Minan ja kyyn kohtaamisesta näytetään selvinneen säikähdyksellä (ja lovella lompakossa). Kävimme puremaa seuranneena päivänä (noin 24 h puremasta siis) vielä ottamassa kontrolliverikokeet eläinlääkärillä. Kaikki arvot näyttivät edelleen hyviltä, olivat muutama rajalla kiikkunut arvokin parantunut edellisestä päivästä. Mina sai kuitenkin varuiksi nestettä suonensisäisesti, se kun on lähinnä nukkunut kotona, joten veden juonti on ollut vähäistä muutoin. Muutenkin juniorin vointi ja käytös normalisoitui nopeasti, jalassa oleva turvotus katosi muutaman päivän aikana asteittain varpaista lähtien. Nyt muistona tapauskesta on enää kalju tassu ja muut sheivatut läntit koirassa. Itselle toki jäi astetta vainoharhaisempi mielikuvitus lenkkeilyyn, nyt ihan kaikkia mahdollisia pientareita pitää potentiaalisina kyykeskittyminä...mutta kun koiria ei voi pumpulissa pitää eikä pelkästään keskellä asfalttitietä lenkittää, niin ei auta kuin yrittää päästä tästäkin pelosta yli (mitä nyt pitää sormet ristissä ettei samaa satu meidän kohdalle toiste).
Kyytapaturma vei toisaalta oman hermoilun tulevista hakukokeista. Selvisimme kuitenkin Kaidan kanssa la-aamuna koepaikalle. Kaikeksi onneksi pahin helle väistyi juuri lauantaina, ja koe saatiin läpi mukavasti pienessä tuulessa lämpötilan pysytellessä max 20 Celsiuksen tietämillä. Väsyneenä mutta ehkä aavistuksen vähemmän stressaantuneena valmistauduin kokeen aloittavaan tottisosuuteen. Liekö sitten keskittymiseni herpaantuminen sai Kaidan taas olemaan ylivirittyneellä päällä. Saimme tehdä ensin paikkiksen, mikä sujui nyt ongelmitta. Tottiskaaviota vuorollamme suorittaessa Kaida toisti vanhan temppunsa: se piippasi jo lähdössä, mutta ampumisten myötä se aloitti taas haukkumisen ja räkytti minulle temponvaihteluihin asti. Seuraamisessa oli muutenkin taas tuttua väljyyttä. Noudoissa sen sijaan yllätti, kun estehypyssä Kaidalla hipaisi tassut ylärimaan mennessä ja vielä selvemmin paluuhypyssä, vaikka tällä kertaa muistin jättää reilusti vauhdinottotilaa koiralle ennen estettä. Myös A-este meni vähän takellellen: Kaida takaisin päin tullessa joutui tosissaan punnertamaan itsensä esteen harjalle. Kävimme ennen koetta osteopaatilla, joten selän ei pitäisi olla jumissa, mutta jotenkin sen reidet tuntuivat nyt olevan heikossa kunnossa. Lisää hyppy/kiipeilytreeniä siis ohjelmistoon tälle kesälle! Jäävät ja eteenlähetys menivät ok. Saimme tottiksesta 83 pistettä sentään raavittua kasaan, mutta mieli oli kyllä täynnä ankeilua koko matkan maastoon. Ehdin moneen kertaan päässäni ajatella, että "miksi tätä pitää harrastaa kun en tästä kokeissa olosta nauti sitten yhtään, eikö voisi harrastaa vaikka jotain oikeasti kivaa?".
Maastossa piti keskittyä pitämään koira viileänä. Autot saatiin kuitenkin hyvin varjostettua ja tuuli viilensi ilmaa, ja piti sopivasti hyttysetkin pois kimpustamme! Olimme onneksi toisena suoritusvuorossa, joten odottelua ei ihan tuntikausia tullut. Hakurata oli tällä kertaa tehty niin, että keskilinjana oli tie, ja oikealle nousi rinteeseen avointa kangasmetsää, kun taas radan vasenpuoli oli alaspäin laskeutuvaa sakeampaa sekametsää. Etukulmiin Kaida ei uponnut loppuun asti, vaan kaarsi hyvin nopeasti etenemään alueella. Sillä tuntui lämpimällä kelillä olevan aika laiska juoksutahti, joten annoin sen tehdä aika itsenäisesti töitä. Tyhjien etukulmien jälkeen eka umpipiilo olikin vasemmalla puoliskolla alo-avo alueen rajalla. Ekan löydön jälkeen koiralla oli suht hyvä into jatkaa hakua, mutta oikealle puolelle ylämäkeen se ei uponnut hirveän hyvin. Teimme muutaman tyhjän piston ja näin jo kauempana edessäpäin tiellä häämöttävän 300 m kyltin. Olin jo melkein varma että oikealta olevan maalimiehen ohi on jo menty. Kaida ilmaisi seuraavaksi vasemmasta takakulmasta toisen umpipiilon. Saatoin päätellä, että vasen alue on tyhjä, joten vielä pitäisi jotenkin saada haravoitua oikealta puolen rinne läpi. Palasimme avo-voi alueiden rajalle ja mietin miten koiran saisi motivoitua vielä, jos edessä oleva alue on tyhjää. Kaida oli jo selvästi väsyneempi, ja minun piti toistaa keskilinjalla hakukäsky että koira lähti jolkottamaan ylämäkeen. Nyt se kuitenkin kaikeksi onneksi juoksi suoraan 50 m syvyyteen, kääntyi kaatuneen puunrungon taa - ja aloitti ilmaisuhaukun. Ohjaajalla kaikki stressi katosi samantien, olin niin tyytyväinen että koira tsemppasi vielä viimeisen piston ja saisi nyt palkan kovasta työstä! Kävimme nostamassa viimeisenkin maalimiehen pressun alta ja vaikka saimme vain 150 pistettä (työskentelypisteistä menetettiin roimasti uusintakäskyjen vuoksi yms), niin maastopisteet tulokseen olivat nyt jo kasassa. Ei tarvinne kertoa että olin nyt hyvin eri fiiliksissä kuin tottiksen jälkeen, tämähän olikin sittenkin kiva harrastus!
Esine-etsinnästä en jaksanut ottaa paineita, ajattelin että jos se 3 sieltä nousee, niin tyytyväinen voin olla. Mutta mitäpä Kaida teki? Se tempaisikin ensimmäistä kertaa ikinä täydellisen esineruudun: heti ekalla lähetyksellä nousi ensimmäinen esine, ja sen jälkeen alle minuutin välein toiset, ja 4 minuutin kohdalla minulla oli jo kaikki neljä esinettä käsissäni. Tuomari antoi esine-etsinnästä Kaidalle täydet 30 pistettä, jes! Raitapaita teki hienon läpivedon maastossa, lämpimällä kelillä ja näin vähällä treenauksella tälle kesälle en olisi odottanut näin hyvää suoriutumista. Inasen toki jäi ketuttamaan, että loppupistesaldomme 263 jäi siis vain 7 pisteen päähän ykköstuloksen rajasta...mutta onneksi kokeita on tänä vuonna vielä tulossa. Jos niihin valmistautuisi kunnolla ja saisi tottiksen toimimaan, niin ei ole mahdoton ajatus kerätä tälle vuotta taskuun vielä ykköstulosta haun kolmosluokasta.
Tällä kertaa emme hakeneet tulosburgeria, vaan Kaidalle mieluisin palkka oli heti kokeen jälkeen päästä kahlailemaan läheiseen lampeen: samalla sai sekä viilennyksen että pään nollauksen keppien sukeltelun myötä. On se vain melekonen tiimikaveri tuo Kaida <3
 |
| Tottiksen jälkeen viilentelyä |
 |
| Maastossa viilennystakki oli pop! |
 |
| Kokeen jälkeen otettiin kunnon pulahdus lampeen |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti