Onnea Kaida 7 v!

Niin klisee kuin onkin, niin pakko on ihmetellä miten aika rientää! Meidän vielä äsken nuori ja villi junnuholsku Kaida viettääkin yhtäkkiä jo seitsemättä syntymäpäiväänsä. Samaan aikaan tuntuu, että ihan vastahan me haettiin pieni harmaan-mustankirjava pentunen Joensuusta, ja toisaalta taas on sellainen olo ettei enää muistakaan millaista oli elämä ennen Kaidaa. Näiden vuosien mittaan on kyllä vahvistunut se, että Kaida on niin monella tapaa THE koira elämässäni 💖

Syntymäpäivien vietto perjantaina 12.2. sujui aika perinteisesti kotosalla koiraa hemmotellen. Kelit onneksi suosivat, joten saatoimme tehdä reippaanpituisen päivälenkin, jossa Kaida sai pääosin päättää suunnat ja polut. Normaalisti emme myöskään anna koirien kanniskella puukeppejä jos olemme porukalla lenkillä, mutta tällä kertaa päivänsankari sai etuoikeuden kuljetella irti kiskomaansa kepakkoa mukana. Kaidasta suurinta hupia lenkeillä on ensin irrottaa joku riuku maasta, ja sitten pikkuhiljaa lenkin aikana pureksia sitä lyhemmäksi. Hupinsa kullakin siis! Lenkin jälkeen vuorossa oli vähän herkuttelua tölkkiruoka-kakun ja makoisan poron luun parissa.

Samalle viikolle sattui myös ystävänpäivä ja kun läheisessä koirauimalassa oli lauantaina ystävänpäivätarjouksia, lähdettiin sitten koirien kanssa extempore uintireissulle! Siitä onkin pari vuotta, kun viimeksi on käyty uimassa sisätiloissa koirien kanssa. Koirat taisivat kuitenkin muistaa paikan, sen verran kova kiskominen kummallakin oli altaalle päin. Mina oli taas ilman kummempaa houkuttelua saukkona vedessä uimassa omia kierroksiaan, mutta Kaidaa piti hieman avittaa ja ohjata ennen kuin se rohkaistui heittäytymään altaan portailta uimasille. Siinä missä Mina olisi varmaan uinut puoli tuntia putkeen edestakaista pientä rinkiä, Kaida teki aina pulahduksia ja palasi välillä käymään kuivalla maalla. Kaikeksi onneksi, sillä ilmeisesti uinti oli niin extra jännää, että Kaidalle iski kakkahätä kesken kaiken, vaikka se oli ulkoilutettu ennen uimalaan tuloa ja se kakki normaalisti hallin pihassakin vielä ennen uintia. Kaikeksi onneksi Kaida kuitenkin oli pois vedestä hädän iskiessä yhtäkkiä, eikä uimavesi päässyt sotkeentumaan. Pikaisella siivouksella henkilökunnan avulla vältyimme kalliilta kakkasakolta, huh! Meillä näköjään uimalassa käynti on aika epäonnista: edellisellä kerralla Kaida repi kyntensä auki allashuoneen viemärikaivonkanteen ja nyt sitten tosiaan meinattiin sotkea kakan kanssa, apua 😵

Tähän väliin kuvakavalkadi uimalan riemuista:

Puhdasta ja föönättyä koiraa!

Uinnin jälkeen oli jostain syystä pakko piehtaroida lumihangessa...

Onneksi molemmille oli kunnon takit vetää niskaan uinnin päälle!

Lauantaina tuli kyllä muutenkin tyhjennettyä lompakko koiriin. Kylpyläreissun lisäksi kävimme shoppailemassa koirille useamman kymmentä kiloa ruokaa sekä täydentämässä lisäravinnevarastot. Kaida ja Mina syövät 50-50 jaolla raakaa ja nappulaa. Koska lihat eivät ole täysiravintoa, annamme täydennyksiä purkista. Lisäksi Minalle on hyvä olla magneesiumi-lisää vetotreenejä ajatellen ja varsinkin Kaidan vanhenevat nivelet hyötyvät jo etukäteen syötetyistä nivelapuaineista. Nyt ostettiin vähän isompia purnukoita hevospuolen valikoimasta, joten pitäisi taas riittää vähäksi aikaa näille kahdelle! Kalliiksihan tämä tulee (verrattuna siihen että syöttäisi pelkästään jotain halpaa marketin koirannappulaa), mutta mitäpä sitä ei rakkaidensa hyvinvoinnin eteen tekisi 😁

Treenitavoitteet: check

Vuosi on lähtenyt käyntiin rauhallisesti, eikä treenaamisesta ole otettu turhia paineita. Kerran viikkoon käydään ainakin vielä helmikuun loppuun hallilla treenailemassa toko- ja tottishommia yhdistyksen omatoimitreenivuorolla. Vaikka välillä tottiksen hinkkaaminen on tuntunut pakkopullalta, niin on ollut kiva huomata että junnunkin kanssa on edistymistä nähtävissä! Talven aikana esimerkiksi noudoissa siltä on huomattavasti vähentynyt kapulan mälvääminen ja lisäksi hyppyihin on saatu varmuutta: viime treeneissä mentiin jo lopussa 80 cm hyppyeste yli iloisesti ja ilman yritystäkään oikoa sivukautta lelun perään. Sen sijaan Kaidan kanssa hallilla on treenauksessa haettu rennompaa mielentilaa ja vältelty kaikkea selkää liiaksi kuormittavaa ryntäilyä ja hyppelyä. Kesältä sille on varmaan jäänyt tottiksista todella kiihtynyt mielikuva, kun selkä oli kipeä ja se ilmeni mm. haukkumisena seuraamisessa, joten nyt on opeteltu tekemään seuruuta tokoa varten kaikessa rauhassa. Lisäksi ikuisuusprojektina on yrittää parantaa Kaidan seuraamisasentoa (sen edessä poikittamaan pyrkivä seuraaminen ei varmastikaan ole selälle optimaalinen), mutta vanhalle koiralle on selvästi vaikea opettaa uusia temppuja...mutta ei mahdotonta, toivon mukaan!

Koska viime vuonna koronan takia meiltä jäi Kaidan kanssa käymättä se viimeinen avo-luokan koe kokonaan, olen kyttäillyt tämän kevään osalta koekalenteria, ja pitänyt sormia tiukasti ristissä josko koronarajoitukset sallisivat vihdoin kokeiden järkkäämisen. Ilokseni myös oma palveluskoirayhdistykseni on tänä keväänä järjestämässä ensimmäistä kertaa toko-koetta Ouluun, ja kun etusijalla kokeeseen on jäsenistö, olisi parhaat saumat päästä vihdoin yrittämään Kaidalle sitä puuttuvaa ykköstä. Ja, koska Minan BH-koe antaa vielä odottaa itseään ehkä touko-kesäkuulle, hiipi mieleen hullu ajatus viedä myös Mina maaliskuussa tokokokeeseen! En tiedä onko tuhoontuomittu ajatus edes yrittää ohjata kahta omaa koiraa samassa kokeessa (onneksi sentään eri luokissa!), kun yhdenkin koiran kokeeseen vienti jännittää aina tuhottoman paljon :D Mutta Minalla alkaa olla kaikki liikkeet hallussa (itseasiassa sillä olisi jo avo-luokankin kuviot pitkälti opeteltuna) ja tokon alo-luokka olisi hyvä "esikoulu" myös myöhempää käyttäytymiskoetta varten... Saapa siis nähdä. Toki on mahdollista, että kokeita joudutaan TAAS perumaan jos koronatilanne pahenee, mutta siihen asti voi elätellä kaikenlaisia hulluja ajatuksia ;)

 

Tammikuussa Minan kanssa on myös aloitettu itsekseen vetohiihtohommia. Sen verran lajikärpänen puraisi, että hankin Minalle kerralla uudet varusteet Ala-Temmekseltä Väliheikin myymälästä ja itselle hiihtoasun miellyttävämpään sivakointiin. Sukset ja monot on anopilta lainassa, ne saavat luvan kelvata toistaiseksi (koska käytin jo tämän talven budjetin hiihtokamoihin). Mina tuntuu olevan sopivasti sellainen synnynnäinen reikäpää, että kun sen päästää juoksuun niin sehän sitten juoksee liinan päässä niin kauan kuin vain baanaa riittää. Olemme käyneet sekä tutulla Auranmajan koiraladulla, että nyt viimeksi uuden karhealla Kaakkurin koiraladulla ja kummallakin Mina vetää ongelmitta vajaan 5 kilometrin lenkit. Loppua kohti sillä toki kovin hönkä alkaa vähän hellittää ja se saattaa viimeisellä kilometrillä välillä ravatakin pelkän täysiä laukkaamisen sijaan. Olisi hyvä kyllä päästä jonnekin kokeneempien koirahiihtäjien oppiin ja treenata niin että veto säilyy maaliin ja palkalle asti yhtä aktiivisena. Kaakkurissa huomasin että ihmishiihtäjien ohittelussa Minalla ei ole ongelmaa, mutta Auralla samaan suuntaan menevien koirahiihtäjien ohittaminen on työlästä, kun Mina yrittää kesken ohituksen vauhdista käydä nuuhkimassa ohitettavia. Eli töitä on vielä tehtävä, mutta aivan hyvin voisin nähdä meidät osallistuvan ainakin johonkin epävirallisiin koirahiihtokisojen luokkiin jossain vaiheessa.