Talvi alkaa vauhdilla taittua kevääseen ja samalla havahtuu haaveilemaan kohta menneiden lumien harrastusmahdollisuuksista! Kävin tänään Kaidan kanssa seuraamassa koirahiihto-cupin osakilpailua. Pidempään on päässä jo itänyt haave aloittaa vetohommat myös Kaidan kanssa. Tähän asti on menty joko kicksparkilla tai pyörällä niin että veto on hyvin kevyttä. Potkukelkkailuun sopiva kausi vain on harmillisen lyhyt. Mutta nyt jopa sain haettua sukset lainaan anoppilasta, joten ladullekin päästäisiin! Vielä vain pitäisi ehtiä sinne hangille, ennen kuin ne ehtivät sulaa...tiukille siis menee. Mutta nyt voi olla hyvä hetki alkaa pohtia seuraavan talven tavoitteita ja lähteä vetohommienkin kanssa tähtäämään tulevaan kauteen. Raitapaidallahan ei menohaluista jää uupumaan, lähinnä oma kunto kaipaa kunnon terästystä jos kisoihin joskus mielii ;)
Päätin myös tänä vuonna vaihtaa Suomen corgiseuran jäsenyyden paikalliseen pk-yhdistykseen, opiskelijalla kun ei ole varaa kaikkeen mahdolliseen. Oulun Palveluskoirayhdistyksen riveissä pääsemme toivon mukaan aloittamaan kunnolla myös haku- ja jälkihommat, sekä treenaamaan tottista ja miksei ipo-hommiakin osaavassa ohjauksessa. Ja toukokuun piirimestaruuskisoissa voisin itse lähteä tutustumaan talkoilijana viestiin lajina, josko innostuisin vielä siitäkin kaiken muun lisäksi:D Tälle keväälle ehdin jo ilmoittaa Kaidan tulevalle aloittelijoiden pk-hakukurssille, niin saamme hommat alulle. Sormet on ristissä, että mahdumme kurssille!
|
Tuoreempien kuvien puutteessa kuva Kuusamon hangilta |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti