perjantai 29. toukokuuta 2015

Ja lisää murheita.../ Even more trouble...

Tuskin ehdin henkäistä helpotuksesta, kun Nuutin silmä näytti paranevan ongelmitta, kun saatiin jo uusi potilas. Eilen torstaina iltapäivän metsälenkillä Kaida nimittäin sai jostain vekin takajalkaansa. Olin selin koiraan, kun se vinkaisi, joten en tiedä mikä sen sisäreiteen osui. Haava oli jäädä jo minulta huomaamatta, kun Kaida hetken koipea ilmassa pidettyään halusikin jo jatkaa lenkkiä ihan kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Tarkempi tutkailu kotona kuitenkin paljasti, että ihon pintakerroksessa (onneksi ei lihaksessa asti!) oli siisti viilto. Haava ei vuotanut, mutta päätin kuitenkin viedä sen eläinlääkärille näytille kaiken varalta.
   Illalla pääsimme vihdoin päivystävän tohtorin juttusille (tietenkin vastaanottoajan ulkopuolella, eli maksut tuplina...onni on koiravakuutus näissä tilanteissa!!) ja ihoon päätettiin pistää muutama tikki, jotta haava paranisi nopeammin. Olin jo heittää hyvästit ensi viikon lauantaina olevalle näyttelyreissulle, mutta onneksi eläinlääkäri tarkisti, että käytettyjen rauhoittavien lääkkeiden varoaika on 7 vuorokautta (näyttelyyn on 8 vuorokautta :D ), eli jos vain koipi paranee hyvin, ei estettä sen puolesta näyttelyyn menolle ole :) Itse potilas ei ole ollut haavasta moksiskaan, tytöllä taitaa olla melko korkea kipukynnys. Eniten ahdistusta Kaidalla aiheuttaa suojakauluri, jota pitää pitää haavan nuolemisen ehkäisyksi. Tikkauksen jälkeinen yö menikin unettomasti, kun potilas nousi noin tunnin välein ylös törmäillen seiniin ja oviin ja se piti käydä saattamassa takaisin pedille ja makuulle.
   Toivottavasti haava paranee nopeasti ja junnu muistaa jatkossa hieman katsoa missä ryntäilee! Tähän asti ollaankin oltu onnekkaita, kun Kaidalle ei mitään pikku naarmuja isompia ole tullut, vaikka se melkoisen villi pikkuapina onkin ollut pennusta asti ;)

In English: We were just recovering from Nuuttis eye accident when the next trouble emerged. Yesterday Kaida was the unlucky one as she got a small cut in her back leg while we were on walk in forest. Even though the cut was clean and wound wasn´t bleeding I decided to take her in to vet station just in case. I am very very relieved that we got pet insurance for Kaida because as it happened to be evening the vet prices were higher than during day time! Kaida got couple stitches in her leg and luckily the tranquilizer the vet used has only 7 days "quarantine time". So if the leg is OK next week we can visit the dog show (first time since January) on Saturday next week :)
   Kaida has been very good patient as she seems not to be bother by wound at all. Only tricky thing is the wide plastic collar she have to wear to prevent her licking the wound or biting the stitches. I didn´t get much sleep last night as Kaida waked up about once per hour and started to bumble to walls with her collar and I had get up to lead her back to her bed.
  Now we have just to hope that the wound heals easily. And maybe after this Kaida remembers to look at where she runs. Actually it is quite surprising that she hasn´t got any bigger injuries before this even though she is pretty wild and quick little monkey ;)





lauantai 23. toukokuuta 2015

Talkoohommien ilosta / Joy of volunteer work...

Harrastaminen vaatii välillä uhrauksia. Koska haluan harrastaa pk-lajeja ahkerasti Kaidan kanssa, seisoin tänään vapaaehtoisena useamman tunnin ulkona koirakentällä pk-kokeiden tottisosuudessa ihmisryhmässä :D Homma olisi ollut mukavaa, kun samalla sai hyvää oppia kävelykaavioista, eri luokkien liikkeistä yms, mutta kun kevätsää yllätti ja saimme niskaan kuuroittain tihkusadetta ja navakkaa tuulta koko päivän :O Tämän viikon tiistaina olin samoissa hommissa talkoolaisena BH-kokeessa, sillä kertaa kelit olivat sentään siedettävät. Mutta tulipahan kartutettua talkoopisteistä ja koirillakin oli jännä päivä kun otin ne koepaikalle mukaan autoon. Nuutti ja Kaida saivat ainakin kuunnella pyssyn pauketta, kun tottisosuuden aikana ammuttiin kaksi laukausta aina yhden koirakon aikana. Ilmeisesti kumpikaan ei ole pahemmin paukkuarka, kun iltapäivästä olivat molemmat edelleen järjissään autossa ;)

During this week I have been twice working as a volunteer in our Working Dog Society's trials. After working enough, I get later free dog courses for Kaida, so as a poor student I have strong motivation for volunteer work! It is also nice to get a change to see trials from close in field (while standing in human group while dogs are doing obedience tests), that is very instructive as sport is quite new for me. Volunteering is fun but today the weather was just awful as it was rain or gusts (or both of them at the same time) all day long :/ But at least the day was instructive for my dogs too! I had bring them with me to trial area and they waited in the car at the side of the field. As there was some gun shooting during tests, I could check if Nuutti or Kaida was afraid of shooting. Well, luckily they were not, they stayed calmly in our car through the day without panic ;)


En ottanut kokeissa kuvia, mutta näkymä ikkunasta kotoa kertoo jotain päivän säästä / I didn´t take photos in todays trials but this scene from our window tells something about todays "lovely" weather :P







torstai 21. toukokuuta 2015

Vastoinkäymisiä ruohonjuuritasolla / Missfortune in grass roots level

Koiranomistajan yksi rooli on tuoda leipä eläinlääkäreiden pöytään. Nuutin kanssa olemmekin kunnostautuneet tässä työssä varsin hyvin! Nyt olikin ehditty mennä melkein vuosi ilman ylimääräisiä kuluja, joten nyt ilmeisesti oli taas aika hommata uusi vaiva. Melkein tasan vuosi siten Nuutin vasen silmä tarvitsi lääkinnällistä huoltoa, kun linssiin oli tullut nirhauma. Nyt vuorossa oli sitten oikea silmä. Ilmeisesti siihen eilen lenkillä on osunut heinänkorsi tai jotain, sillä linssissä erottui eläinlääkärin tutkimuksissa pieni haavauma. Lyhyiden jalkojen tuoma epätoivottu rotuominaisuus tämäkin vissiin. Silmä on hieman ärtynyt ja luomi turvoksissa, joten Nuutti siristelee tai pitää silmää kiinni. Toivon mukaan tämäkin kuitenkin menee ohi eläinlääkäriltä saadun silmävoiteen avulla. Kontrolliaika varattiin reilun viikon päähän. Omistajan tili tyhjeni tehokkaasti, mutta mitäpä sitä koiransa eteen ei tekisi? Voi vain toivoa, että jatkossa vältytään vastaavilta ikäviltä onnettomuuksilta!

Briefly in English: Nuutti the corgi got yesterday suddenly problems with his right eye. About a year ago he got small scratch in his left eye lens and now he had the same problem with right one. As corgis has short legs even the plant straws might cause damage to their eyes while they walk past. Medical treatment in vet cost quite a lot for me but hopefully Nuutti will be all right with eye ointment. On the one hand it is pretty frustrating to use your few coins to vet but on the other hand wouldn´t you do anything you can to get your beloved dog back in shape? Let´s hope that we don´t get any similar accidents any more!

