Houston, we have a problem

Koiraharrastuksessa voi tulla eteen monenlaisia haasteita. Palveluskoiralajien treenamisessa on monta liikkuvaa osaa ja treenattavaa riittää niin koiralle kuin ohjaajallekin. Kaidankin kanssa tuli tehtyä paljon virheitä treenauksessa, mutta yrityksen ja erehdyksen kautta koulutuksessa on edetty. Kun sitten alkaa treenata seuraavaa koiraa alusta, sitä voi välttää tekemästä samoja virheitä. Mutta aina sitä ei kuitenkaan osaa varautua siihen, minkälaisia uusia ongelmia eteen tuleekaan!

Baskervillen kuonokoppa testissä (ei pysy satavarmasti)

Olemme edenneet Minan kanssa pk-haussa varsin lupaavasti ja Mina selvästi nauttii henkilöhausta. Se on innokas, vietikäs ja sinnikäs treenaaja. Isoin ongelma junnulla on turha vauhdikkuus ja ylimääräinen into juosta metsässä kierroksia ennen kuin se hoksaa avata nokkansa. Jopa haukkuilmaisu on lähtenyt rullaamaan hyvin, ja maalimiehillä Mina on korrektisti haukkuen kauempana. Maaston osalta se voisi olla jo tänä vuonna valmis pk-kokeisiin. Silti joudun pohtimaan vakavasti, joudummeko lopettamaan haun treenauksen ja vaihtamaan lajia johonkin, jossa ei tule niin paljon autossa oloa omaa vuoroa odotellessa. Ongelman nimi on nimittäin pakonomaisesti autosta ulos pyrkivä koira. Minalle autoilu on jostain kumman niin kiihdyttävää, että se ei pysty autossa rauhoittumaan vaan vinkuu, haukkuu ja pyörii hyrränä sekä silppuaa kaiken irtotavaran mitä sille konttiin jättää. Ihan sama kuinka väsynyt koira on aluksi, autoon päästyään se ei rentoudu. Mina ei siis vihaa autoilua, päin vastoin se nimenomaan pyrkii joka välissä konttiin toiveikkaana jos kuljemme auton ohi tai auton ovia pitää muusta syystä aukoa. Se siis on intopiukeana aina lähdössä auton kyytiin. Ruoka, lelut, kehut, kiellot, ingnooraus ja moni muu keino on kokeiltu, mutta mikään ei ole auttanut kun Mina pitäisi sitten saada autossa rauhoittumaan.

Jo viime vuonnahan ongelma kärjistyi siihen, että Mina rikkoi hampaitaan purressaan auton koiraveräjän kaltereita, sekä järsi vanerista väliseinää. Vaikeinta Minalle on odottaa autossa, jos Kaida on myös mukana ja Mina jää autoon Kaidan treenin ajaksi. Tai sitten se, jos treenin ajaksi yritän jättää auton takaluukun auki jotta ilma vaihtuisi: Mina näkee tien ulos eikä lepää ennen kuin on päässyt kontista pois. Veräjää on kiristetty, siihen on lisätty tukevoittavia rautaputkia ja Minalle hankittiin myös tukeva Baskerville-kuonokoppa estämään järsiminen. Tottistreenien aikana tämä kombo toimi, kun saatoin valvoa Minaa ja käydä tiheään palkkaamassa sitä avoimeen konttiin. Silloin voin myös vahtia, ettei Mina yritä riisua kuonokoppaa pois. Mutta hakutreenien ajan joudun väkisinkin jättämään Minan itsekseen pidemmäksi aikaa ja se ehtii touhuilla omiaan kiihdyksissään kun tietää että on pääsemässä hakumetsään.

Viime sunnuntain treeneissä luotin liikaa kuonokoppaan ja jätin takakontin auki viilennykseksi kuumalla kelillä. Tuloksena oli se, että kun aloitimme tallaamaan aiottua hakualuetta, Mina kirmasi yhtäkkiä paikalle koppa päässään. Tämä taisi olla jo kolmas kerta että se pääsee luikertelemaan ulos autosta ja tulee ominpäin perässäni metsään. Kulkukoira-merkkisen takakontin veräjän sivutapit eivät näytä olevan Minalle vastus eikä mikään, kun se haluaa autosta pois. Kopan kanssa se ei voinut kiskoa tappeja sisään, joten tällä kertaa Mina oli kai vain puskenut itsepäisesti sivutappeja vasten umpiluupäällään, kunnes ne ovat taittuneet ulospäin. Ja siitä kolosta, josta Mina saa päänsä läpi, se punkeaa kyllä loput kropastaankin. Treeni piti hoitaa loppuun niin, että pidin kontin kiinni, kävin vain toisten koirien treenien välissä välissä aukaisemassa kontin ja päästin ilman vaihtumaan. Onneksi investoimme jo aiemmin koko auton peittävään folio-peittoon, joka estää autoa lämpenemästä, ja takaikkunat voi jättää auki lisäämään ilmastointia. Toki jossain vaiheessa Mina myös sai kuonokopan kiskottua päästään kun ei muutakaan keksinyt, mutta ei sentään ehtinyt purra sitä palasiksi ennen kuin tulin tarkistamaan tilanteen.

Juniori Haudini teki taas katoamistempun takakontista

Ongelmaan auttaisi toki, jos olisi varaa vaihtaa kalliin veräjän tilalle vielä kalliimpi umpinainen kuljetushäkki Minalle. Tällä hetkellä ei kuitenkaan ole mahdollista alkaa muuttaa kuljetuskalustoa. Se ei myöskään poistaisi sitä ongelmaa, että ajon aikana (tai viimeistään silloin kun auto pysähtyy parkkiin) voi joutua kuuntelemaan hermoja koettelevia räkytyskonsertteja. Helpompi ja halvempi ratkaisu olisi siis vain olla ottamatta Minaa treeneihin mukaan. Joka tapauksessa on ollut idea alkaa opettaa sille jäljestystä. Sitä voisi tehdä ihan kotikulmillakin lähimetsissä ja nurmialueilla, ilman tarvetta aina ajaa treenimaastoihin ja etenkin ilman pitkiä odotteluja autossa yksin. Ehkä nenätyöskentely rauhoittaisi sitä? Jatkamme eloa siinä toivossa, että iänkin myötä Mina oppii rauhoittumaan autossa ja sitä voisi joskus kuskata kodin ulkopuolelle rennoin mielin. Kun ei tälläisen ongelman  kanssa ole aiemmin ollut tekemisissä, niin edessä voi kuitenkin olla vielä paljon lisää aivan uusia "yritys ja erehdys" kokemuksia, valitettavasti.