Osallistuin Minan kanssa eläinlääkäriasema Kamun järjestemällä hyväntekeväisyyskävelylle viime lauantaina. Tapahtumaa sponsoroiva Royal Canin lahjoitti aina yhtä osallistujaa kohti 1 kg lemmikinruokaa kodittomia eläimiä auttavalle yhdistykselle. Mina mukaan luettuna kävelyyn osallistui 136 koiraa, eli mukava ruokamäärä saatiin tienattua hyvään tarkoitukseen! Tämä näyttäisi olevan meillä jo perinne, sillä Kaidakin osallistui nuorempana vastaavaan tempaukseen.
Nuorelle koiralle tämä olikin kiva tapa päästä sosialisoitumaan. Toki Minalla alku meni autosta käsin huutamiseksi ja lenkillä vedettiin nelivetona muita koira kohti. Kävelyn päätteeksi pahimmat höyryt oli kuitenkin päästelty ja junnu pääsi moikkailemaan muita paikalla olijoita. Yllättävän fiksusti ja siivosti Mina tervehti vieraita koiria, mitä nyt olisi innokkaimpien pentujen kanssa pistänyt ihan painiksikin. Tapasimme kaiken näköisiä ja kokoisia koiria, aina pikkuruisesta venäjän bolonkasta aina tanskandoggiin asti. Selvästi tämmöiset rennot ulkoilmatapahtumat toimisivat hyvin Minalle muihin koiriin siedättämisessä! Harmillisesti alueella ei kuulosta järjestettävän juurikaan tapahtumia ennen toukokuun loppua, jolloin sentään alkaa jo match show kalentereihin tulla merkintöjä.
Talven hallivuoro loppui, joten jatkokoulutusta pitäisi vielä suunnitella. Toisin kuin aiempien koirieni, Minan kanssa oloni on sellainen että tarvitsemme ehkä ohjattua koulutusta vielä jonkin aikaa. Sillä riittää luonnetta ja kovuutta sen verran, ettei siihen hallilla välillä saanut tolkkua hyvällä, pahalla eikä moottorisahallakaan. Ja koska itselläni on varsin lyhyt pinna, niin itsekseni kädenvääntö junnukoiran kanssa tuntuu liian turhauttavalta. Opin luultavasti Kaidan kanssa liian helposti kaiken, koska nyt tuommoisen koiran kanssa, jolla ei ole niin sisäsyntyinen halu totella ohjaaja, mutta joka fiksoituu herkästi kaikkiin häiriöihin eikä silloin reagoi edes pakotteihin, tunnen oloni välillä aivan kädettömäksi. Pitää vielä vähän haarukoida Oulun koirakoulutarjontaa ja katsoa, josko saisimme jonkin pentukoulun mahtumaan budjettiin kesän ulkotreenikautta odotellessa!
Briefly in English: I took part in a charity walk with Mina. Local vet stations invited all dog owners to participate in nice day walk and the sponsor, Royal Canin, provided 1 kg pet food per every participating dog for homeless pets. There were 136 dogs so we manage to collect pretty nice amount of food for charity! And it was also very good opportunity for Mina to sosialize with other dogs. There were all kind of dogs to be met, and Mina was behaving suprisingly well! So it was such a nice happening for everyone.
I am planning to get more puppy training courses with Mina. She has so strong (and stubborn) will that some times I have no idea how to train with her. At this point I believe we will need an advice from some more experienced dog trainers. All my previous dogs, Nuutti and Kaida, had been so easy going and willing to learn, that now with Mina (who is so easily distracted and not se keen to work together with human) I am a bit lost from time to time. Lets hope that I find proper trainer for us!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti