Tänä kesänä ei työkomennuksen myötä ollut ongelmia vapaa-ajan kanssa, sillä sitä ei juuri ollut kuin yksittäisiä vapaapäiviä. Näin ollen myös koirien treenaus ja muut puuhat ovat olleet minimissä. Muutamia hakutreenejä ja esineruututreeniä ollemme Minan ja Kaidan kanssa ottaneet ja ehkä kertalleen päästy tottiskentälläkin käymään viimeisen parin kuukauden aikana. Mutta nyt kun kesätyö on taputeltu, voimme taas siirtyä pelkästä lenkkeilystä ja kotitottistelusta oikeisiin hommiin!
Kaidalle on tiedossa pari hakukoetta tämän kuun lopulle: katsotaan nyt miten se voittajaluokka lähtee sujumaan näillä taidoilla. Maastossa minulla on vahva luotto Kaidan osaamiseen, mutta tottis jännittää enemmän. Kaidan ääntely ja muutenkin ylivirittynyt tila seuraamisessa on asia, mitä en ole osannut korjata. Tarkoitus olisi nyt kovasti ennen kokeita yrittää saada se takaisin siihen rauhalliseen mutta keskittyneeseen suoritusvireeseen, joka sillä vielä toissakesänä oli. Mutta tokikaan treenaus ei poista sitä, etteikö kokeessa sitten minun koejännittäminen yms saisi taas Kaidaa käymään kierroksilla...
Molemmilla tytöillä oli juoksut heinä-elokuussa. Sopivasti Kaidakin aikaisti juoksunsa samaan ajankohtaan Minan ekojen juoksujen kanssa. Eivätpähän nyt sotke sitten pöksyhommat syksyn koekalenteria. Tytöillä näytti myös olevan keskenään oiekin kivaa, kun molemmilla oli samat hormoonihyrräykset päällä. Kaida oli kerrankin leikkisällä päällä ja kerjäsi Minalta huomiota, ja vuorotellen hypittiin toisen selässä ja oltiin hippasilla. Minan käytös ei juoksujen aikana tai sen jälkeen juuri muuttunut, ainakaan mitään selvää aikuistumista ei tapahtunut - harmillista! 😅 Juoksujen jälkeen Kaida palasi omaksi yrmyksi itsekseen: junnua siedetään lähellä, mutta leluja ei jaeta pikkusiskon kanssa millään. Aina silloin tällöin Kaida ärähtää Minalle kunnolla, etenkin jos nuorempi on härppinyt sitä räyhkeästi leikkiinkutsuna. Mina alistuu Kaidalle hyvin nopeasti, mutta toisaalta Kaida myös väistää kiltisti, jos Mina yhtään rypistää huulia sille esim luuta syödessään jos Kaida tulee liian lähelle. Toistaiseksi siis näyttäisi että narttulaumamme sisäiset suhteet ovat varsin hyvällä mallilla!
Minan kanssa on haettu ihan vain jonkinlaista kontaktia ja suuntaa tekemiseen tottiksessa. Hakutreeneissä sillä on jo selvästi kehittynyt vahva maalimiesmotivaatio, kun sen kanssa on ilman apuja treenattu kaistaleina tallatulla hakualueella. Nyt pitäisi vain alkaa muistella, miten hakutreenauksessa edetään tämän jälkeen! Onneksemme jotain apuja (toivon mukaan ainakin!) saamme parina tulevana viikonloppuna Oulun palveluskoirayhdistyksen hakukurssilta. Ilmaisua ei Minan kanssa ole vielä treenattu lainkaan, mutta eiköhän siitäkin haukkuva hakukoira tule.
Mina on niin paljon reaktiivisempi ja vilkkaampi kuin Kaida, että sen kanssa on näköjään pakko hakeutua maksulliseen koulutukseen, jotta saamme tarpeeksi treeniä häiriössä. Myös omia hermojani tarvii treenata, ADHD-junnu kun tuntuu reagoivan niin täpäkästi kaikkeen ulkopuoliseen häiriöön, että itsellänikin keittää herkästi sitten yli. Lenkkeillesäkin usein turhautuu, kun junnu on pakko pitää remmissä ettei se säntäilisi jatkuvasti lintujen tai metsässä kuuluvien risahdusten perässä, ilman korvia toki. Kaidan kanssa ehti tottua niin hyvälle, ettei nyt oikein mene jakeluun tämmöinen paimennin, jolla ei ole niin hinkua pysyä ohjaajan lähellä saati sitten miellyttää ohjaajaa käskyjen tottelemisen muodossa 😝 Oikeassa moodissa Mina osaa olla oikein särmänä hakemassa perusasentoa ja pitämässä kontaktia, mutta heti seuraavana hetkenä se myös saattaa kirmata tuulessa lentävän lehden perään... Ja nyt vaikuttaisi myös sopivasti mörköikää pukkaavan päälle: oudon muotoinen pensas tai heilahtava puu voi yllättäen lenkillä aiheuttaa haukkukonsertin, kunnes se käydään toteamassa vaarattomaksi. Jos ei tämä kakarakoira aiheuta narun toiseen päähän harmaita hiuksia ennen vuoden loppua, niin voin onnitella itseäni. Ehkä se omakin pinna tästä vielä kehittyy ja oppii venymään ihan uusiin sfääreihin!
Tässä pari päivää sitten lenkillä tuli vastaan ylivoimainen nemesis: suhiseva kuumailmapallo! Minalla on selvästi jotain suhisevaa ääntä vastaan, sillä se reagoi paitsi autossa takakontin sulkemiseen (kaasujouset?), myös kotona veden hiilihapotuslaitteen pöhinään yllättävän vahvasti. Nyt kun sitten lenkillä puitten latvojen takaa ilmestyi lentävä suhisija, niin huuto oli sen mukaista 😒
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti