Pakolliset jossittelut

Eilen sain kuvailtua Ruotsin reissumme, mutta en saanut samaan postaukseen mahtumaan päivittelyä siitä, mitä kaikkia tavoitteita meiltä nyt romuttui tältä vuodelta. Tässä aiheesta lyhyt listaus, mitä olisi voinut tapahtua, JOS Kaida olisi saanut sertin Svenstavikista.

• Ruotsin muotovalioituminen, ja jos Norjastakin 7.10 tulisi serti, niin oltaisiin saatu Kaida Pohjoismaiden muotovalioksi (mikä oli oma henk.koht tavoitteeni koiralle tämän vuoden näytelmistä) ja samalla Kansainväliseksi muotovalioksi.
• Oltaisiin kerrankin saatu pisteitä rotuyhdistyksen Vuoden Holsku -kisaan, mm. näyttelyholsku ja Vuoden kansainvälisin -kategorioihin.
• C.I.B tittelillä oltaisiin voitu saada palveluskoirayhdistyksemme vuoden 2017 juhlavuoden (yhdistys täyttää 70 vuotta) pränikkä, kun yhdistys ensi tammikuussa palkitsee menneen vuoden menestyneitä koiria.
• Oltaisiin voitu harkita Kaidan sterilointia jos näyttelyrintamalta olisi saatu voitettua "ylin" titteli, eli kansainvälinen muotovalio. Näin juoksut ei olisi haitanneet kesän 2018 koekautta. Sterilointia ei kuitenkaan viitsisi tehdä ennen näyttelyuran "lopettamista", koska ei voida etukäteen tietää mitä tuon turkille tapahtuu leikkauttamisen myötä.

Mutta ei auta jossittelu. Nuo tavoitteet meni romukoppaan tältä vuodelta ja se siitä. Ehkä me tästä vielä noustaan ja käydään siellä Norjan Harstadissa, kunhan on ensin kaiken varalta hommattu ne hammastodistukset ja muut mahdolliset ja mahdottomat raportit! Ja joulukuulle on buukattuna myös Messukeskuksen näyttelyt, jossa tänä vuonna jaossa myös Pohjoismaiden Voittaja-titteli, joka Kaidalta vielä uupuu.

Ja eiköhän me pk-kokeisiinkin vielä päästä. Tänään lunastin paikan su 27.8 hakukokeeseen Kemiin ja 9.9 olisi myös viestikoetta Oulussa tarjolla. Pariin luonnetestiinkin syksylle ollaan jonotuslistalla, jos vaikka paikkoja vapautuisi. Nyt kuitenkin koputan puuta ja intoilen tulevista koitoksista vain maltillisesti: ei voi taas tietää, mitä seuraavia vastoinkäymisiä kohtalo on tiellemme varannut ;)

Kuinkas siinä taas sitten kävikään...?

Noniin. Viikko piti asiaa pureksia, ennen kuin lopulta pystyn tekemään Ruotsin näyttelyreissusta blogipostauksen. Näyttelyhän meni meiltä totaalisesti penkin alle, koska tanskalaistuomari lätkäisi meille heti kättelyssä EVA (Ei voida arvioida) arvosanan. Sanallinen arvio käännöksineen löytyy "Näyttelyt" välilehdeltä.

Tappion katkera kalkki on ollut vaikea niellä, mutta minkäs teet. Koko vuoden jatkunut epäonnen kierre sen kuin jatkuu, joten eihän tämän olisi pitänyt yllätyksenä tulla. Koko noin 900 km menomatkan ajan kyllä odotin, että matka keskeytyy tai vastaavaa, koska olin ihan varma että jokin vastoinkäyminen tämänkin näyttelyreissun tyssää. Taisin edellisessä postauksessa sanoa (tai ainakin ajattelin niin), että huokaisen helpotuksesta vasta kun olemme päässeet kehään Svenstavikissa. Ei olisi pitänyt, sillä siellä kehässä se isku munille sitten tuli ;)

Menomatka Oulusta Ruotsiin lauantaina sujui kauniissa poutasäässä. Yövyimme välillä Östersundin lähellä mukavalla camping-alueella mökissä. Sieltä tarvitsi enää aamulla ajella vajaan tunnin matka Svenstavikiin. Sunnuntaina suuntasimme muka hyvissä ajoin näyttelypaikalle, mutta hieman kiirehän siinä kuitenkin tuli. Pari paikallista näytteilleasettajaa ehti käydä juttusillamme ihastelemassa Kaidaa, eräskin ruotsalainen kävi kehumassa neitiä ja kertoi että hänellä on kotona pitkäkarvoja. Tuskin olimme saaneet uutta pop-up näyttelytelttaamme (jonka pystytys onkin yllättävän kinkkinen juttu, ne mokomat raudat vääntyvät aina jengalle!) pystyyn kun kehässä ennen Kaidaa olleet colliet olikin jo käyty läpi. No, enpähän ehtinyt jännittää enempää vaan kirmasin Kaidan kanssa kehään rodun vaihtuessa, sillä olimme ainut holskuedustus kyseisessä kansainvälisessä näyttelyssä.

Kehää tuomaroi tanskalainen miestuomari. Heti aluksi hän tuli tarkastamaan Kaidan hampaat ja kysyi, onko meillä hammastodistusta mukana. Hämmennyin kysymyksestä melkoisesti, sillä tietääkseni Kaidalta ei puuttunut hampaita. Hammaspuolen englannin kielen sanastoni osoittautui aika heikoksi, kun yritin asiaa selittää tuomarille. Kuulemma kuitenkin Kaidan kulmahampaat olivat katkeilleet, ja siitä pitäisi olla todistus että se on ollut onnettomuus(/luonnollinen kuluma?) eikä tarkoituksella tehty hammasoperaatio. Edelleen takellellen yritin selittää, että hampaiden kärjet ovat kuluneet keppien ja kivien kanniskelusta. Tuomari poistui kehästä kysymään mielipidettä joltakulta toiselta tuomarilta. Nyt jo hieman hätääntyneenä yritin kysellä kehäsihteeriltä, millaista todistusta tuomari on vailla, ja kerroin, että meillä ei ole eläinlääkärin todistusta koska kukaan hampaat nähnyt el.lääkäri ei ole nähnyt hampaissa mitään sanomisen arvoista vikaa. Eikä missään aiemmassa näyttelyssä niistä ole sanottu, vaan tuomarit ovat vain todenneet kaikkien hampaiden olevan tallella ja purennan olevan oikea.

Katkenneet kulmurien kärjet koituivat reissumme kohtaloksi.

Lopulta tuomari palasi, saneli arvostelua, pyysi nähdä Kaidan liikkeessä, saneli lisää, ja tuli sitten sanomaan, että ei voi antaa arvosanaksi muuta kuin EVAn hampaiden vuoksi. Kehäsihteeri kävi tuomassa arvostelulapukkeen käteeni hieman anteeksipyytävän näköisenä. Olo oli kuin puulla päähän lyöty, kun kävelin kehästä pois paperi kourassa. Siis mitä juuri tapahtui? Yhden hammastodistuksen vuoksiko koko Ruotsin reissumme meni roskakoriin? Hetken aikaa kokoilin itseäni teltassamme (myönnetään, saatoin hieman itkeä katkeruuttani ulos), kunnes päätimme käydä näyttelyportilla päivystäneen eläinlääkärin juttusilla. Hän katsoi Kaidan hampaat ja myönsi, että kulumat ovat aivan luonnollisia aikuiselle koiralle. Avulias eläinlääkäri lähti mukaamme antamaan lausuntonsa myös suoraan tuomarille kehän luo. Pitkään eläinlääkäri ja tuomari keskustelivat ruotsiksi (?), mutta sekään ei auttanut. Tuomari ilmoitti, ettei voi muuttaa enää kantaansa ja että hän tarvitsisi raportin eläinlääkäriltä, joka on aiemmin jo nähnyt Kaidan hampaat ehjinä. Harmitus oli läsnä vahvasti, mutta olin todella kiitollinen eläinlääkärille, joka ymmärtäväisenä yritti edes auttaa meitä. Ei auttanut muu kuin lähteä purkamaan leiriä ja kotimatkalle hyvin hyvin kalliin ja turhan näyttelyarvostelu-paperilappusen kanssa.

Koska meillä menikin Svenstavikissa alle tunti, olisimme voineet ehtiä ajella sunnuntain aikana koko matkan takaisin Suomeen samana päivänä. Pidimme kuitenkin paluumatkalla taukoja sekä koiran uittoon että omaan evästykseen (ei muuten löydy liian tiuhaan noita huoltoasemia Ruotsin puolelta) ja ajelimme rauhassa tunteitamme viilennellen. Yksi valopilkku oli Stugunin random pikkuhuoltamo keskellä ei mitään. Löysin itselleni uudet ulkoiluhousut huoltamolta! Olen koko kesän metsästänyt ulkoiluun ja koiratreeniin sopivia pöksyjä ilman tulosta, aina on jokin mättänyt kokeilemissani housuissa, mutta tuolta huoltamosta löytyi sopivan kokoiset housut halvalla! Ha! Ajoimme tällä kertaa rannikon reittiä, eli suuntasimme Östersundista kohti Örnsköldsvikiä. Toisin kuin suht tylsällä sisämaan reitillä, tuo reitti oli todella nättiä maisemallisesti. Norjamaiset vuonolaaksot tunneleineen ja jyrkkine kukkuloineen toivat hieman lohdutusta hukkareissulle. Matkan varrelle tosin sattui myös pitkiä tietyömaapätkiä (joista ehkä kiellettiin ajamasta, mutta eihän me turisteina ruotsia ymmärretty niin selvästi :D), reikäpäisiä kanssa-autoilijoita ja jopa nelikaistaisen tien yli uhkarohkeasti pomppivia kauriita, että illan alkaessa hämärtyä totesimme, että parempi nukkua vielä Ruotsin puolella. Yllätykseksemme kaikki rantatien camping-alueet olivat tupaten täynnä. Netissä varauskalenterit näyttivät "eioota" ja kaikki tienvarsille näkyvät leirintäkohteet olivat valkoisena matkailuvaunuista. Lopulta jouduimme nöyrtymään ja venyttämään budjettia, kun ainoana majoitusvaihtoehtona vapaana löytyi Skellefteasta Bed&Breakfast hotelli, johon sai ottaa koirankin. Kurjan päivän päätteeksi oli kieltämättä ihanaa käydä lämpimässä suihkussa ja kaatua oikeaan sänkyyn puhtaiden lakanoiden väliin (kunhan oli ensin siirtänyt hieman raitapaitakoiraa, joka samantien huoneeseemme päästyämme ponkaisi sänkyyn ja valtasi sen itsepäisesti :D ).

Maanantain puolella loput alle 500 km sujuivat huomattavasti helpommin levänneenä. Shoppailimme hieman Haaparannassa ja Kaida pääsi pulahtamaan Torniojokeenkin. Kotona olimme lopulta maanantaina kuuden aikaan iltapäivästä. Kaikkineen matkaan meni siis 3 vuorokautta ja kilometrejä kului päälle 1800. Kaikkia rahallisia kuluja majoituksista, syömisistä ja bensoista en halua edes alkaa laskea! Ei ehkä ole yllätys että edelleen harmittaa että tuli lähdettyä. Jos vielä tänä vuonna päätämme kokeilla Norjan näyttelyitä, niin täytynee hakea sitä ennen todistukset kaikesta mahdollisesta eläinlääkäriltä, ettei kävisi niin kuin Sventavikissa.

Näyttelystä ei nyt jäänyt juuri kuvasaldoa käteen, joten tässäpä ihan vain reissun varrelta kuvistusta:

Menomatkalla. Jossain kuvassa on sateenkaaren alku

Sisämaassa etelään mentäessä oli hyvin lappilainen tunnelma.

Melkein perillä

Perillä, uusi teltta ehti olla pystyssä ainakin puoli tuntia!

Näyttelyn jälkeinen perinteinen palkinto-uimareissu koiralle.

Upeita maisemia järvi/jokialueella rannikolle päin mentäessä

B&B majoitus tuntui miellyttävän Kaidaakin.

Turistipose aamulenkiltä maanantailta

Skellefteassa ankatkin olivat erikoisempia

Kaida Torniojoessa, eli melkein ollaan jo kotona!

Toinen erä / Round two

Epäonnisen kesäkuun jälkeen on aika ottaa uusi yritys. Tälle viikolle edessä olisi koiranäyttely Ruotsin Svenstavikissa ja siitä viikon päästä hakukoe. En tosin nuolaise ennen kuin tipahtaa, sillä entistä skeptisempänä odotan vain, että mikä sattumus nämäkin suunnitelmat romuttaa ;) Vasta kun pääsemme kehään sunnuntaina, taidan lakata pelkäämästä näyttelyynpääsyn peruuntumista! Siihen asti istun sormet ristissä puuta koputellen ja koirankin taidan kääriä kuplamuoviin kaiken varalta :D

In June we missed both dog shows and working dog trials thanks to Kaidas paw accidents. But during this month we are trying once more! Coming weekend we have a show in Svenstavik, Sweden. And a week after that we are taking part in searching dog trials. Okay well I am a bit skeptical about these plans, as anything can still happen that could prevent our participation in competitions. I think that I can breath freely only AFTER the show ring... if we manage to get into Sweden this time ;)

Leirin jälkeistä elämää

Kamat autoon ja menoksi!

Viime kesänä leireilimme Kaidan kanssa pk-treenien merkeissä belgien leirillä, mutta tänä kesänä pääsimme ihan rotutovereiden joukkoon. Viikko sitten pidettiin hollanninpaimenkoirien pk-koulutusleiri Padasjoella, koulutuskeskus Palotaruksella. Vaikka matkaa tuli yli 400 km yhteen suuntaan, saimme onneksi Oulun suunnilta kasaan kimppakyydin, joten matkustus sujui jouhevasti.

Vaikka saapumispäivä torstaina oli tihkusateinen, oli loppuviikko onneksi selkeämpää keliä. Saimme treenailla välillä jopa helteisessä auringonpaisteessa. Onneksi hakutreenit järjestettiin varsin lehtomaisessa metsikössä, jonka rehevyys lievensi kuumaa keliä. Tosin polttiaisilta, paarmoilta ja itikoilta suojautuminen oli sitten vähän haastavampaa, mutta niidenkin kanssa pärjättiin :D

Olimme siis ilmoittautuneet hakuryhmään leirille. Holskujen leirillä kukin ilmoittautui vain yhteen lajiin, siinä missä viime kesän belgien leirillä pääsimme treenaamaan maastolajin lisäksi yhtenä päivänä tottista ja yhtenä esineruutua. Etukäteen olin ajatellut treenailla Padasjoella sitten illalla maastojen jälkeen tottelevaisuutta itsekseni, mutta jo ensimmäisen treenipäivän jälkeen ne suunnitelmat unohtuivat. Kun ensin oli oltu aamupäivä klo 9-13 ja sitten iltapäivä klo 14-18 maastossa, ei juurikaan jäänyt virtaa niin ohjaalle kuin koirallekaan treenailla muuta. Toisin kuin moni muu, joka jaksoi vielä istua leirikeskuksen kodalla tai saunalla yömyöhään, itse painuin kyllä mieluiten pehkuikin viimeistään puoliltaöin, koska aamulla piti jo klo 8 olla aamupalalla.

Perjantai-päivälle oli aikataulutettu myös Salme Mujusen Koiran rakenne-luento, jolle olin myös ilmoittaunut. Vaikka sen päivän iltapäivän maastotreenin väliin jäänti hieman harmittikin, olin toisaalta hyvilläni siitä että saimme kevyemmän aloituksen leirille ja Kaidakin sai lepäillä torstain matkustuksen ja perjantain aamutreenien päälle kunnolla. Rakenneluento oli toisaalta todella mielenkiintoinen ja antoi hyvän alkeisopetuksen siitä, miten koirien rakennetta tulisi tarkkailla ja millaisia ominaisuuksia rakenteesiin liittyen koirista voi päätellä. Näin yhden nivelrikkoisen ja yhden spondarikoiran omistajana koiran rakenneoppia kuuntelisi mielellään vielä paljon lisääkin!

Lauantai oli sitten meillekin täysi treenipäivä. Hakuryhmän koiraluku oli sille päivää viiden koiran luokkaa, mikä oli juuri sopiva. Ehdimme sekä aamupäivälle että iltapäivälle ottaa maastossa täyden treenikierroksen ja koirien välillä hieman palaveerata ja käydä läpi koirakoiden treeniä. Ryhmässämme oli vaihtelevalla tasolla olevia koiria, mutta yhtään täysin aloittelijaa ei ollut mukaan sattunut. Osalle treenissä keskityttiin ilmaisun harjoitteluun, osa taas pääsi tekemään lopputreenistä ihan kokeenomaistakin

treeniä. Kaida ja siskonsa Sindi edustivat pitkäkarvaholskuja, muut osallistujat olivat karkeakarvaista muunnosta rodusta, plus sitten kouluttajamme dopperi.

Kaidan kanssa tavoitteeni oli saada treenata mahdollisimman paljon erilaisia umpipiiloja. Ekoissa treeneissä kuitenkin isompana ongelmana kouluttajan mielestä tuntui olevan maalimiesmotivaatio ja alueen perälle asti uppoaminen, sekä etukulmien tarkastus. Otimme siis joka treenissä vahvistusta kulmiin, joko niin että molemmissa oli maalimies, tai sitten vain toisessa. Lauantain aamupäivän treenissä otin Kaidalle vain risteilyharjoistusta yliheittojen kera. Emme ole juurikaan hakua treenanneet viimeisen kuukauden aikana tassuhaverista johtuen, joten halusin ottaa treenin rauhallisesti jotta näkisin, rasittuuko Kaidan käpälä mitenkään. Onneksi kesäkuun alun tassuonnettomuus ei näkynyt Kaidassa enää mitenkään. Tosin lähestyvät juoksut saattoivat tehdä sen, että Kaidalla oli välillä hieman keskittymisongelmia.

Saimme kuitenkin lauantaina iltapäivästä tehtyä 100 metrin radan kokeenomaisesti, Kaida nosti alueelta 3 maalimiestä, vaikkakin alueen läpikäynti olisi voinut olla hieman järjestelmällisempää (radan loppupäässä olevan maalimiehen se bongasi jo keskilinjan puolivälistä ja nosti tämän siis toisena). Maalimiehet eivät kuitenkaan olleet umpipiiloissa, joten se jäi vielä treematta, miten kokeessa Kaida osaisi ilmaista myös umpparin. Sunnuntain aamupäivän treenissä, eli leirin viimeisell treenikerralla, kun otimme taas umpipiiloja, ilmaisuongelma selkiytyi vihdoin kouluttajallekin. Kompostikehikosta tehdyn umpparin Kaida tajusi ilmaista, mutta umpinaista vanerista koppipiiloa koira kierteli niin kauan, että maalimies tarjosi hieman kättään haisteltavaksi. Vasta sen jälkeen Kaida otti rullan ja teki näytön ok. Samanlainen tilalnne oli telttapiilolla: maalimiehen piti pistää käsi Kaidan nähtäville, ennen kuin koira tarttui rullaan. Tämä on siis selvästi asia, mikä meillä pitää ratkaista ennen seuraavaa koetta (elokuun puolessa välissä, iik!).

Saimme pk-leiriltä hyvää kokemusta uusista maastoista ja vieraista maalimiehistä. Koska sekä kouluttaja että useimmat ryhmäläiset ovat treenanneet hakua erilaisten ääni- ja näköapujen kautta, en itse ehkä saanut treeneistä irti varsinaista koulutusapua. Kun Kaida on treenattu alkeiskurssilta lähtien eleettömällä hakukoulutuksella, alkaisin tässä vaiheessa jo kaivata kyseisen metodin jatkokurssia edistyneille :D Juurikin alueen järjestelmällinen läpikäynti ja umppareiden ilmaisu eleettömin opein on minulle vielä vieras asia, johon luultavasti tarvisin ulkopuolisen kouluttajan neuvoja. Katsotaan nyt, mitä saamme omatoimisesti aikaan tässä loppu kesän aikana. Elo-syyskuuakselilla Oulun seudulla ja Pohjois-Suomessa ylipätään on hakukokeita suhteellisen mukavasti tarjolla. Vielä on mietinnässä, käymmekö nyt kuitenkin vielä kertaamassa alokas-luokan, ja jonka jälkeen -toivon mukaan- onnistuneen koekokemuksen kautta olisi varmempi olo siirtyä avoluokkaan. Omien heinäkuisten työkiireiden vuoksi ainakin seuraavaan kokeeseen emme tule ehtimään treenata kovin montaa kertaa, joten ehkä se 100m hakurata tuottaa meille ihan tarpeeksi vielä haastessa ;)

Loppuun vielä pieni kuvakavalkadi viikonlopulta! Kaida pääsi viikonlopun aikana paitsi uimaan usein, myös treffaamaan siskojansa! Typykät eivät juuri toistensa seurasta perustaneet, mutta ainakin saimme pitkästä aikaa niistä räpsittyä yhteiskuvia! :)

Tikit veks! / Off with the stiches!

Yksi etappi toipumisessa saatiin tänään täyteen, kun kävimme poistattamassa Kaidan tassun tikit. Haava on pääosin parantunut hyvin, vain haavan keskivaihe, missä tikit olivat harvemmassa, on pariin otteeseen vuotanut käpälän operoinnin jälkeen.

Joustosidettä on meillä kulunut metritolkulla ja suojakaulurilla on kolhittu moneen kertaan niin seinät kuin kanssaeläjien polvetkin! Vaikka raivasimmekin makuuhuoneeseen potilaalle reilummin tilaa, niin  yöaikaan kaulurin kanssa kolistelevan koiran kuuntelu on ollut rasittavaa. Niimpä tämä tikkien poisto ja vähitellen kaulurista luopuminen tuntuu juhlan aiheelta! Vielä suurempi lottovoitto tulee olemaan, kun pääsemme vihdoin vapauttamaan Kaidan remmilenkkeilystä. Hollannikkaalla olisi jo nyt palava halu päästä kirmaamaan nummille ja kahlailemaan kutsuvaan meriveteen...mutta pakko vain vielä malttaa ainakin tämä viikko vielä rauhoitella koiran menoa, jotta tassun ihonalaiskudokset varmasti ehtivät parantua.

Koska syvä viiltohaava ylsi nivelkapseliin asti, täytynee koiran liikuttamista lisätä varoen. Intoa täynnä oleva koira ei tämän lepokauden päälle todennäköisesti ymmärrä itse säästellä
käpäläänsä. Vauhdikkaampi ulkoilu aloitetaan siis vähitellen, rasitusta pikkuhiljaa lisäillen. Kaikkein viimeiseksi haluamme tässä vaiheessa päästää koiraa rikkomaan ranteensa, vaikka haava päällisin puolin alkaakin olla ummessa.

Mutta voi sitä riemua, kun jossain vaiheessa koira saa painella entiseen malliin lenkillä ja kaulurin pitokin on historiaa!


Vaikka kesä-heinäkuun näyttelyreissut menivät mönkään, niin emme kuitenkaan jääneet tuleen makaamaan. Selvitin nopsaan seuraavat mahdolliset näyttelyt, ja vaikuttaisi siltä että saamme kuin saammekin tälle vuodelle mahdutettua kalenteriin näyttelyreissut Ruotsiin ja Norjaan. Tästä innostuneena menin ja tilasin meillekin oman pop-up näyttelyteltan! Meidän näyttelyharrastustahan ei typerät lasinsirut pilaa, niin kerta! :D  Lisäksi Kaida sai uuden Ke-hu pallon -vieläpä alkuperämaan väreissä!- treenikäyttöön, (www.ke-hu.fi/en/products/ke-hu-with-ball.html). Kyseinen pallomerkki on meidän raitapaidalle ollut todella mieluisa...ja  vanhakin pallo on kestänyt treenien superpalkkana Kaidalla jo pari vuotta! Myös jotain pureskeltavia herkkuja posti toi myöskin, onhan sekä toipilas että hengessä mukana elävä isoveli-kookikin vähän ansainneet hemmoittelua ^_^

Briefly in English: 11 days ago Kaida got a nasty wound in her left leg while we were on our evening walk :( As I later found out, there was quite a lot of class pieces and other sharp trash just off the path we have used in our walks during last year! 

Today we went to vet to remove all 8 stitches from Kaidas wrist. The wound has healed very nicely. But is has took lots of patience from all of us as Kaida needs to be in short leash while walking and during nights she has to wear pet cone (to prevent her licking the wound). Now Kaida is full of energy but we still have to limit our walks to make sure that wrist joints will not become strained too soon. We will be so happy after this hole accidental episode is behind and Kaida can again run freely as much as she wants!

Kun haaveet kaatuu...

Tiedätkö sen tunteen, kun paria päivää ennen pk-koetta, johon olet koiran kanssa huolella valmistautunut, lähdet viemään koiran iltalenkille ja mietit että heitänpä koiralle vain muutaman kerran keppiä ettei se telo itseään. Ja kun koira ekan kepinheiton jälkeen palaa kepin kanssa kolmijalkaisena, otat koiran jalasta kiinni tutkiaksesi että mikä siihen tuli, ja tunnet samantien kuinka lämmintä tahmeaa verta valuu vuolaasti sormiesi välitse...? Toivon todella ettet tiedä sitä tunnetta!

Pahin pelkoni toteutui torstaina 8.6 illalla, kun tajuan että Kaida-holskun eturaajasta on koko ranne tassunpohjasta ranneniveleen viiltynyt auki. Koira ilmeisesti keppiä noutaessaan osui isomman lasinsirun tai vastaavan kohdalle. Eihän minulla tietenkään ollut mukana sidetarpeita tai edes puhelinta, mutta kaikeksi onneksi olimme ehtineet kotoa vasta parinsadan metrin päähän, joten juoksutin koiran (joka jätti jälkeensä verisiä tassunjälkiä, mutta malttoi silti pysähtyä kakalle) pikapikaa kotiin. Kylppärissä kiedoin Kaidan jalan ensihätään vessapaperia ja talutushihnaa hyödyntäen paketiksi, jotta pääsin sitten kaivelemaan oikeita sidetarpeita - ja etsimään sen pirun puhelimen jostakin! Soitto puolisolle, joka onneksi pystyi irtautumaan töistä ja sitten eläinlääkäriin. Kaupungin eläinlääkäri onneksi vastasi puhelimeen nopeasti ja pystyi ottamaan meidät vastaan heti, kun vain pääsisimme paikalle.


Hyvin lyhyessä ajassa koiranomistajan ehdin kerrata päässäni kaikki pahimmat kauhuskenaariot. Selvää oli jo, että sunnuntainen hakukoe oli meidän osalta peruttu, mutta todennäköisesti jo keväällä buukatuille Norjan ja Ruotsin näyttelyreissuillekin saisi haverin myötä sanoa heipat. Mutta entä jos koiralta olisi jalasta tärkeitä jänteitä poikki, eikä se pystyisi enää juoksemaan, saati harrastamaan? Keskiyön minuutit matelivat hitaasti eläinlääkäriasemalla, kun odottelimme että päivystävä lääkäri kursi Kaidan jalkaa kasaan. Lopulta lääkäri huikkasi meidät takaisin huoneeseensa. Haava oli kuulemma ollut todella syvä ja verenvuoto oli ollut runsasta. Viilto oli ilmeisesti yltänyt nivelkapseliin saakka, ja haavan sisään - potilaskertomuksen mukaan "kantaviin rakenteisiin" - oli pitänyt ommella pari sulavaa tikkiä ja ihonpinnassa haava suljettiin kahdeksalla tikillä. Eläinlääkäri suositteli Kaidalle annettavaksi antibiootteja sekä injektiona että tablettikuurina. Vaikka siitä seurasi 4 viikon karanteeni kaikkiin kokeisiin ja näyttelyihin, niin emme halunneet riskeerata. Koska nivelpinta saattoi olla vahingoittunut, sinne pesiytyvä tulehdus voisi saada aikaan myös nivelrikon myöhemmin.

Aamuyön tunteina kotiin palatessa mieli oli osin huojentunut, osin taas kaaoksessa. Oli vaikea käsittää, että miten ison mullistuksen yksi pieni kepinheitto oli hetkessä meille aiheuttanut koko seuraavan kuukauden suunnitelmiin. Siihenhän oli ollut varattuna niin pk-kokeita kuin ulkomaannäyttelyreissujakin leirintäaluemajoituksineen. Ei auttanut muu, kuin alkaa sähköpostirumballa perua tulomme kaikkiin. Koko kevään kohti kesäkuun loppua kasvanut innostunut ja odottavainen jännitys korvattiin nyt huolella koiran toipumisesta. Koiravakuutus toivon mukaan korvaa eläinlääkärimaksut ja pk-kokeestakin saamme rahat takaisin. Näyttelymaksut Ruotsin Jällivaaraan ja Norjan Tromsoon jäävät omaksi tappioksi, mutta onneksi meillä ei sentään ollut mitään maksettuja majoituksia varattuna, vaan vain telttapaikkabuukkaus. Mutta kunhan vain Kaidan jalka toipuisi ennalleen, ja se saisi jatkaa vauhdikasta elämäänsä ihan normaaliin malliin!


Tämän vuoden harrastustavoitteinahan meillä oli yrittää hakukokeista HK2-koularia sekä korkata viestikokeet. Lisäksi toiveissa oli ollut hakea sertit ja cacibit länsinaapureista, jotta Kaidasta saisi Pohjoismaiden muotovalion ja samalla Kansainvälisen muotovalion. Nämä kaikki tavoitteet saivat nyt lykkäystä. Ainakin toivon, että tämä on vain lykkäys haaveisiin. Kesäkausi on vasta aluillaan, joten meillä on vielä aikaa palautua onnettomuudesta ja jatkaa tulosten tavoittelua.

Kaida on kyllä kiitollinen potilas siinä mielessä, että se antaa vaihtaa tassusiteet kiltisti, eikä vastustele kauluria tai edes yritä nuoleskella koipeaan. Toisaalta se ei myöskään oikein malttaisi ottaa niin rauhassa kuin me ihmiset toivoisimme! Lentävä hollantilainen kun ei joka tilanteessa viitsisi antaa yhden rikkinäisen koiven hidastaa menoaan. Tulevat pari viikkoa rauhallisia, lyhyitä remmilenkkejä voivat siis olla melko koettelevia, niin koiralle kuin ihmisillekin ;) Mutta jos se on ainoa ikävämpi seuraus tästä onnettomasta haverista, niin kyllähän me se sinnitellään läpi!
(Positiivisempana seurauksena taidan alkaa itse kantaa aina lenkeillä mukana paria sidetaitosta ja ihoteippiä...ihan vaan vastaisuuden varalle!)

Koekausi alkaa, än...yyy...tee...!

Kesäkuun alussa Ouluun yhä odotellaan lehtiä puihin ja aiemmin tällä viikolla saatiin raekuuroja. Viileyden puolesta maastotreenejä on ihan ok pitää, mutta lumen katoamista oli tympeä odotella pitkälle vapun yli :P  Nyt kuitenkin on treenikausi jo hyvää vauhtia meneillään ja ensimmäinen koekin jo nurkan takana eli viikon päästä!

Lähdemme  tulevana sunnuntaina Kaidan kanssa uudelleen koettamaan onnea haun ykkösluokassa. Viime vuoden koe toki poiki HK1-koularin kakkostuloksella, mutta räpistelyksi mennyt umpipiilon ilmaisu ja nollille jäänyt esineruutu kaipaavat revanssia. Viikon päästä selviää, onko toukokuun ja nyt kesäkuun alun treeni tuottanut tulosta!

Maaston osalta ollaan nyt hiottu erilaisten piilojen ilmaisua sekä yliheittoja. Ostamani kompostikehikko on saanut leikkiä umpipiiloa moneen otteeseen ja paikoin ollaan voitu käyttää puisia/vanerisia mökkipiiloja. Isojen kiinteiden piilojen saanti hakumaastoon on vain aika työlästä, joten piilojen variointi on jäänyt heikommaksi kuin olisin toivonut. Täytyy toivoa että Kaida nyt kuitenkin paremmin tajuaa ilmaista myös sellaisen piilon, josta se ei suoraan näe/kuule/haista ihmistä.

Myös esineruutua on treenailtu ahkeraan ja nimenomaan vierailla esineillä. Kaidalla yleensä kyllä ennen pitkää esineet aina löytää ja tuo ne nätisti, mutta sen työskentely on edelleen turhan verkkaista ja epäjärjestelmällistä. Sitä täytyy yrittää vielä petrata tässä ennen koetta. Vinkkejä otetaan vastaan!

Tottispuolella on jouduttu kylmän ja lumisen toukokuun takia odottelemaan luvattoman kauan ulkokenttien sulamista ja kuivamista. Olemme nyt vain pariin kertaan päästy tekemään ulkona täyttä tottiskaaviota. Noudot hyppyesteen ja A-esteen osalta jännittävät, koska viime kokeessa Kaida aika yllättäen kiersi A-esteen paluumatkalla kapulan kanssa. Lisäksi eilen hieman alle metristä hyppyä treenatessamme huomasin, että se hyppää nyt takajalat supussa. Kotonakin koplatessa sen selkä ja kyljet ovat olleet jumisen oloisia, joten se luultavasti vaikuttaa hyppytekniikkaan. Onneksi meillä on tiistaille varattu aika koiruimalaan ja sen jälkeen hierontaan, niin saadaan toivon mukaan lihakset vetreiksi viikonlopun kokeeseen :)

Saapa nähdä miten viikon päästä käy! Ei edelleenkään ole turhan valmis olo, mutta ainakin nyt ollaan osattu hioa oikeita juttuja ekan kokeen perusteella. Vielä kun ohjaaja keksisi keinon päästä eroon lamaannuttavasta koejännityksestä, niin voisi odotella koetta vähän rennommin mielin...

Kuvat: Katja Pesonen 2017.