Se pieni ero / That minor difference...

Tulin vasta pohtineeksi, että mikäli emme olisi kuvauttaneet Kaidan selkää terveystutkimusten yhteydessä, se olisi edelleen varteenotettava jalostuskoira. Sillä on nyt reilu 2,5 vuotiaana vakuuttavaa näyttöä kyvyistä ja ulkomuodosta niin pk-kentältä kuin näyttelykehistäkin vallan riittämiin. Luonne on kohdallaan, terveys on erinomainen ja luusto (muutoin kuin selän osalta) priimaa. Noiden meriittien osalta sillä olisi paljon annettavaa rodullensa. Toki sen selkälihakset ovat välillä vaatineet hierojakäyntejä, mutta niinhän monella treenaavalla koiralla, eikös? Jos vain selkää ei olisi kuvattu, sitä voitaisiin pitää kaikinpuolin terveenä yksilönä, sillä spondyloosi ei näy ilmiasussa mitenkään.

Pitkäkarvaisilta holskuilta ei vaadita rotuyhdistyksen jalostussuosituksissa kuin lonkka- ja kyynärkuvaustulokset. Aika monen viime vuoden pentueen vanhemmilta onkin tutkittu vain nämä, eikä kaikissa yhdistelmissä ole käytetty vain A/B tai 0 tuloksisia koiria. Toki epävirallisesti selkiä on voitu tutkia, mutta koska ne tulokset jäävät tällöin pitkälti omistajien pöytälaatikkoon, niin ne vastaavat tutkimatonta minulle. Mitä jos Kaidankin selkä olisi jätetty kuvaamatta? Jos itsekin osaisin elää kuplassa, jossa kuvaamaton tarkoittaa tervettä? Olisi tehty parin vuoden päästä pentue huoletta, olisin saanut Kaidan pennusta itselle seuraavan harrastuskoiran kasvamaan. Jos sen jälkeen olisi selkäkuvaus tehty ja spondyloosi löydetty, niin olisi voitu harmitella, mutta olla samalla tyytyväisiä siitä, että on uusi sukupolvi kasvamassa, toivon mukaan ilman selkäongelmia. Näinkin lukumääräisesti pienessä rodussa lupaavia yksilöitä ei varmasti helposti jätetä jalostuksesta pois, ei ainakaan pitäisi. Terveen ja sairaan välillä kuitenkin on se pieni, oleellinen ero.

Tieto lisää tuskaa, niinhän sitä sanotaan. Kaidalla on spondyloosi-leima papereissa, joten jalostushaaveet on pitänyt haudata ja syvälle. Henkilökohtaisesti pidän tärkeänä kuvauttaa virallisesti omat koirani, oli niillä jalostushaaveita tai ei. Mitenkäs rodun teveyttä voitaisiin parantaa, jos terveystuloksia ei ole? Väkisin tulee mietittyä, että jos ja kun Nuutin jälkeen avautuu taloudessa toisen koiran paikka, löytyykö Kaidan rinnalle yhtä pätevää peliä näyttöön ja käyttöön rodun sisältä. Vai pitääkö taas alkaa etsiä muuta rotua, joka vastaa kriteereitäni? Onneksi minun ei tarvitse murehtia sitä nyt, vaan voin toistaiseksi keskittyä nauttimaan täysin siemauksin koiraharrastuksesta upean hollantilaisemme, joka on täyttänyt kaikki odotukseni rodustaan, kanssa!

Loppukevennyksenä nukkuva hollantilainen, joka ei ota asioita liian vakavasti :D

Sleeping dutchie who does not take things too seriously :D

Briefly in English: I have wondered that if we hadn´t took Kaidas spinal column X-rays, she might still be considered as a promising breeding bitch. She has excellent temper, she is already Finnish Show Champion and also done well in working dog sports. She is healthy and other X-rays (except spondylosis in spine) proved her to be in excellent condition physically. Finnsh breed club demand only hips and elbows X-rayed from breeding dogs, so we could have left the spine out from pics and she would be suitable for breeding. I would have loved to have her little son or daughter as my next training companion! 

Personally I think that every dog should be X-rayed (hips, elbows, spine, everything) no matter if  they are used for breeding or not. In future I will keep on X-raying my dogs even though the results might not always be happy ones. Right now, as Kaida is with spondylosis, she is out of breeding lists. It is very sad and feels so unfair. But there is nothing to do: I have to find the next dog elsewhere.  Now I hope that I don´t need to change the breed again to find a suitable sporting dog for my standards. But before all that worrying I can enjoy training with our super dutchie Kaida. She is all that I ever could hope from a dutch shepherd!