Pentuarkea, osa 1: tammikuu kuluu

Minalla tuli mittariin jo 4 kk, ja tehoste+rabiesrokotteetkin on nyt saatu. Rokotusten yhteydessä Minalta otettiin myös kasvattajan lähettämä MyDogDNA-näyte, jonka myötä se saadaan siirrettyä oikeaan karvamuunnokseen. Koko pentuehan rekisteröitiin lyhytkarvoiksi, mutta dna-testillä Mina ja toinen veljistä saadaan vaihdettua pitkäkarvojen joukkoon.


Näin talvella pennun kanssa tuntuu kokemuksien kerryttäminen olevan huomattavan paljon työläämpää kuin kesäisin. Pentutreffejä ei oikein voi järkätä ulkona ja maastolenkitkin rajoittuvat tallattuihin polkuihin. Ollaan kuitenkin yritetty etsiä Minalle edes viikoittain jotain uusia kokemuksia. Viime viikolla pääsimme aloittamaan Musti&Mirri -liikkeen tarjoamat pentutreffit: Mina pääsi pitkästä aikaa sosialisoimaan omankokoistensa koirien kanssa. Alkuun tosin näytti, ettei meidän pientä kiljukaulaa voi päästää aitaukseen toisten pentujen kanssa, sen verran se kiihtyi muiden koirien näkemisestä. Mutta kun Mina pääsi itse ensin irti aitaukseen ja sai seurakseen rauhallisen, samankokoisen labbis-pennun, niin leikki alkoikin sujua luonnostaan! Ekan leikkituokien jälkeen kävimme vähän pihalla hengähtämässä, ja sen jälkeen leikki maistui vielä vähän villimmän pentukaverin kanssa. Taidamme käydä näin keskiviikkoisin pentutreffeillä niin kauan kuin vielä ikä sallii, sen verran mainio tilaisuus tuo on Minalle saada mukavia pentukontakteja.

Lisäksi lähdin asiasta tehden käymään Minan kanssa bussireissun keskustassa. Bussiin meno jännitti pentua niin, että otin sen syliin, mutta bussiin päästyä se istui sylissäni tomerana ja tarkkaili bussissa olijoita reippaana. Kaupungin keskustassakaan se ei näyttänyt häiriintyvän suuremmin uusista äänistä ja hajuista. Pentu mennä töpötteli häntä pystyssä katuja ja nuuhki kaikki ohitetut ovet, josko oltaisiin päästy sisään. Bussilla pitäisi muistaa kulkea aina välillä, samoin ehkä keksiä jokin reissu johon mennään junalla, jotta sekin tulisi tutuksi. Onneksi Minalla ei ole matkapahoinvointia tms, joten reissaaminen ei sinällään ole sille vaikeaa. Viikonloppuna päästäänkin käymään jo treenihallilla, sillä sunnuntaisin meillä jatkuu taas tuttu treenivuoro (jolla olemme Kaidan kanssa käyneet syksystä asti) ja lauantaina olisi myös mahdollisuus samaisella hallilla Jenni Ojalan toko/tottiskoulutukseen. Tähän mennessä Mina osaa lähinnä istumisen ja maahan menon, ja odottaa lupaa mennä kupille/ovelle/ulos jne, mutta ehkä tämmöinen varhaisvaiheen koulutustuokio antaisi inspiraatiota alkaa treenaamaan yhä ahkerammin myös kotiolosuhteissa :)

Vaikka heti kasvattajalta lähdettyä Mina oli rento automatkustaja, se on nyt iän karttuessa keksinyt kerätä kierroksia farmariauton takakontissa matkustamisesta. Sylissä se matkustaa rennosti, mutta takakonttiin laitettuna alkaa vaativa räksytys. Etenkin auton ovien aukaisu ja takaluukun sulkeminen/aukaisu laukaisee siinä kiihtyneen haukkumisen. Äänenkäyttö alkoi eskaloitua niin nopeasti (jo aiempien, suht hyvin menneiden autoilureissujen jälkeen) joten nyt ollaan sitten harjoiteltu ihan vain takapaksissa rauhassa oloa. Olen noin kerran päivässä päästänyt Minan (joka kyllä syöksyy omatoimisesti kyytiin heti kun pääsee) auton konttiin ja antanut sille päiväruuan tai muuta järsittävää sinne. Pikkuhiljaa olen sitten alkanut aukoa ja sulkea muita ovia, sekä palkinnut pentua kun se istuu hiljaa vaikka takakontti suljetaan. Pentutreffeille ja rokotuksille ajettaessa Mina on pysynyt tyytyväisenä hiljaa niin kauan, kuin sillä riitti naposteltavaa takapaksissa. Pysähtymiset ja etenkin ihmisten autosta nousu ovat kuitenkin pennusta niin jänniä, että se alkaa herkästi haukkua silloin. Tätä asiaa saa siis työstää varmaan vielä hyvän tovin. Edes autossa täysin tyynenä olevan Kaidan läsnäolo takapaksissa ei auta. Täytyy vain siis kärsivällisesti opettaa pennulle, ettei autossa olo ja ovien aukominen ole kiihtymisen aihe. 

Koska kaksi edellistä koiraamme, Nuutti ja Kaida, olivat autossa matkustamisessakin luonnonlahjakkuuksia (takapaksissa matkustamista ei erikseen tarvinnut treenata vaan se sujui alusta pitäen ongelmitta), on tämäkin tilanne Minan kanssa haastanut meitä ihmisiä. Kaidan kanssa pääsimme joka suhteessa niin helpolla, että on ollut hieman vaikea välillä orientoitua tälläiseen ns normaaliin pentuun, jolle pitää asioita opettaa hitaasti ja ajan kanssa :D 

Muissa uutisissa: maitohampaista on jo tippunut ja vaihtunut pysyviin etuhampaista 4 kpl. Kulmurit ja muut isommat eivät vielä edes heilu, mutta onneksi Kaida tarjoaa niin hyvää päivittäistä kiskomisseuraa, että eiköhän loputkin hampaat ennen pitkää vaihdu.

Sisäsiisteys otti myös hyvän harppauksen joululomien aikaan. Ouluun palattuamme sisälle ei ole tullut oikeastaan kuin parit pisut. Olemmekin keräillee pikkuhiljaa pois sanomalehtiä ja pissa-alustoja, sillä Mina on jo ainakin jotenkuten hoksannut, että eteisessä ravaamalla se päästetään ulos tarpeille. Yöt se on ollut jo pidemmän aikaa sisäsiisti, mutta selkeästi se viimeistään 6-7 h yöunien päälle tarvitsee ulkona käynnin, ennen kuin voi jatkaa unia. Koska talouden ihmiset ovat enimmäkseen kotona, ei pennulla toisaalta ole ollut tarvettakaan pidätellä sitä kauempaa. Päivisin se mieluusti ulkoilisi vaikka kerran tunnissa, hangessa hyppiminen ja lumen kaivelu ovat sen verran kivaa touhua sen mielestä. Täytynee kuitenkin pikkuhiljaa alkaa venyttää ulkoilurytmiäkin, jotta pidätyskyky pikkuhiljaa paranee. 

Tässä loppuun vielä lopuksi muutama kuva pikkupentuajalta, kun reipas tutkimusmatkailija tutustui erilaisiin hälinöihin kotona ja kylillä:

Lomat loppu

Lomat on nyt vietetty ja uusi vuosi alkanut. Joululomareissulta palailtiin Ouluun 2.päivä, kun oli päästy yli vuoden  vaihteen myrskykeleistä. Kaikkiaan lomailu Kuusamossa sujui hyvin, mitä nyt Mina otti tavaksi herättää aamuisin ensimmäisen kerran klo 5-6 pihalle ja sen jälkeen noin tunnin välein kunnes ihmiset luovuttivat ja nousivat aamupalalle. Pientä univelkaa siis ehtiä kertyä reilussa viikossa ;) 

Pentu otti reissaamisen lunkisti, mitä nyt autossa pitää liikkeelle lähdettäessä pitää farmarin takapaksissa kunnon älämölöä. Onneksi se kuitenkin hiljenee pian auton liikkuessa. Kyläilypaikoissa se ei stressannut, vaan kirmasi aina iloisena kaikkien vieraidenkin syliin ja nuoleskelemaan naamat. Yöt nukkui muutoin hyvin, mitä nyt tosiaan aamuöisin sillä jostain syystä oli usein maha löysällä ja siksi tuli noita aikaisia aamuherätyksiä tiuhaan.

Jouluaattona koirillekin riitti paketteja. Ihmeen kiltisti pentukin antoi kuusen olla, mitä nyt alimmat koristeet ja etenkin kuusenjalan kasteluvesi kiinnostivat sitä välillä vastustamattomasti ;D

Uuden vuoden vietimme sen verran syrjässä maaseudulla, että paukutteluja ei tarvinnut erikseen varoa. Parit naapureiden ampumat padat pitivät sen verran pientä ääntä, ettei Minakaan edes herännyt iltauniltaan. Kelit suosivat vuoden lopussa, sillä pakkasta oli välillä vain -5 C joten Minakin tarkeni ulkoilla reippaasti ilman takkiakin.  Huomasimme myös ennen vuodenvaihdetta, että penskalla alkaa vihdoin löystyä maitohampaat! Ensimmäisenä on alkaneet heilua alaetuhampaat, jospa ne pikkuhiljaa alkaisi irrota, sen verran kova into pikkuneidillä on kyllä järsiä kaikkea :D

 Niin mukavaa kuin Kuusamossa olikin, niin kahden koiran (joista toinen on naskalihampainen ja ei-sisäsiisti) kanssa reissailu oli myös aika väsyttävää välillä. Kotia olikin ihana palata ja koiratkin ottivat kyllä heti paluun levon kannalta. Tässä vielä yksi kuvakimara reissun ajan unikekojen tyylinäytteistä:

Näiden uneliaiden kuvien myötä  hyvää alkanutta vuotta 2019! :)

Hyvää Joulua / Merry Xmas!

Sankarit areenalla

Reissaamisen täyteinen Messariviikonloppu on jälleen ohitse. Tänä vuonna perinteinen näyttelyreissu oli meille erityinen, sillä lauantain rotukehän lisäksi Kaidalla oli sunnuntaina edessä vielä tärkeämpikin esiintyminen: Marko ja Kaida noutivat yhdessä Kennelliiton myöntämän Sankarikoira-tittelin, yhdessä 13. muun paikalle päässeen koirakon kanssa.  Videotaltiointi Sankarikoira-palkitsemisesta löytyy Koiramessut 2018 sivustolta.  Vaikka itse tilaisuus oli omasta mielestäni ehkä hieman hätäinen ja vaatimaton, jos verrataan sitä ennen olleeseen koiratanssikisojen palkintojen jakoon, niin katsomot olivat täynnä ja jokainen koira sai ansaitsemansa huomionosoitukset. Enkä varmasti ollut ainoa jonka silmät meinasivat kostua palkitsemisen aikana! On nämä vaan korvaamattomia ihmisen parhaita kavereita <3

Sankarikoirat saivat kunniakirjan ja kukkien lisäksi herkkukassin ja ihmisille oli kahvittelutilaisuus palkintojen jaon jälkeen. Kaida sai lisäksi jo lauantaina muistamisen Hollanninpaimenkoira yhdistykseltä. Yhdistyksen edustajat kävivät näyttelykehän laidalla luovuttamassa kauniin kukkakimpun ja kiittelemässä hyvästä pr-työstä rodun eteen :) 

Ja eihän meillä tosiaan lauantaina mennyt huonosti itse Winner-näyttelyssäkään! Pitkäkarvaisia holskuja oli paikalla vain neljä, 2 urosta ja 2 narttua. Ruotsalaistuomari valitsi kuitenkin taas karvaa tiputtelevan Kaidan rotunsa parhaaksi. Saimme siis vielä yhden Nord-sertin ja Helsinki Winner-tittelin lisättäväksi neidin saavutuksiin. Ryhmäkehässä tuomari katsoi koirat pariin otteeseen läpi, muttei liikuttanut. Molemmilla tarkistuskierroksilla hän kävi kuitenkin jopa kopeloimassa Kaidaa, mikä on sentään enemmän kuin pelkkä nopea vilkaisu kuten ryhmäkehissä yleensä. Mikään holskuista ei sijoittunut ryhmäkehässä, vaan vähemmän yllättävästi tuomari poimi jatkoon viereisen tutumman ja turkikkaamman belgin.

Onneksemme emme olleet ilmoittaneet Kaidaa lainkaan rotukehään sunnuntaille, koska sen piti jaksaa iltapäivällä vilkas päivä sankarikoirahulinoissa. Lisäksi lauantai-sunnuntai välinen yö meni pitkälti nukkumatta, koska ilmeisesti runsas namien syönti heitti neitikoiran mahan löysälle. Ravasimme siis yöllä useaan otteeseen ulkona. Aamuun mennessä maha onneksi rauhoittui ja kotimatkakin meni sitten nopsasti koiran ottaessa univelkoja takaisin. Runsaiden shoppailujen (namien ja herkkujen lisäksi mm. pennulle takki ja remmi, sekä purutyyny tulevaisuuden treenejä odotellessa ja uusi alusta häkkiin yms) lisäksi kotiintuomisina olisi siis mieltä lämmittävät tittelit. Kaidasta ei kyllä voi olla kuin ylpeä, jälleen kerran <3

PS. Juniori oli koko viikonlopun hoidossa anoppilassa. Eka kerta yökylässä kodin ulkopuolella ei ollut pennulle ilmeisesti homma eikä mikään. Hoitokoteilu, autolla ajelut ja vierailut appivanhempien menoissa mukana vieraissa paikoissa sujuivat kaikki ongelmitta. 

Tokokentille paluu?

Edellisistä tokokisoistamme ja TK1-koularin saamisesta Kaidan kanssa on jo vierähtänyt muutama vuosi. Sen jälkeen olemme keskittyneet pk-lajeihin ja tottikseen, joten tokoa on kertailtu vain satunnaisesti. Tänä syksynä pääsin hollannikkaan kanssa kuitenkin päiväseltään tokokouluttajan oppiin ja saimme hyvät vinkit jatkoon. Avoluokkaan siirryttäessähän uusina liikkeinä tulee lähinnä merkin kierto ja ruutuun lähetys. Näiden alkutreeniin saimme hyvät ohjeet. Niitä olemme nyt sitten harjoitelleet palveluskoirayhdistyksen hallivuorolla aina kun sinne olemme ehtineet viikon päätteeksi.

Koska maastolajit ovat väkisin tauolla talvikauden, niin niiden sijasta uusien tokoliikkeiden opettelu tuo koiralle sopivasti haastetta. Jo parin treenikerran jälkeen Kaida selvästi jo hoksasikin uusien liikkeiden idean. Samoin hallivuorolla olemme saaneet treenattua hyvin häiriöherkkyyttä: vanhemmiten Kaida on yhä herkemmin haukkumassa vastaan, jos joku toinen koira tuijottaa sitä liian kauan. Treenatessa se ei juuri muita koiria noteeraa, mutta rauhallinen odottelu ja hengailu muiden koirien läheisyydessä kaipaa vielä hiomista.

Tavoitteena olisi kuitenkin saada vuoden 2019 aikana TK2 suoritettua, eli 3 ykköstulosta tokon avoimesta luokasta. Tällä hetkellä näyttäisikin vahvasti siltä, että viimeistään kesällä voidaan varmastikin uskaltautua taas tokokisoihin!

Treenistämme löytyy video youtubesta. Linkki siihen on "treeni- ja koevideoita" sivulla.

Hei, olen Mina, ikää 9 viikkoa

Kaikenmaailman nimivaihtoehdot läpi pyöriteltyämme pennun nimeksi tuli Mina. Se ei ensin meinannut taipua suuhun, mutta pentu itse alkoi nopeasti reagoimaan siihen, ja kun parempiakaan vaihtoehtoja ei keksitty, niin Minaksi pentu sitten jäi. Ja nyt se jo alkaa ihan näyttääkin itseltään :)
Nimi löytyi muun muassa hollantilaisten tytönnimien listalta ja kuulosti söpöltä. Etsin ensisijaisesti lyhyitä, kolmi- tai nelikirjaimisia nimiä, jotka toimivat myös muilla kuin suomenkielellä. Ja Minan etymologiaan liittyi myös jännä yhteys muinaisen Persian kautta lapis lazuliin, eli siniseen korukiveen. Ja kun kasvattajan luona pentumme panta ja tunnusväri olivat olleet vaaleansininen, niin luotimme siihen että tämänkin nimen kohdalla oli jonkinlainen kohtalon johdatus taustalla.

Ensimmäinen viikko pentuarjen opettelua on takana. Kotiutumisessa ja Kaidan kanssa ystävystymisessä ei ilmennyt ongelmia. Ainoa hankalampi asia on ollut Minaa etenkin öisin vaivannut löysä vatsa: varsinkin alkuviikosta pentu tuntui heräilevän vähintään tunnin välein äkistämään pieniä löysiä läjiä sanomalehdille. Ja kun itse herään herkästi pennun ääniin, niin paljoa ei tullut nukutta ensimmäisinä öinä. Myös kahdella Minan sisarella, jotka muuttivat myös omiin koteihinsa, on ollut samankuuloista vaivaa. Koska yksi epäilys oli pentujen saama kuivaruoka (samaa mitä saaneet jo kasvattajan luona, PureNaturalin large puppy-ruoka), jätimme lauantaina nappulat kokonaan pois ja sunnuntaina aloitimme Canagan nappulalla lihan ohessa. Siirryin myös itse nukkumaan makuuhuoneen lattialle, koska pentu tuntui nukkuvan sikeämmin kainalossa, kuin yksin pedillänsä. Kaida on saanut nukkua olohuoneessa omassa rauhassaan. Nyt tällä viikolla maha tuntuisi toimivan jo lähes normaalisti, ja yöllä herätään enää pisuhätään.

Muutoin Minan ensimmäinen viikko on mennyt uuteen valtakuntaan tutustuessa. Talo ja piha on tutkittu tarkasti läpi ja pikkuhiljaa ollaan käyty myös talutushinnan kanssa kotikadulla käppäilemässä.  Kävimme myös visiitin koiranruokaliikkeessä sekä kylässä tulevassa hoitopaikassa puolison vanhemmilla. Sielläkin penska tutustui rohkeasti paikat läpi ja oli sen jälkeen kuin kotonaan! Remmissä liikkuminen ei vielä pentua juurikaan innosta, mutta pyrin kuitenkin käyttämään sitä ainakin pari kertaa päivässä kakkalenkin hihnassa, jottei pentu orientoituisi tekemään tarpeitaan vain omaan pihaan. Harmillisesti ilmat ovat vihdoin kääntyneet Oulussakin pakkasen puolelle, joten kylmyys on rajoittanut ulkoiluretkiä. Pitänee harkita jonkinlaisen takin ostoa pienelle, jos kelit tippuvat pidemmäksi aikaa lähemmäs miinus kymmentä.

Jo viikossa on kyllä löytynyt oleellisia eroja Minan ja pentu-Kaidan välillä. Tällä uudella typykällä tuntuu olevan ääntä paljon enemmän, kuin Kaidassa samassa iässä! Mina osaa siis ilmaista mielipiteensä kuuluvasti tarvittaessa. Sinnikäs ja periksiantamaton se on myöskin, mitä tulee veto- ja painileikkeihin isosiskon kanssa. Välillä se koettelee vähän turhankin kanssa Kaidan sietokykyä, mutta uskoo kyllä kerrasta sitten kun isosisko sanoo painavan sanan. Ruokakupin kanssa on opeteltu istumista ja odottamista, ja hyvin nopeasti pentu hoksasikin että peppu pysyy kiltisti maassa ja vasta luvan saatua rynnätään ruokakupille. Ruokahalu pikkuisella tuntuu ensimmäisistä päivistä vain kasvaneen, liekkö nappulan vaihto auttanut siinäkin.

Pennun tuoksua taloon

Mikä on parempi kuin hollanninpaimenkoira? No tietysti kaksi hollanninpaimenkoiraa! 😍Sunnuntaina ajelimme sinnikkäästi päiväseltään Joensuussa mutkin ja haimme  8 viikkoisen pörröisen pentusen, Azuricoyotes Sweet Skooman, kotiin. Kasvattajan pitämästä pentupäiväkirjasta voi lukea pennun edesottamuksista luovutukseen saakka: http://www.azuricoyotes.fi/topic/pentuepaivakirjat/

Pari päivää on nyt mennyt matkaväsymyksestä toipuessa ja uutta laumanjäsentä ihastellessa. Olin varautunut siihen, että Kaidaa ja pentua joutuu jonkun aikaa pitämään erillään, ennen kuin vanhempi hyväksyy pennun saman katon alle. Yllätys oli kuitenkin iloinen, kun hakureissulla kotimatkalla Kaida jo jaloittelutauoilla alkoi haastamaan pentua leikkiin. Kotia päästyä piti jo Kaidaa vähän hillitä, kun intoa tuntui olevan heti ottaa pennun kanssa leikkipainit. Oli kyllä ihana nähdä miten Kaida veti ilohepuleita pihalla ja muutenkin sädehti onnesta kun ei tarvinnut enää yksin kökkiä!

Hirveän rohkeasti pupelokin otti vastaan uuden isosiskonsa tutustelun. Hyvin nopeasti se oli jo itse haastamassa Kaidaa leikkiin ja pomppimassa tämän päälle painin tiimellyksessä. Tänään kiskottiin jo yhdessä leluja, leikittiin jahtaamista, painittiin ja toki myös välillä nukuttiin kylkikyljessä. Pentu on selvästi ottanut Kaidan kainalon lempipaikakseen ja hyvin näyttäisi isosisko tämän hyväksyvän. Uskomattoman rauhallisesti ja kärsivällisesti Kaida on sietänyt pieniä naskalihampaita poskivilloissaan. En olisi osannut toivoakaan että holskuista tulee bestiksiä näin nopeasti.

Jonkun aikaa taitaa vielä kestää ennen kuin pääsemme jonkinlaiseen arkirytmiin. Nyt vielä opetellaan, että kuinkas tiuhaan se pentu pitikään viedä pihalle ja paljonkos se syö jne jne. Nyt jo pennusta huomaa, että se ei ole niin ahne ruuan päälle kuin Kaida oli pienenä. Se on kuitenkin rauhallinen, tyyni pentu, joka ei hätkähdä oudommistakaan asioista. Se myös osaa käyttää omaa ääntään tarvittaessa, mutta onneksi siinä tuntuisi olevan myös sopivasti itsenäisyyttä ja rauhoittumiskykyä. Isoin haaste tämän pupelon kanssa tuntuu olevan nimen keksiminen! Useita satoja ellei jo tuhansia nimivaihtoehtoja on luettu läpi, mutta vielä ei mitään ole lyöty lukkoon. Joitain ideoita on nyt jääty makustelemaan, katsotaan miten ne alkavat sopia meidän kaksilahkeisten suuhun 😏

Sitten se tärkein, eli pentukuvakimara!

"Täs mie ny oon!"

Joensuu-Oulu väli meni autossa nukkuen kaikessa rauhassa

Tiitterä matkaaja oli kotimatkan tauoilla innokkaana tutustumassa jokapaikkaan

Kotipihasta tuli heti suosittu temmellyskenttä

Isosiskon koipi om nom nom

Ja vielä lopuksi: pienen holskun lempipaikka on ison holskun kainalo! Ehkä näistä tosiaan kaverukset tulee 😊