Mina palaili kyläilyreissultansa Joensuusta kotiin lokakuun alussa. Se oli kuulemma ollut varsin helppo ja huomaamaton hoidokki kasvattajan oman koiralauman seassa. Mina oli tullut lunkisti toimeen muiden koirien kanssa, vaikka ei syvemmin kaveeraamaan alkanutkaan edes emonsa kanssa. Joensuussa Mina kävi ennen paluuta luustokuvissa, kun 2 vuotta tuli mittariin pikkuneidilläkin. Synttärit jäi kyllä nyt kokonaan juhlistamatta kun Mina ei ollut kotona, hupsista! Pitää sitten ensi vuonna juhlia kolmivuotissynttäreitä tämänkin vuoden edestä (ja toivoa että Mina edes siihen mennessä olisi vihdoin edes vähän aikuistunut ja kypsynyt!).
Jännitin aika paljon noita Minan luustokuvia etukäteen. Kun kahden edellisen koiran kohdalla luustokuvista on paljastunut ikäviä yllätyksiä, ei pessimistinä uskaltanut odottaa liikoja. Onneksi kuitenkin tällä kertaa tulokset olivat niin hyvät kuin toivottiinkin! Lonkat ja kyynärät olivat priimaa ja selkäkin puhdas, vain ristiluusta kuvien lausuja löysi pienen kosmeettisen virheen. Kuten emälläänkin, Minalla ristiluu muodostuu kolmen sijasta neljästä nikamasta kun ensimmäinen häntänimaka on siinä kiinni. Tuosta luustomuutoksesta ei kuitenkaan koiralle ole mitään vaivaa, eikä se rajoita jalostussuunnitelmiakaan, joten luustoterveyden osalta voi Minan kohdalla huokaista helpotuksesta. Toki vielä pitää tutkia ainakin silmät ja kilpirauhasarvot, ja lisäksi olisi suotavaa että tuo kakara tosiaan myös vähän kypsyisi tuosta pentumaisuudestaan. Se vaikuttaa olevan vallaton ikinuori, jolla ei ole mikään kiirus niin fyysisen kuin psyykkisenkään aikuistumisen kanssa!
Muutoin syksyn etenemistä on vietelty kotona relaten. Vähän tuossa toki Minan kanssa bh-treeniä on yritetty tehdä. Kävimme mm. tekemässä kokeenomaisen treenin pk-yhdistyksemme BH&tottis-esittelypäivässä, jossa olin paitsi järjestäjänä, myös demokoirakkona näyttämässä Minan kanssa käyttäytymiskokeen kulkua. Hieman optimistinen haave olisi saada Minalle tehtyä BH alta pois jo tämän vuoden puolella, mutta saa nyt nähdä ehditäänkö omallakaan yhdistyksellä järjestää enää kokeita, kun talvi näytti yllättävän koiraharrastajan taas tänä vuonna. Ensi vuonna kesäkaudella saisi sitten keskittyä täysin vain maastotreeneihin, kun talven aikana hioisi vielä tottiksen loput liikkeet kuntoon.
Me ehdittiin tässä viime viikkoina aloitella Minan kanssa myös jälkitreenaus. Minua kiinnosti alkaa kokeilla Palveluskoira-lehdestä lukemaani jälkitreenityyliä, jossa ei tarvi kylvää makkarajälkiä pitkin maita ja mantuja, vaan jälki treenataan keppien ilmaisun kautta. Siinä on jotain samaa kuin eleettömässä hakutavassa, jonka olen kokenut hakupuolella itselleni sopivaksi tyyliksi treenata koiria. Keppijäljelläkään koiraa ei makkaranpaloilla houkutella jäljestämään, vaan koira saa itse hoksata, että jäljeltä kun etsii kepin, siitä saa palkan. Aika kivinen toki tie voi olla yrittää ominpäin oppia uutta lajia, joten täytynee jossain vaiheessa hakeutua jonkun kokeneemman jälkiharrastajan seuraan, jotta en mene kuitenkaan ihan päin mäntyä opettamaan Minalle tätä jäljestystä!
Kaidakin sai lepuutella selkäänsä rauhassa syyskuun kun Mina oli pois. Sillä ehkä oli kesän treenauksen seurauksena kehittynyt tulehdusta selkään, sillä selkäkuvien jälkeen otetun lääkekuurin loputtua kaikki selän oireilu on kadonnut ja Kaida on taas ollut paljon liikunnallisempi. Varsinkin nyt, kun Mina on taas kotona, raitapaidat vetävät harva se aamu riehulit olohuoneessa pysty- ja vaakapainina, sekä pihalla ja metsälenkeillä neidit rallaavat peräkanaa. Mina on siis hyvä personal trainer pitämään Kaidan selän notkeana ja lihaskunnon timminä! Mina puolestaan oli Joensuun hoitojaksolla laihtunut pari kiloa, kun oli nirsoillut syönnin kanssa eikä varmaan ollut niin kovalla liikutuksellakaan kuin kotona ja treenikaudella, joten painonpudotus näkyi ennen kaikkea lihasten katoamisena. Mutta eiköhän ne lihakset sieltä taas pian saada treenattua näkösälle, ainakana noita koiria ei tarvitse erikseen kannustaa liikkumaan!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti