Hyvää Joulua / Merry Christmas!

Nuutti ja Kaida toivottavat kaikille oikein leppoisaa joulua ja onnea uudelle vuodelle!

We wish you a merry Christmas time and a happy new year!

Ollaan vaan ja hengaillaan ^^

Alkutalven sateiset kelit ja pimeys ovat pistäneet ulkonatreenailua tauolle. Tällä viikolla onneksi saatiin pikkupakkaset, joten kun pitkästä aikaan käytiin hakutreeneissä, ei tarvinnut kahlata metsässä märissä varvikoissa. Koska pk-yhdistyksemme ei saanut loppuvuodelle hallivuoroa, on meidän osalta tottistreenaus varmaan tauolla kevätpuolelle asti. Tarkoitukseni  oli nyt alkutalvesta hallissa alkaa opetella Kaidan kanssa tokon avoimen luokan liikkeitä, mutta se nyt jäi. Jos se hallivuoro nyt kevätkaudelle saataisiin, niin katsotaan sitten mitä siellä ehtii. Maastotreeneissä on nyt hyvin saatu hiottua niin hakua kuin esineruutuakin, joten toivon mukaan ollaan hyvissä ajoin ennen ensi kesää koevalmiita.

Muutoinkin koirat ovat saaneet aikalailla chillailla kotosalla. Välillä käytiin Kuusamossa kyläilemässä (siellä oli kunnolla lunta ja pakkasta!) ja Kaidan kanssa on yritetty tehdä pidempiä lenkkejä. Etenkään märällä kelillä Nuutin liikkumisinto on lähellä nollaa, joten raitapaidan kanssa pitää tehdä erikseen oma lenkki, jotta sen energiamäärää saa edes vähän tiputettua.

Koska Nuutin laihdutuskuuri ei ole light-nappuloilla juuri tuottanut tulosta, olen nyt koettanut siirtyä koirien kanssa 50-50 ruokintaan, eli ne saavat aamuisin ja päivällä raakaruokaa ja illalla kuivanappuloita. Pelkillä nappuloilla Nuutin ruokamäärä oli vain n. 3 dl nappulaa per päivä, ja koska light-nappuloissa on vain vähän rasvaa ja proteiinia, ei koiralla myöskään sen takia ole varmaan ollut jaksamista liikkua. Nyt ollaan siis lisätty ruokavalioon raakalihapullia ja kanansiipiä, toivon mukaan proteeinipitoisempi ruoka auttaa poitsua jaksamaan liikkuakin. Ehkä se painokin sieltä vihdoin alkaa pudota :)

Kotona koirat ovat käyttäneet aikaa paitsi lepäilyyn, myös keskenään painimiseen (etenkin aamuisin). Kaida on myös askarrellut lelujen parissa: ylimääräinen virta on hyvä kohdistaa pehmolelujen purkamiseen!

Vielä muutama potretti Kuusamon reissulta! Vaikka pakkasta oli jopa -15 C, niin kyllähän nuo hurtat nautti lumisista olosuhteista Oulun vesisadekelien jälkeen.

Hakutreeniä holskun kanssa eleettömästi

Tutustuin hakuharrastukseen ensimmäisen kerran jo pari vuotta sitten Nuutin kanssa. Corgi ei vain ollut omiaan juoksemaan maastossa, joten tavoitteellisemmin aloin hakuun perehtyä hollantilaisen pitkäkoiven tultua taloon. Kävimme Kaidan kanssa alkuun muutamaan otteeseen treeneissä, joissa sain opastusta peko-puolella hakuilevilta tutuilta koiraharrastajilta. Tuolloin näin, miten osa hakuharrastajista opettaa koiran hakemaan maalimiestä hyödyntäen erilaisia näkö- ja ääniapuja antavia aaveita. En itse kokenut sitä omaksi tavakseni, joten kun osallistuimme pk-yhdistyksen haun alkeiskurssille, olin tyytyväinen kun siellä hyödynnetty metodi oli niin sanottu eleetön hakukoulutus - jota ilmeisesti myös moderniksi hakukoulutukseksi kutsutaan. Ajattelin hieman avata sitä, miten me olemme Kaidan kanssa tässä eleettömässä haussa oppineet!

Ensimmäiset alkeistreenit
Hakukurssin alussa toukokuussa 2015 Kaida oli reilun vuoden ikäinen. Tallasimme aluksi kaksijalkaisten osallistujien kesken ehkä noin 30 metriä leveän ja 50 metriä syvän kaistaleen kauttaaltaan. Maalimies meni valmiiksi takarajalle piiloon puun juurelle. Hakuradalle tultiin koira kytkettynä ja siinä vaiheessa Kaida sai kiskoa remmissä, sillä oli vain hyvä että se oppisi tulemaan keskilinjalle innokkaana, ilman käskytystä ja kieltoja. Hallintaa ehtisi opettaa myöhemmin.  Ensimmäinen harjoitus oli simppeli: otin koiran vierelle keskilinjalla, siirryin sen kanssa rintamasuunta metsään päin, ja samaan aikaan annoin selkä suorana koiran vierellä seisten käskyn "haku" ja päästin koiran irti. Koiraa ei työnnetä, ohjata kädellä tai houkutella syöksymään metsään, pelkästään siis päästetään esim. ote pannasta tai valjaista irti. Eleettömyys oli välillä yllättävän vaikea ohjaajalle oppia, joka meinasi heilua, huitoa ja kumarrella huomaamattaan ;) Myöhemmin opin myös tarkkailemaan sen verran koiran käytöstä, että annoin käskyn ja päästin siitä irti silloin, kun sen katse oli suunnattu metsään kohti tallatun kaistaleen takaosaa, jolloin se lähti suoraan sinne minne nokka näytti.

Tietenkin, kun tilanne oli nuorelle koiralle uusi, se ei aluksi ensimmäisessä treenissä tiennyt mitä tehdä. Kaida jäi irrotettuani otteen nuuhkimaan varvikoita lähistölläni ja koetti etsiä keppejä heiteltäväksi ynnä muuta ylimääräistä. Osa muista treenaavista aloittelijakoirista tajusi lähteä tutkimaan tallattua aluetta itsenäisesti. Kaidaa avustin siten, että jos se palasi luokseni, eli ei edennyt metsään päin, otin itse muutaman askeleen eteenpäin metsään, edelleen selkä suorana ja eleettömästi, toistaen käskyn "haku". Kaida tutki taas vähän laajempaa aluetta, mutta palasi aina takaisin lähelleni. Aina jos koira eteni edelläni, pysähdyin seisomaan sijoilleni, ja etenin vain jos koira tuli vierelleni tai yritti palata keskilinjalle päin eli taaksepäin. Tällä tavoin "saatellen" menin lähes maalimiehen piilolle asti. Vainuttuaan maalimiehen Kaida epäröi ensin, mutta havaittuaan maalimiehen tarjoilevan ruokaa, se meni piilolle iloisesti häntä heiluen. Maalimies siis palkkasi reilusti piilolle saapuvan koiran koiran,, ohjaajan pysyessä edelleen aika eleettömänä. Koiralle haluttiin opettaa, että metsässä se maalimies oli huippu juttu, ohjaaja vain jossain taustalla tylsänä seisoskelijana. Koiran siis kannatti suunnata tarmonsa maalimiestä kohti, eikä tukeutua ohjaajaan.

Seuraavilla treenikerroilla toistettiin samaa kaavaa. Tutussa maastossa Kaida muisti nopeasti, mitä viimeksi oli tehty, ja jo keskilinjalta irti päästyään kirmasi tutulle piilolle. Tätä toistettiin parin treenin verran, välillä tehden pistoja myös toiselle puolen keskilinjaa toiselle tallatulle kaistaleelle ja siellä odottavalle maalimiehelle. Kurssin neljäntenä treenikertana vaihdomme maastoa hieman haastavampaan. Metsä oli tiheämpää, osin soista ja yksi piilokin oli matalan ojan takana. Kaida meni hämilleen uudessa maastossa, eikä osannutkaan irrota luotani. Ensimmäisen piston saattelin taas koiraa eleettömästi lähes piilolle asti, ennen kuin se hoksasi mistä oli kyse. Sen jälkeen uusi pisto samaan paikkaan meni ongelmitta. Viimeisellä kurssikerralla tehtiin pisto vielä uuteen maastoon ja nyt Kaida jo ymmärsi, mitä tehdä ja etsi sieltä maalimiehen vauhdilla, edeten omatoimisesti tallatun kaistaleen perälle.

Tällä alkeistreenillä siis rakennettiin koirille vahvaa maalimiesmotivaatiota, eli opetettiin koirille että on parasta ikinä löytää tallatulta alueelta tyyppi! Koirat saivat itse oivaltaa treenin tarkoituksen, eli vahvistimme myös koiran kykyä löytää ratkaisut itse, sen sijaan että olisimme koko ajan helpottaneet hakua esim. ääni- tai näköavuin. Kaida ei nykyäänkään missään vaiheessa jää hakuradalle odottelemaan, josko se kuulisi tai näkisi vinkkiä maalimiehen sijainnista: se etsii ilmavainulla tehokkaasti tallatun alueen läpi, kunnes maalimies löytyy. Haamuilla ja ääniavuilla koira kyllä saadaan houkuteltua helposti maalimiehen luo, mutta itse koen että tällä eleettömällä metodilla koira oppii nimenomaan itse sen haun idean ja se ruokkii etsintämotivaatiota.

Ilmaisua ja lisää eleettömyyttä
Hakukurssin aikana teimme kerran pelkän ilmaisutreenin kentällä ja kerran metsässä hakutreenin päätteeksi. Varsinaiseen ilmaisun opetukseen lyhyt kurssi ei kuitenkaan venynyt, vaan se jäi opeteltavaksi omatoimisesti.  Koska tuolloin kävimme Kaidan kanssa myös purutreeneissä jossa sitä opetettiin haukkumaan maalimiestä painostavasti, päätin kouluttajan neuvosta ottaa hakuun ilmaisuksi rullan. Vaikka hollantilaiselta helposti haukku irtoaakin, en uskonut rullankaan olevan sille ongelma, sillä Kaida pitää noutamisesta ja juoksemisesta.

Kentällä Kaida haki letkunpätkiä avustajalta ongelmitta. Pakko kyllä myöntää, että metsän ulkopuolella en juuri muistanut/jaksanut/viitsinyt etc. ilmaisua juuri opetella, se oleellinen "Ai niin, sitä ilmaisua olisi voinut treenata.." tuli aina vasta matkalla seuraaviin hakutreeneihin. Viimeisellä kurssikerralla kuitenkin kouluttaja halusi testata, mitä Kaida tekisi metsässä rullan kanssa. Hän meni letkunpätkän kanssa ehkä 10 askelta metsään, kyykistyi ja minä lähetin Kaidan haku-käskyllä keskilinjalta. Kaida kirmasi maalimiehen luo, nuuhki tätä, bongasi rullan, nappasi sen ja toi minulle. Ohjeiden mukaan otin rullan, kytkin koiran (samalla kun se käänsi itse rintamasuuntansa takaisin maalimiestä päin) ja annoin samaan aikaan käskyn "näytä". Ja koirahan näytti. Iloisesti Kaida juoksi takaisin maalimiehelle ja sai palkan. Rullailmaisu siis luonnistui siltä heti. Näytölle lähettämisessäkin ohjaajan piti opetella olemaan hosumatta turhia: simppelisti toisella kädellä rulla koiran suusta pois, ja toisella kädellä liina valjaisiin kiinni. Samaan aikaan, kun liinan metallinen lukko kilahtaa kiinni, annan käskyn "Näytä" ja koira oppii jo siitäkin äänestä ottamaan suuntimat takaisin kohti piiloa.

Kuva: Lotta Poikela

Paljoa sen enempää ei Kaidalle tarvinnut näytön alkeita treenata, se kun näytti osaavan ne opettamattakin.
Olin toki kuullut ilmaisuliikkeiden pätkimisestä ja takaperinketjuttamalla opettamisesta jne, mutta myönnettäköön että jätin ne väliin. Koska Kaida itse metsässä oivalsi homman jujun, en nähnyt tarpeelliseksi sotkea sen pääkoppaan jankkaamalla liikkeitä kentällä erikseen. En tosin missään nimessä kehoita muita tekemään samoin hakutreenauksessa! Minulla vain kävi tuuri, kun laiskana yksinkertaistin treenin ja koira silti sattui oppimaan sen oikein. Toisenlaisen koiran kanssa lopputulos olisi voinut olla sekametelisoppa, jonka korjaaminen olísi ollut pitkä ja kivinen tie.

Aluksi rullan kanssa treenattiin näyttöä helpolla piiloilla, maalimiesten ollessa näkösällä 10-20 metrin päässä keskilinjalta. Treenasimme siis suosiolla ihan vain näyttöjä, ilman että sama treeni sisälsi varsinaista etsintää metsässä. Jos maalimies oli täysin piilossa ja hänen löytämiseensä meni aikaa, Kaida ei välttämättä enää hoksannut rullaa tältä ottaa. Aina ei siis treenissä mennyt niin kuin piti, vaan näytötkin vaativat toistoa ja lisää toistoa. Vaikka Kaida suht helposti kasteluletkun pätkistä tehtyjä irtorullia kanniskelikin, se tiputteli niitä herkästi vähän ennen keskilinjalle tuloa. Olin jo tuskastua pudotteluun, kunnes suosiolla vaihdoin paksumpiin kankaisiin irtorulliin, jonka sai pistoolilukolla pantaan kiinni. Sellaisen rullan Kaida toi alusta saakka käteeni asti ongelmitta, eli ruotsalainen kiintorulla se olla pitää! Norjalainen rulla on yleensä sellainen oranssi letkunpätkä, joka on molemmista päistä kiinni hakukoiran pannasta. Ruotsalainen versio on ymmärtääkseni tämä meidän käyttämä, eli minipatukka on kiinni vain toisesta päästään pannassa ja heiluu koiran kaulalla vapaasti. Yllättävän hyvin Kaida oppi sen, että se poimii maalimiehen luona pannassaan roikkuvan rullan suuhunsa. Meidän pitäisi kuitenkin ehkä useammin tehdä treeniä myös irtorullilla, joka on siis maalimiehellä piilolla valmiina. Koira oppisi näin varmistamaan maalimiehen, tarkistaessaan että onko tällä rullaa tarjolla vai ottaako se pannassa roikkuvan rullan. Toisin kuin pelkäsin, Kaidalla on ilahduttavan vähän taipumusta valeilmaisuun, eli että se ottaisi rullan suuhun vaikkei ole maalimiestä löytänyt. Toisaalta niitäkin tilanteita on varmasti ennen pitkää luvassa, kun hakutreenaus jatkuu ja vaikeutuu.

Palkkauksesta ja uusista kiemuroista
Tänä vuonna aloin käyttää ruokapalkkana kissanruokaa, jonka maalimies tarjoilee. Se on selvästi houkuttelevampi palkka kuin pelkät nakinpalat Kaidalle. Ja koska raitapaidalla selvästi on yksi tietty lempipallo, se saa sen viimeisen maalimiehen löydettyään. Useimmissa hakutreeneissä teen 4 pistoa eli Kaida etsii 4 maalimiestä, joilta sai ruokaa ja viimeiseltä myös superpalkkana pallonsa. Tyhjiä pistoja tehdään väliin silloin tällöin. Etenkin ennen hakukoetta aloin muuttaa palkkausta siten, että ruokarasia olikin minulla ja koira sai sen otettuaan perusasennon vierelläni maalimiehen vierellä. Nykyään ruokapalkka tulee vaihtelevasti joko maalimieheltä tai minulta, jotta koiralla kuitenkin säilyy motivaatio nimenomaan maalimiestä kohti. Välillä olisi hyvä toki myös harjoitella palkattomuutta, eli treeneissäkin palata onnistuneelta pistolta ilman välipalkkaa. Kokeessahan koiran pitää etsiä maalimies toisensa perään ilman palkkaa välissä.

Kuva: Lotta Poikela

En ole  vielä saanut opetettua Kaidalle juurikaan risteilyä keskilinjan yli, eli että koira jatkaisi käskystä hakemaan keskilinjan toiselle puolen käytyään toisen puolen läpi. Keskilinjalla hollannikas hakeutuu aina ensin luokseni ja lähtee viereltäni toiselle puolen. Yliheiton opetus on siis meillä to do-listalla tulevaisuuden treeneissä, jotta hakualueen läpikäynti nopeutuisi. Myös esimerkiksi umpipiilot ja tyhjien piilojen opettelu on meillä vielä työn alla. Tuurilla seilasimme ensimmäisestä hakukokeesta hyväksytysti läpi, mutta seuraaviin koettelemuksiin on paremmin tiedossa, mitä kohtia hakuradalla meillä pitää hioa.

Haku on kiehtova laji ja eleetön kouluttaminen siinä sopii minulle ja Kaidalle erinomaisesti. Olemme saaneet korvaamatonta apua pariltakin kouluttajalta (erityiskiitos alkeiskurssista opettajillemme J.Huuskolle ja M.Faariselle!) ja tietenkin kanssa treenaajilta, joilta saa aina hyödyllisiä vinkkejä treenin aikana. Hakua ei voi treenata koiran kanssa kahdestaan, vaan tässä lajissa tarvitaan aina seuraa ja kanssatreenaajat ovat isossa roolissa muiden koirien kouluttamisessa. Jokainen hakua treenaava on velvollinen vuorollaan pötköttelemään pensaanjuurella itikoiden syötävänä, jotta muidenkin koirat saavat arvokasta oppia ;) Hyvä ja motivoitunut hakutreeniporukka on siis kullanarvoinen. Kiitos tätäkin kautta kaikille minun ja Kaidan kanssa treenanneille ja hakuharrastuksen saloihin perehdyttäneille :)

Vauhdilla hakuilemaan! Kuvan otti Lotta Poikela

Koiranilma joka kelillä!

Ulkoilukelit näin syksyiseen aikaan voivat olla mitä vain. Viime viikolla Oulussa oli ensin rantakelit, kun merivesi on matalalla niin paljasta hiekkarantaa riitti koirille temmellyskentäksi:

 Tänä aamuna näkymät oli valkeammat, sillä aamuyöstä oli Ouluun vihdoin sadellut ensilumi! Sekös vasta innosti koiria hepuloimaan, pyörimään maassa ja tietenkin maistelemaan lunta:

Videomateriaaleja niin biitsi- kuin lumileikeistäkin löytyy youtubesta:

www.youtube.com/watch?v=PVJjbRlMB6c
www.youtube.com/watch?v=UPQ9LCcQZyc

Se pieni ero / That minor difference...

Tulin vasta pohtineeksi, että mikäli emme olisi kuvauttaneet Kaidan selkää terveystutkimusten yhteydessä, se olisi edelleen varteenotettava jalostuskoira. Sillä on nyt reilu 2,5 vuotiaana vakuuttavaa näyttöä kyvyistä ja ulkomuodosta niin pk-kentältä kuin näyttelykehistäkin vallan riittämiin. Luonne on kohdallaan, terveys on erinomainen ja luusto (muutoin kuin selän osalta) priimaa. Noiden meriittien osalta sillä olisi paljon annettavaa rodullensa. Toki sen selkälihakset ovat välillä vaatineet hierojakäyntejä, mutta niinhän monella treenaavalla koiralla, eikös? Jos vain selkää ei olisi kuvattu, sitä voitaisiin pitää kaikinpuolin terveenä yksilönä, sillä spondyloosi ei näy ilmiasussa mitenkään.

Pitkäkarvaisilta holskuilta ei vaadita rotuyhdistyksen jalostussuosituksissa kuin lonkka- ja kyynärkuvaustulokset. Aika monen viime vuoden pentueen vanhemmilta onkin tutkittu vain nämä, eikä kaikissa yhdistelmissä ole käytetty vain A/B tai 0 tuloksisia koiria. Toki epävirallisesti selkiä on voitu tutkia, mutta koska ne tulokset jäävät tällöin pitkälti omistajien pöytälaatikkoon, niin ne vastaavat tutkimatonta minulle. Mitä jos Kaidankin selkä olisi jätetty kuvaamatta? Jos itsekin osaisin elää kuplassa, jossa kuvaamaton tarkoittaa tervettä? Olisi tehty parin vuoden päästä pentue huoletta, olisin saanut Kaidan pennusta itselle seuraavan harrastuskoiran kasvamaan. Jos sen jälkeen olisi selkäkuvaus tehty ja spondyloosi löydetty, niin olisi voitu harmitella, mutta olla samalla tyytyväisiä siitä, että on uusi sukupolvi kasvamassa, toivon mukaan ilman selkäongelmia. Näinkin lukumääräisesti pienessä rodussa lupaavia yksilöitä ei varmasti helposti jätetä jalostuksesta pois, ei ainakaan pitäisi. Terveen ja sairaan välillä kuitenkin on se pieni, oleellinen ero.

Tieto lisää tuskaa, niinhän sitä sanotaan. Kaidalla on spondyloosi-leima papereissa, joten jalostushaaveet on pitänyt haudata ja syvälle. Henkilökohtaisesti pidän tärkeänä kuvauttaa virallisesti omat koirani, oli niillä jalostushaaveita tai ei. Mitenkäs rodun teveyttä voitaisiin parantaa, jos terveystuloksia ei ole? Väkisin tulee mietittyä, että jos ja kun Nuutin jälkeen avautuu taloudessa toisen koiran paikka, löytyykö Kaidan rinnalle yhtä pätevää peliä näyttöön ja käyttöön rodun sisältä. Vai pitääkö taas alkaa etsiä muuta rotua, joka vastaa kriteereitäni? Onneksi minun ei tarvitse murehtia sitä nyt, vaan voin toistaiseksi keskittyä nauttimaan täysin siemauksin koiraharrastuksesta upean hollantilaisemme, joka on täyttänyt kaikki odotukseni rodustaan, kanssa!

Loppukevennyksenä nukkuva hollantilainen, joka ei ota asioita liian vakavasti :D

Sleeping dutchie who does not take things too seriously :D

Briefly in English: I have wondered that if we hadn´t took Kaidas spinal column X-rays, she might still be considered as a promising breeding bitch. She has excellent temper, she is already Finnish Show Champion and also done well in working dog sports. She is healthy and other X-rays (except spondylosis in spine) proved her to be in excellent condition physically. Finnsh breed club demand only hips and elbows X-rayed from breeding dogs, so we could have left the spine out from pics and she would be suitable for breeding. I would have loved to have her little son or daughter as my next training companion! 

Personally I think that every dog should be X-rayed (hips, elbows, spine, everything) no matter if  they are used for breeding or not. In future I will keep on X-raying my dogs even though the results might not always be happy ones. Right now, as Kaida is with spondylosis, she is out of breeding lists. It is very sad and feels so unfair. But there is nothing to do: I have to find the next dog elsewhere.  Now I hope that I don´t need to change the breed again to find a suitable sporting dog for my standards. But before all that worrying I can enjoy training with our super dutchie Kaida. She is all that I ever could hope from a dutch shepherd!

MH-luonnekuvaus: check.

Reissu Maaningalle MH-luonnekuvaukseen on takana onnistuneesti. Allekirjoittanutkaan ei eksynyt ajomatkan aikana, vaikka meinasikin lyödä vetoa sen puolesta! Aikataulu paukkui kuitenkin sen verran, että saavuimme kuvauspaikalle juuri kun Kaidaa aiempi koira oli aloittanut, joten jouduimme odottelemaan sen reilu puoli tuntia auton luona. Ja samantien kun edellinen kuvaus loppui, meidät käytiinkin huutelemassa sirun tarkistukseen. Ohjaaja ehti häthätää käydä puuceessä, heittää videokameran kuvausta seuraamaan tulleelle kaverille ja sen jälkeen meidät ohjattiinkin aloituspaikalle.

Luonnekuvauksen video löytyy Youtubesta (valitettavasti kamerasta unohtui äänet offille, vasta ihan pari viimeistä videopätkää on äänten kera). Yleisesti ottaen Kaida oli kuvauksessa aikalailla sellainen kuin oletinkin. Koska olimme juuri ajelleet reilu 3 tuntia autolla, Kaidalla oli varmaan ylimääräistä virtaa eikä se olisi malttanut olla paikoillaan. Kolmen minuutin paikalla seisominen aktiviteettitaso-testissä oli koirasta selvästi tylsää ja se piippasi jonkin verran. Seisoskelun ja ympäriinsä kävelyn sijaan Kaida olisi varmasti mieluiten lähtenyt kirmailemaan ympäröivään metsään ja etsimään heiteltäviä keppejä! Onneksi testin aikana se malttoi kuitenkin pysyä luonani eikä huidellut omille teilleen etsimään jännempää puuhaa.

Koska Kaida on jo reilu 2,5 vuotias ja sen kanssa on treenattu paljon, näkyi koulutustausta kuvauksessa. Esimerkiksi alun takaa-ajotestissä, jossa koira saisi lähteä jahtaamaan mutkittelevaa viehettä, Kaida kyllä hypähti sen perään mutta kääntyi samantien katsomaan ohjaajaa varmistaakseen, että saiko niin tehdä :D Nykyisin Kaida myös osaa leikkiä kiitettävän aktiivisesti myös vieraiden ihmisten kanssa: testihenkilöiden kanssa se kiskoi lelua kilpaa ihan kunnolla. Lelun saatuaan se kuitenkin palauttaa sen mieluiten minulle, eikä mene tarjoamaan sitä takaisin testaajille.

Itseäni jännitti ehkä eniten luonnekuvauksen haalari- ja äänitestit. Kuten perinteisessä luonnetestissä, myös MH:ssä katsotaan miten koira toimii, kun sen kuonon eteen yhtäkkiä lävähtää haalari tai rämisevä peltilaite alkaa pitää meteliä kun koira on sen kohdalla. Haalarin kohdalla Kaida pisti kunnon puolustushaukun pystyyn (harmi ettei se kuulu videolla), mutta ei kuitenkaan lähtenyt peruuttelemaan kauemmas. Se tuli itse haalarille kun olin siirtynyt sen eteen ja haisteltuaan sitä jätti sen jatkossa täysin huomiotta. Räminälaitteella Kaida nuuski laitetta pariin otteeseen uudelleen ohikulkiessamme, muttei siitäkään näyttänyt jäävän mitään pelkotiloja. Ampumisiin Kaida reagoi hieman: se kääntyi katsomaan ääneen suuntaan, mutta jatkoi kuitenkin leikkiä välinpitämättömänä. Etenkin siinä vaiheessa, kun lelu meni ohjaajan takin alle, Kaida selvästi uskoi meidän olevan tottistreenissä ja tarjosi heti seuraamista sivulla :D

Alla vielä lyhyesti Kaidan tulosrivi. Lomakkseessa numeroarviot kuvaavat pääosin reagoinnin voimakkuutta, eli 1=ei reaktiota ja 5=iso reaktio. Joissain kohden iso reaktio oli positiivinen asia (esim leikissä) ja joissain huono (esim. smpumisessa). Kaidan tuloksia voi myös vertailla sen sisaruksiin kasvattajan kotisivuilla pentueen MH-profiilissa, jahka Kaidankin (Alysrazor) tulokset lisätään taulukkoon. Sivulta myös näkee arvosanojen sanalliset kuvaukset.

Syyskuulumisia

Syyskuu sujui koirilla alkukuun jälkeen rennoissa tunnelmissa. Hakukokeen jälkeen taisin käydä Kaidan kanssa kerran tai kaksi tottistelemassa ja Nuutin kanssa kaverikoirakeikalla, mutta muutoin koirat ovat saaneet laiskistua kotioloissa. Sohvannurkat tyynyineen ja viltteineen ovat olleetkin ahkerassa käytössä, kun koirat ovat tyytyväisenä vetäneet unta palloon. Pari päivää ehdin piipahtaa Kuusamossa koirien kanssa "syyslomalla". Kaidalla ei näytä olevan ongelmia siirtyä aktiivisesta treenikaudesta suoraan anti-aktiivisiin viikkoihin. Se on ottanut kaiken levon kannalta ja lähinnä päivälenkeillä sitten purkanut ylimääräistä energiaa juoksemiseen ja keppien raateluun.

Nyt kuitenkin opiskelukiireet ovat takana ja lokakuu pyörähtänyt käyntiin, joten ehkä taas jaksaa aktivoitua treenaamaan! Olisin ilmoittanut Kaidan hakukokeeseen marraskuun alkuun, mutta olin liian hidas ja paikat ehtivät mennä. Olemme kuitenkin varasijalla, joten katsotaan päästäänkö vielä tälle vuodelle kokeeseen. Ekan kokeemme perusteella on ainakin helppo tietää, mitä kaikkea meillä on esimerkiksi hakutreeneissä vielä tehtävää, joten treeniohjelman kanssa ei tarvi pähkäillä liiaksi ;)

Ensi viikonloppuna on Kaidan MH-luonnekuvauksen aika. Mielenkiinnolla odotan lauantaita ja Maaningan reissua. Harmillisesti Marko ei saanut töistä vapaata reissulle, mutta sain kuitenkin värväyttyä paikanpäälle Kaidan sisaren omistajan meille videoimaan suorituksen. Pari tämän pentueen koirista on jo MH:ssa käynyt, joten saa nähdä onko Kaida tulosten perusteella samasta puusta veistetty. Toisaalta hieman arveluttaa, koska olen Kaidan kanssa niin paljon treenannut, että tajuaako se saavansa toimia testissä vapaasti? Vai ajatteleeko se meidän olevan taas kerran treeneissä ja istuuko se koko testin vierelläni perusasennossa ja odottaa minulta lupaa toimia? :D

                                     Koirat Kuusamossa lomailemassa ja nauttimassa syyskeleistä :)

Koirat huollossa

Nuutti-corgimme on viimeiset pari vuotta voinut nivelvaivaiseksi oikein hyvin. Talouskohtainen raidallinen personal trainer on ilmeisesti estänyt pahimmat sammaloitumiset. Nyt kuitenkin tämän kesän aikana on tullut huomattua, että corgipapan oikeasta takajalasta keskimmäiset kynnet kuluvat omia aikojaan. Raajan liikerata on siis muuttunut sen verran, ettei koipi nouse entiseen malliin vaan tassu laahaa maata niin että kynsien kärjet kuluvat. Etujaloissahan Nuutilla on ollut samaa lähes koko iän: kesäaikaan etutassuista ei tarvi leikata juuri muuta kuin reunimmaiset kynnet.

Muutama päivä sitten veimme koirat vaihteeksi kävelylle ja koirapuistovisiitille vanhalle asuinalueellemme. Koirapuistoilu oli kuitenkin huono idea: aidan toisella puolen oli äänekkäitä ja juoksuhaluisia vinttikoiria ja ennen pitkää estelyistä huolimatta Nuutti ja Kaida pääsivät vetämään aidanvierusrallia kitapurjeet lepattaen. Rajumpi liikunta näkyi corgissa samana iltana: aina lyhyenkin levon jälkeen koira linkkasi oikeaa takajalkaansa. Hieroskelun ja kevyen kävelyn myötä koipi aina tokeni ja nilkutus loppui, mutta omistajalle se aiheutti harmaita hiuksia. Soitinkin heti seuraavana päivänä osteopaatille, josko saisimme molemmat koirat nyt hoidatettua kun sitä on jo jonkin aikaa suunniteltu. Loppuviikon reissu Kuusamoon piti perua, jotta saimme varattua ajan tälle perjantaille. Edellisestä Nuutin osteopaattikäynnistä taisi olla jo appauttiarallaa vuosi aikaa.

Ja kyllähän sieltä corgin pitkästä kropasta kremppoja löytyi. Osteopaatti venytteli ja vanutteli koko koiran tehokkaasti läpi. Etenkin lonkan seutu ja alkaselkä kaipasivat paikoilleen loksauttelua. Myös niskasta löytyi pieni nikamavälilukko, joka saatiin auki. Nuutin takapää saatiin suoristelua ja toivon  mukaan tassut nousevat tämän jälkeen taas keveämmin. Toki maastomakkaralla alkaa ikää olla jo lähemmäs 9 vuotta, joten ihmenuortumista ei enää ehkä auta toivoa, mutta jospa nivelvaivat helpottavat taas joksikin aikaa :)

Kaidakin pääsi hoidettavaksi osteopaatin käsittelyyn nyt ensimmäistä kertaa. Koska viimeisimmät kuukaudet olemme treenanneet pk-juttuja tavallista tiiviimmin, on holskullakin päässyt selkään syntymään jumeja. Osteopaattipaikallistikin kipeimmät paikat keskiselästä eli spondyloosinikamien suunnalta. Etenkin hypyissä koiran selkä on kovemmalla rasituksella, joten pk-tottiksen hyppy- ja pystyesteitä pitää jatkossakin treenata huolella (enimmäkseen kevennettyjä versioita, ei siis täysmittaisia esteitä joka treeniin!), eikä hyppytekniikan treenausta saa unohtaa. Voihan olla, että taannoisen pk-kokeen tottiksessa Kaida jätti pystyesteen paluukiipeämisen väliin, koska selässä tuntui ikävältä? Osteopaatti kävi Kaidan läpi ja selän ja takapään ohessa kireyksiä löytyi lapojen välistä (Kaidan eturaajojen liikerata eteenpäin oli aika suppea: joko lavat jumittavat, tai sitten etuliike vain on tällä yksilöllä pienialaisempi?) sekä niskassa. Osteopaatti myös kehui Kaidan rauhallisuutta ja ystävällisyyttä: luottavaisesti holsku antoi aivan vieraan ihmisen pyöritellä itseään hoitopöydällä ja niksautella päänseudunkin nikamat ojennukseen.

Osteopaatin käsittelyn jälkeen molemmat koirat nukahtivat heti kotia päästyä. Koirien huolto ei ole halpaa lystiä, mutta ehdottomasti hintansa väärti, jos se vain helpottaa koirien oloa. Koirilla on nyt pari seuraavaa päivää määrätty lepoon ja remmilenkkeilyyn, saas nähdä miten holskuneiti malttaa olla juoksentelematta :D

Jos joku oululainen lukija on kiinnostunut, niin voin suositella osteopaatti Jarmo Kyllöstä / Reporankaa jos koirilla on luustoon/niveliin liittyviä kremppoja :)

Never say never: Kaida ja HK1 :D

Olen monesti sanonut, että pessimisti ei koskaan pety vaan korkeintaan yllättyy iloisesti. Ja nyt kyllä tämä pessimisti yllättyi todella todella iloisesti hakukokeessa! Pitkän päivän päätteeksi Kemin hakukokeen tuloksena saatiin II tulos 240 pisteellä (m:155, t:85) ja näin ollen HK1 koulutustunnus. Ihan uskomatonta, tällä hetkellä en voisi olla ylpeämpi tuosta raitapaidasta <3 Vielä makeammaksi tuloksen tekee se, että pk-tuloksia pitkäkarva holskuilla Suomessa on ollut vain yksittäisiä viime vuosikymmenten aikana!

Shortly in English: Kaida got 2nd price in search trial with 240 points. We got 155 points from field work and 85 points from obedience.  Now Kaida will also become Finnish Champion as with certificates she also needed a result from working dog sports. We are so proud of her: she isn´t just pretty but also promising working dutchs shepherd dog <3

Pidempi jaaritelma meidän kokeesta:
Päivä alkoi huonosti nollille menneellä esineruudulla. Emme olleet kokeessa ainoita, joille pusikkoinen ruutu tuotti vaikeuksia, harmillisesti hyvästä etsinnästä huolimatta Kaidalla ei yhtään esinettä noussut. Meinasin lannistua heti alkuunsa ja koetoveritkin ilmettäni katsoessa varovasti kysyivät, että aionhan kuitenkin vielä jatkaa henkilöetsintään..? Ilmeisesti naamalta paistoi melkoinen masennus esineruudun jälkeen :D Tosin hieman lohdutti se, että voittajaluokankin koirille oli esineruudussa ollut hankaluuksia ja avo-koiristakin molemmat ehtivät löytää vain yhden esineen.

Kaida ei kuitenkaan onneksi masentunut, vaan se lähti innolla (pitkän odotuksen jälkeen, koska ainoana alo-koirana olimme hakuvuorossa viimeisenä) kohti hakumaastoa. En ollut tosiaankaan toiveikkaalla mielellä, joten kun Kaida heti alussa yritti keskilinjalta lähtiessä ottaa hakurullaa suuhun, olin jo heittää hanskat tiskiin. Olin kuitenkin aikonut ottaa haun edes treenin kannalta, joten jatkoimme rataa. Puolivälissä 100m aluetta vasemmalla puolen oli tiheä kuusipöheikkö ja saatoin arvata että siellä oksien kätköissä oli umpipiilo. Kaida palasi sinne yhä uudelleen ja uudelleen ja yritti tunkea oksien lomaan, mutta rullaa se ei sieltä tuonut. Välillä yritin epätoivoissani lähettää Kaidaa oikealle, mutta sinne se ei uponnut.  Uudestaan vasemmalle edempää lähettäessä Kaida vain palasi pusikon luokse, jolloin taisin tokaista että "hyvä!" ja kas, nyt koira kirmasikin luokseni rulla suussa. Epäilin tässä vaiheessa, että piilo olisi tyhjä, koska Kaidalta kesti niin pitkään ottaa siellä rulla suuhun, mutta hyväksyin kuitenkin näytön. Kaida lähti näytölle rauhallista tahtia, liina löysällä, josta tuomari rokotti työskentelypisteitä -5p. Piilolla meinasin jo kysyä tuomarilta, että tyhjähän tämä taitaa olla, kun tuomari pyysikin jo maalimiestä piilosta esiin. Oloni keveni hetkessä huimasti! Koirani oli löytänyt yhden maalimiehen umpipiilosta, joita emme ole treenatessa oikeastaan opetelleen juuri lainkaan! Huikeaa!

Keveämmällä mielellä lähetin Kaidan haravoimaan loppua aluetta, mutta edelleenkään se ei tahtonut oikealle upota (jälkikäteen kuulin, että oikealla puolen Kaida oli käynyt n. 10 m päässä maalimiehestä, mutta ei ollut bongannut tätä) ja pienten spurttien jälkeen palasi aina jalkoihini pyörimään. Olimme jo melkein takarajalla aioin jo sanoa tuomarille, että tämä riitti varmaan meille, kun Kaida vielä pinkaisikin äkkiä innolla vasemmalle puolen suoraan metsään ja palasi kohta rulla suussa. Välimatkaa edelliseen piiloon oli niin vähän, että jälleen epäilin valeilmaisua, mutta hyväksyin rullan palautuksen. Nyt Kaida lähti varmemmin näytölle ja sain juosta perässä. Kylläpä oli huojentunut olo, kun Kaida johdatti minut ison kiven taakse ja sieltä löytyi maalimies istuskelemasta! Aikarajakaan ei ehtinyt umpeutua, Kaida ehti löytää vaaditut kaksi maalimiestä kolmesta 10 minuutin sisään. Tuomari kehui koiran työskentelyä, mutta sanoi että koiran pitäisi olla vielä paremmin hallinnassa ja haravoida aluetta järjestelmällisemmin. Ekasta hitaasta näytöstä saimme tosiaan vain 10 pistettä, toisesta 15 innokkaamman etenemisen ansiosta. Yhteispisteet 155 riittivät maaston osalta hyväksyttyyn tulokseen ja se riitti minulle enemmän kuin hyvin!

Maaston jälkeen piti vielä odotella vuoroa päästä tottiskentälle. Ensin kentällä kävivät 3 voittaja-luokan koiraa ja sitten avo-koirakko ja me. Meidät ohjattiin ensin paikkamakuuseen. Olin jännittänyt tätä liikettä, koska viime viikon treeneissä Kaidaa ei saanut pysymään makuulla laukausten aikana millään. Nyt saatoin vain komentaa koiran maahan, kävellä odotuspisteeseen ja seistä selin koiraan, sormet ristissä toivoen parasta. Siinä jännittyneenä auringonpaisteessa seisten ja avokoirakon suoritusta sivusilmällä seuraten aika tuntui matelevan tuskastuttavan hitaasti! Odotin tuomarin hetkenä minä hyvänsä huikkaavan minulle, että ottaisin paikaltaan lähteneen koirani kiinni. Mutta ei, kiltisti Kaida makoili paikallaan aina siihen asti, että sain luvan hakea sen pois. Jes! ^_^ Jalkoja tärräsi tuossa vaiheessa väsymys ja viimeinen jännitys, mutta silti piti yrittää vaan tsempata kävelykaaviota varten. Heti alussa ekan suoran kävelyn aikana Kaidan huomio harhaili ja ekan laukauksen aikana se pyörähti hyrränä ympäri katsomaan ampujaa kohden. Komensin sen takaisin seuruuseen ja toisen laukauksen koira jätti paremmin huomiotta (ampujalla kesti parin suutarin verran saada toinen laukaus ilmoille, joten ehdimme sopivasti vähän kauemmas hänestä! :D ). Ekan täyskäännöksen jälkeen Kaida yllättäen haukahteli seuratessaan, mitä en muista sen koskaan aiemmin tehneen. Jätin haukut huomiotta ja juoksu- ja hidasseuraaminen saivat Kaidankin taas paremmin kuulolle. Muutoin seuruu meni yllättävän hyvin, Kaida jopa välillä painoi minua vasten, vaikka yleensä sen seuraaminen on pikemminkin liian väljää kuin liian tiivistä. Ihmisryhmän kohdalla huomasi, ettemme ole sitä kovin paljoa treenanneet, koska Kaida taas eksyi hieman kauemmas minusta käännöksissä. Myös jäävissä-liikkeissä oli pientä harhailua havaittavissa, Kaida selvästi edisti hieman ilmeisesti luullen, että seuraavaksi tulee eteenlähetysliike.

Kävelyistä kuitenkin selvittiin suht kunnialla ja sitten oli vuorossa noudot. Tasamaannoudossa ei ollut ongelmia, palautetta saimme lähinnä hieman etäälle jäävästä palautusasennosta ja levottomasta puruotteessa luovutuksessa. Hyppynouto 1 m korkean pressuesteen yli sujui myös ongelmitta, huh helpotusta! Myös pystyesteelle Kaida lähti hyvin, kiipesi A-asteen yli ja haki kapulan...mutta palasi oikaisten esteen vierestä. No, ei haittaa, pikkuneiti oli siihen asti vetänyt tottiksen niin mallikkaasti, että en jäänyt murehtimaan oikaisua. Enää jäljellä oli vain eteenlähetys: pienestä edistämisestä huolimatta Kaida irtosi hyvin, juoksi pitkälle ja käskystäni meni maahan, ainakin melkein. Jostain syystä Kaida jäi puoli-istuvaan asentoon kyynärpäät ilmassa, joten jouduin toistamaan maahan-käskyn ennen kuin se malttoi pistää kunnolla maate. Mutta sekin oli vain pieni virhe, olin siinä vaiheessa niin onnellinen että koe oli nyt paketissa, ettei kaksoiskäskykään haitannut!

En uskaltanut arvioida, miten paljon pistemenetyksiä meille tuli ja pääsisimmekö siihen 75 pisteen minimiin, mitä hyväksytty tulos vaatii. Pieni rohkea toivo oli kuitenkin virinnyt, että saattaisimme nyt kuitenkin ehkä kolmostuloksen verran pisteitä saada kasaan. Kilpailukirjojen jaossa ja tulosten julkistamisessa hullu pääsi jännityksessä, kun tulokseksemme kuulutettiin 240 p, kakkostulos ja HK1-koulutustunnus. Leukani taisi loksahtaa melkoisesti, sillä koularia en ollut osannut odottaa! Todella upeaa! Vaikka maastossa oma intoni oli hakusessa enkä varmaan erityisen kannustava ohjaaja jaksanut ollakaan, niin silti Kaida sisulla keräsi meille koularin verran pisteitä! On se vaan niin spesiaali pitkis holsku <3

Koska Kaida nyt sai käyttötuloksen, pääsemme hakemaan sille FI MVA tittelin näyttöpuolelta. Oma taivaanrantoja maalaileva tavoitteeni tälle vuodelle oli hankkia Kaidalle muotovalion arvo ja nimenomaan pk-tuloksella. Ja tässä sitä ollaan :) Ei olisi onnistunut, ellei koira olisi noin sinnikäs työskentelijä, sillä ohjaajana minulla on vielä paljon paljon opittavaa pk-puolelta! Nyt voidaan kuitenkin huokaista syvään ja jatkaa treenailua keveämmällä mielellä, kun isoin tavoitteemme saavutettu. Todennäköisesti tulen viimeistään ensi kevät-kesä kaudella käymään kerran tai pari lisää hakukoetta alokasluokassa, jotta maastotyöskentelyyn tulee varmuutta ennen kuin siirrymme avo-luokkaan. Jossain vaiheessa voidaan myös viestikisoja katsella, jos niitä saadaan vihdoin järjestettyä täällä pohjoisessa.

Kaida oli kokeen jälkeen oma iloinen itsensä ja palkitsin sen vielä herkkujen (mm kokeesta palkinnoksi saatu possunkorva..) viemällä sen hiekkamontuille uimaan kotimatkalla. Ja Kaidallehan tämä palkinto oli ehkä paras kaikista!

Maailman paras Kaida <3

Yksi yö kokeeseen

Kaidan ensimmäinen pk-koe on huomenna ja voisi kuvitella, että jännittäisi jo enemmän. Meillä on kuitenkin mennyt viimeisimmissä treeneissä niin laidasta laitaan suoritukset, että olen niin pessimistisellä mielellä kokeen suhteen että jännittäminen tuntuu turhalta :D Esimerkiksi viime perjantain tottistreeneissä Kaida reagoi laukauksiin hyppimällä palkkapallolle omia aikojaan ja nyt torstain hakutreeneissä neiti keksi tehdä kunnon valeilmaisun heti alkuun. Toki noiden virheiden jälkeen treenattiin lisää ja saatiin onnistuneita suorituksia, mutta nyt ei voi oikein olla varma mitä koira kokeessa keksii!

Odotukset eivät siis ole kovin korkealla. Ollaan kuitenkin yritetty ottaa kevyttä treeniä ja väliin kunnollisia lepopäiviä, että koira olisi skarppina lauantai-aamuna koepaikalla. Myönnettävä on, että paremmin voitaisiin olla valmistautuneita ekoihin pk-kokeisiimme ikinä, mutta nyt mennään näillä avuilla. Ainakin huomisen jälkeen tiedetään, kannattaako enää tälle syksylle yrittää toista hakukoetta ehtiä käymään vai treenaillaanko suosiolla kevätkaudelle saakka.

Näyttelysaldoa / Show results

Ei ollut turha reissu Rovaniemelle: Kaida oli neljän pitkisnartun joukosta rotunsa paras ja pokkasi siis viimeisen valioitumiseen tarvittavan kotimaansertin! Nyt tarvitaan vielä se käyttötulos, jotta saadaan muotovalion arvo. Yksi murhe kuitenkin nyt vähempänä, kun kotimaan näyttelyistä saavutettu tämän vuoden tavoite! :) Näyttelyn arvostelu löytyy näyttelyt-sivulta.

Kaida did very well today in Rovaniemi groub show! She was best of her breed (out of four longhaired ones) and got her last sertificate. Now we just need to get some sport dog trial results for her and she can become Finnish Champion. This was our goal in show rings this year so we can be now totally pleased with her success! :) Full review can be found from "näyttelyt/shows" page.

Yrittänyttä ei laiteta!

Hakua treenatessa tulokset on olleet vaihtelevia, mutta koska rohkea rokan syö, päätin kaikesta huolimatta ilmoittaa Kaidan hakukokeeseen. Koe vain on jo heti ensi kuun alussa, joten kovin hiottua koekuntoa meidän ei tarvitse edes haaveilla :D Toisaalta, ehkä en jännitä niin paljoa (enkä sen vuoksi mokaile niin hirveästi) kun tiedän, ettei täydellistä suoristusta ole luvassa? Parempi siis ottaa koe koenomaisena treeninä, niin ainakin nähdään missä kaikessa meillä vielä riittää treenattavaa ;)

En ollut myöskään huomioinut, että minulla ei tällä viikolla ole normaalisti autoa käytössä, koska avopuoliso lähtee kaveriensa kanssa mökkireissulle. Mutta onneksi löytyy ihania ystäviä jotka auttavat hädässä! Minun ei tarvitse jättää kaikkia tämän viikon treenejä väliin, koska kullanarvoinen Halla lainaa autoaan käyttööni, kiitos! <3

Ja jotta hakukokeessa ei ole tarpeeksi stressattavaa, niin toki tämän viikon sunnuntaina on Rovaniemen ryhmänäyttely, johon vien Kaidan. Meiltähän puuttuu muotovalion arvosta enää yksi serti ja käyttötulos (/luonnetesti), joten saa nähdä mitä Rovaniemeltä irtoaa!

Lopuksi tunnelmapaloina edellisestä hakutreenistä kuvia. Kuvaajana toimi Lotta Poikela, kiitos siis kuvista hänelle!

Vauhdilla maalimiesten etsintään:

 

Ja hyvällä draivilla myös paluu keskilinjalle maalilta:

Oppia ja erheitä / Learning by mistakes

Koiraharrastus voi välillä olla todella turhauttavaa! Koska tässä ollaan tekemisissä elävien, ajattelevien olentojen kanssa, voi yksi treeni mennä täydellisesti ja seuraava heti täysin puun alle. Viimeisimmät treenit sekä viestissä että haussa ovat kummasti laskeneet intoa mennä kokeeseen vielä tälle vuodelle, vaikka aiemmin niissä tapahtuneen edistyksen myötä olin jo melko varma, että saamme maastokuviot koekuntoon tälle syksylle.

Tämän päivän hakutreeneissä oltiin pitkästä aikaa eri paikassa. Tämä yhdistettynä siihen, että kokeilin ensi kertaa tehdä Kaidalle tyhjän piston, jossa oli hämäämässä piilo (sateenvarjo peitettynä maastoverkolla), oli kuitenkin liian iso haaste. Koira palasi tyhjältä piilolta rulla iloisesti suussa ja yritin aikani hinkata sitä samaa pistoa ilman rullan tuontia. Lopulta minun piti ottaa rulla irti pannasta, jotta sain sen käymään hyväksytysti tyhjällä piilolla. Tämän leipomisen seurauksena koira kuitenkin kadotti motivaationsa etsiä yhtään enempää maalimiehiä. Jouduin pitkästä aikaa saattelemaan sitä lähemmäs maaleja (emme käytä näkö- tai ääniapuja koskaan, vaan pyrimme treenaamaan eleettömällä hakumetodilla). Välillä Kaida yritti vain ottaa rullan suuhun ja palata luokseni kesken haun. Aiemmin samana päivänä olinkin ehtinyt kehua sitä, miten koira ei ole koskaan edes yrittänyt tehdä valeilmaisua...nyt se ei sitten paljoa muuta osannutkaan maastossa tehdä kuin niitä! Treenatessa olisi niin helppoa, jos olisi koko ajan joku osaava kertomassa, mitä ohjaajan kannattaisi missäkin tilanteessa tehdä (ja etenkin sen, mitä EI pidä tehdä), sillä koirahan tekee vain ne virheet, jotka sille ohjaajana aiheutan. Vai pitäisiköhän meidän suosiolla vaihtaa haukkuilmaisuun?

In English: We have had nice progress in search training with Kaida...untill today. I ques I did too difficult training with her as I put her to check an empty hiding spot (umbrella covered with camo blanket). Kaida checked the spot and brought me a search roll in her mouth as she should bring if she has found a decoy. This kind of "false expression" is hard to teach away. Remaining training didn´t go any better as Kaida had lost her motivation as I didn´t want her to bring the roll in wrong places. So there will be long road before we are ready for official searching trials. There will be two different competition next month in Northern Finland we could take part...but right now I´ m really not sure if we can fix all our problems in a month! There is lots to do and I am not even sure if I should change Kaidas expression style from roll bringing into barking? Training with dog can be quite frustrating from time to time!

DIY-kreppinauhat

Tällä kertaa raitapaidan askartelukerhossa innostuttiin tuunaamaan kunnon kreppinauhat, eli merkkausnauhat joilla voidaan merkitä niin hakualueen rajat kuin viestiradan reittikin tarvittaessa. Olen aiemmin käyttänyt tähän tarkoitukseen muovipussista leikattuja suikaleita, mutta ne tuppaavat rullautumaan eivätkä ne tällöin ole kovin helposti erottuvat maastossa. Onneksi pk-leirillä tuli tehtyä teollisuusvakoilua, ja kopioinkin nyt röyhkeästi viestiporukan käyttämää kreppimallia! Kiitokset siis idean alkuperäiselle isälle!

Kerrankin tarvikkeet löytyivät kotoa valmiina. Minulle oli jäänyt jämäpaloja huomio-oranssia kangasta ja siitähän se ajatus sitten lähti! Kankaan lisäksi kaivoin kaapista pyykkipoikia, sakset, vasaran, nippusiteitä, jesaria ja nappikaupasta aiemmin hankitun purjerengasrei´ittimen (tiesinhän minä että sille tulee vielä joskus käyttöä!). Pyykkipoikien sijaan mietin myös verhonipsuttimien hyödyntämistä ripustusmekanismina, mutta ne olivat turhan pieniä tähän tarkoitukseen.

Yksinkertaisuudessaan krepit valmistuivat näin: tein ensin kangassuikaleen toiseen päähän reiän johon paukutin vasaralla metallisen purjerenkaan suojaamaan reunoja purkautumiselta. Sitten vahvistin kankaan päät jesarilla (reunojen ajelu saumurilla olisi ehkä  varmempi keino, mutta tähän hätään ei ollut ompelukonetta saatavilla). Lopuksi yhdistin pari nippusidettä ja pujotin ne läpi sekä kankaan reiästä, että pyykkipojasta. Valmista tuli! Jos olisi ollut enemmän aikaa, olisin voinut reunustaa nauhat kauttaaltaan teipillä, jolloin ei tarvisi pelätä reunojen rispaantumista. Toisaalta nyt voin myöhemmin tilaisuuden tullen vielä varmistaa reunat saumurilla ompelemalla. Mutta uskoisin että nämäkin viritykset pitävät krepit käyttökelpoisina hyvän tovin! Tein saman illan hakutreeneihin nyt aluksi 6 kpl näitä, mutta ainakin pari vielä voisi tehdä lisää jotta niillä saisi merkattua hyvin alokasluokan hakuradan.

Pyykkipojalla krepin voi joko ripustaa roikkumaan oksasta tai sitten koko krepin voi kietaista ohuemman puun rungon ympäri ja kiristää pyykkipojalla paikoilleen. Oranssien kreppien pitäisi erottua maastosta selkeästi, toisin kuin huomiokeltaisten. Tästä puhuttiin pk-leirilläkin ja käytännössäkin havaitsimme, että keltaiset krepit sulautuivat kirkkaassa auringon paisteessa yllättävän helposti maastoon. Myöskään punainen väri ei välttämättä ole toimiva loppukesästä, kun ruskavärit valtaavat metsät. Toivotaan siis että tämä oranssi takaisi näkyvyyden :) Nyt ei ainakaan pitäisi jäädä treenaus kiinni huonoista krepeistä. Ilmeisesti siltä ei voi välttyä, että mitä pidempää koiraharrastusta jatkaa, sitä enemmän on väliä välineillä... ;)

Surkeiden sattumusten sarja jatkuu

Mitä enemmän sitä uskaltautuu koiraharrastukseen liittyen haaveilemaan, sitä enemmän tuntuu tulevan takapakkia. Tänä vuonna ensin ammuttiin alas selkäkuvausten myötä jalostushaaveet Kaidaan liittyen, sitten juoksut pilasivat koeuran starttaamisen tässä kuussa ja nyt sitten näyttelyrintamallakin epäonnistuttiin. Olen koko kesän herkutellut ajatuksella, että pääsemme metsästämään viimeistä muotovalion arvoon tarvittavaa sertiä Kaidalle isossa kotinäyttelyssä, elokuun Oulu Kv:ssa, jota pk-seuramme on mukana järjestämässä. Mutta eihän se niin helposti mene. Liian myöhään huomasin kysyä Markolta, että onhan Kaida ilmoitettu näyttelyyn. No eihän sitä oltu, toisin kuin luulin, ja viimeinenkin ilmoittautumispäivä oli mennyt umpeen aiemmin samalla viikolla. Kumpikaan ei ollut muistanut tarkistaa eräpäivää ajoissa. Kyllä voi pientä ihmistä syödä tämmöinen. Ehkä pitäisikin unohtaa kaikki tavoitteet koiraharrastuksesta ja tyytyä omistamaan sohvankoriste sessejä, niin ei tulisi jatkuvasti näitä pettymyksiä. >:(

Tunnelmia pk-leiriltä

Läksimme Kaidan kanssa mukaan Pohjoisen Belgien PK-leirille Muhokselle viime viikonlopuksi. Leiri oli sateinen mutta hyvin opettavainen. Perjantaina treenasimme esineruutua ja lauantaina ja sunnuntaina oli vuorossa maastolajit (meillä viesti) sekä tottistelua ja lisää esineruutua. Sain onneksi Markon paikalle apuohjaajaksi Muhoksen kangasmetsämaastoihin, sillä viestitreeneissä joka koiralla pitää olla kaksi ohjaajaa mukana.

 Ensimmäisenä treeninä tehtiin metsätietä pitkin lyhyempää motivaatiotreeniä, jossa ekoja kertoja treenaavatkin osallistujat oppivat viestin alkeet. Minä olen aiemmissa treeneissä yleensä ollut A-pisteellä ohjaajana, mutta tällä kertaa vaihdoimme Markon kanssa paikkoja ja minä siis lähdin siirtyväksi ohjaajaksi B-D pistelle. En tiedä oliko tällä vaikutusta vai onko Kaida vain sisäistänyt viime treenin jälkeen paremmin viestin idean, sillä nyt se kulki väliämme paljon vähemmillä avuilla (lähetyksessä toinen ohjaaja kutsuu koiraa maalipisteellä). Seuraavissa treeneissä hommaa vaikeutettiin: rata käveltiin umpimaastoon ja välimatkojakin pidennettiin. Kaida edistyi selvästi jo viikonlopun aikana harjoituksissa: se tarvitsi nyt paljon vähemmän ääniapuja lähetyksiin ja suunnistaminen siirtymäpisteiden välilläkin luonnistui jo paremmin. Tihkusateinen kelikään lauantaina ei lannistanut koiran intoa juosta. Sunnuntain viimeinen treeni oli jo varsin haasteellinen: kahden siirtymän jälkeen etappien A ja C väli oli jo lähemmäs 600m kumpuilevassa maastossa, jossa ei ollut näköyhteyttä edelliselle etapille. Vaikka itseäni hieman epäilyttikin pitkä välimatka, Marko kuitenkin lähetti Kaidan A:lta kohti C:tä, missä odottelin. Ja pianhan se raitapaita kirmasi metsän poikki C-pisteelle, jee! Takaisin päin lähetyksessä radan keskivaiheilla oli häiriönä koiraton henkilö. Hyödynsimme häntä niin, että hän kutsui Kaidaaa lähettäessäni koiran ja Kaidan päästyä hänen kohdilleen Marko alkoi kutsua koiraa A-pisteeltä ja koira kirmasi iloisesti radan läpi. Saimme siis ekaa kertaa tehtyä Kaidalle näin pitkän etapin ilman, että koiraa tarvitsee ohjaajan saatella lähemmäs. Treenien myötä myös ääniapuja voidaan alkaa jättää pois, kun koira alkaa oppia että treenin ideana on juosta rata alusta loppuun ohjaajalta toiselle :)
Kaidan viikonlopun toisista viestitreenistä on pieni videopätkä youtubessa.

Esineruudussa Kaidalla nähtiin hyvin eritasoisia suorituksia. Perjantaina, kun sillä riitti vielä virtaa, ei ruudun selvityksessä ollut isommin ongelmia: Kaida nosti hienosti kaikki 3 esinettä: 2 nahkalompakkoa ja pienen huopamattopalan. Sunnuntai-aamupäivän esineruutu puolestaan oli aivan päinvastainen (liekö koira ollut jo väsynyt viikonlopun jäljiltä, ken tietää?): koiraa kiinnosti vähän liikaa ruudun sivuun toisten koirien jättämät merkkailut, yhden löytämänsä esineen se tiputti ja unohti (kyseessä oli lapsen crocs-kenkä, ehkä koira muisti kotoa ettei sellaisia kenkiä saa ottaa hampaisiinsa ja siksi jätti esineen tuomatta?) ja toisessa ruudussa se puolestaan ei enää osannut pysyä tallatulla alueella eikä irronnut tarpeeksi etäälle ruudun takarajalle. Vaati melkoisesti hermoja ja odottelua, että saimme Kaidan löytämään edes kaksi esinettä viimeisestä ruudusta. Mutta sitkeästi kun odottelimme, että koira lopettaa haahuilun ja keskittyy etsintään (eikä vain odottele että ohjaaja tulee auttamaan esineen paikallistamisessa), Kaida lopulta otti vainun ruudun perältä ja haki sieltä pienen kangasesineen. Opimme siis ainakin sen, että jatkossa pitää treenata myös kovemmilla esineillä (kuten kengillä) ja että koiralle ei pidä antaa periksi jos se itse meinaa jäädä hurvittelemaan omiaan. Eikä myöskään pidä liian herkästi sortua avittamaan koiraa, jos se ei heti esineitä löydä, muutoin koira voi oppia tietoisesti avuttomaksi.

Tottistreeneissä ryhmämme kutistui kolmeen koiraan, joiden kanssa saimme opetusta mm. noutoihin, estehyppyyn ja eteenlähetykseen. Kaidan kanssa viilailtiin hieman myös seuraamista: väljyyden sijaan sillä oli nyt pikemminkin ongelmana eteenpoikittaminen. Siihen kuitenkin auttoi palkan otto vasempaan käteen. Ei siis parane vielä liian paljon tehdä seuraamista lelu piilossa taskussa. Myös noutojen nopeuden lisäämiseen saimme hyviä vinkkejä. Eteenlähetyksessä meillä taitaa olla ainaisongelmana Kaidan edistäminen, se siis vaatii vielä paljon tekemistä ennen kuin liike on koevalmis. Lisäksi pitäisi hommata isompi eteenmenopalkka: nykyisin käyttämämme narupallo ei erotu tarpeeksi kauas, joten Kaidan eteenmenosta tulee herkästi vino kun koira juoksee etsimään palloa väärästä kohden. Seuraaviin treeneihin otetaan sitten vaikka iso jalkapallo mukaan?

Monenlaista oppia mahtui siis kolmeen päivään. Telttayöpymisineen ja märkine keleineen viikonloppu oli toki myös rasittava, mutta ne tietyt onnistumiset treeneissä korvasivat kaikki vaivat ;)