Kaidalle RM-pronssia ja HK3!

Pitkä rupeama oli alkaa järjestää hollanninpaimenkoirien rotumestaruuskokeet Ouluun tälle syksylle, mutta kyllä se kannatti! Veikkaan että itse toimeen tarttuminen oli ainoa keino saada Kaidan aktiivi-koeuran aikana kokeiltua rotumestaruuskokeita, yleensä kun holskujen rm-kokeet ovat  niin etelässä ettei meillä ole aikaa lähteä niin kauas.

Monta mutkaa kokeen kanssa kyllä oli: kesähelteille ei kukaan koetta halua, mutta syksyllä taas viikonloput olivat täynnä muita rm-kisoja tai Oulun palveluskoirayhdistyksen muita jo anottuna kokeita. Tai sitten maastot olivat jo varattuina, sitten alkoikin jo hirvestysaika kolkutella oven takana ja kokeen henkilöstönkin löytyminen näytti välissä hyvin epätoivoiselta. Koska itse en tänä vuonna ole paikallisyhdistyksen johtokunnassa, oli myös yhteydenpito ja maastolupien ja muiden kokeiden ajankohtien selvittely yhteyshenkilöiden kautta omanlaisensa urakka. Vihdoin ja viimein, juuri kun kokeen anomisaika oli umpeutumassa, saatiin holskujen rm-hakukokeelle pakolliset tuomari ja koetoimitsija sekä tietenkin pvm lyötyä lukkoon. RM-jälki piti harmillisesti jättää pois Oulusta maastojen puutteessa. Toki vielä ennen koetta alkuperäinen tuomari mursi nilkkansa ja koetoimitsijamme teki hartiavoimin töitä löytääkseen tuuraajan: mikä onneksi löytyi sopivasti holskupiireistä, sillä karkeakarvaisen holskujen kasvattaja Mira Salminen Kajaanista pääsi kuin pääsikin meille tuomariksi Ouluun, huh! Koe saatiin siis järjestymään ja syksyisen kuuraisena sunnuntaiaamuna koepaikalle kokoontui peräti 5 kokeeseen osallistuvaa holskua, muutamia muun rotuisia osallistujia sekä pari raidakasta junioria taustajoukoissa kannustamassa. Myös talkooväkeen saatiin holskuharrastajia kauempaakin, mikä oli todella mieltä lämmittävää. Hakukokeessa oli siis 4 lyhytkarvaista holskua, sekä meidän pitkäkarva-Kaida.

Koska meillä oli nyt kotikenttäetu, olin aika luottavainen Kaidan maastosuorituksen suhteen. Tottiksessa jännitin lähinnä sitä, saanko Kaidan vireen pysymään sen verran matalalla, ettei se taas alkaisi haukkua kesken seuraamisen. Arvonnassa meille sattui suoritusvuoro nro 5, joten aamulla oli hyvin aikaa kuitenkin kerätä jännitystä ja sydämentykytyksiä omaa vuoroa odotellessa. Kaida oli kuitenkin onneksi virkeä ja intona menossa tuttuun maastoon, joten kun meidän vuoro koitti, pistin Kaidan töihin hakuradalle ja yritin vain luottaa siihen, että koira osaa hommansa. Ja osasihan se. Kolmosluokan radalla eka maalimies löytyi umpparista avo luokan radan alkupäästä. Kaida upposi hyvin ja työskenteli varsin itsenäisesti, joten se ilmaisi piilot melko kaukana minusta: se tiesi minulle pitkiä tarpomisia metsässä haukkuvan koiran luo, mutta toisaalta tuomari antoi kehuja koiran työskentelystä. Ennen seuraavaa löytöä saatiin taas tehdä muutamia tyhjiä pistoa, ennen kuin Kaida taas bongasi seuraavan umpparin vasemmalta, ehkä noin 200 m rajalta takaa. Ja taas sain kipitellä pitkän kaavan mukaan piilolle! Piilo oli Kaidalle vieras laatikko, ja se piti ilmaisussa muutaman tauon, ilmeisesti vaihtaessaan paikkaa haukkumaan eri puolelle laatikkoa, näyttipä se yrittävän jopa sen katollekin hyppäämistä. Keskilinjalle palattuamme ja juotettuani Kaidan sille iski jokin ärsytys ja metsään lähdön sijaan se jäikin haukahtelemaan minulle keskilinjan tuntumaan. Hieman meinasi oma syke nousta, mutta pyysin Kaidan takaisin vierelle ja käänsin sen uudelleen maastoa kohti ja lähetin: ja tällä kertaa Kaida lähti jatkamaan hommia. Vielä pari tyhjää eri puolille keskilinjaa ja kolmannen maalimiehen Kaida bongasi 300m takarajalta oikealta, avoimesta umpipiilosta. Jes! Nyt oli Kaida todella ansainnut pallopalkkansa ja tyytyväisenä itseensä raitapaita lähti pallonsa kanssa jolkottelemaan takaisin keskilinjalle. Ohjaajakin saattoi vihdoin uskaltaa hengittää 😆 Hausta saimme 167 pistettä, aikaa meillä kului arviolta noin 11 minuuttia, eli pelivaarakin jäi vielä (max hakuaika on 20 minuuttia).

Seuraava osuus oli esineruutu. Siinäkään Kaidalla ei ole ollut isompia ongelmia, mutta tiedän sen etsintätyylin olevan sen verran verkkainen, että en jaksanut uskoa sen löytävän neljää esinettä viidessä minuutissa. Ruutu alkoi hyvin, ja kaksi ensimmäistä esinettä nousivat ruudun lähemmältä puolikkaalta nopeasti. Kolmannen Kaida löysi taaempaa ruudusta, mutta neljättä ei tahtonut nousta. Osasin laskeskella neljännen esineen olevan oikeassa takakulmassa, jonne Kaida ei vielä ollut ehtinyt, eikä se kauas jäänytkään kun 5 minuutin aika tuli täyteen. No, kolmeenkin esineeseen ja 21 pisteeseen olin oikein tyytyväinen, meillä oli sen myötä edelleen hyvät mahdollisuudet saada hyväksytty tulos kokeesta.

Tottista olen etukäteen jännittänyt eniten. Yritinkin ottaa ekan suoritusparin aikana rennosti ja istuskelin Kaidan kanssa nurmikolla, kuuntelimme paukkuja ja palkkailin sitä rauhallisuudesta, sekä korjasin topakasti jos se yritti haukuskella. Meidän tottisvuoromme (minä ja Kaida menimme ensin suorittamaan kaavion, parimme jäi paikkamakuuseen) alkaessa olinkin selvästi saanut pidettyä Kaidan kierrokset kerrankin alhaalla, mutta jopa vähän liikaakin. Kaida haahuili omiaan, seurasi väljästi ja huolimattomasti. Ekan kerran siirtyessämme juoksuun se haukahteli parikertaa, mutta hiljeni onneksi ja sen jälkeen seurasi taas vähän tiiviimmin. Ihmisryhmässä se harhaili nuuhkimaan yhden ihmisen taskua, äh! Minulla oli kova työ yrittää huomaamattomasti pitää Kaida ruodussa, mutta toki tuomarikin noteerasi ylimääräiset köhimiseni. Jäävät menivät ok, seisomaan jääminen juoksusta olisi voinut olla nopeampi: Kaida otti pari askelta ennen kuin pysähtyi seisomaan. Suurin moka tuli kuitenkin noudoissa minulta: tasamaalta nouto oli mennyt ok (Kaida palauttaa kapulat aina vähän väljästi edessäni, siitä pieni miinus), mutta estenoutoon lähetin sen aivan liian läheltä pressuestessä. Kaidalla ei riitänyt aivan vauhti, joten se veti takajaloilla esteen kumoon mennessään. Takaisin se hyppäsi suvereenisti kapulan kanssa kaatuneen esteen yli. Tuomari ohjeisti, että voimme uusia suorituksen, koska nyt paluuhyppyä ei voitu arvioida. Siirryin siis hieman taaemmas ja kokeilimme uudelleen: nyt Kaida teki oikein mallikkaan hyppynoudon. Myös A-este meni rutiinilla. Eteenlähetykseen Kaida edisti jälleen, mutta lähti suoraan, vauhdilla ja meni myös vauhdilla käskystä maahan, huh jee! Paikkis on myös jännittänyt minua, koska Kaida parissa kokeessa on noussut istumaan paikallaan. Nyt kolmosluokassa saan "onneksi" seistä piilon takana, josta voi pienestä reiästä kuikkia ja varmistaa että koira on edelleen maassa: se helpottaa kovasti omaa jännitystä kun ei tarvi arvailla, että missä asennossa koira kokeen aikana paikkiksessa on. Kuten tuomari sanoi, Kaida suoritti omalla vauhdillaan, mutta varmasti. Vähän enemmän kuitenkin pitäisi saada sitä tarkkaavaisuutta ja kontakti säilymään ohjaajassa...ja ohjaajan puolestaan tulisi kiinnittää ylimääräisiin apuihin huomiota jotta niistä pääsisi eroon...saatoin allekirjoittaa täysin. Tottiksen pisteemme oli näin ollen 83.

Yhteispisteitä Kaidalle kertyi lopulta 271. Ykköstuloksen alaraja on 270 pistettä, joten saimme voittajaluokan koulutustunnuksen (HK3) juuri ja juuri ykköstulokseen oikeuttavilla pisteillä. Ja holskujen osalta pisteet menivät todella tiukille, mutta pisteen erolla Kaida nousi kokonaiskisassa rotumestaruuspronssille lyhytkarvaisten käyttösukuisten holskujen sekaan. Olin itse hieman kohmeinen päivän ulkona olon jälkeen ja väsynyt jännitettyäni tuntikausia, joten vasta jälkikäteen tajusin, miten kovassa seurassa Kaida oli pärjännyt: ja taisipa siinä tulla samalla Suomen holskuhistoriaankin ensimmäinen pitkäkarvaisen hollantilaisen 3-luokan pk-tulos! Kaida oli nyt todellakin ansainnut palkintoburgerin, toki kerrosversiona näin hienon ja rankan suorituksen jälkeen. Nyt kun saisimme vielä hienosäädettyä tottiksen mielentilaa ja esineruutuun vähän lisää ruutia, niin ei enää tunnukaan ihan mahdottomalta että saataisiin joskus vielä kaksi ykköstulosta lisää ja Kaidasta ensimmäinen käyttövalio pitkiksiin ja samalla tuplavalio kuin muotovaliohommat on jo plakkarissa... Nälkä kasvaa syödessä ja Kaidan burgerit sen kuin isonee! 😅

Hakukokeessa Minakin oli toki mukana kannustusjoukoissa, ja osasi olla ihmeen asiallisesti pitkän päivän lähinnä autossa. Sekin sai päivän päätteeksi oman pienen hampparin, mutta parasta siitäkin taisi olla kun pääsi kokeen jälkeen vähän rallaamaan isosiskon kanssa metsässä!

Loppuun vielä pari koetoimitsija Mari Moisalan ottamaa kuvaa meidän tottistelusta. Kuvissa ei onneksi näy se pahin seikoilu ja väljät seuraamiset yms;)