Jälleen on aika juhlia! Nyt tuli junnukoirallakin täyteen mittariin neljä vuotta! En varmaan koskaan lakkaa päivittelemästä että miten nopeasti tämä aika tuntuukaan menevän. Ihan vastahan Kaida tuli meille pienenä pörröisenä naskalihampaana :D
Neljää vuotta on pidetty jonkinlaisena rajapyykkinä aikuistumiselle. Ja turkinkasvulle. Muistaakseni Kaidan emällä turkki alkoi olla täydessä mitassaan vasta nelivuotiaana, joten mekin on odoteltu poksahtaakohan Kaidalle tänä vuonna vihdoin kunnon puuhka ;) Ainakin on varaa mistä lähteä kasvattelemaan, kun turkki tällä hetkellä on hyvinkin nylkymalli. Vaikka tämän hetkinen karvanpituus onkin meille juuri optimaalinen kaikessa helppoudessaan, ei silti olisi pahitteeksi jos Kaida edes näyttelykaudelle kasvattaisi vähän lisää hapsuja. Mutta oli turkkia vähän tai paljon, on se vain niin nätti esimerkki hollanninpaimenkoirasta!
Aikuistumisen suhteenkaan emme koe tarvetta hoputtaa koiraa. Se on edelleen välillä upean pentumaisen innokas pienistäkin asioista: oli kyseessä sitten lenkillä lupa lähteä kirmaamaan ilman pantaa, uuden kepin löytäminen kotipihasta tai vanhan räsylelun kaivaminen esille sohvan alta. Nyt talvikaudella ollaan treenamiset pidetty minimissä ja lähinnä tehty pieniä tottisliikkeitä lenkkeilyn ohessa. Koiran työskentelyinto on helppo sytyttää ja siitä selvästi paistaa miellyttämishalu aina kun pitkästä aikaa se pääsee toteuttamaan käskyjä. Minulla syyhyttäisi jo päästä aloittamaan sulanmaan treenit, sillä niissä Kaida on selvästi elementissään!
Näiden neljän vuoden aikana olen ainakin oppinut sen, että koiran tai innon taitojen loppumista ei tarvitse pelätä. Kaida vetää sinnillä varmasti niin pitkälle kuin vain ohjaajalla rahkeet riittävät. Parempaa harrastuskaveria ja laumanjäsentä emme olisi osanneet toivoakaan <3
In the nutshell in English: Kaida is having her 4th Birthday today. It´s strange how fast the time goes by! Just couple moments ago she was cute little furry ball with very sharp tooth :D
We are looking forward Kaidas fourth year. Maybe she will finally grow a longer hair? Or maybe not. In any case she is simply a beautiful example of dutch shepherd! And even though Kaida is now four years she still is playful like a puppy. She is so enthusiastic over toys (or sticks, snow, food etc) and easily self-entertained with them. These four years have proved that Kaida is a keen working dog with great motivation. She is the best training partner and family member that we could have ever hoped for!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti