Surkeiden sattumusten sarja jatkuu episodilla: kyy vieköön!

Monenlaista vaivaa ja tapaturmaa on koirien kanssa ehtinyt vuosien varrella sattua, mutta nyt kohdattiin yksi uusi ikävämmästä päästä oleva koiranomistajan painajainen: koiraa pureva myrkkykäärme😰

Hellepäivien vuoksi koirien kanssa on tehty keveitä remmilenkkejä, ja keskiviikkona suuntasimme avokin kanssa koirien kanssa läheiselle puron uomalle uittamaan koirat. Koirat saivat vilvoitella virrassa hetken, jonka jälkeen ajattelimme kiertää kotiin varjoisan metsän kautta. Ehdimme edetä ehkä 100 m, kun kevyenliikenteenväylän pientareella pellon reunassa kävellyt Mina yhtäkkiä teki pienen ilmahypyn, alkoi skannailla maata epäluuloisesti ja sitten järsi hieman takatassuaan. Tutkin käpälän tarkoin, mutta se näytti olevan päällisin puolin kunnossa. Jatkoimme matkaa ja ehdin jo ääneen vitsailla, että miten vainoharhaiseksi itse nykyään on käynyt ja alan sekunnissa epäillä kaikkein pahimpia skenaarioita kun näkee koiran aristavan jotain käpälää: onhan viime kesinä meillä ollut harmillisen perinne että Kaida on saanut jossain vaiheessa jonkun tassunsa kipeäksi. Lenkki jatkui normaalisti vielä reilut 100 metriä metsän puolelle, mutta sitten Mina alkoi taas yhtäkkiä linkuttaa takakoipeaan. Vieläkään siinä ei näkynyt tai tuntunut mitään haavaa tms mikä aiheuttaisi kipua, vain pientä punoitusta parin varpaan välissä. Sitten Mina kuitenkin kieltäytyi enää kävelemästä ja pisti maate ruohikkoon, mikä toki heti pisti ihmisillä hälytyskellon räpättämään täysiä. Villille nuorelle koiralle käytös oli niin vierasta, että puoliso lähti heti takaisin kotia kohti Kaidan kanssa hakemaan autoa. Minä jäin Minan kanssa metsäpolulle ja kyytiä odotellessa kannoin sitä lähemmäs tietä. Tuli taas mieleen, että pitäisi treenata koiran kanssa kantamista harteilla: pelkillä käsivarsilla 25 kiloista koiraa kannatellen 100 metrin matka maastossa tuntui melekoisen pitkältä ja vaati pari lepotaukoa välissä!

Onneksi emme olleet ehtineet kauaksi kotoa, joten Mina saatiin nopeasti autokyytiin. Soitin samantien tuttuun eläinsairaalaan, jonne suuntasimme nopean koti-välipysäkin kautta. Niin kipeä Mina ei ollut, etteikö se tuttuun tapaan olisi haukkuen kommentoinut auton takaluukun sulkemista, mutta ajon aikana oli todella outoa kun koiraa ei näkynyt koko matkaa maisemia tillittämässä kuono lasissa kiinni. Klinikalle päästyämme Minan tassu olikin jo ehtinyt turvota melkoisesti ja oli yhä vaikeampi kaivella anturoiden välejä ja etsiä mahdollisia purema/pistojälkiä. Koska emme olleet itse nähneet suht paljaalla pientareella käärmeestä vilaustakaan, toivoimme tuossa vaiheessa vielä että kyseessä olisi vain esimerkiksi maa-ampiaisen pisto tassun pohjaan.  Oli kuitenkin selvä, että kipeä koiralla oli olo: Mina lähinnä makasi kyljellään, läähätteli ja kuolasi, ja vaikka se valppaana seurasi ympäristön tapahtumia, se ei juurikaan yrittänyt esimerkiksi haukkua vierestä meneville koirille.

Huonoksi onneksemme eläinklinikalla oli pahasti ruuhkautunut potilasjono, joten saimme kuluttaa odotusaulan penkkejä useita tunteja, ennen kuin keskiyöllä jo vuorokauden vaihduttua pääsimme toimenpidehuoneeseen ja hoitaja tutki tassua. Minasta otettiin verinäytteet ja käpälästä trimmattiin karvat kauttaaltaan kun etsimme turvotuksen aiheuttajaa. Lopulta ainoa löytö oli 2 pientä punertavaa aluetta kahdesta vierekkäisestä varpaasta. Hoitajan mielestä löydöt eivät vielä viitanneet kyyn puremaan. Jokusen tunnin päästä saimme vihdoin eläinlääkärinkin paikalle kertomaan verikoetulokset. Eläinlääkäri piti oireita hyvin selvästi kyyn pureman aiheuttamina. Verikokeissa ei näkynyt mitään hälyttäviä muutoksia, mutta lääkäri kuitenkin piti parhaana ratkaisuna antaa koiralle kyyn vastamyrkky-seerumia jotta mahdollinen myrkytystila ei pahenisi myöhemmin. Seerumi on kallista tavaraa ja sitä voi antaa potilaalle vain kerran elämän aikana, mutta Minan koko jalka alkoi olla niin turpeana että päädyin melko nopeasti seerumihoitoon. Mina alkoi jo olla tuossa vaiheessa hyvin väsynyt ja se torkahteli hoitopöydälle ja välillä vain heräsi järsimään takajalkaansa. Koska hoitoonpääsy oli jo venynyt kohtuuttomasti, oli jo riskinä kudosvauriot ja mahdolliset ongelmat maksan tai munuaisten kanssa myöhemmin, jos kroppaan iskee pahempi tulehdustila päälle myrkyn edetessä kropassa.

Mina sai vihdoin kanyylin kautta suonensisäisen nesteytyksen sekä testipistoksen seerumia varten, jolla varmistettiin ettei vastamyrkky aiheuta Minalle vaarallista allergista reaktiota. Minan kroppa ei kokeessa hyljeksinyt seerumia, joten lopulta saimme koiralle lääkkeet kankkupistoksina ja noin kolmen aikaan yöllä pääsimme vihdoin kotimatkalle, koko porukka nuutuneina, univelkaisina ja nälkäisinä, noin 9 tuntia eläinsairaalalla vietettyämme (ja lompakko kovasti keventyneenä, mutta onneksi on mahdollisuus hakea vakuutuskorvaukset!).

Minalle eläinlääkärin laittama kipulääke oli ilmeisen vahvaa, joten kotona koiruus painui suoraan makuuhuoneeseen nukkumaan ja nukkui lähes taju kankaalla aamuun asti. Saimme onneksi työ/työharjoittelupäivämme soviteltua niin, että Marko saattoi jäädä koko päiväksi kotiin toipilasta seurailemaan ja minäkin menin töihin vasta puoliltapäivin joten ehdin edes pari tuntia nukkua eläinlääkärireissun jäljiltä. Aamulla yhdeksän aikaan Mina oli edelleen hyvin pöpperöisen oloinen, eikä alkanut tekemään pisuja pihalle. Kuulemma vasta myöhemmin iltapäivästä pihalla käydessä iski pisuhätä. Toiset pisut tuli illasta kuuden maissa, kun vein Minan taas klinikalle kontrolli-verikokeeseen, kun puremasta oli silloin kulunut 24 tuntia. Tällä kertaa saimme varsin nopeaa palvelua, ja selvisimme noin tunnin visiitillä. Minalta otettiin ensin verikokeet valmistumaan ja sillä välin se sai varalta lisää suonensisäistä nesteytystä (ja kertoi kyllä ääneen mielipiteensä siitä jatkuvasta tassun pistelystä piikeillä). Mina oli myös huomattavasti pirteämpi jo, ja jaksoi jo tempoa klinikalla remmissä, haukkua autossa ja huomioida kaikki muiden eläinten äänetkin. Tämän päivän aikana käpälän turvotus on jo laskenut, mutta raaha on yhä ylenpää selvästi täynnä nestettä. Mina saattoi kuitenkin jo astua jalalla normaalisti.

Kun saimme lopulta verikokeiden tulokset takaisin puhtaina, ilman mitään muutoksia huonompaan (eiliset pari rajalla killuvaa arvoakin olivat normalisoituneet), saatoin jo huokaista helpotuksesta. Jospa tästä ei tulisi mitään pidempiaikaista vaivaa, vaan selvisimme säikähdyksellä ja rahanmenolla. Kuulemma tänä kesänä kyynpuremia on hoidettu Oulun eläinlääkäreillä jo varsin tiuhaan tahtiin. Meidän täytyy nyt Minan kohdalla erityisesti pitää sormet ristissä, että koira jatkossa hoksaisi välttää käärmeiden läheisyyttä!

PS. Pakollinen kultareunan kaivelu tästäkin onnettomuudesta: Minan tapaturman takia en itse ole ehtinyt yhtään jännittää sitä, että Kaidan kanssa pitäisi olla ylihuomenna kauden ekassa hakukokeessa, ilman että olemme päässeet näillä hellekeleillä treemaan kunnolla! Tämän kyy-episodin rinnalla ihan vaan kokeessa käynti on nyt ihan piece of cake, josta ei jaksa stressata 😅

Pk-lajeja tunnetuksi!

Paikallinen pk-yhdistyksemme päätti suht lyhyellä aikataululla järjestää näin kauden alkuun pienimuotoisen kansallisten lajien tutustumispäivän. Lajeiksi valittiin etsintäkoe, hakukoe, viestikoe sekä esineruutu joihin löytyi osaaminen yhdistyksen johtokunnan sisältä ja jotka voitiin esitellä näytösluontoisesti yhdistyksen tiluksilla samassa pihapiirissä.

Koska olen myös yhdistyksemme haku- ja viesti-lajivastaava, pääsivät omat koiratkin nyt sitten töihin esittelemään pk-lajeja. Kaida toki III-luokan hakukoirana oli aika varma valinta haku-radalle tekemään lyhyt hakutyöskentelyosuus. Samalla yleisölle selostettiin kokeen kulkua ja he pääsivät mukaan myös näytöille katsomaan, mitä koira siellä teki. Minankin kanssa on nyt viikoittain osallistuttu hakutreenaajien alkeistreeneihin (sopivasti samalla kun itse ks ryhmää vedän), mutta sillä hakuradalla on edelleen vähän liikaa vauhtia verrattuna keskittymiskykyyn. Viestiä emme ole treenanneet sen sijaan Minalle vielä lainkaan, eikä Kaidakaan ole sitä yli vuoteen tehnyt, joten päädyimme tekemään nyt näytökseen Minalle vain ensimmäisen alkeistreenin, jotta yleisö saa käytännön esimerkin siitä, miten viestillä koira liikkuu ja mitä etapit, jäljestysosuudet yms tarkoittavat jne. Eipä tilaakaan olisi ollut juurikaan pidempää viestirataa tehdä.

Koska haku ja viesti esiteltiin viimeisinä, Mina pääsi sitä ennen mm. tallaamaan esineruutua ja hakualuetta ja samalla juoksemaan rallia toisen nuoren koiran kanssa. Silti päivän päätteeksi juniori oli edelleen virtaa täynnä joten molemmat koirat pääsivät päivän lopuksi palkinnoksi polskimaan lyhyesti hiekkamonttujen lampeen. Mina tosin ehti jo hakumaaston tallauksessa leikkimään suohirviötä, se kun tuntuu hakeutuvat sitä varmemmin ojiin mitä mutaisempia ne ovat 😆

Vaikka osallistujia päivään saapui alle kymmenen (vähemmän kuin mitä ennakolta oli ilmoittautunut), ja lämmin keli, hyttysinvaasio ja venynyt päivä veivät voimat, niin tapahtuma oli silti palkitseva. Pienimuotoisuus teki esittelyistä rentoja ja lämminhenkisiä: näytösten lomassa rupattelua oli paljon ja osallistujat uskalsivat kysellä kaikkea mahdollista ja kertoa omista koiraharrastuskokemuksistaan. Jos saimme edes yhden uuden koiraharrastajan houkuteltua kokeilemaan jatkossa pk-lajeja, niin kaikista esittelypäivään käytetyistä talkootunneista oli todellakin hyötyä! Jatkoakin alettiin jo ideoimaan, sillä esimerkiksi BH-kokeesta toivottiin jo samantyyppistä esittelyä, jossa koekaavion pääsisi näkemään käytännössä. Ehkä pitää siis ottaa treenitavoitteeksi, että myöhemmin kesällä Minan kanssa päästään demonstroimaan vielä BH-esittelyynkin mukaan ;)

Treenejä odotellessa

Kevät on jo pitkällä (takatalvista huolimatta) mutta silti tuntuu että sulanmaan treenikaudelle starttaaminen on hirveän tahmeaa. Eikä siis siksi, että koirat ei osaisi, vaan siksi että ohjaajalla tuntuu olevan yhä talviuni meneillään! 😄 Metsät olisi sulana eikä vielä ole itikoista tai helteestä harmia, joten puitteet ulkona treenaukselle ovat kyllä jo kohdillaan.

Minulla on vielä nyt toukokuun ajan käyttöoikeus koirahallilla, joten ollaan jatkettu noin kerta viikkoon sisällä tottistelua. Molemmille koirille on ohjelmassa ollut tottiksen perusteiden lisäksi tokon avo-luokan liikkeitä. Kaidalle pitäisi pikkuhiljaa alkaa miettiä voittaja-luokan liikkeitä, mutta paljon helpomalta on tuntunut vain opettaa avoluokkaa junnullekin. Mina onkin oppinut varsinkin merkin kierron yllättävän nopeasti ja ruutukin on hyvällä mallilla jo. Hankin myös metallisen noutokapulan, jolla on etenkin Minan kanssa treenattu myös tottiksen noutoja, koska puisen kapulan kanssa kapulan saisi hioa joka treenikerran jälkeen uudestaan sileäksi. Juniorilla on ihan vähän vain taipumusta järsiä mennessään puukapulan keskiosaa poikki...😒 Ja olemme myös hyödyntäneet agility-kenttää tuomaan vaihtelua treeneihin: tottistelun jälkeen on käyty tekemässä putkirallia, A-estettä ja pujottelukeppejä ihan kuntoilumielessäkin.

Ulkotreenien osalta olemme käyneet vasta tekemässä kaksi esineruutu treeniä itsekseen. Eka kerta meni Minalla rallatellessa ja Kaidalla ruudun etualaa nuohotessa, mutta pari päivää myöhemmin kun kokeiltiin uudelleen, oli molemmilla jo ihan oikeaa ajatusta mukana touhussa. Saimme treeniin seuraksi myös valokuvausta opettelevan kaverini, hänen ottamiaan upeita treenikuvia tämän postauksen lopuksi!

Tälle viikolle on nyt sovittuna yhdet tottistelut ulkokentällä ja toivon mukaan viikonlopulle myös hakutreenit, joten pikkuhiljaa alkaa koiratreenikalenterikin taas täyttyä. Riippuen kesän koronavirus-rajoituksista, olisi ehkä jo kesäkuun lopulla mahdollista pitää pk-kokeita, joten Kaidan kanssa pitäisi alkaa valmistautua koekauteen. Se on ollut talven jäljiltä pulleassa kunnossa, joten pururatojen nyt kuivuessa otetaan pyörälenkit ohjelmistoon, jotta raitapaita olisi myöhemmin kokeisiin lähdettäessä hyvässä tikissä! Toinen asia Kaidan kohdalla harkinnassa ollut mahdollinen sterilisaatioleikkaus. Sen ehtisi vielä tässä kuussa leikkauttaa, niin ei tarvisi murehtia jatkossa koekauteen sattuvia juoksuja yms. Toki steriloinnissa on myös aina riskinsä, eikä se myöskään ole ison koiran kohdalla halpaa huvia (hinta arviot näyttivät olevan el.lääkäreiden sivustoilla hieman alle 500e yli 25 kiloiselle nartulle), joten ihan kepeästi ja kiireellä ei tätä päätöstä ole tarkoitus tehdä.

Eiköhän tästä siis hiljalleen aleta kevääseen ja kesään heräillä. Toivon mukaan treeni-into alkaa taas löytyä eri tavalla, kun vain saadaan ne ekat treenit aikaiseksi!

Ja sitten niitä kuvia. Tässä parhaat palat, kokonaisuudessaan kuvaussession anti löytyy kuva-albumista. Ensin esineitä pääsi haeskelemaan Kaida:

 

Ja sitten Mina, jolle on kaikenkaikkiaan otettu alle 5 kertaa esineruutua ylipäätään:

 

 Ja sitten vielä pari Minasta otettua poseerausta. Mina ehti pääsiäisen jälkeen tiputtaa kaiken karvan, joten se näin 1,5 vuotiaana melkoinen kuikelo...edelleen siis :D

Hyvää koiranpäivää! Happy Dog Day!

Näin huhtikuun lopulla vietetään kansallista koiranpäivää ja meidän rekut pääsivät sen kunniaksi tänään tekemään sitä mistä eniten pitävät: treenihallille puuhaamaan! No okei, myös kuralätäköissä uinti ja kuoppien kaivelu olisi näiden lempparia, mutta niitä koirat pääsevät harrastamaan harva se päivä lenkeillä muutenkin.

Hallilla otettiin ensin malttiharjoituksia seuraamisessa, kummankin koiran kanssa. En viitsinyt tänään hinkata mitään liian vaikeaa, joten kokeilin merkinkierto-treeniä. Kaidallehan tämä on jo tuttua tokokentiltä, mutta Minalle merkkikartion kiertämistä on treenattu vasta pari kertaa. Nopeasti junnu kuitenkin alkaa oppia, siitäkin saisi selvästi tokokoiran myös.


Ehdoton hitti näille raitapaidoille on kuitenkin koirahallin agilitykenttä ja sen putki-esteet. Kaida varsinkin on hyvin putkeenmenevää sorttia. Mistä lie intonsa keksinyt, mutta kentälle tultaessa se hakeutuu omatoimisesti juoksemaan putket läpi. Ja mitä isot edellä, sitä pienet perässä: myös Mina tuntuu keksineet putkirallin ilot ja sitä on myös helppo ohjata rallaamaan ylimääräisiä virtoja pois putkiin ja estehypyille. Mina tykkää myös hurasti A-esteestä jostain syystä, mutta sitä ja puomia pitää ymmärrettävästi ottaa hyvin maltilla ja ohjatusti, ettei tule havereita.

Tässä vielä videomatskua tämän päivän hurvitteluista. Ensin vähän merkin kiertoja:

Ja sitten putkeen! Ensin vanhus näyttää mallia, sitten oli junnun vuoro kokeilla:

Hyvää Pääsiäistä! / Happy Easter!

Tänä vuonna Kaida sai erityiskohtelua pääsiäisviikon, kun Mina lähti yökylään anoppilaan pyhien ajaksi. Kaida pääsi ensin hierojalle ja sen jälkeen sai nauttia rauhasta kotona ilman pientä adhd-termiittiä. Vaikka koirat viihtyvätkin hyvin yhdessä, niin kyllähän Kaida taas nautti kun sai rauhassa lenkkeillä ilman että pikkusisko tulee heti näykkimään kyljistä ja härnäämään! Ja omistajakin sai pitkästä aikaa kulkea rennosti, ilman pelkoa siitä että Mina kirmaisi karkuteille pupunjälkiä haistaessaan tai muuten vain räksyttäisi menemään. Kaida sai siis kaikessa rauhassa tehdä kaikkia lempijuttujaan: kaivella lumihankeen poteroa, kieriä siinä ja kanniskella keppiä loppulenkin. Kävimme lauantaina myös treenihallilla Kaidan kanssa kaksin, ja olihan se mukava kun koiralla oli oikeasti halua tehdä töitä ohjaajalle, autoillessa ei tarvinnut kuunnella kiihtynyttä huutamista sikaosastolta ja treenin jälkeen saattoi tehdä helposti pikkulenkin kävelyteillä ilman että koira sinkoilee narunpäässä 😁

Kaidan pääsiäiseen viettoon kuului siis paljon lepuuttelua, rapsuttelua, lenkkeilyä ja kevyttä treeniäkin! Ja extrana vielä teimme kotipihaan pienen temppuradan Kaidalle. Se kun tykkää agilityn putkiesteestä, joten pitihän sille hommata kotia oma sellainen 💖 Pihahöntsäilystä video lopussa!

In English: Kaida had a extra nice Easter, as "little sister" Mina went for sleep-over to my partners parents house for the Easter holiday. So our "senior" got our house all by herself. She has been sleeping a lot and also we have been enjoying peacefull, quiet walks in nature. Usually the much more active little sister is harassing Kaida during walks, but now Kaida could do all her favourite things without disturbance. Kaida loves simple things, like to carry sticks, roll in the snow and dig holes in the snow piles. We also took Kaida to visit dog massagist and did some light training at the dog hall. It was so nice to drive a car without one little screamer at the back! 

Yesterday we did a small agility course for Kaida to try. She seems to love the tunnel obstacle, so we bought her own tunnel at home! After pics there is short video of our home yard agility

Karanteenin treenivideomaraton

Korona-virus on lopettanut monilta osin kimppatreenit ja harrastusryhmät väliaikaisesti. Tämä ei kuitenkaan koiraharrastajalle ole kuin hidaste: aikaa on enemmän treenailuun kotona ja itsekseen, ja lenkkeilyyn ja muuhun aktivointiin on kerrankin kalenterissa pelkästään tilaa! Meillä on onneksi myös käytössä koko kevään jatkuva omatoimitreeni-kortti ja halli on avoinna yksittäisille treenaajille ainakin toistaiseksi. Lisäksi Oulun korkeudella näyttäisi kevät rientävän etuajassa, joten kohta päästään myös maastoon treenaamaan esineruutua ja vaikka viestiä, tai miksei vaikka opeteltaisi jäljenkin alkeita junnukoiran kanssa.

Toki keväälle odotettujen tokokokeiden ja näyttelyiden peruuntuminen harmittaa, mutta onneksi on sentään mahdollista hyödyntää tämä aika treenaamiseen. Kaidan kanssa on yritetty vahvistaa esimerkiksi tokon ruutu- ja merkin kierto-liikkeitä, sekä saada seuraamisesta suorempaa ja vähemmän edistävää. Tilasin vihdoin kauan harkitsemani magneetit sekä treeniliiviin että palloleluun, jotta voin helpommin palkita koiraa oikeassa suunnassa (pallon saa selän takaa/kainalosta, eikä edestä). Kaidalle on ehtinyt vuosien mittaan painua muistiin liiankin hyvin seuraamisasento, jossa sen etupää kiertyy pahimmillaan poikittamaan eteeni, kun se yrittää tuijottaa tiiviisti silmiini. Nyt pyrkimyksenä on opettaa sille seuruu uusiksi niin, ettei sen tarvisi kulkea mutkalla vierelläni, vaan se voisi suunnata katseen ylös kainaloani kohti, jolloin selkä pysyisi suorana päähän asti. Nyt kevään mittaan onkin hyvä mahdollisuus katsoa, oppiiko vanha koira vielä uusia temppuja! Lisäksi pitäisi syksyä kohti alkaa myös miettiä tokon voittaja-luokan liikkeitä. Tokosääntöihin on tulossa syksyllä taas kerran uudistuksia, joten olisi hyvä jos ehtisimme tehdä avo-luokan alta pois vanhoilla säännöillä ja sitten siirtyä voittaja-luokkaan sääntömuutosten jälkeen.

Minan kanssa tahkotaan edelleen pikkuhiljaa perusjuttuja kuntoon. Sillekin aloin tehdä seuraamista magneettipallo kainalossa selän puolella kiinni. Toiveissa on, että sille ei ehtisi kehittyä samanlainen edistävä/poikittava seuraamistapa kuin Kaidalla. Yritän siis välttää tekemästä samoja virheitä toisenkin koiran kohdalla! Junnun kanssa tehdään siis lyhyitä seuraamispätkiä suoraan ja käännöksin. Lisäksi nyt pari treenikertaa on otettu myös noutoa ja hyppyä. Talvella Minalla oli iso ongelma se, ettei se halunnut pitää noutokapulaa suussa istuessaan. Ongelma helpottui kun vapaallakin lenkkeillessä ja pihalla leikkiessä Minalta on odotettu istumista ja lelun tuomista käteen ilman pudotusta, ennen kuin sitä on taas heitetty sille haettavaksi. Nyt junnu istuu jo kiltisti kapulankin kanssa, mutta sen pito on jatkuvaa puukapulan mälväämistä, siinä siis seuraava ongelmamme 😅

Tässä  videomatskua treeneistämme. Jos joku blogin lukija osaa antaa rakentavaa palautetta ja vinkkejä treenien parantamiseen, niin kertokaa ihmeessä! Ilman koulutusryhmiä ja kouluttajien läsnäoloa tämä ominpäintreenaus on siinä mielessä vaarallista, ettei itse ehkä huomaa toistavansa jotain virhettä treenissä, joka voi sitten kostautua myöhemmissä vaiheissa. Mutta pakko mainita, että videot otettiin treenin aluksi ihan vain ajatellen, että videoidaan se mitä koirat tällä hetkellä osaa. Niissä ei siis ole loppuun asti miettittyjä kuvioita tai tarkasti hiottua treeniä alla, siksi tulos voi näyttää vähän "löysältä! 😆


Video 1. Tässä kokeilin, miten "kaukokäskyt" menee Minalla hallilla. Sille on vasta paristi treenattu istu-maahan-komboja etäältä, ja se näkyy. Tuo on kuitenkin hyvä tapa saada se kuulolle, junnulla kun tahtoo olla automatkan jälkeen aika nupit kaakossa kun saavumme hallille. Tuommoisen pienet rauhalliset tehtävät tekevät hyvää keskittymiselle. Tokoa varten pitää vielä saada Minalta nuo jouset vähän vähemmän kireälle, se kun helposti pomppaa holskumaisesti istumaan ja pylly siirtyy samalla puoli metriä vauhdissa.

Video 2. Seuraaminen ei ole erityisen keskittynyttä tällä pätkällä. Itseäni myös häiritsee kovasti nuo omat käteni, jotka näköjään lentelevät missä sattuu. Tästäkin syystä on näköjään hyvä saada välissä omaa toimintaa videolle, en olekaan tajunnut käsieni olevan hyvinkin epäluonnollisesti koholla seuruussa. Ja se omakin selkä pitäisi saada suoraksi, eikä yrittää tuijottaa sitä koiraa sinne alas kainaloon...ei ihme että koira kulkee kippuralla vieressä kun se yrittää katsoa vain takaisin.

Video 3 ja 4. Sitten kapulahommiin! Ekalla videolla esimerkki siitä, miten Mina on oppinut istumaan ja ottamaan kapulan suuhun (vielä pari kuukautta sitten se olisi väistänyt kapulaa voimakkaasti tai tiputtanut sen heti suuhun otettuaan). Kapulan mälväys on selvä ongelma, mutta eiköhän siihenkin löydy jokin kikka jolla se saadaan kitkettyä (siihen asti voisin harkita treenausta metallikapulalla, ennen kuin kaikki puukapulat ovat silppuna). Toisella videolla on jo pari hyvää pitoa rauhallisemmalla otteella, mutta myös sitten sitä pudottelua kun jäin odottamaan mälväämisen loppumista ennen kapulan ottoa.

