sunnuntai 7. marraskuuta 2021

Ookko nää oulusta, käykkö nää reenaa?

Kelit ovat vaihdelleet kuivista syyskeleistä räntälumisiin talvikeleihin, joten ulkotreenaus on vähentynyt huomattavasti ja hakutreenejäkin on saatu kasaan vain harvakseltaan. Tänään alkoi sentään palveluskoirayhdistyksemme hallivuoro loppuvuodelle, joten pääsemme sentään tottistelemaan tai tokoilemaan siedettävissä olosuhteissa. Ja jotain näyttelytreenauksiakin voisi ehkä yrittää ehtiä tehdä, ilmoitin Minan nimittäin tammikuulle Kajaanin näyttelyyn toiveikkaasti. 

Koska muu aktivointi on tuntunut olevan harvassa, niin otin tänäänkin Minan kanssa hallivuorolla menonkin treenin kannalta: ajelimme kotoa bussilla keskustaan, kävelimme hallille ja takaisin tullessa ehdimme vielä tehdä kunnon ydinkeskusta-päivälenkin paluubussia odotellessa. Toisin kuin Kaidan, jonka kanssa on tullut reissattua bussilla, junalla ja ratikallakin Helsingin reissuilla, Minan kanssa ollaan liikuttu aina lähinnä omalla autolla. Nyt onkin siis korkea aika alkaa opetella Minallakin joukkoliikenteen käyttöä! 

Siihen nähden, että tänään taisi olla Minan elämän kolmas bussiajelu (kesto noin 15 minuuttia), Mina osasi tänään olla yllättävän siivo reissukoira! Bussissa sillä toki kiinnosti kaikki äänet ja keskiovien aukaisu sai sen aina hyppäämään toiveikkaana ylös. Mutta olin yllättynyt siitä, miten nopeasti Mina lähti tarjoamaan maahan menoa ja pötkötteli edes osan matkasta ihan vapaaehtoisesti. Ehkä pitäisi tehdä joskus bussimatka pidemmän reitin kautta, niin näkisi ehtisikö se kyllästyä vahtaamaan bussin ovia. 

Myös kaupungilla vilkkaan liikenteen seassa Mina osasi kulkea ihmeen rauhassa. Tänään tosin oli tuulinen, kuiva keli, joten välillä Minan huomion veivät maassa tuulen mukana pyörivät puiden lehdet. Paluumatkalla saatiin myös hieman sosisalisointia, kun pariin otteeseen ohikulkijat halusivat tervehtiä koiraa. Olisin odottanut Minan vähän riehaantuvan, mutta nyt se kävikin hyvin kohteliaasti haistelemassa ihmisten kädet ja otti vastaan nopean rapsutuksen ja palasi sitten taas lähelleni ja jatkoi lentävien lehtien kyttäilyä. Ja vaikka meillä tuli kaikkiaan noin 4,5 km kävelyä isojen teiden vierellä, niin ihan vain kerran Mina kiinnostui ohiajaneesta autosta niin, että pyrähti sen suuntaan remmin mitan verran. Muutoin se ei autoista tai ohikulkevista pyöristä tai kävelijöistä välittänyt juuri mitään. Kuonopantakin oli mukana lähinnä siltä varalta, että muita koiria olisi ollut enemmän liikkeellä ja Mina olisi tarvinnut enemmän jarruttelua kävellessämme.

Itse treenauskin hallilla meni ok. Toki, kun edellisestä kerrasta oli jo pidemmälti aikaa, seuraamisessa oli pientä keulimista jne yli-innokkuutta mukana. Mutta hyvin oli kuitenkin vielä muistissa tokon kaukokäskyt ja jäävätkin. Minan vilkkaus ja saalisvietti voi joltain osin olla rasittavaa, mutta treenauksessa se on siunaus: pitkän treenitauon jälkeenkin koiran saa hetkessä syttymään vähän narupalloa heilauttamalla ja saadakseen lelun taskusta tai kainalostani se seuraa, istuu, menee maahan ja heittäisi varmaan pyydettäessä kärrynpyöränkin kylmiltään!

Pk-yhdistyksemme järjestää tämän kuun lopulla tokokokeen ja tarkoitus olisi siellä korkata Minan tokoura. Voi olla että pelkkä kerta viikkoon käynti hallilla ei ole tarpeeksi, etenkin kun tokossa pitäisi osata olla välittämättä liikkeenohjaajastakin. Toivon mukaan löydän jostain Oulusta vielä irtotunteja muilta halleilta jotta ehditään Minan kanssa hakea tuntumaa myös vieraampiin sisätreenikenttiin ennen koetta!

sunnuntai 3. lokakuuta 2021

Minan eka pk-koe: maastot

 Näin pari viikkoa hakukokeen jälkeen alan olla toipunut pettymyksestä sen verran, että voin jo kokeen maasto-osuuksiakin analysoida tyynemmin. No ei vaiteskaan, vaikka koe jäikin pettymykseksi niin kyllä se harmitus meni jo samana päivänä ohi ja aloin miettiä mitä korjattavaa meillä olisi treeneihin.

Hakukokeessahan meillä meni osiot järjestyksessä tottis, esineruutu ja viimeisenä haku. Koska tottis meni niin paljon odotettua paremmin, lähin maasto-osuuksiin ehkä sitten liian luottavaisena ja rentona, kun ne on treeneissä menneet niin hyvin. Esineruutua ei kyllä oltu treenattu kovinkaan montaa kertaa koeta edeltävinä viikkoina, mutta luotin siihen että Mina muistaa homman kun ennen koesuoritusta haetutan sillä parit esineet ja palkkaan niistä. Alkuvalmistelut menivätkin ongelmitta ja Mina toi esineitä kuten pitkin.

Koetilanteessa kuitenkin tuo esineruutukin osoittautui yllättävän haastavaksi Minalle. Sillä oli kyllä intoa lähteä ruutuun, mutta ehkä virtaa sitten oli liikaakin, sillä Minalla tuntui olevan vitosvaihde päällä mutta nokka kiinni. Koira juosta paineli pitkin takarajaa ja kävi välillä jonkin laajan jäljestyksen alueen ulkopuolellakin. Se palasi kyllä hyvin alueelle ja tuli luoksenikin kiltisti käskyistä, mutta aina se vain lähti kaahottamaan alueen perällä ilman keskittymistä. Aloin jo tuskastua kun olin ehtinyt pariin otteeseen lähettää Minaa liikkeelle, mutta mitään ei tuntunut nousevan. Lopulta ilmeisesti noin 2,5 minuutin ympäriinsä juoksentelun jälkeen, Mina sai takakulmasta hajun, ja toi sieltä minulle hanskan. Edes yhden esineen löytyminen oli helpotus, pelkäsin meillä olevan ajan jo aivan lopussa. Lähetin Minan sitten puolivälistä alueen etureunaa ja nyt Mina sattuikin nappaamaan hajun ihan etureunan läheltä. Ruudun etureunan kohdalla oli pieni maakumpu, ja sen takaa Mina toi minulle jääkiekon, kun etsintäaikaa oli mennyt 3 minuuttia hurraa! Työskentelystä toki ropisi pois pisteitä, Mina oli kuulemma heti alussa juossut sivurajalla yhden esineen yli ilman mitään reaktiota.

Esineruudun jälkeen hakuosuus jännitti vähän enemmän, mutta toivoin Minan vain olleen esineilläkin ihmistenhakumoodissa, joten ehkä ukot nousisivat, kokeen alokas-luokan rata oli kuitenkin helppoa aukeaa maastoa, jossa ei kovin montaa potentiaalista piilopaikkaa maalimiehille ollut. Kun meidän vuoro tuli, Mina olikin edelleen hyväll draivilla lähdössä ja haukkukin irtosi helposti kun vähän sitä haukutin ennen alueelle menoa. Lähetin Minan ensin oikeaan etukulmaan (saatoin ehkä aiempien osallistujien haukkuilmaisuja kuunneltuani olettaa, että eka molari olisi etukulmassa. Mina eteni hyvin, mutta kääntyi vähän ennen kulmaa alueella eteenpäin ja eteni määrätietoisesti. Pian se kuitenkin painalsi jo alueen takareunan yli ja katosi hetkeksi johonkin. Huutelin sitä aikani takaisin, ennen kuin se vihdoin (ilmeisesti lähes koko alo-radan alueen läpi juostuaan) tuli takaisin. Lähetin sen toiseen kulmaan, missä se kävi hyvin ja lähti taas etenemään alueella. Se taisi jo silloin ekan vainun saada radan keskivaiheilla vasemmalla, lähellä keskilinjaa olevasta makaavasta maalimiehestä. Mina kävikin haukkumaan puolivälissä rataa, mutta en ehtinyt kovin pitkälle edetä, kun Mina lopettikin haukun ja tuli takaisin. Se siis meni vale-ilmaisun piikkiin.

Yritin seuraavaksi lähettää sitä oikealle puolelle, kohti etunurkkaa (jossa epäilin siis molarin olleen), mutta Mina lähti vain syvälle ja eteenpäin, ei enää palannut kulmaan. Oikealla puolen oli yhä hiljaista, joten kutsuin Minan luokse (minkä se teki todella pitkän viiveen jälkeen) ja lähetin sen uudestaan kohti piiloa, jossa se ilmeisesti jo yhden ilmaisun oli tehnyt mutta jätti kesken. Nyt Mina meni piilolle varmemmin ja alkoi haukkua ja pinkaisin piilolle nyt lähempää salamana, ja ehdin kutsua Minan vierelle juuri kun se taas oli lopettamassa haukkua turhan lyhyeen. Jes, eka maalimies sentään siis nousi. Sitten taas sitä oikeaa puolta. Oikealla puolella radan viimeinen 40 m jäi poikittaisen harjun taakse, jonne Mina pari kertaa katosi, mutta tuli aina kutsusta pois. Lopulta se alkoi sitten sieltä haukkuakin (siellä oli pressulla peitetty laatikko-umpipiilo), ja pinkaisin taas juoksuun, mutta en ehtinyt harjun ylitse, kun Mina jolkotteli jo vastaan minua. Voi rähmä, siitä tuli toinen vale-ilmaisu ja tuomari ilmoitti että suoritus oli siinä. Olin kyllä ihan äimänä, miten Minalle tuotti vaikeuksia sekä umppari että  vain osittain peitelty maalimies. Harmitus oli melkoinen, sillä olin pitänyt hakua Minalle kaikkein varmimpana osa-alueena kokeesta, mutta nyt sitten juuri se kosahti täysin. Tuomari kertoikin, että oikeasta etukulmasta oli tosiaan jo yksi maalimies myös ohitettu, joten vaikka umppari oliskin onnistunut ilmaisultaan, niin silti se kolmas maalihenkilö olisi jäänyt metsään ja tulos saamatta. 

Palveluskoiralajeissa on kyllä se ankea puoli, että kokeita on hyvin harvakseltaan ja, kun koko sulanmaankauden treenattuasi pääset yhteen ja se menee huonosti, niin pettymys kaihertaa todella ikävästi. Etenkään kun seuraavaa yritystä joutunee odottamaan seuraavaan kesään. Ja koiraanhan ei voi pettynyt olla, se teki niin hyvin kuin olin osannut opettaa: eli siis en riittävän hyvin. Ohjaajalla oli siis peiliinkatsomisen paikka ja piti pistää mietintä-syssymyssy päähän ja pohtia, olenko edennyt treeneissä liian nopeasti, olenko unohtanut treenata jotain tietyntyyppistä osa-aluetta vai enkö ole muistanut tarpeeksi vahvistaa maalimiesmotivaatiota. On aika varmaa, että kun jouduin hyppäämään Kaidasta (joka siis veteli 3-luokan hakurataa suvereenisti ja virheittä kuin vettä vaan viime kesänä yhtäkkiä treenaamaan vain tätä alkeissa olevaa junioria, niin olen saattanut kiirehtiä treenauksessa ja olettanut liikaa että "kyllähän se jo osaa, voin jo vaikeuttaa treeniä". Mina ei kuitenkaan ole samanlainen oppija kuin Kaida, joten minun pitäisi muistaa hakutreenauksessakin ottaa ihan erilainen asenne sen kanssa. Eikä varsinkaan ottaa mitään itsestäänselvyytenä tyylillä "Kaidakin oppi tämän parilla kerralla, joten eiköhän Minakin sen jo osaa ja muista". Nuorimmainen on kuitenkin sen verran huonompi keskittymään ja rauhoittumaan treeniin, että se vaatinee enemmän toistoja, kertausta ja vahvistamista liikkeisiin, että sillä pysyy sitten kaikki muistissa myös koetilanteessa. 

Kokeesta sai kyllä paljon ajatuksia tuleviin hakutreeneihin. Olemme nyt käyneet tekemässä kentällä ihan vain ilmaisutreeniä "mökkikylässä", eli tottiskentälle on tehty monenlaisia umpipiiloja ja koira on saanut palkan kun on hoksannut alkaa ilmaista piiloa. Tänään kävimme pienellä porukalla maastossakin ja keskityin erityisesti maalimiesmotivaatioon: Mina sai maalimiehiltä haukuttuaan kissanruokaherkkuja ja sitten maalimies vielä tarjoili herkkuja ja kuljetti koiran lähemmäs keskilinjaa. En siis palkannut koiraa itse mitenkään, vaan korostimme Minalle sitä, että ohjaajalla on tyhjät taskut, sen sijaan maalimiehiin kannattaa keskittyä koska heillä on superherkkuja tarjolla! Viimeiseltä, eli viidenneltä pistolta Mina sai sitten superpalkkana koko aamupala-ateriansa molarin tarjoilemana, ja toki lempi purutyynykin piilolta löytyi. Kannustimme myös Minaa tarjoamaan lelua leikittäväksi nimenomaan maalimiehille, eikä niinkään minulle. 

 Koska hakukokeita tuskin tälle syksyä enää tulee, niin meillä on hyvin aikaa hioa tuota ilmaisua ja haukun kestoa. Toivon mukaan sitten ensi kesälle ollaan siltäkin osin koevarmempia jo!



lauantai 25. syyskuuta 2021

Meidän junnu täytti jo 3 vuotta!

 

Eihän sitä voi lakata päivittelemästä, että kylläpä aika rientää, kun meidän lauman pentukin ehti jo yhtäkkiä kolmen vuoden ikään! Vietimme siis 21.9 Minan 3 v. synttäreitä (toivoen että tämä ikä olisi se rajapyykki josta koiralle alkaisi kehittyä vähän sitä keskittymiskykyäkin). Juhlapäivä oli hyvä syy lähteä testaamaan kesällä Oulun pohjoispuolelle avattu uusi, aidattu koirametsä. Metsästä löytyy koirille temmellyskenttää, mutta myös laavu nuotiopaikkoineen ym joten kaksilahkeiset pääsivät samalla pitämään piknikkiä tulen äärellä.

 

Oli tosin vähän ikävä huomata, että vilkkaan moottoritien ja koirametsän aidan välillä ei ollut juurikaan puustoa, joten Mina paineli ensimmäisen puoli tuntia rallia aidan viertä aina kun sai näkölähdön autosta. Läkähdyksiin itsensä nopeasti saanut päivänsankari joi sitten sen verran antaumuksella vettä, että loppureissun ajaksi sidoin sen suosiolla puuhun kiinni, ettei se vatsa vettä täynnä enää hönkisi aidanviertä tuhatta ja sataa. Omalle porukalle varattava koirametsä on kiva idea, mutta huomattiin kyllä että nuotiohommia varten metsä pitäisi kyllä varata suosiolla kahdeksi tunniksi, ettei tulistelussa tulisi kiire. Ja tosiaan me ehkä odotellaan että motarin ja aitauksen väliin ehtii vähän alkaa kasvaa enemmän pusikkoa, ennen kuin viedään Mina sinne uudestaan :D Tehokas väsyttämiskeinohan se adhd koiralle oli, mutta loukkaantumisriskin vuoksi ehkä ei niin hyvä idea.

Tässä pieni kuvakavalkaadi Minan synttäreiltä! Seuraavaan postauksen yritän muistaa vihdoin selostaa meidän taannoisen hakukokeen maasto-osuuden vihdoin ja viimein...











maanantai 20. syyskuuta 2021

Minan eka PK-koe: tottisosuus

Noniin, pitkä ja kiireinen sulanmaankausi alkaa lähestyä loppuaan (Oulussa jo kävi kertaalleen maa valkoisena parin päivän ajan), joten lähdin Minan kanssa haku-kokeeseen testaamaan, mitä on kesän treeneistä jäänyt mieleen. Viime aikojen tottiksissa on ollut paljon korjailtavaa (mm. estehyppyä lähtee kiertämään, jäävissä tarjotaan vain maahanmenoa kaikkeen, eteenlähetyksessä ensimmäiset maahan-käskyt kaikuvat kuuroille korville ja paikkamakuusta noustaan seisomaan kesken kaiken yms), joten odotukset kokeen suhteen olivat hyvinkin matalat. Maastoissa sen sijaan ei isompia ongelmia viimeisissä treeneissä (otettiin mm. ilmaisuja umpipiiloille erikseen kentällä jne) ole ollut, joten ajattelin että vaikka tottis menisi mönkään niin saammepahan hyvän maksetun hakutreenin, jossa näen miten koira toimii kokeessa hakuradalla.

Kaikki postauksen kuvat: Mari Moisala   

Eillisessa kokeessa aloitettiin aamulla tottiksilla. Olisin mieluiten ottanut Minalle maastot ensin, koska tiesin että sillä riittää virtaa ja intoa liikaakin, joten olisi ollut mieltä rauhoittavaa pistää sen ensin maastoon hieman kuluttamaan ylimääräisiä höyryjä. Mutta koska oletin että tottiksesta joka tapauksessa nollautuu tärkeitä liikkeitä, niin eipä järjestyksellä niin väliä. Mina oli koeaamuna mukavan vireä, ja omaa vuoroa odotellessa otin sen ulos ja teimme hieman lämmittelyhyppyjä toisella kentällä, sekä kuuntelimme paukkuja joita aiemmille suorittajille ammuttiin. Meidän vuoron tullessa olin vähän rennompi ja sain hetsattua Minaa juuri sopivasti ennen kuin menimme ilmoittautumaan tuomarille. Mina pääsi ensin suorittamaan liikkeet ja parimme, pitkäkarvainen collie, meni paikkikseen. Lähtöpaikalle mennessä Mina pysyi hyvin kontaktissa ja ehdin jo vähän ilahtua, että seuruu saattaisi sittenkin mennä hyvin. Ehdin juuri kytkeä Minan irti remmistä ja ottaa perusasennon, kun paikkispaikalta alkoi kuulua mölinää. Collie veti siellä rallia ohjaajansa ympärillä haukkuen, ja kesti hetken, ennen kuin se rauhoittui ja ohjaaja sai sen menemään maihin. Minahan toki heti ekasta haukahduksesta fokusoitui täysin collieen ja oli aivan jousilla valmiina pomppaamaan ja juoksemaan toisen koiran luo, joko mukaan leikkiin tai tapellakseen, en olisi aivan varma. Siinä vaiheessa oma sydän kyllä hyppäsi kurkkuun ja taisin vaistomaisesti hetkeksi ottaa Minaa kiinni kaulalta, vaikkei toki kokeessa koiraa saisi pidellä, mutta hetken pelkäsin että collie lähtisi meitä kohti ja minun pitäisi tempaista oma koira syliin tms että tappelulta vältyttäisiin. Onneksi collie kuitenkin näytti pysyvän maissa kun ohjaaja sen sinne jätti. Mina kuitenkin kyttäsi paikkispaikalle päin niin tiiviisti, että meinasin heittää jo hyvästit seuruutukselle ennen kuin olimme ottaneet askeltakaan. Pidin vasemman käteni valmiudessa tarttumaan Minaa niskavilloista, jos se yritäisi karata collien luo seuruusta. Mutta ihmeekseni Mina kuitenkin pysyi seuruussa, laukausten aikana se vähän hämääntyi ja se unohti collien ja sen jälkeen seuruu oli oikein nättiä ja tiivistä (vähän liiankin tiivistä välissä). Teimme J-kaavion ongelmitta, ja ihmisryhmänkin suoritimme kunnialla. Aiemmin Mina on haahuillut ihmisryhmät läpi sen vähän mitä olemme sitä päässeet treenaamaan, joten yllätyin miten Mina nyt ignoorasi ihmiset täysin. Ehkä collie-häiriön jälkeen se ei enää antanut pienempien häiriöiden vaivata itseään?

Jäävissä istuminen ja maahanmeno sujuivat nätisti. Kun olin käskenyt liikkeestä Minan maihin, kävelin tarkoituksella viistosti koko ajan kauemmas paikkispaikasta, ja kutsuin Minan luokse hyvin hillityllä äänellä (onneksi turhaan, collie oli paikkiksessa varman oloisesti ohjaajaansa tuijottaen), ja Minakin tuli luokse vauhdilla, tiivisti ja suoraan eteen istuen. Seuraa käskyllä se siirtyi tapansa mukaan loikaten perusasentoon vähän vinoon, mutta en jaksanut pikkuvioista välittää. Seuraavaksi oli sitten noudot. Tasamaan noudossa Mina oli tyypilliseen tapaansa levoton ja jousilla ja kapulaa heittäessäni sen peffa nytkähti vähän ylös maasta. Myös kapulan pito-ote saisi olla vahvempi, Minalla on taipumusta vähän mälvätä puukapulaa suussaan varsinkin luovutuksessa. Seuraavana oli pelkäämäni hyppy-este. En oikein ole vielä oppinut, miltä etäisyydeltä Mina pitäisi hypylle lähettää saati millä voimalla saisin kapulan sopivan kauas ja suoraan. Heitin kapulan (taas Mina hieman nytkäteli paikallaan, mutta pysyi sentään perusasennossa), ja se tuntui tippuvan aika lähelle estettä, sillä en nähnyt sitä esteen yli. Mutta ei se esteen sivullekaan kierinyt, joten riskillä lähetin Minan hypylle. Ja taas sain yllättyä, sillä Mina eteni määrätietoisesti pressuesteelle, ylitti sen (tosin takavarpaat estettä hipaisten), haki kapulan ja hyppäsi takaisin palaten eteeni istumaan oikeinkin mallikkaasti. Tuossa vaiheessa olin jo hyvinkin riemuissani, emme nollanneet hypyn pisteitä, jes! A-esteen kanssa ei ollut ongelmia, siinä Mina odotti rauhassa ylityskäskyä ja tuli taas korrektisti eteen istumaan. Collie oli pysynyt kiltisti paikkamakuussa liikkeidemme ajan, mutta ohjaajan hakiessa sen Mina taas vähän jäi tuijottelemaan koiraa. Sain kuitenkin nyt helpommin sen huomion (onneksi Mina tykkää eteenmenosta) ja eteenlähetys meni ok (vähän Mina edisteli)...Mina eteni vauhdilla, ja ekan käskyn antaessani se hidasti, pysähtyi ja kääntyi minuun päin. Se ehti ottaa pari askelta takaisin päin, jolloin annoin uuden käskyn ja sillä sain koiran maihin, phuh! Treenatessa Mina on saattanut rallatella takaisin luokseni maahan-käskyistä huolimati, joten oli iloinen ylläri että kisatilanteessa se sitten edes toisella käskyllä uskoi!

 

Hyvin menneiden liikkeiden jälkeen oli kivempi fiilis viedä Mina paikallamakuuseen. En kuitenkaan ehtinyt kauaa iloita, sillä nyt kun collien oli vuoro suorittaa liikkeet, se aloitti taas haukkumisen ja rallikierrosten juoksemisen. Ohjaajalla kesti aina ennen liikkeen aloitusta aikansa saada koiransa kuulolle ja palaamaan vierelleen perusasentoon. Sykkeeni oli varmaan tapissaan, kun jouduin jättämään Minan makuulle ja siirtymään kentän toiseen päähän. Toki olemme paikkiksessa treenanneet häiriöitä, mutta kertaakaan ei aivan noin kovaa ja äänekästä häiriötä ole tehty. Mina on niin ADHD että saattaa välissä nousta jo ihan vain lentävien lehtien takia, joten en uskonut hetkeäkään että se malttaisi pysyä maassa kun kentällä samaan aikaan haukkuu ja juoksentelee ympäriinsä runsasturkkinen collie. Minun oli aivan pakko pariin otteeseen paikkiksen aikana kuikata olkani yli (mm. collien luoksetulo-käskyn aikana), mutta niin se vain Mina siellä maissa pysyi, vaikkakin katse oli liimautunut toiseen koiraan. Jopa collien noudot Mina pysyi maissa, vaikka collie riehaantuikin ihan erityisesti älämöimään eikä meinannut millään palata ohjaajansa luo vaan teki omia hepulikierroksiaan. Kun ennen A-estettä tuomari sitten alkoi huudella, että kytke koira, niin olin vähän helpottunut, että collie vihdoin laitettaisiin remmiin kun se selvästi oli kuriton, mutta hetken päästä tajusin, että tuomari huutelikin minulle! Mina oli collien A-esteen kohdalla vihdoin noussut ja hipsinyt pari metriä minua kohti. Onnistunut paikkis jäi siis meillä hyvin pienestä kiinni, mutta se ei minua harmittanut sillä olin ylpeä että Mina oli noinkin pitkään pysynyt maassa noin kovassa häiriössä, en olisi ikinä uskonut sitä!

 Ihmeen hyvin Mina myös kesti palkattomuutta koko suorituksen ajan. Jopa tuomarin arvosteluja odottaessamme ja kuunnellessamme Mina malttoi ihmeen hyvin olla aloillaan. Tai no, se bongasi jotain lapsia kentän viereisen talon pihalta kuusiaidan lomasta, ja tuijotteli niitä eikä juuri muuta huomannut. Saimme ihan hyviäkin arvosanoja joistain liikkeistä, tuomari kehui Minaa energiseksi ja voimakkaaksi suorittajaksi. Hieman pitäisi kuitenkin saada keskittymistä ja rauhoittumista esim. noutojen valmisteleviin osuuksiin, sekä kapulan pitoon. Paikkiksestakin tuli edes vähän pisteitä, koska Mina liikkui sieltä vasta ihan loppuvaihteilta. Loppupisteemme olivat 87 pojoa, paljon paremmin kuin mitä siis odotin, ihan huippua! Parimme suhteen tuomari pohti pitkään, että voiko collielle antaa hyväksyttyä tulosta kurittomuuden vuoksi, mutta koska tuomari lopulta katsoi, että collie suoritti kaikki liikkeet oikein, ja vain niiden välillä riehaantui muttei kuitenkaan mennyt häiritsemään toista koiraa tai ollut aggressiivinen, se sai tottiksesta 70 pistettä.  

Arvostelujen jälkeen pääsin vapauttamaan Minan palkka-patukalle kentältä poistuessamme ja Mina vaikutti hyvin normaalilta. Sillä oli edelleen virtaa ja intoa ja limainen palkkapatukka näytti olevan parasta ikinä. Autossa Mina sai vielä ruokapalkan ja hetken päästä vein sen vielä jäähdyttelemään toiselle kentälle, missä se sai rallata ja leikkiä patukalla ja nollata päätään. Kyllä oli taas mukava olla pessimisti: kun kokeeseen lähti nolla-odotuksin, niin näinkin mennyt koe tuntui ihan lottovoitolta! Ja jos jotain hyvää collieparissammekin oli, niin ainakin se että todennäköisesti seuraavissa kokeissa paikkis tulee olemaan Minalle helppo juttu, sillä toivon mukaan joka kerta pari koiran mukana ei aivan näin kovaa häiriötä tule olemaan! :D


perjantai 3. syyskuuta 2021

Työmaa nimeltä Mina

 Kesä alkaa olla ohi, mutta työt jatkuvat, joten edelleen treeniaika on ollut melkoisen kortilla. Olemme ehtineet käydä kerta viikkoon tottistelemassa ja parin viikon välein tekemässä hakua tai esineruutua...hieman siis meinaa iskeä paniikki kun tajuaa syksyn alkaneen ja ensimmäinen potentiaalinen hakukoe Minalle voisi olla jo syyskuun loppupuolella!

Harvoin kuin treenaa, niin olen ollut varovaisen optimistinen sen suhteen, että Mina on oppinutkin jotain. Nyt sitten kävimme tällä viikolla kokeilemassa mölli-tottiskokeessa, miten kenttäosuus sujuisi kokeenomaisesti suoritettuna. Se palautti ohjaajaa kummasti maan pinnalle: Mina nousi paikkamakuusta seisomaan tai istumaan parikoirakon suorituksen aikana muutamaan otteeseen. Se myös haahuili oman seuraamisensa, reagoi paukkuihin, kieltäytyi ihmisryhmässä ottamasta perusasentoa mielestään epäilyttävän mieshenkilön (joka aiemmin oli käynyt kentän reunalla ampujana) viereen, kiersi hyppynoudon menon ja A-estettäkin yritti kierrellä, jäävissä liikkeissä ei suostunut istumaan vaan meni suoraan maahan ja lopuksi vielä eteenlähetyksessä sitten maahan-käskyt kaikuivat kuuroille korville ja Mina vain rallatteli pitkin kenttää. Eli siis kirjaimellisesti kaikki liikkeet menivät mönkään ja ohjaajalle tuli tenkkapoo että mistä tätä katastrofia lähtisi korjailemaan 😂 Kaiken huipuksi suoritusten jälkeen tehtiin parit korjaavat liikkeet, jolloin pakka levahti vielä pahemmin: pari koiramme teki lyhyen seuruun (paukkujen kera) ja noudot, ja Mina lyhyen paikkiksen..tai yritettiin, sillä Mina karkasi paikkiksesta parimme noutojen kohdalla ja meni pörräämään ja murisemaan toisen koirakon ympärille. Eipä ole koiranohjaajana hävettänyt niin paljoa, kuin kentällä kun Minaa yritetään hätistellä pois kun se edelleen ignooraa kaikki käskyni kuin olisi kuuro. Onneksi mitään vahinkoa ei tapahtunut ja ainoastaan minun itsetuntoni ja luottamukseni koiraani kohtaan koki kolauksen.

Vielä viikko sitten ajattelin, että meillä voi olla kiire saada maastot kuntoon, mutta onneksi tottis sujuu, mutta nyt vaihtui ajatus juuri päinvastaiseksi, eli maastot ehkä alkavat sujua koetta ajatellen, mutta tottiksen kanssa tekemistä tuntuu olevan vielä vuosiksi eteenpäin! 


PS. Käytiinhän me tosiaan viime kuun puolella tälle kesää vielä yhdessä näyttelyssä: Iisalmi Kvssa elokuun alussa. Minan lisäksi paikalla oli jopa 2 muutakin pitkisholskua ja pari karkkaria. Keli oli mitä kaamein: ilma oli kolea ja vettä satoi niin menomatkalla, näyttelyn aikana (sen lyhyen aikaa mitä ehdimme paikalla viettää) ja kotimatkalla aina vain lisää. Minä esitin tällä kertaa Minan, koska Marko oli jo ennen kehää aivan jäässä sateen vuoksi. Sadekaan ei estänyt Minaa rynnimästä liikuttaessa, mutta toki paikallaan poseeraus sujui taas hyvin: Mina sai ERInomaisen arvosanan, ilman SA:ta, eli reissu oli kaikinpuolin turhauttava.

lauantai 24. heinäkuuta 2021

KalaDogi KV näyttely nähty ja koettu

Kova yritys on tälle kesää saada Minalle vähän kokemusta näyttelykehistäkin. Ja nimenomaan lähinnä kokemusta tänään saatiin Kalajoelta: näyttelyyn oli ilmoitettu 2 pitkäkarva holskua, mutta avo-luokan uros jäi pois, joten Mina oli ainoa rotuisensa ja siten oli hyvät mahdollisuudet vihdoin voittaa se eka serti ja cacib...mutta tällä kertaa tuomari oli tiukka ja antoi Minalle vain arvosanan Erittäin Hyvä. Portugalilainen tuomari oli hyvin kriittinen rakenteen suhteen. Hänestä Minan kroppa oli turhan pitkä, rinta saisi olla syvempi, ranteet oli heikot ja liikkeissäkin pitäisi olla parempi draivi. 

Aivan hyvin voin kyllä allekirjoittaa tuomarin arvostelun! Mina on tosiaan yhä heikosti kehittynyt ikäisekseen, varsinkin eturinnan osalta (tai siis eturintaa yhä odotellaan ilmestyykö se joskus jostain) ja ranteissa on sillä löysyyttä niin että tassut etutassut osoittelee seistessä milloin mihinkin suuntaan. Kroppa on myös hyvin hintelä, joten se antaa pitkänomaisen vaikutelman. Entäs ne liikkeet sitten: Minallahan olisi hyvinkin vauhdikas ravi, mutta näyttelykehässä liikkeet eivät ole edukseen kun Mina kiskoo remmi kireänä jolloin askelpituus ei ole rullaava. Seuraava näyttelymme on jo kahden viikon päästä Iisalmessa, saa nähdä onko siihen mennessä tapahtunut mitään kehistystä! Kroppa tuskin ehtii tässä välillä täyttyä, kun se ei vielä kolmessa vuodessakaan ole tuon pidemmällä, mutta ehkä kehäkäytökseen voisi jotenkin vaikuttaa jos parit näyttelytottumustreenit ehdittäisiin käydä.

Kaidan menestyksen jälkeen on kyllä joutunut kovan koulun opettelemaan Minan kanssa. On ollut pakko hyväksyä, että juniorin kanssa mikään ei tule helpolla. Oli kyse sitten pk-treeneistä tai näyttelyistä, niin verta, hikeä ja etenkään kyyneliä ei taida puuttua ennen kuin joskus ehkä lopulta päästään tuloksille. Mutta aina ei voi voittaa, tai edes saada lohdutuspalkintoa :D 

Kalajoen näyttelyssä oli se mukava puoli, että näyttelypäivän loppuessa meiltä lyhyeen oli vain lyhyt ajomatka meren ääreen ja Kalajoen hiekkarantojen luo. Sekä Mina että mukana turistina ollut Kaida pääsivät siis ennen kotimatkaa kahlailemaan, jahtaamaan aaltoja ja pulikoimaan rantavedessä...ja kyllähän niillä oli hauskaa, kuten kuvista näkyy! 😊






lauantai 10. heinäkuuta 2021

Pitkästä aikaa näytelmäkehissä: Oulu Kv ja Nord


Edellisistä näytelmistä ehdi meidän osalta hurahtaa kaksi vuotta, kun vuoden 2020 kaikki näyttelyt peruuntuivat koronan takia. Pitkään odotin, että tämänkin kesän näyttelyt perutaan lopulta, mutta kaikeksi onneksi tautitilanne rauhoittui täällä pohjoisessa niin että näyttelyviikonloppu voisiin järjestää. Oli kyllä jopa ihana päästä talkoilijana pystyttämään näyttelyä torstaina: lähes liikutuin kun tyhjälle raviradalle kurvasi talkoilijoiden peräkärrykuljetus toisensa perään, sitten kauppiaiden myyntirekat saapuivat jonossa ja pian alkoi kehiä ja näyttelytelttoja nousta raviradan alueelle. Niin pitkän tauonkin jälkeen kaikki sujui niin tutulla rutiinilla, olin ihan selvästi kyllä jo ikävöinut näyttelyhulinoihin osallistumista!

Omien koirien osalta itse kehäkoetokset olivat edessä lauantaista lähtien. Lauantain Kv-näyttelyyn olin ilmoittanut vain Minan. Kovasti toiveissa oli yrittää sitä ekaa sertiä metsästää talteen! Näyttelytaon jälkeen muillakin oli kuitenkin samat suunnitelmat: kv-näyttelyyn osallistui jopa 4 pitkäkarvaista holskua, joten Minalla oli nartuissa 2 kilpasisarta. Olimme käyneet aiemmin tällä viikolla treenailemassa näyttelykäytöstä, ja päädyimme siihen että Marko vie Minan kehään. Minun kanssa Mina alkaa tehdä tottumuksesta vahvasti tottisseuraamista, mutta Markon kanssa alkoi löytyä ihan kiva näyttely-ravi ilman jatkuvaa katsekontaktia. Paikallaan poseeraaminen Minalta sujui näyttelystä taas kuin vettä vaan, eikä tuomarin kopelointi tai hampaiden katsominen (tuomari ei tainnut huomata etuhampaiden puuttumista, tai ei ainakaan maininnut niistä mitään, ja me kun hommattiin näyttelyitä varten kaikki mahdolliset hammastodistukset :D ) menivät hyvin. Liikkeessä Minalla edelleen on turhan paljon vauhtia ja se tuppaa kiskomaan, mikä sitten aiheuttaa kakomista ja yskimistä, eikä ravikaan ole niin tasaista. Tuomari antoi kuitenkin hyvän arvostelun ja Minalle ERInomaisen arvosanan, sertifikaation arvoisen eli SA:n kera! Eli jotain sentään parannettiin junnukehistä, kun saatiin SA. Nyt päästiin siis myös kilpailuluokkiin, mutta kun tuomari jo avo-luokan nartuissa asetti toisena esiintyneen avo-nartun Minan edelle, niin paras narttu-kehässä ei ollut juuri toiveita sijoittua, kun mukana oli myös yksi valio-narttu. Mina jäi siis "viimeiseksi", mutta kolmanneksi parhaana narttuna se sai sentään vara-sertin, eli ihan tyhjin käsin ei tarvinnut lähteä kärvisteltyämme helteisen näyttelypäivän.

Sunnuntaina oli vuorossa Oulu NORD-näyttely, johon olimme ilmoittaneet sekä Minan että Kaidan. Hollanninpaimenkoirille oli alunperin tulossa alankomaalainen tuomari ja olisi kiinnostanut mitä tämä sanoo näistä meidän hollantilaisista. Koronan vuoksi tuli kuitenkin tuomarimuutoksia, ja sunnuntaina holskut arvosteli serbialainen tuomari. Pitkisholskuja oli tällä kertaa 6 kappaletta, ja ilma vielä lauantaitakin helteisempi. Sunnuntaille otimme suosiolla mukaan oman teltan ja aurinkosuojat, sekä koirille viilennystakkia ja pyyhettä yms mukaan. Läähätyksestä huolimatta koirilla oli todnäk viileämpää märkien rättien alla varjossa, kuin meillä ihmisillä! Pitkisholskut olivat kaiken kukkuraksi koko päivän viimeinen rotu omassa kehässään, joten odotusaika ennen kehään menoa venyi lähes kahteen tuntiin. Onneksi Äimäraution raviradalla kävi pienoinen tuulenvire ja päivän mittaan pilvisyyskin lisääntyi, lisäksi alueella oli hyvin vesipisteitä joista hakea koirille kylmää vettä niin juotavaksi kuin päälle valulteltavaksikin


Huh hellettä, sanoo Mina!

Nord-kehässä Mina suori edellispäivän tittelinsä, eli hävisi taas toiselle avo-luokan nartulle, ollen siis avo 2 mutta ERI SAn arvoinen kuitenkin. Tämä serbi tuomari sentään huomasi että Minalla puuttui hampaita, mutta oli tyytyväinen kun kuuli että hammasvaurioista on esitetty eläinlääkäritodistukset. Kaida oli ainoa valio-narttu ja tuomari tuntui tykkäävän senkin tyypistä, joten Kaidakin sai ERI SA:n tuomari ja pisti kaljukojoottimme paras narttu-kehässä heti kärkeen. Kaida oli siis ROP ja sai nord-sertin, Mina jälleen kolmonen vara-sertin kera. Sanalliset arvostelut löytyvät tämän blogin näyttely-sivuilta!

Erinomaisen mukava näyttelykauden startti siis oli, ei tarvinnut tyhjin käsin kotiutua. Toki ehdin pohtia sitäkin, onko kesänäyttelyihin järkevää jatkossa ilmoittautua, jos Suomessakin alkaa yleistyä tämmöiset +30 C helleputket enemmälti. Vaikka koirat saisi pidettyä viileänä, niin oma kroppa kyllä nuutuu kuumalla sen verran, että yhtään pidempi näyttelypäivä olisi kyllä tuskaa. Onneksi koronarajoitteiden ansiosta ryhmäkisa-kehiä ei pidetty lainkaan Oulussa, joten oman rodun arvostelun jälkeen koirat pääsivät heti kotia viilentelemään.

Itse jäin toki kehän jälkeen taas jatkamaan talkoilua, nyt purkamishommien merkeissä. Meinasikin iskeä vähän kiire, kun iltaa kohden sade- ja ukkospilvet alkoivat vyöryä päälle. Lopulta oli enää yhden rotukehän viimeiset tuomariharjoittelijoiden arvostelut meneillään ja junior handler kisan palkintojen jako meneillään, kun taivas aukeni ja ravirata sai hetkessä koko viikon edestä vettä.  Nopean saekuuron jälkeen purku jatkui vähän rapaisempana hommana, mutta parissa tunnissa näyttely oli taas paketoitu ja kärrätty varastoihin ja kastuneet kamppeet levitelty kuivamaan. Ei voi kyllä kuin hattua nostaa kaikille vastuupestiläisille, kehäsihteereille ja tuomareille, jotka tekevät näyttelyssä joka päivä täyden työpäivän, jotta me muut päästään pyörähtämään kehässä koiriemme kanssa. Ja olipahan se tosiaan ihanaa pitkästä aikaa koiranäyttelyssä olla ja nähdä niin monta tuttua koiraa ja ihmistä! Seuraavia näyttelyitä odotellessa <3