Karanteenin treenivideomaraton

Korona-virus on lopettanut monilta osin kimppatreenit ja harrastusryhmät väliaikaisesti. Tämä ei kuitenkaan koiraharrastajalle ole kuin hidaste: aikaa on enemmän treenailuun kotona ja itsekseen, ja lenkkeilyyn ja muuhun aktivointiin on kerrankin kalenterissa pelkästään tilaa! Meillä on onneksi myös käytössä koko kevään jatkuva omatoimitreeni-kortti ja halli on avoinna yksittäisille treenaajille ainakin toistaiseksi. Lisäksi Oulun korkeudella näyttäisi kevät rientävän etuajassa, joten kohta päästään myös maastoon treenaamaan esineruutua ja vaikka viestiä, tai miksei vaikka opeteltaisi jäljenkin alkeita junnukoiran kanssa.

Toki keväälle odotettujen tokokokeiden ja näyttelyiden peruuntuminen harmittaa, mutta onneksi on sentään mahdollista hyödyntää tämä aika treenaamiseen. Kaidan kanssa on yritetty vahvistaa esimerkiksi tokon ruutu- ja merkin kierto-liikkeitä, sekä saada seuraamisesta suorempaa ja vähemmän edistävää. Tilasin vihdoin kauan harkitsemani magneetit sekä treeniliiviin että palloleluun, jotta voin helpommin palkita koiraa oikeassa suunnassa (pallon saa selän takaa/kainalosta, eikä edestä). Kaidalle on ehtinyt vuosien mittaan painua muistiin liiankin hyvin seuraamisasento, jossa sen etupää kiertyy pahimmillaan poikittamaan eteeni, kun se yrittää tuijottaa tiiviisti silmiini. Nyt pyrkimyksenä on opettaa sille seuruu uusiksi niin, ettei sen tarvisi kulkea mutkalla vierelläni, vaan se voisi suunnata katseen ylös kainaloani kohti, jolloin selkä pysyisi suorana päähän asti. Nyt kevään mittaan onkin hyvä mahdollisuus katsoa, oppiiko vanha koira vielä uusia temppuja! Lisäksi pitäisi syksyä kohti alkaa myös miettiä tokon voittaja-luokan liikkeitä. Tokosääntöihin on tulossa syksyllä taas kerran uudistuksia, joten olisi hyvä jos ehtisimme tehdä avo-luokan alta pois vanhoilla säännöillä ja sitten siirtyä voittaja-luokkaan sääntömuutosten jälkeen.

Minan kanssa tahkotaan edelleen pikkuhiljaa perusjuttuja kuntoon. Sillekin aloin tehdä seuraamista magneettipallo kainalossa selän puolella kiinni. Toiveissa on, että sille ei ehtisi kehittyä samanlainen edistävä/poikittava seuraamistapa kuin Kaidalla. Yritän siis välttää tekemästä samoja virheitä toisenkin koiran kohdalla! Junnun kanssa tehdään siis lyhyitä seuraamispätkiä suoraan ja käännöksin. Lisäksi nyt pari treenikertaa on otettu myös noutoa ja hyppyä. Talvella Minalla oli iso ongelma se, ettei se halunnut pitää noutokapulaa suussa istuessaan. Ongelma helpottui kun vapaallakin lenkkeillessä ja pihalla leikkiessä Minalta on odotettu istumista ja lelun tuomista käteen ilman pudotusta, ennen kuin sitä on taas heitetty sille haettavaksi. Nyt junnu istuu jo kiltisti kapulankin kanssa, mutta sen pito on jatkuvaa puukapulan mälväämistä, siinä siis seuraava ongelmamme 😅

Tässä  videomatskua treeneistämme. Jos joku blogin lukija osaa antaa rakentavaa palautetta ja vinkkejä treenien parantamiseen, niin kertokaa ihmeessä! Ilman koulutusryhmiä ja kouluttajien läsnäoloa tämä ominpäintreenaus on siinä mielessä vaarallista, ettei itse ehkä huomaa toistavansa jotain virhettä treenissä, joka voi sitten kostautua myöhemmissä vaiheissa. Mutta pakko mainita, että videot otettiin treenin aluksi ihan vain ajatellen, että videoidaan se mitä koirat tällä hetkellä osaa. Niissä ei siis ole loppuun asti miettittyjä kuvioita tai tarkasti hiottua treeniä alla, siksi tulos voi näyttää vähän "löysältä! 😆


Video 1. Tässä kokeilin, miten "kaukokäskyt" menee Minalla hallilla. Sille on vasta paristi treenattu istu-maahan-komboja etäältä, ja se näkyy. Tuo on kuitenkin hyvä tapa saada se kuulolle, junnulla kun tahtoo olla automatkan jälkeen aika nupit kaakossa kun saavumme hallille. Tuommoisen pienet rauhalliset tehtävät tekevät hyvää keskittymiselle. Tokoa varten pitää vielä saada Minalta nuo jouset vähän vähemmän kireälle, se kun helposti pomppaa holskumaisesti istumaan ja pylly siirtyy samalla puoli metriä vauhdissa.

Video 2. Seuraaminen ei ole erityisen keskittynyttä tällä pätkällä. Itseäni myös häiritsee kovasti nuo omat käteni, jotka näköjään lentelevät missä sattuu. Tästäkin syystä on näköjään hyvä saada välissä omaa toimintaa videolle, en olekaan tajunnut käsieni olevan hyvinkin epäluonnollisesti koholla seuruussa. Ja se omakin selkä pitäisi saada suoraksi, eikä yrittää tuijottaa sitä koiraa sinne alas kainaloon...ei ihme että koira kulkee kippuralla vieressä kun se yrittää katsoa vain takaisin.

Video 3 ja 4. Sitten kapulahommiin! Ekalla videolla esimerkki siitä, miten Mina on oppinut istumaan ja ottamaan kapulan suuhun (vielä pari kuukautta sitten se olisi väistänyt kapulaa voimakkaasti tai tiputtanut sen heti suuhun otettuaan). Kapulan mälväys on selvä ongelma, mutta eiköhän siihenkin löydy jokin kikka jolla se saadaan kitkettyä (siihen asti voisin harkita treenausta metallikapulalla, ennen kuin kaikki puukapulat ovat silppuna). Toisella videolla on jo pari hyvää pitoa rauhallisemmalla otteella, mutta myös sitten sitä pudottelua kun jäin odottamaan mälväämisen loppumista ennen kapulan ottoa.

Video 5 ja 6 . Tasamaanoudossa Minalla selvästi kiihtyy viretaso. Minasta liikkuvat asiat ja niiden jahtaaminen on parasta ikinä, joten noudossa on hieman takkuilua on jo heti heitossa. Tässä vaiheessa Minaa täytyy pitää kiinni pannasta samalla kun heitän kapulan, muuten se sinkoaa perään lupia kyselemättä. Sillä on kuitenkin hyvä kontakti siinä vaiheessa kun kapula on laskeutunut ja silloin se malttaa kysyä luvan noutoon lähtöön. Emme ole vielä harjoitelleen varsinaista luovutusasentoa edessä, mutta varsin kivasti pienestä vihjeestä Mina jo tarjoaa luovutusta istuen (paikka toki vielä hakusessa). Estehyppyäkin saatiin videoita useampaan otteeseen, ennen kuin tuli julkaisukelpoinen pätkä. Vauhdikkaissa liikkeissä Minalla on vaikeuksia malttaa ottaa perusasento ja sitten vielä odottaa siinä kapulan heiton verran.

Junnun jälkeen taitonsa pääsi näyttämään Kaida. Vaikka aiemminkin olinkin stressannut siitä, miten paljon hiomista Kaidan tottiksessa on, on silti aina ilahduttavaa vaihtaa kentälle Minan jälkeen Kaida! Tuommoisen reaktiivisen ja kovapäisen junnun jälkeen oikeasti on oppinut arvostamaan itseoppinutta Kaidaa, jonka miellyttämishalu ja keskittymiskyky on aivan eri luokkaa kuin itsenäisen Minan.

Video7. Agility-treenivideoista inspiroituneena ajattelin kokeilla Kaidalle alkulämmittelynä merkin kiertoa, mutta nyt ensi kertaa kahdella kartiolla. Me ei harrasteta agia, mutta periaatteessa kartioiden kiertoa voi hyödyntää myös hakumaastossa risteilyn opetteluun: ohjaajan rintamasuunta kertoo koiralle, mihin suuntaan kirmataan seuraavaksi. Kuten mainittu, emme ole tätä kokeilleet aiemmin joten olin yllättynyt miten innoissaan Kaida olikin touhusta. Pelkkä merkin kierto on meillä välillä takkuillut, mutta nyt se suuntasi vieraille kartioille varmasti ja innokkaasti. Tätä voisi tehdä toistekin rikkomaan vanhaa, jo tylsäksi käynyttä yhden kartion kiertoharjoittelua!

Videot 8. ja 9. Kaida näyttää mallia tasamaanoudossa ja hyppynoudossa. Usein kokeissa tuomarit mainitsevat, että nouto voisi olla vielä vauhdikkaampi ja palautusasento saisi olla tiiviimpi. Ne kuitenkin on vain pikkuvikoja joista en jaksa stressata, kun koira muutoin tekee niin hyvällä mielellä hommansa.

Video 10. Bonusvideona on tottistelun päätteeksi tehty hömpöttely agilitykentän puolella. Kaidalla on jostain syystä aina ollut hinku juosta agilityn putkiesteitä läpi, joten tällä kertaa se sai treenin jälkeen vähän irrotella. Lisäksi sain osallistettua kepoa lisää: hän sai toimia Kaidan agility-ohjaajana, hän kun pidempänä henkilönä pysyy paremmin holskun vauhdissa mukana 😁 Minakin pääsi käymään kokeilemassa samoja agiesteitä, mutta sillä ei ollut juurikaan kiinnostusta mennä putkeen. Sen sijaan treenasimme Minan kanssa loivaa A-estettä, jota se kipusikin varsin maltilliseen tahtiin ja sievästi.

Varustehuoltoa ja päivitystä

Näin flunssaa parannellessa on ollut treenailun sijaan aikaa keskittyä kaluston kunnostamiseen. Etenkin kun Oulun talvimaisemat vaihtuivat taas plussakelin jäätiköihin, niin oli aika nostaa ompelukone pöydälle ja hurauttaa keskeneräiset projektit loppuun!

Yksi isompi homma oli muokata jo viime vuonna ostamistani Hurtan valjaista Minalle sopivat. Valjaat ovat muuten oikeaa kokoa, mutta etujalkojen väliin tuleva rintakappale on kapealle neitikoiralle aivan liian leveä, se hankaisi siis käytössä etujalkoihin ikävästi. No, eipä siinä muuta, kuin ratkomaan reunan kanttinauhat ensi alkuun auki. 

 Otin avuksi Minalla käytössä olleet ZeroDC-vetovaljaat ja käytin sen rintakappaletta kaavana. Sitten vain saksilla turhat palaset pois ja reunan ompelu ensin yhdellä tikillä. Sitten sovitus, toteamus että liian leveät edelleen, satket uudelleen viuhumaan ja taas uusi tikkaus. 

Sen jälkeen aloin neuloa alkuperäistä kanttinauhaa takaisin uuden reunan päälle. Musta nauha on onneksi venyvää, joten sen sai kiristettyä suht nätisti valjaan uudenkin muodon mukaiseksi. Varalta harsin kanttinauhan paikalleen karhulangalla, ennen koneella viimeistä tikkausta.

 

Ja näin on pikkukoiralle sopivan kokoiset valjaat valmiina käyttöön! Tarkoitus olisi näitä varmaan ainakin hakutreeneissä pitää, ettei koira hapeta itseään pannassa kiskoessaan radalle päin. Näitä säitä seuratessa se sulanmaan treenikausi voikin koittaa hyvinkin pian, joten hyvä että nyt on valjaat kondiksessa!

Toinen projekti liittyikin sitten meidän uuteen lenkkeilyvarustukseen. Näiden liukkaiden kelien  myötä annoin vihdoin periksi ja myönsin, että uhkailu, lahjonta ja kiristys ei näitä koiria opeta olemaan vetämättä remmissä, joten hankimme holskuille ihan perus-kuonopannat. Minalla on nyt alkanut ihan uusi karkailukausi, kai sillä nostaa riistavietti päättään kun se välillä maanisestikin etsii jäniksen jälkiä ja syöksyy sitten seuraamaan hajuvanoja jos jälki on vähänkään tuore. Viime viikolla Mina ehti keskellä metsää olla useamman minuutin karussa jälkien perässä, ennen kuin laukkasi vanhoja jälkiämme takaisin luokseni, ties minkälaisen kilometrilenkin metsässä itsekseen tehtyään. Koska lenkkeilyä pitää siis harrastaa yhä enemmän pelkästään remmissä, oli meidän ihan jo käsiä mutta myös hermoja säästääkseemme keksittävä nopea apu remmissä kiskomiseen.

Pakkauksissa ei kuitenkaan tullut mukana kuonopannan ja normipannan väliin suositeltavaa varmistuskappaletta, joten tein sellaiset itse. Tarvikkeiksi riitti halpa Bilteman remminjakaja sekä kotoa jemmassa olleet pari metallirinkulaa ja pistoolilukko (jotka säästin Minan pentuna silppuamasta monitoimiremmistä). Remminjakajasta sai leikattua näppärästi kaksi lukkopäätä ja pienen pätkän nailonauhaa, joihin tarvitsi vain toiseen päähän ommella toinen lukko, tai sitten rinkula. Nämä pätkät saa näppärästi  kuonopannasta pantaan kiinni, siltä varalta että koira alkaisi lenkillä hulluilla ja saisi kuonopannan irti.

Itse ompeluvaihe oli nopea toteuttaa, mutta hieman kauemmin meni lenkillä vakuuttaa koirat, että nämä pidetään päässä. Ensialkuun ostimme vain yhden kuonopannan, joten sillä saattoi harjoitella vain yhdellä koiralla kerrallaan. Mina protestoi kuonopantaa yllättävän vähän, vain silloin tällöin se yrittää puistella päätä ja pukitella, tai sitten haukkua turhautumista kun tajuaa ettei enää voikkaan rällätä remminpäässä miten tahtoo. Kaida sen sijaan otti kuonopannan enemmän henkisenä loukkauksena, ja yrittää aina lenkin alkuun kaivaa päänsä lumihangen sisään, josko panta samalla hukkuisi lumeen :D Vanhempi raidakkaamme on onneksi aina ollut kuitenkin sen verran kuuliainen, että alistuu kohtaloon napakalla suullisella komentamisella. Ja vaikka varmasti löytyy kouluttajia, jotka olisivat saaneet nämä meidänkin nartut kulkemaan hienosti normihihnassa, niin itse lähinnä harmittelen sitä, etten jo aiemmin siirtynyt kuonopantoihin, sen verran rennompaa oli lenkkeily yksinkin näitä kahta talutellen! Toivon mukaan jatkossa myös toisten koirien ohitus remmissä on helpompaa, kun ei itselläkään nouse pulssi kun tietää että koirat pysyvät hanskassa hyvin helposti, eivätkä ne pääse syöksyilemään ja räyhäämään ohitustilanteissa.

Kaida oli ehkä hieman sydämistynyt kun lenkille pistettiin kuonopanta päähän.

Kuonopannanssa saa kuitenkin nameja ihmisiltä, joten pitkään ei onneksi Kaidakaan mököttänyt! ;)

Tokoilut jatkuu

Kevään tokokoekalenteria selaillessani kävi mielessä, että voisin yrittää kevään mittaan keräillä avoluokasta ne puuttuvat ykköstulokset, ja miettiä sitten seuraavalle vuodelle voittaja-luokkaa, jahka taas seuraavat sääntömuutokset on saatu ajettua sisään. Saimme koepaikan ilmoittautumisajan jälkeenkin, joten ilmeisesti kevään kokeisiin ei aivan hirveä tunku Oulussa ole ollut.

Tänään käytiin siis Kaidan kanssa toista kertaa avo-luokassa kokeessa. Olen ollut toista viikkoa yskäinen ja sitä ennen olin Kuusamossa koirien kanssa, joten treenailu on jäänyt vähemmälle. Yleensä treenaattomuus on tavallaan rauhoittanut mieltä, sillä kun odottaa epäonnistumista, ei jaksa stressata niin kovasti. Nyt kuitenkin aloitin jännittämisen hyvissä ajoin edellisenä iltana jo. Se, ja köhäinen olo eivät edesauttaneet keskittymistä kokeessa lainkaan. Tällä kertaa Avarian Sportdogs areenalla koe pidettiin avoluokankin osalta kahdessa osassa. Ensin käytiin yhdessä paikkis, eli paikalla istuminen 1 minuutti, sen jälkeen koirakko vuorollaan suoritti puolet liikkeistä. Välissä kentälle tehtyä rataa muutettiin, ja sitten otettiin loput liikkeet. Periaatteessa tuommoinen "välipalkka" koiralle, kun jo 5 liikkeen jälkeen pääsi hengähtämään, oli ihan rentouttava. Kaidalle se ainakin teki hyvää, sillä ekana liikkeenä ollut seuraaminen meni taas osin väljäksi haahuiluksi, osin kireäksi edistämiseksi ja juoksuosuudessa Kaida jopa haukahti kahdesti. Pitäisi tosissaan keksiä mikä kultainen keskitie meidän seuraamisen vireeseen pitäisi saada, että sitä ei tarvisi aina kokeissa jännätä.

Seuraamisen jälkeen oli myös liikkeestä seisominen, nouto ja ruutuun lähetys. Ruutu on meillä mennyt treeneissä välillä ihan ongelmitta, välillä taas Kaida on ruudun sijaan kirmannut tutkimaan mitä kaikkea muuta kentänlaidoilta ehkä löytyisi. Tällä kertaa se lähti ruutuun suoraan, mutta jostain syystä kuitenkin kaarsi ruudun sivulle ja meni sisään sitä kautta. Se onneksi pysyi nätisti ruudun perällä, kun käskin sen seisahtumaan ja sitten maahan. Pari muuta koirakkoa ennen minua nollasi harmillisesti ruudun, kun koira seisahtuu liian lähelle etureunaa ja sitten maahan mennessä etutassut tulevat juuri pahimmoilleen kehänauhan ulkopuolelle. Noudon jälkeen oli siis eka osuus liikkeistä suoritettu, ja pääsimme välissä taukotilaan huilaamaan. Siinä vaiheessa oma jännitys jo vähän laski, kun saattoi tuulettaa edes sitä, että ainakin puolet liikkeistä oli jo saatu jotenkuten hoideltua alta pois!

Toiseen puoliskoon suoritettavaksi jäi siis luoksetulo, liikkeestä maahan meno, kaukokäskyt, hyppy ja merkin kierto. Kaidalla ei näissä isompia ongelmia ilmennyt, mitä nyt kaukokäskyissä ekan istumisen teki vasta toisella käskyllä. Merkin kierto vaikutti helpolta, sillä merkkikartio oli aikalailla keskellä muuten tyhjää hallia. Kaida meinasi jopa varastaa kiertämiseen, kun vasta otimme perusasentoa lähetyspaikalla, oikea suunta siis sillä selvästi oli! Merkistä vasemmalle katsottuna oli hallin toinen sisäänkäynti, jonne pahimmoilleen huomasin seuraavan koirakon jo tulleen kytikselle. Lähetin Kaidan merkkiä kohti ja vähemmän yllättäen se lähtikin kaartamaan vasempaan...mutta ei sentään mennyt toisen koiran luo, vaan kävikin pikaiseen haistelemassa seinustalla olleen matalan merkkikartion (luoksetulon aloituspaikan merkki) ja vasta sen jälkeen Kaida kirmasi oikealle merkkikartiolle, kiersi sen, ja palasi luokseni. Siitä saatiin sentään 7 pistettä, kun koira ei tarvinnut kuitenkaan useampaa käskyä liikkeen suorittamiseen.

Tuomarilta saimme kivaa palautetta siitä, että koira selvästi osaa liikkeet ja tekee iloisesti, mutta ohjaaja antaa turhan paljon pieniä vartaloapuja pitkin koetta. En varmaan itse koejännitykseltä edes tajua, miten paljon ajattelematta heilutan käsiäni tai nyin olkapäällä ja vastaavaa, kun yritän varmistella että Kaida on kuulolla. Olisi kyllä hyödyllistä saada joskus omaa suoritusta filmille, tai sitten pitäisi vain sitoa kädet vyöllä kroppaan kiinni, ettei jatkossa tulisi turhia pistemenetyksiä ylimääräisistä heilumisista!

Koe oli kuitenkin rohkaiseva kokemus, saimme yhteensä 264 pistettä ollen avoluokan toiseksi parhaita. Edelleenkin jäi kyllä matkaa ykkössijaan (esim. tänään voittajalla oli reilut 280 pistettä) ja siihen toko-ruusukkeeseen, jota niin kovasti haluaisin Kaidan ruusukekokoelmaa täydentämään :D
Ehkä me vielä se kolmas avo-luokan koe nyt uskalletaan käydä, jos tälle keväälle vielä koepaikka jostain lohkeaisi! Ja sitten vaan voittaja-liikkeitä opettelemaan, huh!

Kokeen jälkeen Kaida pääsi minilomalle, eli yliyönreissulle anoppilaan hoitoon, ilman Minaa! Kaida selvästi välillä kaipaa omaa rauhaa juniorista ja ihmisten jakamatonta huomiota. Tunnollisena tyttönä Kaida taitaa ahdistua esim. siitä, miten paljon Mina huutaa ja riehuu autossa, joten Kaidasta ilman Minaa autoilu on paljon mukavampaa. Eli parin päivän hermolepo tuli hyvinkin ansaitusti "seniorillemme" :)