Lenkkeily on hyväksi / Walking for good

Osallistuin Minan kanssa eläinlääkäriasema Kamun järjestemällä hyväntekeväisyyskävelylle viime lauantaina. Tapahtumaa sponsoroiva Royal Canin lahjoitti aina yhtä osallistujaa kohti 1 kg lemmikinruokaa kodittomia eläimiä auttavalle yhdistykselle. Mina mukaan luettuna kävelyyn osallistui 136 koiraa, eli mukava ruokamäärä saatiin tienattua hyvään tarkoitukseen! Tämä näyttäisi olevan meillä jo perinne, sillä Kaidakin osallistui nuorempana vastaavaan tempaukseen.

Nuorelle koiralle tämä olikin kiva tapa päästä sosialisoitumaan. Toki Minalla alku meni autosta käsin huutamiseksi ja lenkillä vedettiin nelivetona muita koira kohti. Kävelyn päätteeksi pahimmat höyryt oli kuitenkin päästelty ja junnu pääsi moikkailemaan muita paikalla olijoita. Yllättävän fiksusti ja siivosti Mina tervehti vieraita koiria, mitä nyt olisi innokkaimpien pentujen kanssa pistänyt ihan painiksikin. Tapasimme kaiken näköisiä ja kokoisia koiria, aina pikkuruisesta venäjän bolonkasta aina tanskandoggiin asti. Selvästi tämmöiset rennot ulkoilmatapahtumat toimisivat hyvin Minalle muihin koiriin siedättämisessä! Harmillisesti alueella ei kuulosta järjestettävän juurikaan tapahtumia ennen toukokuun loppua, jolloin sentään alkaa jo match show kalentereihin tulla merkintöjä.

Talven hallivuoro loppui, joten jatkokoulutusta pitäisi vielä suunnitella. Toisin kuin aiempien koirieni, Minan kanssa oloni on sellainen että tarvitsemme ehkä ohjattua koulutusta vielä jonkin aikaa. Sillä riittää luonnetta ja kovuutta sen verran, ettei siihen hallilla välillä saanut tolkkua hyvällä, pahalla eikä moottorisahallakaan. Ja koska itselläni on varsin lyhyt pinna, niin itsekseni kädenvääntö junnukoiran kanssa tuntuu liian turhauttavalta. Opin luultavasti Kaidan kanssa liian helposti kaiken, koska nyt tuommoisen koiran kanssa, jolla ei ole niin sisäsyntyinen halu totella ohjaaja, mutta joka fiksoituu herkästi kaikkiin häiriöihin eikä silloin reagoi edes pakotteihin, tunnen oloni välillä aivan kädettömäksi. Pitää vielä vähän haarukoida Oulun koirakoulutarjontaa ja katsoa, josko saisimme jonkin pentukoulun mahtumaan budjettiin kesän ulkotreenikautta odotellessa!

Briefly in English: I took part in a charity walk with Mina. Local vet stations invited all dog owners to participate in nice day walk and the sponsor, Royal Canin, provided 1 kg pet food per every participating dog for homeless pets. There were 136 dogs so we manage to collect pretty nice amount of food for charity! And it was also very good opportunity for Mina to sosialize with other dogs. There were all kind of dogs to be met, and Mina was behaving suprisingly well! So it was such a nice happening for everyone.

I am planning to get more puppy training courses with Mina. She has so strong (and stubborn) will that some times I have no idea how to train with her. At this point I believe we will need an advice from some more experienced dog trainers. All my previous dogs, Nuutti and Kaida, had been so easy going and willing to learn, that now with Mina (who is so easily distracted and not se keen to work together with human) I am a bit lost from time to time. Lets hope that I find proper trainer for us!
 

 

Minalla mittarissa 6kk!/ Mina 6 months old!

Vielä äsken se oli ilkikurinen, hammasteleva pikkupentu, nyt se yhtäkkiä onkin ilkikurinen, hammasteleva isompi pentu :D Ei vaan, onhan tuo Mina kasvanut viimeisen kuukauden aikana niin henkisesti kuin fyysisestikin. Nyt sillä alkaa olla jo varsin nätti, sopusuhtainen kroppa ja kivasti turkissakin pituutta. Naamaan on tullut tummaa pigmenttiä kovasti, mutta hieman harmillisesti samaa tahtia on tummunut muukin kroppa ja raidat jääneet vähän piiloon.Tänään juniorin strategiset mitat olivat: painoa 18,2 kg ja säkäkorkeus suurinpiirtein mitattuna 57,2. Myös malttia ja jonkinlaista älliä penskalle on päähän jo iskostunut, vaikka edelleenkin se omapäisyys paistaa läpi useimmiten: totellaan jos sattuu huvittamaan eikä parempaakaan tekemistä keksi. Sellaista synnynnäistä miellyttämishalua, jossa riittää sosiaalinen palkka, kuten Kaidalla, ei ainakaan vielä ole Minasta näkynyt.

Nyt puolivuotiaana neitiä voinee vihdoin sanoa sisäsiistiksi. Tuossa viiden kuukauden paikkeilla sillä oli parin viikon vaihe, kun pisuja lirahteli sisälle useamman kerran viikossa, etenkin silloin kuin pentu kiihtyi jostain. Epäilin jo  hetken pissatulehduksen mahdollisuutta, mutta se näytti kuitenkin menevän ohi itsekseen ajan kanssa. Kävimme maaliskuun alussa Minan kanssa kahdestaan reissussa Kuusamossa vajaan viikon, eikä siellä ollessa tullut kertaakaan pisuja (vaikka ulos haluttiinkin tunnin tai kahden välein parhaimmillaan). Maaliskuu on siis oltu suurimmalta osin kuivilla, joten näin puolivuotissynttäreiden kunniaksi ajateltiin vihdoin palauttaa kotonakin matot lattioille. Sormet ristiin, ettei tarvi katua päätöstä! ;)

Muutama kuva Kuusamon reissulta:

Lisää pomppivaa pon...eikun holskua videolla :D  https://youtu.be/AO8F5VwNR3M


Olemme käyneet nyt kerran viikkon tottistreeneissä (seuraamista, perusasentoa, istu-maahan-seiso, luoksetuloa, häiriönsietoa muihin koiriin yms) ja kolmesti myös näyttelytottumustreeneissä. Jälkimmäisessä on haettu lähinnä siedätystä muiden koirien lähellä oloon, ja sitä onkin tarvittu. Mina seistä pojottaa nätisti ja pitää kontaktin, mutta vain niin kauan kuin namiautomaatti syytää kuonon eteen herkkuja. Heti ruuan loppuessa Mina fiksoituu muihin koiriin ja koettaa rynniä niitä kohti. Näto-treeneissä liikkumispätkät ovatkin olleet lähinnä lyhyen näyttelyhihnan päässä keuliva hinkuva pikkuholsku ja perässä kaikin voimin jarrutteleva, puuskuttava ohjaajansa xD Meillä on siis vielä paljon tekemistä, ennen kuin tuon jyrän kanssa pystyy liikkumaan remmi löysällä kehässä, kun muita koiria on näköpiirissä.

Myös autoilu meillä on yhä vaikeaa. Hyvinä kertoina Mina huutaa vain kun lähdetään liikkeelle pihasta ja sitten kun auto pysähtyy parkkiin. Tympeämpinä päivinä huutelua kuuluu takakontista randomgeneraattorilla mennen tullen ja palatessa. Väsytys selvästi auttaa siihen, ettei Mina kiihdy autoon menosta niin, että se purkautuu räkytyksenä. Jos taas energiaa on paljon, niin junnu pyörii kontissa hyrränä heti kun se saa luvan sinne hypätä. Ja huomattiin myös, että hiljaa ollessaankin pikkuneiti saattaa keksiä paineenpurkutapoja omasta takaa...tämä opittiin kun yksi remmi ja yhden valjaat (päällä olleet!) oli purtu takakontissa matkan aikana enemmän ja vähemmän palasiksi. Nyt kun kelit taas alkavat lämmetä, täytynee alkaa taas tehdä ihan vain hengailukäyntejä autossa, ilman ajelua, jos se laskisi Minan kierroksia autoa kohtaan. Pakkasella kylmässä autossa oleilu ei oikein ollut kenenkään mieleen.

Kevättä kohti siis mennään, odottelen jo innolla ulkokenttien ja maastojen sulamista, jotta päästään treeneissäkin kokeilemaan, onko Minakin yhtä synnynnäinen hakukoira, kuin isosisko Kaida. Tosin Ouluun on tullut lähes koko maaliskuun vain lisää lunta, joten saa nähdä miten pitkälle toukokuulle taas menee, ennen kuin lumet ovat lähteneet. Mutta sitä odotellessa siis!

Briefly in English: Mina is already 6 months old, how odd! During last measurments her weight was 18,2 kg and height 57,2 cm. She is truly catching up with her big sister :D Mina has been developing nicely during last month. She is now fully potty trained (fingers crossed!) and is also more eager to listen and even obey during day walks. Even though she still have a lot more of character than Kaida did at that age. Mina is so vibrant and able to spot every movement outside (and willing to chase that...). She also gets a bit too excited in car and barks a lot every time we open or close the cars doors. We hope that when se grows older and develops more self -control, that undesirable behaviour stops. 

It is very winter like scenery here in Oulu, but at least temperatures are mostly above 0 degrees. It will take time before all this snow  has melt away, but slowly and firmly were are going towards spring time, yey!


Maaliskuulta muuta kuvasaastetta:

Vihdoin on saatu nauttia hetkittäin hankikeleistä!

Kotona Mina on ahkera luiden nakertaja

Kahden kerroksen puunpurijoita

Mina kävi lenkillä isompien kavereiden kanssa ekan kerran

Meren jäälläkin on käyty lenkkeilemässä :)

Taas tokoillaan!

Tokossa meillä on päässyt tulemaan useamman vuoden tauko, kun pk-treenit ovat vallanneet kalenterin. Vuonna 2015 kävimme Kaidan kanssa kolmesti tokokokeissa ja saimme TK1-koularin, mutta avoluokan korkkaus on antanut odottaa itseään. Tänä talvena ollaan vihdoin harjoiteltu avo-luokkaan tulevia liikkeitä, kuten merkin kiertoa ja ruutuun lähettämistä. Ne ovatkin sujuneet Kaidalta hyvin, joten lähdimme viime lauantaina toko-epiksiin kokeilemaan tasoamme. Ouluun on juuri avattu taas uusi koiratreenihalli ja sen avajaisviikonloppuna pidettiin epiksiä. Epävirallisissa toko-kisoissa sai valita 6 suoritettavaa liikettä, jotka vedettiin kokeenomaisesti. Kaidalle valitsin liikkeiksi paikkiksen, seuraamisen, liikkeestä seisomisen, ruudun, merkin kierron ja kaukokäskyt.

Istuminen paikallaan minuuttia on treenatessa ollut Kaidalle yllättävä haaste. Se on ehkä niin orientoitunut pk-puolen pitkään paikkamakuuseen, että istumaan jätettäessä se viimeistään 30 sekunnin jälkeen pistää itsekseen maate. Epiksissä istuminen kuitenkin sujui kuten piti, saimme siitä 10 pistettä. Seuraaminen vieraassa hallissa meni yllättävän hyvin, eikä Kaida haukkunut kuten pk-tottiksessa, jee! :D Pientä väljyyttä seuraamisessa välissä oli, mutta saimme kuitenkin siitä kasin. Myös liikkeest seisomaan jäänti meni aluksi hyvin, onhan sitä harjoiteltu tottiksiakin varten ahkerasti ja myös juosten. Mutta tokossa koiran luo palataan ensin sen taakse kulkien ja siinä Kaida kääntyi sitten mukani, eikä töröttänyt samoilla jalansijoilla, äh. Lisäksi ennakoin perusasento-käskyn, ei voi aina muistaa että tokokokeessa pitää siihenkin odottaa liikkurilta lupa. Kuusi pistettä siitä siis.

Ruutua emme ole treenanneet kuin yhdellä hallilla, ja vieras paikka osoittautui siinä vaikeaksi. Uusi halli ja kentän reunaan sijoitetut reunamerkit (matalat kartiot) kiinnostivat Kaidaa liikaa, joten ruudun sijaan se kävi nuuhkimassa juuri pakasta vedetyt kartiot kentän sivulta. Minun piti saatella Kaidaa lähemmäs, ennen kuin se vihdoin bongasi ruudun oikein. Nollille siis se liike. Myöskin merkin kierrossa kostautui se, ettemme ole treenanneet "hämäystötsillä". Jälleen lähetyksen jälkeen reunamerkit  kiinnostivat eniten. Lisäksi kierrettävä merkki oli sijoitettu kentän nurkkaan, jossa oli myös sohva ja pieni myyntipiste tavaroineen. Pitää siis jatkossa treenata merkkiä, joka on "vaikeammassa" paikassa eikä niin selvästi kentällä helposti havaittavissa. Nollat taas. Hieman ehkä lohdutti, etteivät kolme muutakaan alo-luokan koiraa selvittäneet näitä liikkeitä, vaan kaikki eksyivät matkalle nuuhkimaan vääriä kartioita tms.

Kaukokäskyissä mokasin taas itse heti alkuun, kun käskin koiran istumaan ja olin siirtymässä käskytys etäisyydelle. Tokossa kuitenkin koira pitää jättää makuulle kaukokäskyjä varten. No, muistan sen ehkä jatkossa. Lisäksi olin hionut eniten seisomaan nousua, mutta se ei ilmeisesti kuulunutkaan avo-luokkaan. Edellisten liikkeiden useiden käskytysten ja jankkaamisen jälkeen Kaida ei myöskään ollut erityisen skarppina, vaan vaati kaksoiskäskyt ennen kuin nousi makuulta istumaan. Siitä saimme kuitenkin 6 pistettä. Kokonaisvaikutelmasta pisteitä tuli 8, sillä koira kuulemma oli taitava ja teki innokkaasti, mutta nyt vieras paikka vain sotki pakkaa liikaa.

Pisteillä ei siis juhlittu, mutta oli todella mukava saada tässä vaiheessa tietää, mikä meidän koetaso on. Paljon tarvitaan vielä treeniä tietyissä asioissa, ennen kuin kannattaa lähteä virallisiin kisoihin tavoittelemaan ykköstuloksia ja TK2 koularia. Olisi hyvä saada harjoitusta mahdollisimman monessa eri paikassa, mutta se on helpommin sanottu kuin tehty. Tällä hetkellä meillä on  vain yksi maksettu omatoimitreeni-paikka hallille Kempeleessä, joten muissa halleissa ei ole käyntiä, ellei sitten käydä juuri jossain epiksissä tai näto-treeneissä tms. Mutta katsotaan, mille mallille saadaan toko ennen kuin sulanmaan kausi alkaa ja pk-treenit taas vievät vapaa-ajan!

Kaida OKK:n nätotreeneissä harjoittelemassa myös rauhoittumista

Pentuarkea, osa 3: Hitaasti ja hartaudella

Edellisen pentuarkipäivityksen jälkeen on edistytty monessa asiassa. Oikeastaan heti aiemman postauksen jälkeen olimme kyläilemässä anoppilassa ja sieltä illalla palatessa Minakin oli niin naatti, että nukkui seuraavan yön sikeästi yhteen putkeen. Sen jälkeen ei enää pentua ole yöllä enää pissitelty ylimääräisiä reissuja. Iltalenkki tehdään puoliltaöin ja seuraavan kerran ulkoillaan aamulla ysin jälkeen, jippii! Useimpina aamuina Mina alkaa jo klo 8 heräillä ensimmäisen kerran, mutta jatkaa torkkumista sängyn vierellä kun huomaa etteivät ihmiset vielä ole kömpimässä sängystä ylös. Yöunien paraneminen on ollut ehdottomasti positiivinen asia meille kaksijalkaisillekin.

Autoin suhteen, noh, edistystä on tapahtunut hitaammin. Olemme nyt ignooranneet pennun huutelut takapaksissa täysin, jotta se ei saisi lisää vettä myllyyn meidän huomion myötä. Auton liikkeelle lähtö ja pysähtyminen (ja esim tuttua reittiä pihaan ajo) saavat edelleen Minan kielenkannat vetreiksi ja ääntä riittää ja riittää. Ajon aikana pentu sen sijaan rauhoittuu suht hyvin jo, ja vain satunnaisesti matkan aikana saattaa alkaa huutamaan tylsyyttään. Autosta poistuttaessa se muistaa jo jotenkuten, että vasta hiljaa ollessa pääsee pois...tosin silloin kannattaa olla jokin lelu käsillä Minalle annettavaksi. Autosta poistuminen on Minasta ilmeisesti yhtä jännittävää kuin ajamaan lähtö, joten se purkaa herkästi kiihtymystään hampaillaan. Sallitun lelun myllytys säästää siis ihmisten kädet, takinliepeet ja ostoskassit hampaan jäljiltä. Tässäkin meillä on vielä pitkä matka harjoitella rauhallista käytöstä, mutta ei Roomaakaan rakennettu päivässä!

Tottelevaisuustreeneissä ollaan käyty kerta viikkoon hallilla. Mina on onneksi ruuan suhteen ahne, joten imuttelemalla sen seuraamista ja perusasentoa on helppo harjoitella. Jo parin kerran jälkeen Mina hoksaakin jo hyvin korjata asentoaan, jos perusasento on vino tai väljä. Paljon vaikeampaa pennulle tuntuu olevan hallilla olo niin, ettei tehdä mitään: silloin Mina alkaa heti kytätä muita koiria ja etenkin juoksevat/hyppivät koirat saavat sen vinkumaan ja ulvomaan ja rynnimään kohti. Olenkin yrittänyt liittää tottistreenien yhteyteen myös rauhoittumistreeniä, jotta Mina siedättyisi muiden koirien läsnäoloon. Rentona muiden koirien seurailu olisi siis tavoitteena, mutta toistaiseksi etenemme hyvin vauvanaskelin. Temperamenttia kun pennulta löytyy, mutta malttia ja itsehillintää ei vielä juurikaan xD

Mitäs muuta päiviteltävää meillä oli. Maitohampaat ovat nyt viimein tippuneet ja uudet pysyvät hampaat kasvavat vauhdilla ja niitä testaillaan ahkerasti puruluihin kotona. Painoa Minalla oli noin 5 kk iässä 15 kg. Musti&Mirrin pentukerho loppui meidän osalta viime viikolla, kun 5 kk ikä tuli vastaan. Niissäkin Mina kuitenkin ehti saada hyvää oppia erilaisten pentujen kanssa olosta. Toki sen oma leikkityyli oli välillä liiankin raisu, mutta toisaalta se osasi myös malttaa hampaineen kun seurana oli iso, mutta hyvin nuori leonbergin pentu.

 Säät ovat kyllä olleet mukavan lauhat pennun ulkoiluja ajatellen. Toki plussakelit ja lumikuurot haittaavat metsäpolkujen kuljettavuutta, mutta onneksi aina joitain reittejä löytyy joita tarpoa. Toisaalta on myös hyvä että välillä pitää käydä lenkit ihan vain kävelyteillä: Mina fiksoituu helposti ohi ajaviin autoihin, joten niitäkin on hyvä säännöllisesti nähdä ja yrittää päästä eroon ikävästä tavasta, eli pennun säntäilystä autoja kohti.  Siihenkin toivon mukaan auttaa maltti ja aika, sekä toistot. Ehkä Mina tästä hitaasti mutta varmasti vielä kasvaa kunnon koiraksi :D

Kaiveluhommat on holskuista best!

Hyvää ystävänpäivää! Happy Valentines Day!

Kaida 5 vuotta! / Kaida 5 years!

Tänään tulee mittariin 5 vuotta Kaidalla sisarusparvineen. Vaikea uskoa että meidän "junnu" on jo aikuinen raitapaita! Koska Kaidalla on taas juoksut meneillään, ei oikein koirakavereita voi kutsua juhliin, mutta Minan kanssa sentään saivat vetää patee-kakku-överit :D

Sopivasti tälle viikolle julkaistiin myös vuoden Vuoden holsku 2018 tulokset. Me ei Kaidan kanssa toki kovin moniin kinkereihin viime vuoden aikana ehditty, mutta päästiin silti mitalisijoille!
http://www.holsku.fi/tulokset/vuoden-holskut/vuoden-holskut-2018/

Kaida on siis 2018:
Vuoden kotimaan näyttelyholsku sijalla 2/8
Vuoden kansainvälinen näyttelyholsku sijalla 2/3
Vuoden käyttöholsku sijalla 12/13

Toivon mukaan nyt kuluvana vuonna saadaan useampi kuin yksi käyttökokeenkin tulos, niin voidaan ehkä käyttöholsku-kategoriassakin päästä hieman ylemmäs! Toisaalta Kaidan näyttelyuralla voi taas olla taantumus, sillä kotimaan näyttelyistä ei enää ole juur mitään uutta saavutettavaa ennen veteraanikehiä. Mutta jotain kuitenkin luvassa: eilen illalla päähän pälkähti että voisimme lähteä maaliskuun lopulla Sundsvalliin, Ruotsin Voittaja-näyttelyyn, yrittämään sitä viimeistä sertiä ja cacibia! "Pohjois"-Ruotsissa ei tänä vuonna ole Sundsvallin lisäksi kuin Piteån näyttely heinäkuussa kansainvälisiä, joissa jaossa siis cacibit. Piteå taas menee päällekäin Oulu Kv+nord näyttelyiden kanssa, joihin olisi tarkoitus viedä Mina depytoimaan missikehiin. Pitää siis toivoa, että kolmas kerta toden sanoo ja tuo Sundsvall jää meidän viimeiseksi Ruotsin näyttelyksi Kaidan kanssa ;)

In English: Our "little dragon" had her fifth birthday, hurray! It is a bit difficult to believe that she is now full crown Dutch shepherd as I still think her as our junior dog. But no, now Kaida is the older and wiser one and Mina is the new junior. As usually, Kaida was in heat durign birthday so we had to celebrate just between family. Dogs didnt mind as it meant that the two got more cake and treats! :D

We also got the scores from Finnish dutch clubs "Dogs of the year 2018" competition. Kaida participated in three categories, both in show and working dog sports, and did pretty well. Kaida got second place in ranking in "Best national show Dutch" and "Best international show Dutch". In working dog sport kategory we were on place 12 out of 13, but that was not suprise as we manage to do only couple working trials last year. Now we can try to improve that this year, perhaps Kaida will be in top 10 in working dog sports in 2019! ;) In dog shows Kaida is already won almoust everything we have planned to. This year we will once more try to get that one missing sertificate and cacib from Sweden. We are participating in Swedish Winner Show 2019 at next mont in Sundsvall. Let´s see if that will be Kaidas last main show and she can "retire" from to ring as C.I.B and concentrate in working sports.

Pentuarkea, osa 2: työmaata kerrakseen

Talventörröttäjät

Viime aikoina olen miettinyt paljon blogikirjoitusten tekoa, mutta silti lykännyt niiden toteutusta. Osin siksi, ettei oikein inspiraatiota ole löytynyt, mutta ei toisaalta energiaakaan. Ja olisi mukavampi kirjoittaa, jos arki olisi ruusunpunaista höttöä ja kukkia ja sydänhymiöiden kylvämistä. Mutta eihän se pennun kanssa aina sitä ole, kolmas kerta näköjään tämän toden sanoo!

Minan kanssa arki on ollut huomattavan paljon raskaampaa kuin kahden aiemman koiran pentuaika. Juniorilla alkaa olla jo ikää 5 kk, ja vasta tulikin vertailtua Kaidaa saman ikäisenä. Kaidan kanssa olimme alle puolivuotiaana jo käyneet mätsäreissä (menestyksekkäästi), treenattu hakua ja jälkeä, treenailtu tottelevaisuutta kerta viikkoon kaveriporukalla ja sisäsiistikin Kaida oli aikalailla neli-viisi kuisena. Tähän verrattuna Minan kanssa podenkin jo nyt huonoa omaatuntoa siitä, miten vähän olemme tehneet..yhtään mitään. Vilkas, äänekäs, omapäinen ja terävä pentu kaipaisi jopa rauhallisempaa ja tyynempää yksilöä enemmän aktivointia ja sosialisointia, jotta siitä kasvaisi fiksu koirakansalainen. Tästä huolimatta on ollut yllättävän vaikea saada arkeen mahdutettua mitään ylimääräistä, kotona olon lisäksi siis.

Holskujen kokoero pienenee vauhdilla

Isona selittäjänä tälle omalle anti-aktiivisuudelle ehkä krooninen univaje. Viimeiseen 3 kuukauteen olen tainnut saada yli 6 tunnin yöunia putkeen vain pari kertaa. Koska meillä heti Minan tultua meni eka viikko ripuloivaa pentua pitkin yötä ulkona kuljettaessa, emme saaneet pidettyä samaa linjaa kuin aikoinaan Kaidan tullessa taloon: yöllä nukutaan, eikä ravata ulkona. Toisin kuin Kaida, Minalla ei siis ole pidätyskyky kehittynyt samaa tahtia. Etenkin kun ripaska-jaksoja on tullut nyt epäsäännöllisen säännöllisesti, on yökuivuuden opettelukin jämähtänyt paikoilleen. Koska me ihmiset olemme päivälläkin kotona, ei pennulla ole tarvinnut heti kotiuduttua opetella pidättelemään 8 tuntia arkipäivisin. Omakotitalon pihaan on myös ollut petollisen vaikea päästää pentu aina kun se on vaikuttanut siltä, että sillä voisi olla hätä: Minahan hyödynsi tätä ja lähti mielellään pihalle puuhailemaan vaikka tunnin välein. Ei siis ihme, ettei rakon tarvinnut oppia pidättelemään pidempiä aikoja. Nyt tämän vuoden puolella olemme yrittäneet tietoisesti lykätä aina ulosmenoa. Päivisin junnu voi malttaa olla 3-4h kuivana, samoin öisin noin 5-6h menee jo ilman ongelmaa. Mutta päivisin pentu voi myös tehdä edelleen pissat sisälle, jos sitä ei vie tarpeeksi tiheään ulos. Välillä Mina muistaa ravata merkitsevästi eteisessä, jos hätä iskee, josta tiedämme päästää sen ulos. Mutta välillä se taas vain tyynesti lirauttaa olohuoneeseen leikin lomassa, vaikka ulkoilusta olisi vain tunti tai kaksi. Samasta syystä se yöaikaan kaipaa yleensä vähintään yhtä ulkoilua alkuyöstä. Jos käytämme iltalenkin klo 22-24 välillä ja sen jälkeen koirat saavat iltapalat, Mina yleensä alkaa olla levoton klo 3-5 välillä aamuyöstä. Pisukäynnin jälkeen saadaan taas sitten nukkua toiset  3-5 tuntia. Olen itse siinä mielessä hyvä nukkumaan, että voisin nukkua milloin, missä ja miten paljon vain. Nyt kun oma unirytmi on ollut katkonainen pidemmän aikaa, tajuaa miten paljon se vaikuttaa arjessa jaksamiseen. Päivät menevät välillä melkoisessa koomassa, päikkäreistä ja kofeiinitankkauksesta huolimatta. Ja kun pentu vielä on varsin haukkuvainen tapaus joka varsin röyhkeästi edelleen käyttää hampaitaan niin tavaroihin, Kaidaan, kun ihmisiinkin, niin välillä on melkoista pinnan kiristelyä ollut, ettei väsyneenä mene mukaan pennun räyhäämiseen.


Univajeen lisäksi toki myös vuodenaika tekee sen, että pennulle ajattelemiani aktiviteetteja on ollut niukalti tarjolla. Kun pennulle olisi ollut joulukuu parasta sosiaalistamisaikaa, niin pakkasen vuoksi ei lyötynyt lenkkiseuraa ja pentutreffitkin olivat joulutauolla. Myöskään mätsäreitä yms ei juurikaan järjestetä näin keskitalvella, puhumattakaan pk-lajien maastotreeneistä. Voi vaan toivoa, että tänä vuonna lumet (joita Oulussa alkaa olla jo kiitettävät kinokset) sulaisivat nopeasti keväällä, eikä tarvitisi taas odotella pitkälle toukokuuhun ennen kuin maastoon pääsee. Sitä odotellessa pitää sitten pinnistellä ja keksiä muunlaista puuhaa. Onneksi nyt sentään on hallitreenejä kerta viikkoon. Kaidalla alkoi juuri juoksut, joten voin keskittyä Minan kanssa treenailemaan häiriössä hallilla. Vielä ei juurikaan voi puhua tottistreenauksesta, vaan enemminkin häiriön siedosta ja rauhoittumistreenistä junnun kanssa. Tai siitä, että pennun saa olemaan nätisti ja hiljaa, vaikka muita koiria on näköpiirissä. Autossa olon lisäksi muut koirat nostattavat Minassa herkästi esiin räkyttäjän, liekö vielä pennun epävarmuutta sellainen louskutus ja muita kohti sinkoilu. Joka tapauksessa, siinä missä Kaidalla jo pikkupentuna tuntui olevan halu pitää kontaktia ohjaajaan ja miellyttää ja opetella käskyjä, niin Minalla huomion vie ihan kaikki muu mahdollinen. Autot, pyöräilijät, muut ihmiset, tavarat, äänet, kaiken pentu ehtii noteerata ennen kuin ehkä hoksaa huomioida ohjaajan.

Jenni Ojalan seminaarissa opissa

Saimmekin aiemmin Jenni Ojalan tokoseminaarista hyvää oppia siihen, miten tälläisen pennun kanssa kannattaa treenailu aloitella. Isoin haaste taitaa olla allekirjoittaneella, jonka pitäisi löytää jostain itsellekin "turbovaihde" ja oppia leikittämään pentua eläväisesti ja houkuttelevasti. Kaidan kanssa on saanut mennä niin rauhallista tahtia, että vaikkei nyt niskassa painaisikaan parin kuukauden univelka, niin riehakkaan koulutustyylin löytyminen tulee olemaan melkoisen työn ja tuskan takana. Tarvinnee alkaa ottamaan pari extra kofeiinitablettia aina ennen Minan kanssa treenaamista, että pysyisin pennulle tarpeeksi vauhdikkaana treenikaverina :D

Täytyy vain toivoa, että ajan kanssa pentu oppii sisäsiistiksi lopullisesti ja yöt saadaan nukkua normaaliin malliin. Jos tästä talviunesta viimeistään keväällä pääsisi heräämään, niin ehkä treenailukin alkaa maistua paremmin!