sitä hampaissaan. Tästä liikkeestä saimme ainoan 10 pistettämme, hyvä että edes siitä! :) Kokonaisvaikutelmapisteet olivat molempien kehien tuomareilta 9.

Suorituksen jälkeen oli ihan onnistunut olo, ei ainakaan nollattu mitään liikettä! Pisteet 176,5 riittivät myös ykköstulokseen, joten Mina saisi myös TK1-koulutustunnuksen, jee, tulosburgeri tienattu sekä ohjaajalle että koiralle omansa! Hieman toki harmitti ne pienet, helpot pistemenetykset, kun ihan kaikkea ei näköjään oltu saatu viilattua. Alokasluokassa pääsimme sijalle 18/41, eli sentään TOP20 paremmalla puolella. OPKYn joukkuekin keräsi hienosti pisteitä kun kaikki osallistujat saivat tulokset. Vaikka meiltä puuttui voi-luokasta osallistuja, joukkuekisassa sijoituksemme oli 13/27, hyvä meidän ÄsÄm-tiimi!

Eli tulipa nyt koettua SM-kisapöhinätkin. Oman suorituksen ohessa ei ihan hirveästi jaksanut seurailla muita kehiä. Hetken ajan katsoin erikoisvoittajaluokan finaalissa kisanneen tuoreen maailmanmestarin ja bordercolliensa suoritusta. Huikeaa työtä heillä, koira suoritti niin täpäkästi, nopeasti ja tarkasti, että se vaikutti jo robotilta! Onhan se taso SM huipulla jotain semmoista, johon ei kyllä hirveästi ole itsellä haaveita päästä. Alkaa sen verran yhden rodun ja varmaan tiettyjen treeniseurojenkin hallussa olla nuo EVL arvokisatittelit, ettei siellä kaikilla roduilla ole enää mahiksia.

Ja pakko myöntää, että ihan vaan osallistumisen ilosta joukkuekisaan SM-tokokokeeseen en itse henk.koht jaksaisi lähteä yhtään kauemmas, kuin tämmöisiin "lähes kotikisoihin" kun matkaa koepaikalle oli vain 2 tunnin ajo. Mutta sitäkin varten piti herätä 4 aamulla ja ajella reilut 300 km päivän aikana...niin ei kiitos enempää. Mieluummin käyn kyläkisoissa Oulussa, sieltä yleensä saa paremmat palkinnotkin tai edes onnittelut vaikkei palkinnoille yltäisi (nyt Nivalan kisoista piti vain luokan loputtua hakea kisakirjansa toimiston edustalta laatikosta, koularimitalitkin toimitetaan jälkikäteen postitse) 😆.

Eiköhän me kuitenkin Minan kanssa tokossa vielä jatketa, vaikka se meillä kakkoslaji onkin palveluskoirien kansallistenlajien ohessa. Me ollaan jo ruutua ja merkinkiertoakin tehty, joten tokon avoimeen luokkaan siirtyminen ei ole kovin iso harppaus nyt. Kaidan kanssahan me tehtiin myös TK2-koulariin asti tokoa, joten avoluokka on suurinpiirtein minulla muistissa. Sen sijaan jos vielä haluaisi edetä voittaja-luokkaan, niin pitäisi opetella kyllä ihan uudenlaisia temppuja (tai siis  ensin itse opetella miten niitä opetetaan koiralle). Katsotaan nyt montako vuotta miellä menee nyt avoluokasta koularin saantiin, kun tämä koetahtimme edelleen on tämä max 1-2 koetta per vuosi.

Mutta nyt vedetään kyllä Minan kanssa vähän henkeä ja katsotaan kaikessa rauhassa, mitä syksy tuo tullessaan. Edelleen toiveissa on, että Minalla tulisi juoksut elo-syyskuussa, ja sitten toivon mukaan olisi loppuvuodesta edessä mammalomaa, jos kasvattajalla menee kaikki suunnitelmat maaliin. Kiva olisi jos ehtisimme sitä ennen vielä yrittää saada hakukokeesta HK1-koulutustunnuksen, mutta ehtiipä sitä ensi vuonnakin, jos juoksut nyt sotkee syksyn koekalenterin!