torstai 7. heinäkuuta 2016

Run, Kaida, run!

Kaida kiihdytteli itsensä epävirallisissä, kaikille roduille avoimissa kiihdytyskisoissa luokkansa kolmoseksi! Maxi-luokkaan osallistui 20 koiraa joten hyvin tyttö pinkoi kun palkinnoille asti ylsi. Juostava matka oli noin 80 m ja Kaida kellotti ajan 7,05s. Aika olisi vielä voinut olla muutaman kymmenyksen nopeampi jos emme olisi käyttäneet viehettä juoksumatkalla: Kaida nimittäin lähes saavutti vieheen parikymmentä metriä ennen maalia, koska sitä kelattiin liian hitaasti. Onneksi Marko oli maaliviivalla ja saattoi kutsua Kaidaa siinä vaiheessa kun koira näytti olevan valmis loikkaamaan vieheen kiinni. Koira selvisi pienellä rytminmuutoksella ja juoksi vauhdilla Markon ja pallon luo loppumatkan. Aiempi maxi-luokassa juossut seisoja kärsi hitaasta vieheestä enemmän: se ehti juosta vieheen kiinni, tarttui siihen ja pysähtyi, ennen kuin vieheenkelaaja tajusi lisätä vieheeseen vauhtia. Sille tuli siis roppakaupalla ylimääräisiä sekuntteja juoksuaikaan. Knoppina: nopeimmilla vinttikoirilla tuo 80m meni tänään reilussa 5 sekunnissa.

Juoksutulos oli siis erittäin hyvä! Kova draivi Kaidalla oli oman vuoron jälkeen palata radalle ottamaan vähän lisää spurttia, kun katselimme viimeisten koirien yksilösuorituksia. Aivan palkinnoille emme ajatelleet yltävämme, joten Kaidan kolmossija oli todella iloinen yllätys :) Tulevaa viestiuraa ajatellenkin on mukava tietää, että nopeutta tästä raitapaidasta todella löytyy!

Kaida took part in unofficial greyhound race as this competition was open for all breeds. Kaida competed in a class of max-size dogs. Out of about 20 max dogs she was finally third (with time 80 meters in 7,05 seconds) so we didn´t return home empty handed. She truly is fast runner which is great as in messenger dog trials the speed of the dog is important part in score board!


Maxi-luokan 3 nopeinta koiraa

 Ja tokihan kisan jälkeen piti Kaida palkita myös uintireissulla! Kurvasimme siis Pateniemen rantaan ja päästimme koirat vilvoittelemaan lämpimän päivän päätteeksi.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti