Monenlaista vaivaa ja tapaturmaa on koirien kanssa ehtinyt vuosien varrella sattua, mutta nyt kohdattiin yksi uusi ikävämmästä päästä oleva koiranomistajan painajainen: koiraa pureva myrkkykäärme😰
Hellepäivien vuoksi koirien kanssa on tehty keveitä remmilenkkejä, ja keskiviikkona suuntasimme avokin kanssa koirien kanssa läheiselle puron uomalle uittamaan koirat. Koirat saivat vilvoitella virrassa hetken, jonka jälkeen ajattelimme kiertää kotiin varjoisan metsän kautta. Ehdimme edetä ehkä 100 m, kun kevyenliikenteenväylän pientareella pellon reunassa kävellyt Mina yhtäkkiä teki pienen ilmahypyn, alkoi skannailla maata epäluuloisesti ja sitten järsi hieman takatassuaan. Tutkin käpälän tarkoin, mutta se näytti olevan päällisin puolin kunnossa. Jatkoimme matkaa ja ehdin jo ääneen vitsailla, että miten vainoharhaiseksi itse nykyään on käynyt ja alan sekunnissa epäillä kaikkein pahimpia skenaarioita kun näkee koiran aristavan jotain käpälää: onhan viime kesinä meillä ollut harmillisen perinne että Kaida on saanut jossain vaiheessa jonkun tassunsa kipeäksi. Lenkki jatkui normaalisti vielä reilut 100 metriä metsän puolelle, mutta sitten Mina alkoi taas yhtäkkiä linkuttaa takakoipeaan. Vieläkään siinä ei näkynyt tai tuntunut mitään haavaa tms mikä aiheuttaisi kipua, vain pientä punoitusta parin varpaan välissä. Sitten Mina kuitenkin kieltäytyi enää kävelemästä ja pisti maate ruohikkoon, mikä toki heti pisti ihmisillä hälytyskellon räpättämään täysiä. Villille nuorelle koiralle käytös oli niin vierasta, että puoliso lähti heti takaisin kotia kohti Kaidan kanssa hakemaan autoa. Minä jäin Minan kanssa metsäpolulle ja kyytiä odotellessa kannoin sitä lähemmäs tietä. Tuli taas mieleen, että pitäisi treenata koiran kanssa kantamista harteilla: pelkillä käsivarsilla 25 kiloista koiraa kannatellen 100 metrin matka maastossa tuntui melekoisen pitkältä ja vaati pari lepotaukoa välissä!
Onneksi emme olleet ehtineet kauaksi kotoa, joten Mina saatiin nopeasti autokyytiin. Soitin samantien tuttuun eläinsairaalaan, jonne suuntasimme nopean koti-välipysäkin kautta. Niin kipeä Mina ei ollut, etteikö se tuttuun tapaan olisi haukkuen kommentoinut auton takaluukun sulkemista, mutta ajon aikana oli todella outoa kun koiraa ei näkynyt koko matkaa maisemia tillittämässä kuono lasissa kiinni. Klinikalle päästyämme Minan tassu olikin jo ehtinyt turvota melkoisesti ja oli yhä vaikeampi kaivella anturoiden välejä ja etsiä mahdollisia purema/pistojälkiä. Koska emme olleet itse nähneet suht paljaalla pientareella käärmeestä vilaustakaan, toivoimme tuossa vaiheessa vielä että kyseessä olisi vain esimerkiksi maa-ampiaisen pisto tassun pohjaan. Oli kuitenkin selvä, että kipeä koiralla oli olo: Mina lähinnä makasi kyljellään, läähätteli ja kuolasi, ja vaikka se valppaana seurasi ympäristön tapahtumia, se ei juurikaan yrittänyt esimerkiksi haukkua vierestä meneville koirille.
Huonoksi onneksemme eläinklinikalla oli pahasti ruuhkautunut potilasjono, joten saimme kuluttaa odotusaulan penkkejä useita tunteja, ennen kuin keskiyöllä jo vuorokauden vaihduttua pääsimme toimenpidehuoneeseen ja hoitaja tutki tassua. Minasta otettiin verinäytteet ja käpälästä trimmattiin karvat kauttaaltaan kun etsimme turvotuksen aiheuttajaa. Lopulta ainoa löytö oli 2 pientä punertavaa aluetta kahdesta vierekkäisestä varpaasta. Hoitajan mielestä löydöt eivät vielä viitanneet kyyn puremaan. Jokusen tunnin päästä saimme vihdoin eläinlääkärinkin paikalle kertomaan verikoetulokset. Eläinlääkäri piti oireita hyvin selvästi kyyn pureman aiheuttamina. Verikokeissa ei näkynyt mitään hälyttäviä muutoksia, mutta lääkäri kuitenkin piti parhaana ratkaisuna antaa koiralle kyyn vastamyrkky-seerumia jotta mahdollinen myrkytystila ei pahenisi myöhemmin. Seerumi on kallista tavaraa ja sitä voi antaa potilaalle vain kerran elämän aikana, mutta Minan koko jalka alkoi olla niin turpeana että päädyin melko nopeasti seerumihoitoon. Mina alkoi jo olla tuossa vaiheessa hyvin väsynyt ja se torkahteli hoitopöydälle ja välillä vain heräsi järsimään takajalkaansa. Koska hoitoonpääsy oli jo venynyt kohtuuttomasti, oli jo riskinä kudosvauriot ja mahdolliset ongelmat maksan tai munuaisten kanssa myöhemmin, jos kroppaan iskee pahempi tulehdustila päälle myrkyn edetessä kropassa.
Mina sai vihdoin kanyylin kautta suonensisäisen nesteytyksen sekä testipistoksen seerumia varten, jolla varmistettiin ettei vastamyrkky aiheuta Minalle vaarallista allergista reaktiota. Minan kroppa ei kokeessa hyljeksinyt seerumia, joten lopulta saimme koiralle lääkkeet kankkupistoksina ja noin kolmen aikaan yöllä pääsimme vihdoin kotimatkalle, koko porukka nuutuneina, univelkaisina ja nälkäisinä, noin 9 tuntia eläinsairaalalla vietettyämme (ja lompakko kovasti keventyneenä, mutta onneksi on mahdollisuus hakea vakuutuskorvaukset!).
Minalle eläinlääkärin laittama kipulääke oli ilmeisen vahvaa, joten kotona koiruus painui suoraan makuuhuoneeseen nukkumaan ja nukkui lähes taju kankaalla aamuun asti. Saimme onneksi työ/työharjoittelupäivämme soviteltua niin, että Marko saattoi jäädä koko päiväksi kotiin toipilasta seurailemaan ja minäkin menin töihin vasta puoliltapäivin joten ehdin edes pari tuntia nukkua eläinlääkärireissun jäljiltä. Aamulla yhdeksän aikaan Mina oli edelleen hyvin pöpperöisen oloinen, eikä alkanut tekemään pisuja pihalle. Kuulemma vasta myöhemmin iltapäivästä pihalla käydessä iski pisuhätä. Toiset pisut tuli illasta kuuden maissa, kun vein Minan taas klinikalle kontrolli-verikokeeseen, kun puremasta oli silloin kulunut 24 tuntia. Tällä kertaa saimme varsin nopeaa palvelua, ja selvisimme noin tunnin visiitillä. Minalta otettiin ensin verikokeet valmistumaan ja sillä välin se sai varalta lisää suonensisäistä nesteytystä (ja kertoi kyllä ääneen mielipiteensä siitä jatkuvasta tassun pistelystä piikeillä). Mina oli myös huomattavasti pirteämpi jo, ja jaksoi jo tempoa klinikalla remmissä, haukkua autossa ja huomioida kaikki muiden eläinten äänetkin. Tämän päivän aikana käpälän turvotus on jo laskenut, mutta raaha on yhä ylenpää selvästi täynnä nestettä. Mina saattoi kuitenkin jo astua jalalla normaalisti.
Kun saimme lopulta verikokeiden tulokset takaisin puhtaina, ilman mitään muutoksia huonompaan (eiliset pari rajalla killuvaa arvoakin olivat normalisoituneet), saatoin jo huokaista helpotuksesta. Jospa tästä ei tulisi mitään pidempiaikaista vaivaa, vaan selvisimme säikähdyksellä ja rahanmenolla. Kuulemma tänä kesänä kyynpuremia on hoidettu Oulun eläinlääkäreillä jo varsin tiuhaan tahtiin. Meidän täytyy nyt Minan kohdalla erityisesti pitää sormet ristissä, että koira jatkossa hoksaisi välttää käärmeiden läheisyyttä!
PS. Pakollinen kultareunan kaivelu tästäkin onnettomuudesta: Minan tapaturman takia en itse ole ehtinyt yhtään jännittää sitä, että Kaidan kanssa pitäisi olla ylihuomenna kauden ekassa hakukokeessa, ilman että olemme päässeet näillä hellekeleillä treemaan kunnolla! Tämän kyy-episodin rinnalla ihan vaan kokeessa käynti on nyt ihan piece of cake, josta ei jaksa stressata 😅
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti