Vuosi sitten tassuhaveri esti osallistumisemme Tromssan Kansainväliseen koiranäyttelyyn. Tänä vuonna sormet olivat ristissä loppuun asti ja tällä kertaa päästiinkin ongelmitta paikalle, mitä nyt toinen kaksilahkeisista reissasi kunnon yskän kera. Mutta kannatti uhrautua!
Tromssaan oli ilmoittautunut kaksi suomalaista pitkisholskua: Kaida (AC Niva Alysrazor) ja valiouros Sky (Tarita´s Quilan Of Shadows). Ruotsalainen tuomari piti kovasti molemmista ja antoi molemmille ERI SA:t (Kaidan arvostelu löytyy Näyttelyt-sivulta). Lopulta ROPiksi valikoitui kalju mutta hyvin liikkunut holskuneitimme, eli meillä oli edessä RYP-kehienkin odotus. Onneksi olimme olleet kaukaaviisaita ja varanneet seuraavan yön majoituksen Tromssasta, joten paluumatkalle ei ollut kiirus lähteä. Ryhmäkehässä ei yllätyksiä tullut, eli teimme siellä vain kunniakierroksen pitkän päivän päätteeksi kun tutummat paimenkoirarodut sijoitettiin RYP-palkinnoille. Mutta Norjan serti ja cacib olivatkin ne, mitä Tromssaan asti lähdimme hakemaan ja ne saatiin :)
Seuraavaksi saamme sitten jännitellä Ruotsin näyttelyä kuukauden päästä. Ehkä sieltäkin otetaan revanssi viime vuodesta ja loppuvuodesta voimmekin sitten odotella Pohjoismaiden muotovalio- ja Kansainvälinen muotovalio-titteleiden vahvistumista. Sormet siis edelleen tiukasti ristissä, sillä jos jotain viime vuodelta opittiin, niin se ettei kannata nuolaista ennen kuin tipahtaa!! :D
Tässä vielä Tromssan reissumme kuvakavalkaadin muodossa:
Auton pakkaus ja koira ensimmäisenä innokkaana kyydissä ;) |
La-su yöksi ajelimme Kilpisjärvelle. Kaida poseeraa Saanan kanssa keskiyön auringossa. |
Sunnuntaina aamusta ajeltiin loppumatka Norjan puolelle |
Kaidan tulos Tromssasta: ROP, serti ja cacib -> Norjan muotovalio |
Kehän jälkeen Kaida ja Sky pääsivät purkamaan höyryjä keskenään :D |
Tromssassa vietettiin yksi yö, ja toki paikalliseen puuhun piti ottaa suutuntumaa! |
Kotimatkalla Tromssasta Ouluun maanantaina maisemat olivat jälleen niin lumoavia, että ajomatkaan hurahti kummasti enemmän aikaa, kuin etukäteen ajattelimme ;)
Koska Kaidalle oli lupailtu, että jos näyttelyssä menestyy, niin saa tulosburgerin, joten kotimatkalla piti taas poiketata purilaiselle :D
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti