Kelit ovat vaihdelleet kuivista syyskeleistä räntälumisiin talvikeleihin, joten ulkotreenaus on vähentynyt huomattavasti ja hakutreenejäkin on saatu kasaan vain harvakseltaan. Tänään alkoi sentään palveluskoirayhdistyksemme hallivuoro loppuvuodelle, joten pääsemme sentään tottistelemaan tai tokoilemaan siedettävissä olosuhteissa. Ja jotain näyttelytreenauksiakin voisi ehkä yrittää ehtiä tehdä, ilmoitin Minan nimittäin tammikuulle Kajaanin näyttelyyn toiveikkaasti.
Koska muu aktivointi on tuntunut olevan harvassa, niin otin tänäänkin Minan kanssa hallivuorolla menonkin treenin kannalta: ajelimme kotoa bussilla keskustaan, kävelimme hallille ja takaisin tullessa ehdimme vielä tehdä kunnon ydinkeskusta-päivälenkin paluubussia odotellessa. Toisin kuin Kaidan, jonka kanssa on tullut reissattua bussilla, junalla ja ratikallakin Helsingin reissuilla, Minan kanssa ollaan liikuttu aina lähinnä omalla autolla. Nyt onkin siis korkea aika alkaa opetella Minallakin joukkoliikenteen käyttöä!
Siihen nähden, että tänään taisi olla Minan elämän kolmas bussiajelu (kesto noin 15 minuuttia), Mina osasi tänään olla yllättävän siivo reissukoira! Bussissa sillä toki kiinnosti kaikki äänet ja keskiovien aukaisu sai sen aina hyppäämään toiveikkaana ylös. Mutta olin yllättynyt siitä, miten nopeasti Mina lähti tarjoamaan maahan menoa ja pötkötteli edes osan matkasta ihan vapaaehtoisesti. Ehkä pitäisi tehdä joskus bussimatka pidemmän reitin kautta, niin näkisi ehtisikö se kyllästyä vahtaamaan bussin ovia.
Myös kaupungilla vilkkaan liikenteen seassa Mina osasi kulkea ihmeen rauhassa. Tänään tosin oli tuulinen, kuiva keli, joten välillä Minan huomion veivät maassa tuulen mukana pyörivät puiden lehdet. Paluumatkalla saatiin myös hieman sosisalisointia, kun pariin otteeseen ohikulkijat halusivat tervehtiä koiraa. Olisin odottanut Minan vähän riehaantuvan, mutta nyt se kävikin hyvin kohteliaasti haistelemassa ihmisten kädet ja otti vastaan nopean rapsutuksen ja palasi sitten taas lähelleni ja jatkoi lentävien lehtien kyttäilyä. Ja vaikka meillä tuli kaikkiaan noin 4,5 km kävelyä isojen teiden vierellä, niin ihan vain kerran Mina kiinnostui ohiajaneesta autosta niin, että pyrähti sen suuntaan remmin mitan verran. Muutoin se ei autoista tai ohikulkevista pyöristä tai kävelijöistä välittänyt juuri mitään. Kuonopantakin oli mukana lähinnä siltä varalta, että muita koiria olisi ollut enemmän liikkeellä ja Mina olisi tarvinnut enemmän jarruttelua kävellessämme.
Itse treenauskin hallilla meni ok. Toki, kun edellisestä kerrasta oli jo pidemmälti aikaa, seuraamisessa oli pientä keulimista jne yli-innokkuutta mukana. Mutta hyvin oli kuitenkin vielä muistissa tokon kaukokäskyt ja jäävätkin. Minan vilkkaus ja saalisvietti voi joltain osin olla rasittavaa, mutta treenauksessa se on siunaus: pitkän treenitauon jälkeenkin koiran saa hetkessä syttymään vähän narupalloa heilauttamalla ja saadakseen lelun taskusta tai kainalostani se seuraa, istuu, menee maahan ja heittäisi varmaan pyydettäessä kärrynpyöränkin kylmiltään!
Pk-yhdistyksemme järjestää tämän kuun lopulla tokokokeen ja tarkoitus olisi siellä korkata Minan tokoura. Voi olla että pelkkä kerta viikkoon käynti hallilla ei ole tarpeeksi, etenkin kun tokossa pitäisi osata olla välittämättä liikkeenohjaajastakin. Toivon mukaan löydän jostain Oulusta vielä irtotunteja muilta halleilta jotta ehditään Minan kanssa hakea tuntumaa myös vieraampiin sisätreenikenttiin ennen koetta!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti