Syksy on jatkunut tasaisen harmaana ja kosteana, eikä talvesta ole vielä(kään) tietoa, vaikka on marraskuun puoliväli. Ankeaa harmautta on kuitenkin ilmestynyt kirkastamaan pieni valonpilke tunnelin päässä: laumamme saa piakkoin vahvistusta uuden karvaisen jäsenen muodossa 😍 Kaidalla on selvästi tarvetta lajitoverille arkielämässä, se on ollut viime viikot kovin seurankipeä ihmisiä kohtaan ainoana koirana.
Aivan extempore idea uuden pennun hankinta ei kuitenkaan ole ollut, vaikka siltä voisi kuulostaa. Jo kesällä, ennen Nuutin poismenoa, aloin pohdiskella milloin olisi hyvä hetki sitten ottaa Kaidan rinnalle uusi harrastuskaveri kasvamaan. Alustavasti olin hieman kyttäillyt Kaidan sisarelle mahdollisesti ensi vuoden alusta (uudestaan) yritettävää pentuetta, mutta sitten, näin kliseisesti sanottuna, kohtalo puuttui peliin. Kaidan kasvattajalle syntyi 21.9. lyhytkarvainen holskupentue, mutta onnekkaan geeniloton seurauksena pentueeseen syntyi myös kaksi pitkäkarvaista pentua. Tämähän on aivan mahdollista holskujen kanssa, sillä lyhytkarvainenkin holsku voi kantaa piilossa pitkän karvan aiheuttavaa geeniä. Nyt molemmat pentueen vanhemmista olivat pitkisgeenin kantajia, joten viidestä pennusta kahdelle perintötekijät arpoivat pitkän karvan. Olin seuraillut pentuesuunnitelmaa jo astutuksesta lähtien ja ajatellut, että jos lyhytkarvaisen holskun ottaisin, niin kyseinen yhdistelmä olisi kelvannut enemmän kuin hyvin. Pidin erittäin paljon uroksesta jonka luona Ranskassa kasvattaja kävi lyhytkarvanarttunsa kanssa astutusreissun. Olen kuitenkin jo niin sanotusti myynyt sieluni pitkäkarvaiselle muunnokselle. Kaidan myötä olen oppinut, miten huima harrastuspotentiaali pitkiksilläkin on. Haluan siis jatkossakin tarjota kodin raidakkaalle pitkäkarvalle, jonka kanssa voin tehdä tuloksia niin käyttö- kuin näyttöpuolellakin, ja näin parantaa pitkäkarvaholskujen mainetta monipuolisena harrastuskoirana.
Kun näiden mietteiden jälkeen siis omat kriteerini täyttävään lyhytkarva pesueeseen putkahtaa kuin tilauksesta pitkäkarvainen, lupaava narttupentu ja kasvattajakin olisi mielellään antamassa sitä juuri meille sijoitukseen, niin eihän tarjoukseen voinut olla tarttumatta. Pyörittelimme eri vaihtoehtoja puolisoni kanssa aikamme ja yritimme järkeillä, miksi ei vielä voitaisi pentua ottaa. Mutta niin se pieni pörröinen pentu vain sieltä kerta toisensa jälkeen ajatuksiin palasi ja viimeistään siinä vaiheessa, kun pennut alkoivat olla viisi viikkoisia, oli taistelu hävitty 😂 Kun huomaa miettivänsä useammin sitä, mikä uuden pennun nimi voisi olla, kuin sitä että olisiko kuitenkin parempi odottaa ensi vuoteen pentuhaaveiden kanssa, niin lienee jo parempi luovuttaa. Keskityimme siis sen jälkeen vain miettimään, mitäs valmisteluja kotona tarvitsee tehdä jotta talo olisi pentuturvallinen ja etsiskelemään Kaidan vanhoja pentutarvikkeita kaappien perukoilta.
Kaida ei vielä ehkä ymmärrä, mitä tämä ihmisten hössöttäminen tarkoittaa. Toki Kaidakin on yhdessä meidän kaksijalkaisten kanssa katsonut läpi kaikki mahdolliset pentukuvat ja videot joita kasvattaja on jakanut blogissaan ja facebookissa. Kaida puhisee ja murahtelee etenkin pentuvideoille, mutta toisaalta myös sen häntä vispaa mahdottomasti sen seuraillessa eläviä kuvia. On vielä vaikea sanoa, miten Kaida tulee uuteen "pikkusiskoon" reagoimaan, mutta toivon mukaan se saa tulokkaasta kaipaamansa uuden paini- ja leikkikaverin. Nyt kun taloa ja pihamaata riittää, niin kaksi koiraa saa niistä paremmin kaiken ilon irti. Yksinään Kaida ei juurikaan pihalla touhuile, lähinnä kantaa palloa tai keppiä ihmisille heiteltäväksi, kun pihalla olemme porukalla. Otamme Kaidan mukaan, kun lähdemme ensi sunnuntaina hakemaan uuden tulokkaan kotiin.
Toivotaan että Kaida ottaa pennun hyvin vastaan ja alkaa opettaa sitä yhtä päteväksi holskuksi kuin itse on...ja jättää opettamatta kaikki vähemmän mukavat tavat jotka se itse oppi Nuutilta, kuten remmissä rähjäys yms. 😏
In English: We are getting a new pack member this week! Even though we planned to get a new puppy next year, we had such a good offer this Autumn that we couldn´t resist it. We will get another pup from Kaidas breeder: a long haired dutch shepherd girl, who was born from short haired dutch parents. We are very excited as the puppy is very promising and will bring very important new blood lines into long haired variety. We don´t know yet how Kaida will act with new puppy in the house. But let us hope that they come along together nicely. Kaida is clearly missing a dog companion after Nuutti. So maybe after next Sunday we will have a very happy and playfull dutch duo in our house! 😊
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti