Koska olen myös yhdistyksemme haku- ja viesti-lajivastaava, pääsivät omat koiratkin nyt sitten töihin esittelemään pk-lajeja. Kaida toki III-luokan hakukoirana oli aika varma valinta haku-radalle tekemään lyhyt hakutyöskentelyosuus. Samalla yleisölle selostettiin kokeen kulkua ja he pääsivät mukaan myös näytöille katsomaan, mitä koira siellä teki. Minankin kanssa on nyt viikoittain osallistuttu hakutreenaajien alkeistreeneihin (sopivasti samalla kun itse ks ryhmää vedän), mutta sillä hakuradalla on edelleen vähän liikaa vauhtia verrattuna keskittymiskykyyn. Viestiä emme ole treenanneet sen sijaan Minalle vielä lainkaan, eikä Kaidakaan ole sitä yli vuoteen tehnyt, joten päädyimme tekemään nyt näytökseen Minalle vain ensimmäisen alkeistreenin, jotta yleisö saa käytännön esimerkin siitä, miten viestillä koira liikkuu ja mitä etapit, jäljestysosuudet yms tarkoittavat jne. Eipä tilaakaan olisi ollut juurikaan pidempää viestirataa tehdä.
Koska haku ja viesti esiteltiin viimeisinä, Mina pääsi sitä ennen mm. tallaamaan esineruutua ja hakualuetta ja samalla juoksemaan rallia toisen nuoren koiran kanssa. Silti päivän päätteeksi juniori oli edelleen virtaa täynnä joten molemmat koirat pääsivät päivän lopuksi palkinnoksi polskimaan lyhyesti hiekkamonttujen lampeen. Mina tosin ehti jo hakumaaston tallauksessa leikkimään suohirviötä, se kun tuntuu hakeutuvat sitä varmemmin ojiin mitä mutaisempia ne ovat 😆
Vaikka osallistujia päivään saapui alle kymmenen (vähemmän kuin mitä ennakolta oli ilmoittautunut), ja lämmin keli, hyttysinvaasio ja venynyt päivä veivät voimat, niin tapahtuma oli silti palkitseva. Pienimuotoisuus teki esittelyistä rentoja ja lämminhenkisiä: näytösten lomassa rupattelua oli paljon ja osallistujat uskalsivat kysellä kaikkea mahdollista ja kertoa omista koiraharrastuskokemuksistaan. Jos saimme edes yhden uuden koiraharrastajan houkuteltua kokeilemaan jatkossa pk-lajeja, niin kaikista esittelypäivään käytetyistä talkootunneista oli todellakin hyötyä! Jatkoakin alettiin jo ideoimaan, sillä esimerkiksi BH-kokeesta toivottiin jo samantyyppistä esittelyä, jossa koekaavion pääsisi näkemään käytännössä. Ehkä pitää siis ottaa treenitavoitteeksi, että myöhemmin kesällä Minan kanssa päästään demonstroimaan vielä BH-esittelyynkin mukaan ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti