Edellisistä tokokisoistamme ja TK1-koularin saamisesta Kaidan kanssa on jo vierähtänyt muutama vuosi. Sen jälkeen olemme keskittyneet pk-lajeihin ja tottikseen, joten tokoa on kertailtu vain satunnaisesti. Tänä syksynä pääsin hollannikkaan kanssa kuitenkin päiväseltään tokokouluttajan oppiin ja saimme hyvät vinkit jatkoon. Avoluokkaan siirryttäessähän uusina liikkeinä tulee lähinnä merkin kierto ja ruutuun lähetys. Näiden alkutreeniin saimme hyvät ohjeet. Niitä olemme nyt sitten harjoitelleet palveluskoirayhdistyksen hallivuorolla aina kun sinne olemme ehtineet viikon päätteeksi.
Koska maastolajit ovat väkisin tauolla talvikauden, niin niiden sijasta uusien tokoliikkeiden opettelu tuo koiralle sopivasti haastetta. Jo parin treenikerran jälkeen Kaida selvästi jo hoksasikin uusien liikkeiden idean. Samoin hallivuorolla olemme saaneet treenattua hyvin häiriöherkkyyttä: vanhemmiten Kaida on yhä herkemmin haukkumassa vastaan, jos joku toinen koira tuijottaa sitä liian kauan. Treenatessa se ei juuri muita koiria noteeraa, mutta rauhallinen odottelu ja hengailu muiden koirien läheisyydessä kaipaa vielä hiomista.
Tavoitteena olisi kuitenkin saada vuoden 2019 aikana TK2 suoritettua, eli 3 ykköstulosta tokon avoimesta luokasta. Tällä hetkellä näyttäisikin vahvasti siltä, että viimeistään kesällä voidaan varmastikin uskaltautua taas tokokisoihin!
Treenistämme löytyy video youtubesta. Linkki siihen on "treeni- ja koevideoita" sivulla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti