Tikit veks! / Off with the stiches!

Yksi etappi toipumisessa saatiin tänään täyteen, kun kävimme poistattamassa Kaidan tassun tikit. Haava on pääosin parantunut hyvin, vain haavan keskivaihe, missä tikit olivat harvemmassa, on pariin otteeseen vuotanut käpälän operoinnin jälkeen.

Joustosidettä on meillä kulunut metritolkulla ja suojakaulurilla on kolhittu moneen kertaan niin seinät kuin kanssaeläjien polvetkin! Vaikka raivasimmekin makuuhuoneeseen potilaalle reilummin tilaa, niin  yöaikaan kaulurin kanssa kolistelevan koiran kuuntelu on ollut rasittavaa. Niimpä tämä tikkien poisto ja vähitellen kaulurista luopuminen tuntuu juhlan aiheelta! Vielä suurempi lottovoitto tulee olemaan, kun pääsemme vihdoin vapauttamaan Kaidan remmilenkkeilystä. Hollannikkaalla olisi jo nyt palava halu päästä kirmaamaan nummille ja kahlailemaan kutsuvaan meriveteen...mutta pakko vain vielä malttaa ainakin tämä viikko vielä rauhoitella koiran menoa, jotta tassun ihonalaiskudokset varmasti ehtivät parantua.

Koska syvä viiltohaava ylsi nivelkapseliin asti, täytynee koiran liikuttamista lisätä varoen. Intoa täynnä oleva koira ei tämän lepokauden päälle todennäköisesti ymmärrä itse säästellä
käpäläänsä. Vauhdikkaampi ulkoilu aloitetaan siis vähitellen, rasitusta pikkuhiljaa lisäillen. Kaikkein viimeiseksi haluamme tässä vaiheessa päästää koiraa rikkomaan ranteensa, vaikka haava päällisin puolin alkaakin olla ummessa.

Mutta voi sitä riemua, kun jossain vaiheessa koira saa painella entiseen malliin lenkillä ja kaulurin pitokin on historiaa!


Vaikka kesä-heinäkuun näyttelyreissut menivät mönkään, niin emme kuitenkaan jääneet tuleen makaamaan. Selvitin nopsaan seuraavat mahdolliset näyttelyt, ja vaikuttaisi siltä että saamme kuin saammekin tälle vuodelle mahdutettua kalenteriin näyttelyreissut Ruotsiin ja Norjaan. Tästä innostuneena menin ja tilasin meillekin oman pop-up näyttelyteltan! Meidän näyttelyharrastustahan ei typerät lasinsirut pilaa, niin kerta! :D  Lisäksi Kaida sai uuden Ke-hu pallon -vieläpä alkuperämaan väreissä!- treenikäyttöön, (www.ke-hu.fi/en/products/ke-hu-with-ball.html). Kyseinen pallomerkki on meidän raitapaidalle ollut todella mieluisa...ja  vanhakin pallo on kestänyt treenien superpalkkana Kaidalla jo pari vuotta! Myös jotain pureskeltavia herkkuja posti toi myöskin, onhan sekä toipilas että hengessä mukana elävä isoveli-kookikin vähän ansainneet hemmoittelua ^_^

Briefly in English: 11 days ago Kaida got a nasty wound in her left leg while we were on our evening walk :( As I later found out, there was quite a lot of class pieces and other sharp trash just off the path we have used in our walks during last year! 

Today we went to vet to remove all 8 stitches from Kaidas wrist. The wound has healed very nicely. But is has took lots of patience from all of us as Kaida needs to be in short leash while walking and during nights she has to wear pet cone (to prevent her licking the wound). Now Kaida is full of energy but we still have to limit our walks to make sure that wrist joints will not become strained too soon. We will be so happy after this hole accidental episode is behind and Kaida can again run freely as much as she wants!

Kun haaveet kaatuu...

Tiedätkö sen tunteen, kun paria päivää ennen pk-koetta, johon olet koiran kanssa huolella valmistautunut, lähdet viemään koiran iltalenkille ja mietit että heitänpä koiralle vain muutaman kerran keppiä ettei se telo itseään. Ja kun koira ekan kepinheiton jälkeen palaa kepin kanssa kolmijalkaisena, otat koiran jalasta kiinni tutkiaksesi että mikä siihen tuli, ja tunnet samantien kuinka lämmintä tahmeaa verta valuu vuolaasti sormiesi välitse...? Toivon todella ettet tiedä sitä tunnetta!

Pahin pelkoni toteutui torstaina 8.6 illalla, kun tajuan että Kaida-holskun eturaajasta on koko ranne tassunpohjasta ranneniveleen viiltynyt auki. Koira ilmeisesti keppiä noutaessaan osui isomman lasinsirun tai vastaavan kohdalle. Eihän minulla tietenkään ollut mukana sidetarpeita tai edes puhelinta, mutta kaikeksi onneksi olimme ehtineet kotoa vasta parinsadan metrin päähän, joten juoksutin koiran (joka jätti jälkeensä verisiä tassunjälkiä, mutta malttoi silti pysähtyä kakalle) pikapikaa kotiin. Kylppärissä kiedoin Kaidan jalan ensihätään vessapaperia ja talutushihnaa hyödyntäen paketiksi, jotta pääsin sitten kaivelemaan oikeita sidetarpeita - ja etsimään sen pirun puhelimen jostakin! Soitto puolisolle, joka onneksi pystyi irtautumaan töistä ja sitten eläinlääkäriin. Kaupungin eläinlääkäri onneksi vastasi puhelimeen nopeasti ja pystyi ottamaan meidät vastaan heti, kun vain pääsisimme paikalle.


Hyvin lyhyessä ajassa koiranomistajan ehdin kerrata päässäni kaikki pahimmat kauhuskenaariot. Selvää oli jo, että sunnuntainen hakukoe oli meidän osalta peruttu, mutta todennäköisesti jo keväällä buukatuille Norjan ja Ruotsin näyttelyreissuillekin saisi haverin myötä sanoa heipat. Mutta entä jos koiralta olisi jalasta tärkeitä jänteitä poikki, eikä se pystyisi enää juoksemaan, saati harrastamaan? Keskiyön minuutit matelivat hitaasti eläinlääkäriasemalla, kun odottelimme että päivystävä lääkäri kursi Kaidan jalkaa kasaan. Lopulta lääkäri huikkasi meidät takaisin huoneeseensa. Haava oli kuulemma ollut todella syvä ja verenvuoto oli ollut runsasta. Viilto oli ilmeisesti yltänyt nivelkapseliin saakka, ja haavan sisään - potilaskertomuksen mukaan "kantaviin rakenteisiin" - oli pitänyt ommella pari sulavaa tikkiä ja ihonpinnassa haava suljettiin kahdeksalla tikillä. Eläinlääkäri suositteli Kaidalle annettavaksi antibiootteja sekä injektiona että tablettikuurina. Vaikka siitä seurasi 4 viikon karanteeni kaikkiin kokeisiin ja näyttelyihin, niin emme halunneet riskeerata. Koska nivelpinta saattoi olla vahingoittunut, sinne pesiytyvä tulehdus voisi saada aikaan myös nivelrikon myöhemmin.

Aamuyön tunteina kotiin palatessa mieli oli osin huojentunut, osin taas kaaoksessa. Oli vaikea käsittää, että miten ison mullistuksen yksi pieni kepinheitto oli hetkessä meille aiheuttanut koko seuraavan kuukauden suunnitelmiin. Siihenhän oli ollut varattuna niin pk-kokeita kuin ulkomaannäyttelyreissujakin leirintäaluemajoituksineen. Ei auttanut muu, kuin alkaa sähköpostirumballa perua tulomme kaikkiin. Koko kevään kohti kesäkuun loppua kasvanut innostunut ja odottavainen jännitys korvattiin nyt huolella koiran toipumisesta. Koiravakuutus toivon mukaan korvaa eläinlääkärimaksut ja pk-kokeestakin saamme rahat takaisin. Näyttelymaksut Ruotsin Jällivaaraan ja Norjan Tromsoon jäävät omaksi tappioksi, mutta onneksi meillä ei sentään ollut mitään maksettuja majoituksia varattuna, vaan vain telttapaikkabuukkaus. Mutta kunhan vain Kaidan jalka toipuisi ennalleen, ja se saisi jatkaa vauhdikasta elämäänsä ihan normaaliin malliin!


Tämän vuoden harrastustavoitteinahan meillä oli yrittää hakukokeista HK2-koularia sekä korkata viestikokeet. Lisäksi toiveissa oli ollut hakea sertit ja cacibit länsinaapureista, jotta Kaidasta saisi Pohjoismaiden muotovalion ja samalla Kansainvälisen muotovalion. Nämä kaikki tavoitteet saivat nyt lykkäystä. Ainakin toivon, että tämä on vain lykkäys haaveisiin. Kesäkausi on vasta aluillaan, joten meillä on vielä aikaa palautua onnettomuudesta ja jatkaa tulosten tavoittelua.

Kaida on kyllä kiitollinen potilas siinä mielessä, että se antaa vaihtaa tassusiteet kiltisti, eikä vastustele kauluria tai edes yritä nuoleskella koipeaan. Toisaalta se ei myöskään oikein malttaisi ottaa niin rauhassa kuin me ihmiset toivoisimme! Lentävä hollantilainen kun ei joka tilanteessa viitsisi antaa yhden rikkinäisen koiven hidastaa menoaan. Tulevat pari viikkoa rauhallisia, lyhyitä remmilenkkejä voivat siis olla melko koettelevia, niin koiralle kuin ihmisillekin ;) Mutta jos se on ainoa ikävämpi seuraus tästä onnettomasta haverista, niin kyllähän me se sinnitellään läpi!
(Positiivisempana seurauksena taidan alkaa itse kantaa aina lenkeillä mukana paria sidetaitosta ja ihoteippiä...ihan vaan vastaisuuden varalle!)

Koekausi alkaa, än...yyy...tee...!

Kesäkuun alussa Ouluun yhä odotellaan lehtiä puihin ja aiemmin tällä viikolla saatiin raekuuroja. Viileyden puolesta maastotreenejä on ihan ok pitää, mutta lumen katoamista oli tympeä odotella pitkälle vapun yli :P  Nyt kuitenkin on treenikausi jo hyvää vauhtia meneillään ja ensimmäinen koekin jo nurkan takana eli viikon päästä!

Lähdemme  tulevana sunnuntaina Kaidan kanssa uudelleen koettamaan onnea haun ykkösluokassa. Viime vuoden koe toki poiki HK1-koularin kakkostuloksella, mutta räpistelyksi mennyt umpipiilon ilmaisu ja nollille jäänyt esineruutu kaipaavat revanssia. Viikon päästä selviää, onko toukokuun ja nyt kesäkuun alun treeni tuottanut tulosta!

Maaston osalta ollaan nyt hiottu erilaisten piilojen ilmaisua sekä yliheittoja. Ostamani kompostikehikko on saanut leikkiä umpipiiloa moneen otteeseen ja paikoin ollaan voitu käyttää puisia/vanerisia mökkipiiloja. Isojen kiinteiden piilojen saanti hakumaastoon on vain aika työlästä, joten piilojen variointi on jäänyt heikommaksi kuin olisin toivonut. Täytyy toivoa että Kaida nyt kuitenkin paremmin tajuaa ilmaista myös sellaisen piilon, josta se ei suoraan näe/kuule/haista ihmistä.

Myös esineruutua on treenailtu ahkeraan ja nimenomaan vierailla esineillä. Kaidalla yleensä kyllä ennen pitkää esineet aina löytää ja tuo ne nätisti, mutta sen työskentely on edelleen turhan verkkaista ja epäjärjestelmällistä. Sitä täytyy yrittää vielä petrata tässä ennen koetta. Vinkkejä otetaan vastaan!

Tottispuolella on jouduttu kylmän ja lumisen toukokuun takia odottelemaan luvattoman kauan ulkokenttien sulamista ja kuivamista. Olemme nyt vain pariin kertaan päästy tekemään ulkona täyttä tottiskaaviota. Noudot hyppyesteen ja A-esteen osalta jännittävät, koska viime kokeessa Kaida aika yllättäen kiersi A-esteen paluumatkalla kapulan kanssa. Lisäksi eilen hieman alle metristä hyppyä treenatessamme huomasin, että se hyppää nyt takajalat supussa. Kotonakin koplatessa sen selkä ja kyljet ovat olleet jumisen oloisia, joten se luultavasti vaikuttaa hyppytekniikkaan. Onneksi meillä on tiistaille varattu aika koiruimalaan ja sen jälkeen hierontaan, niin saadaan toivon mukaan lihakset vetreiksi viikonlopun kokeeseen :)

Saapa nähdä miten viikon päästä käy! Ei edelleenkään ole turhan valmis olo, mutta ainakin nyt ollaan osattu hioa oikeita juttuja ekan kokeen perusteella. Vielä kun ohjaaja keksisi keinon päästä eroon lamaannuttavasta koejännityksestä, niin voisi odotella koetta vähän rennommin mielin...

Kuvat: Katja Pesonen 2017.