maanantai 18. toukokuuta 2015

Haku päällä / Training for searching

Oulun pk-yhdistyksen järjestämä aloittelijoiden hakukurssi alkaa olla puolivälissä ja rohkaisevaa kehitystä on junnukoirassa tapahtunut! Tämän päivän treeneissä Kaidalla riitti vauhtia ja intoa ja maalimiehet löytyivät yksi toisensa jälkeen suuremmitta ongelmitta. Tänään tehtiin kaikkiaan kuusi pistoa (ensin kaksi putkeen, sitten tauko ja myöhemmin vielä 4 putkeen) ja todettiin, että seuraavalla kerralla voidaan jo vaikeuttaa treeniä, sen verran helposti Kaida maalimiehet löysi. Treenien loputtua tuli vielä esineruudustakin puhe ja saimme lyhyen harjoituksen sitäkin Kaidalle. Sillä ei ollut ongelmia löytää omaa eikä vierasta hanskaa etsintäalueelta, vaikka ohjaaja sekoilikin (innostuksissani käytin väärää käskyä esineruutuun lähettäessä :O ). Hakuhommat ovat siis hyvällä mallilla, tällä viikolla aletaan myös toisaalla miettiä ilmaisun koulutusta. Katsotaan tuleeko Kaidasta rullakoira vai mennäänkö haukulla :)



In English: I am very sorry, but I don´t know right translation for this working dog sport that we are also training! So Kaida is learning to find and point out decoys from the forest. She is doing great in searching and she is also developing quite fast.

If somebody knows good Finnish-English dictionary (or something like that) in Internet where I could find translations for words related working dog sports, I would be very thankful if you could let me know too! ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti