Oli melkoinen riskibisnes lähteä yrittämään parin viikon varoitusajalla bh-koetta, kun alunperin olin suunnitellut tuplasti pidempää valmistautumisaikaa. Minan hammashaveri pitää kuitenkin mennä hoidattamaan loppuun toukokuun viimeisellä viikolla, eli ensi tiistaina, joten doping-varoajan vuoksi kesäkuulta piti unohtaa kaikki koehommat. Oli siis mentävä heti seuraavaan tarjolla olevaan kokeeseen, tai sitten jätettävä se heinäkuun loppuun. Onneksi me oltiin talven aikana ehditty hallilla treenailla seuraamista ja kontaktia paljonkin, mutta sitten ulkokentän häiriöt, paikkamakuu ja ihmisryhmä jäivät väkisinkin vain muutamaan treenikertaan toukokuun bh-kursseilla.
Minan BH-kokeen A-osuuden videointi Youtubessa täältä (paikkista ei videoitu).
Parissa viimeisessä treenissä Minan vilkkaus ja häiriöherkkyyn näkyivät mm. siinä, että se nousi herkästi paikkamakuusta seisomaan tai alkoi haistella ympäristöä. Viimeisissä treeneissä oman yhdistyksen kentällä saatiin onneksi tehtyä hyvä korjaustreeni, kun ekalla kierroksella Mina nousi ylös, käännyin ja käskin tiukasti sen takaisin makuulle. Toisella kierroksella tehtiin lyhempi paikkis, kun Mina pysyi maassa. Seuruussa ja ihmisryhmässäkään ei vaikuttanut olevan isompaa ongelmaa, mutta en ehtinyt tehdä kertaakaan koko pitkää bh-seuraamiskaaviota ilman välipalkkoja ennen kokeeseen menoa.
Jännitän aina kokeisiin menoa, mutta etenkin nyt, kun oli kyseessä Minan ihka ensimmäinen koe ja treenimäärä oli tosiaan jäänyt puoleen siitä mitä olisin toivonut, niin jännitysahdistus vaivasi minua koko viikon. Etenkin koetta edeltävä perjantai ja koepäivän aamu olivat aivan kauheita, tuntui että kädet ja jalat tärisivät kilpaa tykyttävän sydämen ja hyperventiloivien keuhkojen kanssa. Meidän kanssa samaan BH-kokeeseen oli tulossa 6 muuta koiraa. Toivoin suoritusvuoroa ensimmäiseen pariin, jotta mahdollisimman pian saisin tietää, kosahtaako meidän suoritus heti epäonnistuneeseen paikkiksiin ja pääsisin sitten eroon ahdistuksesta. Koska koekentälle oli matkaa vain vajaa 500 m kotoa, ei sentään tarvinnut ajella pitkästi, ja kun koe alkoi vasta klo 11, ei tarvinnut edes herätä aikaisin. Oli myös mukava ehtiä ennen suorituksia rupatella kisakumppanien kanssa ja jakaa vähän sitä jännitystä ja päivitellä huonoa säätä. Tuomari Eeva Äijälä ja kokeen henkilökunta olivat onneksi todella positiivisella ja kannustavalla mielellä liikkeellä. Tuomari kävi perusteellisesti läpi kokeen kulun ennen suorituksia, ja muistutti että kysyä saa aina jos jotain unohtuu eli ei tarvi pelätä virheitäkään.
Minan suoritusvuoro oli lopulta päivän kolmannessa parissa. Numeromme oli 6, joten ekana Minan piti suorittaa paikkis. Olin vähintäänkin paniikissa, kun lähdin viemään Minaa paikkamakuupaikalle. Keli oli viileä ja vettä satui ripotellen, joten olin ihan varma että koira ei pysy makuulla märällä kentällä. Tuntui taas maailman pisimmiltä minuuteilta seistä pojottaa selin koiraan ja odotella parimme tekevän seuruukaavion. Olin päättänyt olla kurkkimatta salaa olkani yli (josta tuomarikin oli ennen koetta sanonut, että kurkkia ei tarvi, hän kyllä kertoo jos tarvii paikkiskoiran kanssa jotain tehdä), mutta yritin katsojien ilmeistä yrittää lukea, mitä selkäni takana tapahtuu. Ihmetys oli suuri, kun lopulta ikuisuudelta tuntuvan ajan jälkeen sain luvan kääntyä ja Mina makasi yhä samoilla sijoillaan ja katseli minua tarkkaavaisena. Kylläpä oli helpompi hengittää kun kävelin hakemaan koirani paikkiksesta, JES! Mina selvitti sen eniten pelkäämäni osuuden erinomaisella arvosanalla.
Hyvin menneen paikkiksen jälkeen olin ehkä vähän liiankin rennolla otteella lähdössä kävelykaavioon. Kysäisin ennen liikkeelle lähtöä varalta tuomarilta, missä kädessä hihnan pitäisi olla, ja oli kuulemma ok pitää hihnaa oikeassa kädessä, kunhan se kulkisi vasemmankin käden kautta. Vaikka en koskaan treenatessa niin pidä hihnaa, niin lähdin sitten liikkeelle pitäen remmistä molemmin käsin. Lyhyt remmi kuitenkin esti liikuttamasta käsiä normaalisti, joten kävelyni meni jotenkin jäykäksi, eikä Minakaan remmissä seurannut nätin tiiviisti kuten aina treeneissä. Taisin vähän yrittää vaihdella remmin otetta kesken kävelyn, koska kaksin käsin siitä pito tuntui luonnottomalta (yllätysyllätys). Hihnan pitäisi olla seuruun ajan löysällä, mutta huomasin siihen tulevan nykäyksiä pitkällä suoralla, ja näin jälkikäteen mietittynä en voi kuin ihmetellä, miksi en vain pitänyt sitä remmiä vasemmassa kädessä? Ehkä hihnasekoilin vuoksi sekosin täysin laskuissa ja kävelin ekalla suoralla kuulemma reilut 60 askelta, kun oikea pituus olisi noin 50.
Täyskäännöksen jälkeen tempon vaihtelut vähän herättivät Minaa ja sain siihen paremman kontaktin kaavion loppuosuuteen. Tosin ihmisryhmään mentäessä kontakti lässähti taas täysin. Jotenkin ajauduin menemään ihmisryhmään vähän eri suunnasta, kuin mitä yleensä treenatessa teen. Hämäännyin itsekin ja kiersin ihmisryhmän tolpat epäloogisesti sivuttaisaskeliakin ottaen ja Mina varmaan ajatteli jo suorituksemme loppuneen ja ohimennen nuuhkutteli ihmisiä kohti ja pyrki välissä lähtemään jo takaisin autollemme päin. Ei siis tullut yhtään tyylipuhdasta suoritusta ihmisryhmän osalta, vaikka se niissä vähissä treeneissä, mitä ehdimme tehdä, oli mennyt hyvin. Mutta tietääpä nyt mitä treenata lisää!
Ihmisryhmän jälkeen siirryttiin taas aloituspaikalle, missä Minan huomio taas harhaili (näin pitkää palkattomuutta ei oltu tosiaan juurikaan treeneissä kokeiltu), mutta onneksi remmin irrotuksen jälkeen Minan seuruu parani huomattavasti. Toistimme pitkän suoran ilman remmiä oikein kivan tuntoisesti. Tässä vaiheessa parikoirakkomme oli paikkis-paikalla yhdessä, sillä irtiseuraamisemme aikana parin koira, nuori saksanpaimennarttu, oli lähtenyt haistelemaan kentän sivua joten ohjaaja seisoi koiran kanssa yhdessä kentän etupäässä. Nykysäännöillä irtiseuraamisessa ei tarvitse tehdä koko J-muotoista kävelyä, vaan vain pitkä suora edes takaisin. No sehän passasi, paitsi että aloituspisteeseen palatessamme Mina juuri ennen perusasennon ottoa astui ilmeisesti jonkun vähän terävän kivensärmän päälle ja nyt puolestaan sillä meni pasmat sekaisin hetkellisesti. Onneksi liike suoritus oli juuri lopussa, sillä Mina pyöri hetken hyrränä, kyttäsi maata eikä halunnut istua vasemmalle puolelleni (hyvin samanoloisesti kuin vuosi sitten käärmeenpureman yhteydessä), ennen kuin siirryin selvästi sivuun kohdasta jossa Minan tassuun jotain tökkäsi. Onneksi koira kokosi itsensä kuitenkin nopeasti, ja otti perusasennon ja kontaktin ja pääsimme tekemään vielä jääväät. Niiden treenauksen olin viime viikoilta jättänyt pois tarkoituksella, koska olin huomannut Minan helposti alkavan ennakoivan liikkeestä-istumaan tai maahan menoa pitkällä suoralla. Nyt kokeessa tein liikkeet pysähdyksen kautta varmuuden varalta. Istumis-liikkeen jälkeen minun piti toistaa seuraa-käsky, kun Mina jäi paikoilleen. Luoksetulokin sujui nätisti, mutta viimeisen perusasennon Mina otti hassusti yhden sulavan peffan siirron sijaan jotenkin portaittaisesti vähän kerrallaan sivulleni istuallaan siirtyen. Mutta pikkuvikoja, olin tuossa vaiheessa onneni kukkuloillaan siitä, että koe meni meiltä noinkin hyvin ja odotettavissa oli, että pääsisimme A-osion läpi tuolla suorituksella! Ja vaikka tuomarin palautteesta saatiinkin hyvä korjauslista tottikseen, niin hyvinhän pisteet riittivät läpimenoon, jippii!
Kaupunkiosuudessa en odottanut Minalla olevan juuri ongelmia. Pari kertaa pääsiin ennen koetta treenaaaman B-osuutta bh-kursseilla, ja Mina ei ole niissä häiriintynyt muista koirista tai kulkijoista. Nytkin koesuorituksen aikana isoin häiriö oli oma auto, joka oli koealueen keskellä parkissa: jätin auton takakonttiin ovet levälleen ja palkkaruuan odottamaan konttiin, joten Minahan sitten lähinnä kaupunkiosuuden kiskoi remmissä kohti autoa, kun kiersimme parkkista ympäri. Toisaalta hyvä, että sillä oli vain ruoka mielessä, niin se ei noteerannut b-osuuden häiriökoiria mitenkään kävelyn aikana, eikä yksin remmissä odotellessaan. Mina on ollut nyt viime viikot todella ahne ruuan perään, liekö sillä joku juoksujen jälkeinen massankeräys-hormoonihuuruvaihe menossa. Mutta kannatti seisoskella viileä ja sateinen päivä ulkona, päivän päätteeksi saatiin Minan kisakirjaan ensimmäinen suoritusmerkintä, minä pääsin eroon ahdistuksesta ja nyt voidaan sitten tosiaan alkaa miettiä treenausta niin, että myöhemmin tämän sulanmaankauden aikana päästäisiin korkkaamaan ainakin hakukokeet Minan kanssa!
Aina kokeiden alla kyseenalaistan vahvasti koiraharrastuksen mielekkyyden, kun olen koejännityksestä kipeä viikon ennen kokoita, mutta kyllähän se kokeen jälkeen tuleva helpotus ja tyytyväisyys nopeasti auttavat unohtamaan sen negatiivisen etukäteis-fiiliksen...aina siihen asti, että seuraava koe on nurkan takana :D Mutta nyt iloitaan läpimenneestä BH:stä ja treenit jatkuu!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti