Jälleen oli nieltävä tappion katkera kalkki, kun yritimme Kaidan kanssa viimeistä kertaa tälle vuodelle tulosta pk-kokeista. Hakukokeeseen ilmoittauduin yhä alokas-luokkaan, koska ajattelin että olisi mukava saada onnistunut, meidän osaamistasolle sopiva koesuoritus näin epäonnisen kauden päätteeksi. Mutta tämäkin päivä päättyi niin sanotusti nollille.
Koe alkoi maasto-osuudella, ja vaikka Kaida lähti hyvällä draivilla hakuradalle (vaikka jouduimme odottelemaan omaa vuoroa kolmisen tuntia), niin kaikki treeneissä opittu tuntuivat unohtuneen. Tutussa treenimaastossa Kaida kyllä upposi nyt tarkasti syvälle ensimmäiseen kulmaan, ja tuli sieltä reippaasti rullasuussa. Vauhdilla lähdettiin näytölle, mutta naamani venähti nopeasti kun tajusin, että nurkka johon Kaida minut johdatti, oli nurkkakreppejä lukuunottamatta tyhjä. Tuomari lohdutti, että oltiin jo kolmas rullakoirakko, joka otti samasta kulmasta valeilmaisun. No, aikaa oli vielä hyvin, joten uusi lähetys vasemmalle. Nyt Kaida ei mennyt kulmaan asti, vaan kaarsi vahvasti alueella eteenpäin ja katosi hyväksi toviksi metsänpeittoon. Muutamien kutsuhuutojen jälkeen se kirmasi luokseni rullan kanssa. En ollut varma mitä odottaa, mutta lähdin sen perässä näytölle. Alun reipas tahti kuitenkin lopahti kun saavuimme alueen takarajalle: Kaida oli kai kaartanut löydön luota kauempaa, joten se ei palannutkaan piilolle suoraan vaan tuntui hukkaavan reitin. Näin itse piilon noin 10 m pääässä, mutta en voinut enää antaa käskyjä Kaidalle. Pienen ihmettelyn jälkeen Kaida onneksi ponnahti vielä yhden mättään yli, bongasi piilon ja kävi näyttämässä sen. Ontuva näyttö vei jo toivoni, mutta palasimme vauhdilla keskilinjalle ja lähetin sen vielä oikealle. Sieltä Kaida merkkasi pian tiheän pusikon ja toi rullan varman oloisena. Otin taas näytön vastaan, ja seurasin reippaasti vetävää Kaidaa alueen perälle, joka oli toki tyhjä. Jo siitä, että tuomari lähti niin hitaasti peräämme keskilinjalta, vihjasi minulle että vedimme taas vesiperän. Ja kun kyseessä oli toinen valeilmaisu, niin koesuorituksemme päättyi siihen. Saimme yhdestä näytöstä ja työskentelystä 70 pistettä. Tottiksen ja esineruudun jätin tällä kertaa suosiolla väliin ja lähdin ajelemaan hieman nikotellen kotia kohti. Varsinkin kun huomasin Kaidan toisen etujalan anturan hieman irvistävän kosteassa maastossa juoksemisen jäljiltä, ajattelin että esineruutuakin ehdimme treenata ensi vuonna lisää.
Ensimmäisestä, HK1-koularin tuottaneesta hakukokeestamme on nyt reilu vuosi aikaa. Olemme siis vuoden ajan ehtineet työstää hakuradalla ilmeneviä heikkoja kohtiamme. Mutta mitä enemmän luulen meidän edistyneen, niin sitä heikompaa esityksemme on koetilanteessa. Kieltämättä olo on vähintäänkin neuvoton, selkeästi jokin koulutusmetodeissani nyt tökkii ja pahasti. Edistystä on tapahtunut joillakin osin (kuten pistolle uppoaminen ja umpipiilot), mutta sen sijaan uusia isompia ongelmia on tupsahdellut esiin kiihtyvää tahtia. Tuntuu, että kuluva vuosi on mennyt suurimmalta osin hukkaan pk-treenimme osalta. Koska syksylle ei taida enää lähialueilla haku- tai viestikokeita olla luvassa, joten taidamme pistää maastotreenit talvitauolle tämän viimeisen epäonnistumisen myötä. Nyt täytyy vakavasti harkita sitä, miten lähdemme ensi vuonna Kaidan kanssa treenaamaan, jotta emme tuhertaisi toistakin vuotta alo-luokan parissa ilman yhtäkään onnistunutta koesuoritusta. Ilmaisutavan vaihto rullasta haukkuvaksi voisi olla yksi ratkaisu, mutta toisaalta pessimistinä osaan kyllä kuvitella mitä uusia ongelmia senkin kanssa voisimme löytää.
Viime vuoden menestyksen jälkeen tämä koko vuoden jatkunut epäonnistuminen on aika lannistavaa. Mutta sitä kai koiraharrastus on, aina ei voi voittaa. Tai edes kokea onnistumisen elämyksiä pienistä edistysaskelista.
Viikon päästä olisi vielä edessä, toivon mukaan, toinen yrityksemme ulkomaan näyttelyissä: Norjan Harstadin kv-näyttely. Nyt olemme varautuneet hammastodistuksien ynnä muiden kera, mutta tämän vuoden trendin mukaisesti en uskalla toivoa menestystä myöskään näyttelykehässä. Ainoa lohtu on se, että paljon huonommin meillä ei voi mennä, kuin kesän Ruotsin Svenstavikin näyttelyreissulla. Jos saamme jotain muuta kuin EVAn tällä kertaa, niin ehkä sitä pitää pitää pienenä työvoittona :D
lauantai 30. syyskuuta 2017
maanantai 11. syyskuuta 2017
Kaidan eka viestikoe
Kokeessa oli yhteensä 4 viestikoiraa, kaksi alokasta ja 2 voittajaluokan koiraa. Molemmista luokista sentään toinen koira sai ykköstuloksen onnistuneesti. Tälle vuodelle tuskin tulee enää meille sopivasti viestikokeita, joten nyt on ensi kesään asti aikaa treenata viesti kuntoon. Täytynee jättää ääniavut kokonaan pois ja keskittyä jonkin aikaa tekemään motivaatiotreeniä raitapaidan kanssa.
Ihan hukkaan viestikoe ei kuitenkaan mennyt, sillä näin kotikenttäkokeessa Kaida suoritti helkutin nätit tottikset! Koe aloitettiin tottiksella ja saimme siitä loppupisteet 93 :o Nyt kaikki meni aikalailla nappiin, jäävät toimivat hyvin (maahan menoa hieman ennakoi) ja noudot hyppyineen sujuivat tällä kertaa ongelmitta. Paukkuihinkaan ei reagoinut nyt mitenkään. Vaikka seuraamiskaaviossa Kaidan painaminen jalkaani vasten saa sen hieman edistämään, niin silti se on minusta pienempi ongelma, kuin liiallinen väljyys ja laiskuus seuraamisessa, jota myös on välillä ollut. Hyvä tietää, että tottiskin meillä voi sujua erittäin hyvin, joten voisin lopettaa stressaamasta itseni hengiltä sen takia :D
Viestiosuuksien jälkeen otimme vielä esineruutuun osaa ihan treenauksen kannalta. Se meni lähes samalla kaavalla kuin Kemissä: Lähetän Kaidan etukulmasta, koira juoksee ehkä puoliväliin ruutua ja kääntyy siitä. Keskeltä ruutua se bongaa nopsaan hajun, jota jää tarkentelemaan, löytää pienen neuloskäsineen ja juoksuttaa sen iloisesti minulle ekan minuutin aikana! Tuomari oli sama kuin Kemissä, tällä kertaa ei verottanut edes yhtä pistettä, vaan antoi esineruudusta meille 30 pistettä. Kiva saada näitä onnistumisia kokeissa, mutta toisaalta koira on nyt saanut harmillisesti vahvistusta siihen, että ei tarvi käydä ruudun perällä asti, kun lähempääkin voi jäädä esineitä etsimään. No, siihen täytyy treeneissä nyt keskittyä, ja haetuttaa siltä esineet ruudun perältä.
Ei auta nyt jäädä tuleen makaamaan, joten ilmoitin meidät tänään jo seuraavaan hakukokeeseen :D Kuun viimeinen päivä on Oulussa seuraava hakumittelö, joten täytyy kai lähteä korkkaamaan siellä avo-luokka...kauhistuttaa jo valmiiksi, mutta onneksi nyt on pari viikkoa aikaa hioa taktiikkaa. En ole ihan varma riittääkö se, mutta yrittänyttä ei laiteta! ;)
In English: We had our first messenger dog trials, but with no result. Kaida was too unsure to leave me from first sending point, so we got 0 points. That was not a big surprise as we have had just couple training sessions during last months. Kaida needs more practice and we will try again next summer! Even though the field part went badly, we got nice points from obedience and lost-object-search. Obedience trial was held in our "home fields" so Kaida had no problems this time. We got 93 points out of 100. I am very proud of that dog! And in object-search she found an object during first minute, so we got full score, 30 points :) Its good to know that we are at least good at something!
maanantai 4. syyskuuta 2017
Viimeisiä kesäpäiviä
Syyskuu on saapunut, mutta Oulussa on vielä saatu nauttia aurinkoisistakin päivistä. Lämpötilat ovat koirille siedettävämmät kuin kesähelteillä, joten syysauringosta on nautittu täysin siemauksin. Nyt kesän mittaan on ollut aika myöntää, että kuluva kesä on Nuutti-corgipapan viimeinen. Sillä ei onneksi vaikuta olevan nivelrikosta ongelmia tai kipuilua, mutta jo talvella fysioterapeutilla kuntoutusta saanut takapää heikkenee hitaasti mutta varmasti. Etenkin oikeasta takakoivesta hermotus alkaa olla sen verran rappeutunut, että koiralla on levolta noustessa yhä vaikeampi saada jalkaa nousemaan muiden tahdissa. Aiemmin tassuista kuluivat kynnet, mutta nyt myös varpaiden sisäsyrjistä on karvoitus alkanut kulua, kun tassu laahaa maata kunnon askeltamisen sijaan.
Hieronnalla koipea on saatu välillä vähän verryteltyä, mutta mikäli kyseessä on se, mitä epäilen, eli etenevä selkäydinrappeuma (degeneratiivinen myelopatia, DM), niin parantumista tilanteeseen ei juuri ole odotettavissa :( Fysioterapeutin sähköhoidolla olisi takajalan lihaksistoa voitu vielä jonkin aikaa hoitaa, jottei liikunnan puutteessa jalan lihaksisto köyhdy, mutta hermotusta sekään ei voi enää palauttaa. Onneksi DM on hermoston rapautumisen myötä koiralle kivuttomampi vaiva, kuin vaikkapa nivelrikko olisi. Nuutti siis porskuttaisi menemään edelleen vanhaan malliin, mutta yksi koipi vain toimiii yhä hitaammin ja hitaammin. Jossain vaiheessa tulee eteen se päivä, että jalka ei ehkä varaa painoa enää lainkaan. Silloin joudun tekemään yhden elämäni raskaimmista päätöksistä, ja varata aika eläinlääkäriltä viimeistä kertaa Nuutille. Nyt mennään kuitenkin vielä päivä kerrallaan, niin kauan kuin corgipappa näyttää nauttivan elämästään. Toivotaan että näitä aurinkoisia yhteisiä syksyn päiviä meillä vielä riittäisi!
Hieronnalla koipea on saatu välillä vähän verryteltyä, mutta mikäli kyseessä on se, mitä epäilen, eli etenevä selkäydinrappeuma (degeneratiivinen myelopatia, DM), niin parantumista tilanteeseen ei juuri ole odotettavissa :( Fysioterapeutin sähköhoidolla olisi takajalan lihaksistoa voitu vielä jonkin aikaa hoitaa, jottei liikunnan puutteessa jalan lihaksisto köyhdy, mutta hermotusta sekään ei voi enää palauttaa. Onneksi DM on hermoston rapautumisen myötä koiralle kivuttomampi vaiva, kuin vaikkapa nivelrikko olisi. Nuutti siis porskuttaisi menemään edelleen vanhaan malliin, mutta yksi koipi vain toimiii yhä hitaammin ja hitaammin. Jossain vaiheessa tulee eteen se päivä, että jalka ei ehkä varaa painoa enää lainkaan. Silloin joudun tekemään yhden elämäni raskaimmista päätöksistä, ja varata aika eläinlääkäriltä viimeistä kertaa Nuutille. Nyt mennään kuitenkin vielä päivä kerrallaan, niin kauan kuin corgipappa näyttää nauttivan elämästään. Toivotaan että näitä aurinkoisia yhteisiä syksyn päiviä meillä vielä riittäisi!
perjantai 1. syyskuuta 2017
Kaidan hakukoe nro 2.
Kaidan toinen hakukoe meni ihan vain kokemuksen keräämisen piikkiin. Pisteillä tottis: 74, haku: 95 ja esineruutu: 29 =198 p ei saatu edes kolmostulosta. Yllättäviä pistemenetyksiä tuli etenkin tottiksessa, mutta silti oli erinomaisen tyytyväinen suoritukseemme päivän päätteeksi. Etenkin itselle tuo esineruutu on ollut melkoinen mörkö, koska vuosi sitten ekassa kokeessamme jäimme siinä nollapisteille. Koska koulutustunnus saatiin jo viime vuonna alokasluokasta, ei tämän kokeen penkin alle meno tosiaan harmittanut, koska toisaalta koira myös tsemppasi mainiosti pitkän päivän yli itsensä!
Allekirjoittaneelle lähtö aikaisin aamulla ajamaan Kemiin hakukokeeseen oli lääkeaamupalan takana. Vatsani oli koko yön kipeä ja aamulla olisi tehnyt mieli lähinnä jäädä sängynpohjalle...mutta koska tälle vuodelle olimme jo joutuneet jättämään kaksi edellistä koetta väliin (toisen esti tassuhaava ja toinen peruttiin osallistujapulan vuoksi), niin pakkohan meidän oli lähteä! Enpähän ehtinyt jännittää sitä, mitllaisia pisteitä saisimme, kun murehdin vain sitä että kestääkö vatsani tottiskaavion läpi jne ;)
Tällä kertaa aamu alkoi tottissuorituksilla. Menimme Kaidan kanssa ensin taas paikkikseen. Se jännitti jonkin verran, koska koetta edeltäneissä treeneissä maassa makuu oli tuottanut paljon pään vaivaa ja Kaida oli alkanut pomppia itsekseen ylös makuulta ynnä muuta mukavaa. Kokeessa paikkiksessa ei kuitenkaan ollut mitään ongelmaa, huh helpotus! Saatoin siirtyä omaan seuraamiskaavioomme hieman levollisempana. No, jälleen paukkujen kohdalla Kaida reagoi vahvasti: tällä kertaa se alkoi haukkua minulle vaativasti seuratessaan kun paukut kuuluivat. Ei sentään nyt pyörähtänyt ympäri, kuten vuosi sitten! Toisaalta Kaida aina saa lisää ryhtiä laukauksista: lopun seuraamisen se teki melkein vasempaan jalkaani nojaten (sitä tuomari kokeen lopuksi hieman jo kritisoi). Ihmisryhmää emme juuri olleet treenailleet, mutta sekin meni ongelmitta. Jääviä jännitin, etenkin maahanmenoa liikkeestä. Niissäkin huoleni oli kuitenkin turha, Kaida suoritti liikkeet kiltisti, vaikkakin jälleen tavaomaisen hitaasti. Lopuksi oli sitten vielä noudot. Tasamaannouto oli ok. Hyppyesteellä heittoni meni vähän vikaan, ja kapulan lentorata meni esteen sivusta, mutta se kieri kuitenkin esteen taakse. Turhan luottavaisena lähetin Kaidan samantien hyppyyn, mutta koirapa seurasikin kapulan lentorataa, eli kierto hypyn mennen ja tullen, vaikka noudon tekikin nätisti. Plääh. Siirryimme A-esteelle, ja tällä kertaa tähtäsin heiton paremmin. Kapula näytti lentävän nätisti yli ja esteen taakse, joten lähetin Kaidan kiipeämään...ja samalla hetkellä kapula kierii vielä näkyviin selvästi vinoon esteen sivuun. Vedin varmaan henkeä napakasti, sillä jo matkaan lähtenyt Kaida tekikin stopin esteen juurelle ja palasi takaisin perusasentoon. Olin ollut liian hätäinen lähetyksessä, taas! Kysyin tuomarilta, voinko vielä uusia heiton, mutta koska olin jo ehtinyt koiran lähettää, ei auttanut muu kuin antaa uusi käsky ja toivoa parasta. "Kiipeä - nouda!" käskyllä Kaida kipusi A-esteen yli ja haki kapulan, mutta palasi takaisin esteen ohi lyhintä reittiä. Voihan rähmä! Viimeisenä liikkeenä oli enää eteenlähetys. Sen kanssa on ollut jälleen maahanmenossa ongelmaa, mutta nyt koetilanteessa Kaida meni - vaikkakin hieman hidastellen - maahan heti ensimmäisellä käskyllä.
Estenoutojen miinusten takia tottispisteemme olivat siis vain 74 (ekassa kokeessa saimme 85). Toki se harmitti, mutta olin myös hyvin tyytyväinen siihen, että pelkäämäni "vaikeat" liikkeet Kaidalle menivät niin hyvin. Estenoudot pitäisi olla helppo juttu korjata kuntoon ennen seuraavaa koetta :)
Tottiksen jälkeen siirryimme maastoon, ensin hakuradalle ja lopuksi esineruutuun. Kaida oli viidestä koirakosta viimeisenä (ainoana alokasluokkalaisena), joten ennen hakua oli edessä parin tunnin odotus. Mahani oli jo vähän rauhoittunut, ja muutoinkin hermoni pysyivät ihmeen hyvin kasassa, vaikka olisin hyvin voinut olla koejännityksen lamauttama! Hakurata oli varsin tiheäkasvuisessa sekametsässä, joten lähetin Kaidan ensin oikeaan kulmaan, joka oli hieman helpompi kulkuinen. En nähnyt upposiko Kaida täysin kulmaan asti. Hetken päästä kutsuin sen takaisin ja lähetin vasemmalle (jonne lähetys piti tehdä etureunan kreppien ulkopuolelta, koska taimikko oli todella tiheää. Kaida katosi pian kasvuston sekaan, ja viipyikin siellä varsin pitkään. Huutelin sitä hetken takaisin, ennen kuin sain sen yliheitolla taas oikealle puolelle. Hetken risteilyttämisen jälkeen, kun Kaida oli keskilinjalla, tuomari hoksautti minua, että koiralla ei ole hakurullaa enää pannassa! :o Jossain vaiheessa rulla oli ilmeisesti tarttunut oksaan tms ja tippunut metsään. Koira oli siis hakuillut ilman ilmaisuvälinettä, tosi hyvin meni! :D Minulla on onneksi aina vararulla treeniliivin taskussa mukana, joten lähetin koiran sen kanssa uudelleen töihin. Kaida oli jo tainnut kaivatakin rullaa, sillä nyt se lähti samoin tein hieman takaisin päin radalla ja ilmaisi siellä syvällä alueen perällä kuopassa makaavan maalimiehen. Kokeen jälkeen molari kertoi että koira oli käynyt hänen luonaan jo aiemmin, mutta ilmeisesti sillä ei silloin enää ollut rullaa pannassaan. No, yksi löydetty maalimies meille siis ainakin, jee! Näytöltä palattuamme lähetin Kaidan uudelleen oikealle, missä se oli käynyt jo aiemmin nuuhkimassa lahoavaa vanerilaatikkoa. Keskilinjalle ei aivan näkynyt, onko kyseessä piilo, joten annoin Kaidan ilmaista sen...ja tyhjäksihän se osoittautui. Sen jälkeen Kaida tuntui tarttuvan muihinkin "kylmiin piiloihin", joita radalla tuntui riittävän. Se ei myöskään oikein jaksanut enää upota radan perälle. Harmillisesti, sillä kun tuomari ilmoitti ajan loppuneen, olimme aikalailla oikealla radanpuoliskolla olleen maalimiehen kohdalla, mutta Kaida ei vain ollut lähtenyt tarpeeksi syvälle. Kävimme kuitenkin nostamassa viimeisen molarin hieman avustetusti Kaidalle. Ensimmäinen molari meiltä oli jo kuulemma jäänyt hoksaamatta vasemmasta etukulmasta. Loppupisteemme olivat siis 95 (ekassa kokeessa 160) ja tuomari kehui Kaidan työskentelyä ja ilmaisua+näyttöä. Olin suoritukseen tyytyväinen itsekin, ottaen huomioon miten vähän olemme saaneet treenattua viime aikoina.
Viimeiseksi oli sitten esineruudun vuoro. Tätä pelkäsin ehkä eniten, sillä olisi todella masentavaa jäädä taas pisteittä ja treeneissä Kaida ei esineruudussa ole oikein edistynyt. Se oli jo haun jälkeen väsy, joten kun lähetin sen ruudun vasemmasta kulmasta ja koira ei edennyt kuin muutaman metrin kun jo jäi pyörimään ruudun reunalle, olin jo luovuttaa. Kaida teki pienen mutkan ruudun ulkopuolella, etenki korkeintaan puoliväliin ja palaili siitä. Otin koiran hallintaan ja siirryimme keskemmelle etsintälinjalla. Lähetin Kaidan uudelleen, ja kas! Se juoksikin melkein suoraan lähes keskellä ruutua olevalle esineelle, tarkensi hajun lähteen (pehmeä kangastasku tms), otti sen ja toi minulle käteen! Olin kieltämättä ratketa riemusta. Mikä tuuri meille, että ruudussa oli yksi esine lähempänä meitä, phuh! Tuomarikaan ei löytänyt paljoa huomautettavaa (onneksi Kaida ei ehtinyt harjailla päämäärättömästi pidempään, vaan suorituksemme oli nopea), ja saimme yhtä pistettä vaille täydet pojot esineruudusta. Mikäli kaikki ruudun esineet olisivat olleet takarajalla, niin epäilen että olisimme jääneet taas nollille pisteissä. Onneksi kuitenkin saimme tästä onnistumisen kokemuksen, niin on enemmän motivaatiota taas treenata esineruutua lisää!
Kaikkiaan koe siis meni meillä osittain alta riman, mutta siltä päällimmäisenä on ihme kyllä onnistunut fiilis! Erityisen kiva oli huomata, ettei koejännitys tällä kertaa ollut päällimmäisenä mielessä, enkä myöskään masentunut vaikka saimme vähemmän pisteitä kuin viime vuonna. Koesuorituksissa ei myöskään ilmennyt mitään, mitä ei treenillä saisi luultavasti korjattua kuntoon seuraavaan kokeeseen. Kemin hakukoe olisi siis oikein hyvä kokemus oppimisen kannalta. Ehkä jatkossa kokeita ei tarvitse enää niin jännittää, koska "epäonnistuminen" on nyt koettu ja näin, ettei se haittaa mitään. Päinvastoin, koepaikalla oli palkintojen jaossa yleisesti iloinen tunnelma, koska yksi 3-luokan koirakoista sai kokeessa kauan yrittämänsä kolmannen ykköstuloksen, eli koirasta tuli käyttövalio haussa sen myötä! Ei voi kuin nostaa hattua toisten sinnikkyydelle ja uurastamiselle noin hienon tuloksen eteen ^_^
Kemin jälkeen jätämme hakuilut kuitenkin pariksi viikoksi tauolle, ja keskitymme pitkästä aikaa viestin treenaukseen. Oulussa on viestikoe jo la 9.9, ja ilmoitin meidät jo mukaan, joten täytynee treenata sitäkin välillä! Ja hakukokeitakin on kotikulmille tulossa ehkä parikin tälle syksylle, ja kun ilmoitimme Kaidan vielä luonnetestiinkin lokakuulle, niin kalenterissa riittänee aktiviteettia koiraharrastuksen parissa ihan riittämiin ;)
Tässä vielä kuvakavalkaadi Kaidasta Kemin hakukokeen esineruudusta, kuvista kiitos Anita Kellokankaalle!
Allekirjoittaneelle lähtö aikaisin aamulla ajamaan Kemiin hakukokeeseen oli lääkeaamupalan takana. Vatsani oli koko yön kipeä ja aamulla olisi tehnyt mieli lähinnä jäädä sängynpohjalle...mutta koska tälle vuodelle olimme jo joutuneet jättämään kaksi edellistä koetta väliin (toisen esti tassuhaava ja toinen peruttiin osallistujapulan vuoksi), niin pakkohan meidän oli lähteä! Enpähän ehtinyt jännittää sitä, mitllaisia pisteitä saisimme, kun murehdin vain sitä että kestääkö vatsani tottiskaavion läpi jne ;)
Tällä kertaa aamu alkoi tottissuorituksilla. Menimme Kaidan kanssa ensin taas paikkikseen. Se jännitti jonkin verran, koska koetta edeltäneissä treeneissä maassa makuu oli tuottanut paljon pään vaivaa ja Kaida oli alkanut pomppia itsekseen ylös makuulta ynnä muuta mukavaa. Kokeessa paikkiksessa ei kuitenkaan ollut mitään ongelmaa, huh helpotus! Saatoin siirtyä omaan seuraamiskaavioomme hieman levollisempana. No, jälleen paukkujen kohdalla Kaida reagoi vahvasti: tällä kertaa se alkoi haukkua minulle vaativasti seuratessaan kun paukut kuuluivat. Ei sentään nyt pyörähtänyt ympäri, kuten vuosi sitten! Toisaalta Kaida aina saa lisää ryhtiä laukauksista: lopun seuraamisen se teki melkein vasempaan jalkaani nojaten (sitä tuomari kokeen lopuksi hieman jo kritisoi). Ihmisryhmää emme juuri olleet treenailleet, mutta sekin meni ongelmitta. Jääviä jännitin, etenkin maahanmenoa liikkeestä. Niissäkin huoleni oli kuitenkin turha, Kaida suoritti liikkeet kiltisti, vaikkakin jälleen tavaomaisen hitaasti. Lopuksi oli sitten vielä noudot. Tasamaannouto oli ok. Hyppyesteellä heittoni meni vähän vikaan, ja kapulan lentorata meni esteen sivusta, mutta se kieri kuitenkin esteen taakse. Turhan luottavaisena lähetin Kaidan samantien hyppyyn, mutta koirapa seurasikin kapulan lentorataa, eli kierto hypyn mennen ja tullen, vaikka noudon tekikin nätisti. Plääh. Siirryimme A-esteelle, ja tällä kertaa tähtäsin heiton paremmin. Kapula näytti lentävän nätisti yli ja esteen taakse, joten lähetin Kaidan kiipeämään...ja samalla hetkellä kapula kierii vielä näkyviin selvästi vinoon esteen sivuun. Vedin varmaan henkeä napakasti, sillä jo matkaan lähtenyt Kaida tekikin stopin esteen juurelle ja palasi takaisin perusasentoon. Olin ollut liian hätäinen lähetyksessä, taas! Kysyin tuomarilta, voinko vielä uusia heiton, mutta koska olin jo ehtinyt koiran lähettää, ei auttanut muu kuin antaa uusi käsky ja toivoa parasta. "Kiipeä - nouda!" käskyllä Kaida kipusi A-esteen yli ja haki kapulan, mutta palasi takaisin esteen ohi lyhintä reittiä. Voihan rähmä! Viimeisenä liikkeenä oli enää eteenlähetys. Sen kanssa on ollut jälleen maahanmenossa ongelmaa, mutta nyt koetilanteessa Kaida meni - vaikkakin hieman hidastellen - maahan heti ensimmäisellä käskyllä.
Estenoutojen miinusten takia tottispisteemme olivat siis vain 74 (ekassa kokeessa saimme 85). Toki se harmitti, mutta olin myös hyvin tyytyväinen siihen, että pelkäämäni "vaikeat" liikkeet Kaidalle menivät niin hyvin. Estenoudot pitäisi olla helppo juttu korjata kuntoon ennen seuraavaa koetta :)
Tottiksen jälkeen siirryimme maastoon, ensin hakuradalle ja lopuksi esineruutuun. Kaida oli viidestä koirakosta viimeisenä (ainoana alokasluokkalaisena), joten ennen hakua oli edessä parin tunnin odotus. Mahani oli jo vähän rauhoittunut, ja muutoinkin hermoni pysyivät ihmeen hyvin kasassa, vaikka olisin hyvin voinut olla koejännityksen lamauttama! Hakurata oli varsin tiheäkasvuisessa sekametsässä, joten lähetin Kaidan ensin oikeaan kulmaan, joka oli hieman helpompi kulkuinen. En nähnyt upposiko Kaida täysin kulmaan asti. Hetken päästä kutsuin sen takaisin ja lähetin vasemmalle (jonne lähetys piti tehdä etureunan kreppien ulkopuolelta, koska taimikko oli todella tiheää. Kaida katosi pian kasvuston sekaan, ja viipyikin siellä varsin pitkään. Huutelin sitä hetken takaisin, ennen kuin sain sen yliheitolla taas oikealle puolelle. Hetken risteilyttämisen jälkeen, kun Kaida oli keskilinjalla, tuomari hoksautti minua, että koiralla ei ole hakurullaa enää pannassa! :o Jossain vaiheessa rulla oli ilmeisesti tarttunut oksaan tms ja tippunut metsään. Koira oli siis hakuillut ilman ilmaisuvälinettä, tosi hyvin meni! :D Minulla on onneksi aina vararulla treeniliivin taskussa mukana, joten lähetin koiran sen kanssa uudelleen töihin. Kaida oli jo tainnut kaivatakin rullaa, sillä nyt se lähti samoin tein hieman takaisin päin radalla ja ilmaisi siellä syvällä alueen perällä kuopassa makaavan maalimiehen. Kokeen jälkeen molari kertoi että koira oli käynyt hänen luonaan jo aiemmin, mutta ilmeisesti sillä ei silloin enää ollut rullaa pannassaan. No, yksi löydetty maalimies meille siis ainakin, jee! Näytöltä palattuamme lähetin Kaidan uudelleen oikealle, missä se oli käynyt jo aiemmin nuuhkimassa lahoavaa vanerilaatikkoa. Keskilinjalle ei aivan näkynyt, onko kyseessä piilo, joten annoin Kaidan ilmaista sen...ja tyhjäksihän se osoittautui. Sen jälkeen Kaida tuntui tarttuvan muihinkin "kylmiin piiloihin", joita radalla tuntui riittävän. Se ei myöskään oikein jaksanut enää upota radan perälle. Harmillisesti, sillä kun tuomari ilmoitti ajan loppuneen, olimme aikalailla oikealla radanpuoliskolla olleen maalimiehen kohdalla, mutta Kaida ei vain ollut lähtenyt tarpeeksi syvälle. Kävimme kuitenkin nostamassa viimeisen molarin hieman avustetusti Kaidalle. Ensimmäinen molari meiltä oli jo kuulemma jäänyt hoksaamatta vasemmasta etukulmasta. Loppupisteemme olivat siis 95 (ekassa kokeessa 160) ja tuomari kehui Kaidan työskentelyä ja ilmaisua+näyttöä. Olin suoritukseen tyytyväinen itsekin, ottaen huomioon miten vähän olemme saaneet treenattua viime aikoina.
Viimeiseksi oli sitten esineruudun vuoro. Tätä pelkäsin ehkä eniten, sillä olisi todella masentavaa jäädä taas pisteittä ja treeneissä Kaida ei esineruudussa ole oikein edistynyt. Se oli jo haun jälkeen väsy, joten kun lähetin sen ruudun vasemmasta kulmasta ja koira ei edennyt kuin muutaman metrin kun jo jäi pyörimään ruudun reunalle, olin jo luovuttaa. Kaida teki pienen mutkan ruudun ulkopuolella, etenki korkeintaan puoliväliin ja palaili siitä. Otin koiran hallintaan ja siirryimme keskemmelle etsintälinjalla. Lähetin Kaidan uudelleen, ja kas! Se juoksikin melkein suoraan lähes keskellä ruutua olevalle esineelle, tarkensi hajun lähteen (pehmeä kangastasku tms), otti sen ja toi minulle käteen! Olin kieltämättä ratketa riemusta. Mikä tuuri meille, että ruudussa oli yksi esine lähempänä meitä, phuh! Tuomarikaan ei löytänyt paljoa huomautettavaa (onneksi Kaida ei ehtinyt harjailla päämäärättömästi pidempään, vaan suorituksemme oli nopea), ja saimme yhtä pistettä vaille täydet pojot esineruudusta. Mikäli kaikki ruudun esineet olisivat olleet takarajalla, niin epäilen että olisimme jääneet taas nollille pisteissä. Onneksi kuitenkin saimme tästä onnistumisen kokemuksen, niin on enemmän motivaatiota taas treenata esineruutua lisää!
Kaikkiaan koe siis meni meillä osittain alta riman, mutta siltä päällimmäisenä on ihme kyllä onnistunut fiilis! Erityisen kiva oli huomata, ettei koejännitys tällä kertaa ollut päällimmäisenä mielessä, enkä myöskään masentunut vaikka saimme vähemmän pisteitä kuin viime vuonna. Koesuorituksissa ei myöskään ilmennyt mitään, mitä ei treenillä saisi luultavasti korjattua kuntoon seuraavaan kokeeseen. Kemin hakukoe olisi siis oikein hyvä kokemus oppimisen kannalta. Ehkä jatkossa kokeita ei tarvitse enää niin jännittää, koska "epäonnistuminen" on nyt koettu ja näin, ettei se haittaa mitään. Päinvastoin, koepaikalla oli palkintojen jaossa yleisesti iloinen tunnelma, koska yksi 3-luokan koirakoista sai kokeessa kauan yrittämänsä kolmannen ykköstuloksen, eli koirasta tuli käyttövalio haussa sen myötä! Ei voi kuin nostaa hattua toisten sinnikkyydelle ja uurastamiselle noin hienon tuloksen eteen ^_^
Kemin jälkeen jätämme hakuilut kuitenkin pariksi viikoksi tauolle, ja keskitymme pitkästä aikaa viestin treenaukseen. Oulussa on viestikoe jo la 9.9, ja ilmoitin meidät jo mukaan, joten täytynee treenata sitäkin välillä! Ja hakukokeitakin on kotikulmille tulossa ehkä parikin tälle syksylle, ja kun ilmoitimme Kaidan vielä luonnetestiinkin lokakuulle, niin kalenterissa riittänee aktiviteettia koiraharrastuksen parissa ihan riittämiin ;)
Tässä vielä kuvakavalkaadi Kaidasta Kemin hakukokeen esineruudusta, kuvista kiitos Anita Kellokankaalle!
 |
| Esineruutu alkamassa |
 |
| Esine löytyi toisella pistolla! |
 |
| Tuotiin perille asti :) |
 |
| Suut messingillä ^_^ |
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)