Video 5 ja 6 . Tasamaanoudossa Minalla selvästi kiihtyy viretaso. Minasta liikkuvat asiat ja niiden jahtaaminen on parasta ikinä, joten noudossa on hieman takkuilua on jo heti heitossa. Tässä vaiheessa Minaa täytyy pitää kiinni pannasta samalla kun heitän kapulan, muuten se sinkoaa perään lupia kyselemättä. Sillä on kuitenkin hyvä kontakti siinä vaiheessa kun kapula on laskeutunut ja silloin se malttaa kysyä luvan noutoon lähtöön. Emme ole vielä harjoitelleen varsinaista luovutusasentoa edessä, mutta varsin kivasti pienestä vihjeestä Mina jo tarjoaa luovutusta istuen (paikka toki vielä hakusessa). Estehyppyäkin saatiin videoita useampaan otteeseen, ennen kuin tuli julkaisukelpoinen pätkä. Vauhdikkaissa liikkeissä Minalla on vaikeuksia malttaa ottaa perusasento ja sitten vielä odottaa siinä kapulan heiton verran.

Junnun jälkeen taitonsa pääsi näyttämään Kaida. Vaikka aiemminkin olinkin stressannut siitä, miten paljon hiomista Kaidan tottiksessa on, on silti aina ilahduttavaa vaihtaa kentälle Minan jälkeen Kaida! Tuommoisen reaktiivisen ja kovapäisen junnun jälkeen oikeasti on oppinut arvostamaan itseoppinutta Kaidaa, jonka miellyttämishalu ja keskittymiskyky on aivan eri luokkaa kuin itsenäisen Minan.

Video7. Agility-treenivideoista inspiroituneena ajattelin kokeilla Kaidalle alkulämmittelynä merkin kiertoa, mutta nyt ensi kertaa kahdella kartiolla. Me ei harrasteta agia, mutta periaatteessa kartioiden kiertoa voi hyödyntää myös hakumaastossa risteilyn opetteluun: ohjaajan rintamasuunta kertoo koiralle, mihin suuntaan kirmataan seuraavaksi. Kuten mainittu, emme ole tätä kokeilleet aiemmin joten olin yllättynyt miten innoissaan Kaida olikin touhusta. Pelkkä merkin kierto on meillä välillä takkuillut, mutta nyt se suuntasi vieraille kartioille varmasti ja innokkaasti. Tätä voisi tehdä toistekin rikkomaan vanhaa, jo tylsäksi käynyttä yhden kartion kiertoharjoittelua!

Videot 8. ja 9. Kaida näyttää mallia tasamaanoudossa ja hyppynoudossa. Usein kokeissa tuomarit mainitsevat, että nouto voisi olla vielä vauhdikkaampi ja palautusasento saisi olla tiiviimpi. Ne kuitenkin on vain pikkuvikoja joista en jaksa stressata, kun koira muutoin tekee niin hyvällä mielellä hommansa.

Video 10. Bonusvideona on tottistelun päätteeksi tehty hömpöttely agilitykentän puolella. Kaidalla on jostain syystä aina ollut hinku juosta agilityn putkiesteitä läpi, joten tällä kertaa se sai treenin jälkeen vähän irrotella. Lisäksi sain osallistettua kepoa lisää: hän sai toimia Kaidan agility-ohjaajana, hän kun pidempänä henkilönä pysyy paremmin holskun vauhdissa mukana 😁 Minakin pääsi käymään kokeilemassa samoja agiesteitä, mutta sillä ei ollut juurikaan kiinnostusta mennä putkeen. Sen sijaan treenasimme Minan kanssa loivaa A-estettä, jota se kipusikin varsin maltilliseen tahtiin ja sievästi.

Varustehuoltoa ja päivitystä

Näin flunssaa parannellessa on ollut treenailun sijaan aikaa keskittyä kaluston kunnostamiseen. Etenkin kun Oulun talvimaisemat vaihtuivat taas plussakelin jäätiköihin, niin oli aika nostaa ompelukone pöydälle ja hurauttaa keskeneräiset projektit loppuun!

Yksi isompi homma oli muokata jo viime vuonna ostamistani Hurtan valjaista Minalle sopivat. Valjaat ovat muuten oikeaa kokoa, mutta etujalkojen väliin tuleva rintakappale on kapealle neitikoiralle aivan liian leveä, se hankaisi siis käytössä etujalkoihin ikävästi. No, eipä siinä muuta, kuin ratkomaan reunan kanttinauhat ensi alkuun auki. 

 Otin avuksi Minalla käytössä olleet ZeroDC-vetovaljaat ja käytin sen rintakappaletta kaavana. Sitten vain saksilla turhat palaset pois ja reunan ompelu ensin yhdellä tikillä. Sitten sovitus, toteamus että liian leveät edelleen, satket uudelleen viuhumaan ja taas uusi tikkaus. 

Sen jälkeen aloin neuloa alkuperäistä kanttinauhaa takaisin uuden reunan päälle. Musta nauha on onneksi venyvää, joten sen sai kiristettyä suht nätisti valjaan uudenkin muodon mukaiseksi. Varalta harsin kanttinauhan paikalleen karhulangalla, ennen koneella viimeistä tikkausta.

 

Ja näin on pikkukoiralle sopivan kokoiset valjaat valmiina käyttöön! Tarkoitus olisi näitä varmaan ainakin hakutreeneissä pitää, ettei koira hapeta itseään pannassa kiskoessaan radalle päin. Näitä säitä seuratessa se sulanmaan treenikausi voikin koittaa hyvinkin pian, joten hyvä että nyt on valjaat kondiksessa!

Toinen projekti liittyikin sitten meidän uuteen lenkkeilyvarustukseen. Näiden liukkaiden kelien  myötä annoin vihdoin periksi ja myönsin, että uhkailu, lahjonta ja kiristys ei näitä koiria opeta olemaan vetämättä remmissä, joten hankimme holskuille ihan perus-kuonopannat. Minalla on nyt alkanut ihan uusi karkailukausi, kai sillä nostaa riistavietti päättään kun se välillä maanisestikin etsii jäniksen jälkiä ja syöksyy sitten seuraamaan hajuvanoja jos jälki on vähänkään tuore. Viime viikolla Mina ehti keskellä metsää olla useamman minuutin karussa jälkien perässä, ennen kuin laukkasi vanhoja jälkiämme takaisin luokseni, ties minkälaisen kilometrilenkin metsässä itsekseen tehtyään. Koska lenkkeilyä pitää siis harrastaa yhä enemmän pelkästään remmissä, oli meidän ihan jo käsiä mutta myös hermoja säästääkseemme keksittävä nopea apu remmissä kiskomiseen.

Pakkauksissa ei kuitenkaan tullut mukana kuonopannan ja normipannan väliin suositeltavaa varmistuskappaletta, joten tein sellaiset itse. Tarvikkeiksi riitti halpa Bilteman remminjakaja sekä kotoa jemmassa olleet pari metallirinkulaa ja pistoolilukko (jotka säästin Minan pentuna silppuamasta monitoimiremmistä). Remminjakajasta sai leikattua näppärästi kaksi lukkopäätä ja pienen pätkän nailonauhaa, joihin tarvitsi vain toiseen päähän ommella toinen lukko, tai sitten rinkula. Nämä pätkät saa näppärästi  kuonopannasta pantaan kiinni, siltä varalta että koira alkaisi lenkillä hulluilla ja saisi kuonopannan irti.

Itse ompeluvaihe oli nopea toteuttaa, mutta hieman kauemmin meni lenkillä vakuuttaa koirat, että nämä pidetään päässä. Ensialkuun ostimme vain yhden kuonopannan, joten sillä saattoi harjoitella vain yhdellä koiralla kerrallaan. Mina protestoi kuonopantaa yllättävän vähän, vain silloin tällöin se yrittää puistella päätä ja pukitella, tai sitten haukkua turhautumista kun tajuaa ettei enää voikkaan rällätä remminpäässä miten tahtoo. Kaida sen sijaan otti kuonopannan enemmän henkisenä loukkauksena, ja yrittää aina lenkin alkuun kaivaa päänsä lumihangen sisään, josko panta samalla hukkuisi lumeen :D Vanhempi raidakkaamme on onneksi aina ollut kuitenkin sen verran kuuliainen, että alistuu kohtaloon napakalla suullisella komentamisella. Ja vaikka varmasti löytyy kouluttajia, jotka olisivat saaneet nämä meidänkin nartut kulkemaan hienosti normihihnassa, niin itse lähinnä harmittelen sitä, etten jo aiemmin siirtynyt kuonopantoihin, sen verran rennompaa oli lenkkeily yksinkin näitä kahta talutellen! Toivon mukaan jatkossa myös toisten koirien ohitus remmissä on helpompaa, kun ei itselläkään nouse pulssi kun tietää että koirat pysyvät hanskassa hyvin helposti, eivätkä ne pääse syöksyilemään ja räyhäämään ohitustilanteissa.

Kaida oli ehkä hieman sydämistynyt kun lenkille pistettiin kuonopanta päähän.

Kuonopannanssa saa kuitenkin nameja ihmisiltä, joten pitkään ei onneksi Kaidakaan mököttänyt! ;)