Varustehuoltoa ja päivitystä

Näin flunssaa parannellessa on ollut treenailun sijaan aikaa keskittyä kaluston kunnostamiseen. Etenkin kun Oulun talvimaisemat vaihtuivat taas plussakelin jäätiköihin, niin oli aika nostaa ompelukone pöydälle ja hurauttaa keskeneräiset projektit loppuun!

Yksi isompi homma oli muokata jo viime vuonna ostamistani Hurtan valjaista Minalle sopivat. Valjaat ovat muuten oikeaa kokoa, mutta etujalkojen väliin tuleva rintakappale on kapealle neitikoiralle aivan liian leveä, se hankaisi siis käytössä etujalkoihin ikävästi. No, eipä siinä muuta, kuin ratkomaan reunan kanttinauhat ensi alkuun auki. 

 Otin avuksi Minalla käytössä olleet ZeroDC-vetovaljaat ja käytin sen rintakappaletta kaavana. Sitten vain saksilla turhat palaset pois ja reunan ompelu ensin yhdellä tikillä. Sitten sovitus, toteamus että liian leveät edelleen, satket uudelleen viuhumaan ja taas uusi tikkaus. 

Sen jälkeen aloin neuloa alkuperäistä kanttinauhaa takaisin uuden reunan päälle. Musta nauha on onneksi venyvää, joten sen sai kiristettyä suht nätisti valjaan uudenkin muodon mukaiseksi. Varalta harsin kanttinauhan paikalleen karhulangalla, ennen koneella viimeistä tikkausta.

 

Ja näin on pikkukoiralle sopivan kokoiset valjaat valmiina käyttöön! Tarkoitus olisi näitä varmaan ainakin hakutreeneissä pitää, ettei koira hapeta itseään pannassa kiskoessaan radalle päin. Näitä säitä seuratessa se sulanmaan treenikausi voikin koittaa hyvinkin pian, joten hyvä että nyt on valjaat kondiksessa!

Toinen projekti liittyikin sitten meidän uuteen lenkkeilyvarustukseen. Näiden liukkaiden kelien  myötä annoin vihdoin periksi ja myönsin, että uhkailu, lahjonta ja kiristys ei näitä koiria opeta olemaan vetämättä remmissä, joten hankimme holskuille ihan perus-kuonopannat. Minalla on nyt alkanut ihan uusi karkailukausi, kai sillä nostaa riistavietti päättään kun se välillä maanisestikin etsii jäniksen jälkiä ja syöksyy sitten seuraamaan hajuvanoja jos jälki on vähänkään tuore. Viime viikolla Mina ehti keskellä metsää olla useamman minuutin karussa jälkien perässä, ennen kuin laukkasi vanhoja jälkiämme takaisin luokseni, ties minkälaisen kilometrilenkin metsässä itsekseen tehtyään. Koska lenkkeilyä pitää siis harrastaa yhä enemmän pelkästään remmissä, oli meidän ihan jo käsiä mutta myös hermoja säästääkseemme keksittävä nopea apu remmissä kiskomiseen.

Pakkauksissa ei kuitenkaan tullut mukana kuonopannan ja normipannan väliin suositeltavaa varmistuskappaletta, joten tein sellaiset itse. Tarvikkeiksi riitti halpa Bilteman remminjakaja sekä kotoa jemmassa olleet pari metallirinkulaa ja pistoolilukko (jotka säästin Minan pentuna silppuamasta monitoimiremmistä). Remminjakajasta sai leikattua näppärästi kaksi lukkopäätä ja pienen pätkän nailonauhaa, joihin tarvitsi vain toiseen päähän ommella toinen lukko, tai sitten rinkula. Nämä pätkät saa näppärästi  kuonopannasta pantaan kiinni, siltä varalta että koira alkaisi lenkillä hulluilla ja saisi kuonopannan irti.

Itse ompeluvaihe oli nopea toteuttaa, mutta hieman kauemmin meni lenkillä vakuuttaa koirat, että nämä pidetään päässä. Ensialkuun ostimme vain yhden kuonopannan, joten sillä saattoi harjoitella vain yhdellä koiralla kerrallaan. Mina protestoi kuonopantaa yllättävän vähän, vain silloin tällöin se yrittää puistella päätä ja pukitella, tai sitten haukkua turhautumista kun tajuaa ettei enää voikkaan rällätä remminpäässä miten tahtoo. Kaida sen sijaan otti kuonopannan enemmän henkisenä loukkauksena, ja yrittää aina lenkin alkuun kaivaa päänsä lumihangen sisään, josko panta samalla hukkuisi lumeen :D Vanhempi raidakkaamme on onneksi aina ollut kuitenkin sen verran kuuliainen, että alistuu kohtaloon napakalla suullisella komentamisella. Ja vaikka varmasti löytyy kouluttajia, jotka olisivat saaneet nämä meidänkin nartut kulkemaan hienosti normihihnassa, niin itse lähinnä harmittelen sitä, etten jo aiemmin siirtynyt kuonopantoihin, sen verran rennompaa oli lenkkeily yksinkin näitä kahta talutellen! Toivon mukaan jatkossa myös toisten koirien ohitus remmissä on helpompaa, kun ei itselläkään nouse pulssi kun tietää että koirat pysyvät hanskassa hyvin helposti, eivätkä ne pääse syöksyilemään ja räyhäämään ohitustilanteissa.

Kaida oli ehkä hieman sydämistynyt kun lenkille pistettiin kuonopanta päähän.

Kuonopannanssa saa kuitenkin nameja ihmisiltä, joten pitkään ei onneksi Kaidakaan mököttänyt! ;)