maanantai 18. toukokuuta 2015

Haku päällä / Training for searching

Oulun pk-yhdistyksen järjestämä aloittelijoiden hakukurssi alkaa olla puolivälissä ja rohkaisevaa kehitystä on junnukoirassa tapahtunut! Tämän päivän treeneissä Kaidalla riitti vauhtia ja intoa ja maalimiehet löytyivät yksi toisensa jälkeen suuremmitta ongelmitta. Tänään tehtiin kaikkiaan kuusi pistoa (ensin kaksi putkeen, sitten tauko ja myöhemmin vielä 4 putkeen) ja todettiin, että seuraavalla kerralla voidaan jo vaikeuttaa treeniä, sen verran helposti Kaida maalimiehet löysi. Treenien loputtua tuli vielä esineruudustakin puhe ja saimme lyhyen harjoituksen sitäkin Kaidalle. Sillä ei ollut ongelmia löytää omaa eikä vierasta hanskaa etsintäalueelta, vaikka ohjaaja sekoilikin (innostuksissani käytin väärää käskyä esineruutuun lähettäessä :O ). Hakuhommat ovat siis hyvällä mallilla, tällä viikolla aletaan myös toisaalla miettiä ilmaisun koulutusta. Katsotaan tuleeko Kaidasta rullakoira vai mennäänkö haukulla :)



In English: I am very sorry, but I don´t know right translation for this working dog sport that we are also training! So Kaida is learning to find and point out decoys from the forest. She is doing great in searching and she is also developing quite fast.

If somebody knows good Finnish-English dictionary (or something like that) in Internet where I could find translations for words related working dog sports, I would be very thankful if you could let me know too! ;)

keskiviikko 13. toukokuuta 2015

Epätoivottuja vieraita / Unwanted visitors :/


Olen omistanut koiran nyt reilut seitsemän vuotta enkä ole kertaakaan törmännyt punkkeihin, vaikka Oulussa ollaan asuttu viitisen vuotta ja täällä niitä pitäisi  vilistää enemmän ja vähemmän. Kerta se on kuitenkin ensimmäinenkin: tällä viikolla molemmista koirista on jouduttu nappaamaan irti pieni inhottava tunkeilija! Nuutilla puutiaisen mokoma ehti koosta päätellen (kuvassa) olla kiinni parikin päivää sen ollessa hoidossa Kaakkurissa, Kaidan vapaamatkustaja puolestaan saattoi hypätä kyytiin maanantai-iltana hakutreeneissä Kempeleessä ja bongasimme juuri kiinnittyneen ötökän tiistaina aamupäivästä.
     Punkkien löytyminen vauhdittikin heti loishäädön antoa. Aiempinakin vuosina Nuutti on saanut Exspot-valeluliuoksen nahkaansa (eikä punkkeja ole koskaan tullut). Vuosi sitten Kaida oli vielä liian pieni näille "myrkyille", mutta nyt laitoimme sillekin liuoksen puutiaisten karkotteeksi. Vaikka näillä leveysasteilla borrelioosin riski puutiaisen puremasta on aika pieni, niin en halua ottaa turhia riskejä. Toivotaan, että nämä olivat ensimmäisen ja viimeiset punkit meidän taloudessa, yh :(

Until this spring, we haven´t found any ticks from our dogs. Even though Nuutti is 7 years old and we have now lived about 5 years in Oulu where ticks should be found quite easily. But at the begin of this week we have now removed one tick from each of our dogs! They are so nasty little creatures and if you are unlucky they can spread tick-borne encephalitis so I wan´t to keep my dogs safe. Right after finding the ticks, we gave both of the dogs Exspot treatment (solution that will stay in dogs skin) which should prevent ticks to biting them anymore. Hopefully these were first and also last ticks I ever see on our dogs :/




sunnuntai 10. toukokuuta 2015

Sunnuntai aktiviteetteja / Sunday activities

Tällä viikolla koirien kanssa treenaus jäi maanantaiseen hakukurssin aloitukseen Kaidan kanssa. Muutoin muut kiireet ovat rajoittaneet koiratouhuja. Tänään sentään asiaan tuli korjaus! Nuutti on hoitokodissa viettämässä laatuaikaa, joten Kaida pääsi sitten koiraharrastajien porukan mukaan patikoinnille. Kävelimme Oulun Isokankaan retkeilypolulla noin vajaan 10 km lenkin. Sää oli mitä mainion ja niin koirilla kuin ihmisilläkin oli hauskaa!
   Iltapäivälle oli aikataulutettu tottistreenit, ja kun Kaida ei patikoinnin päälle ollut liian naatti (toisin kuin omistajansa...) niin kävimme sitten lyhyt tottelevaisuustreenitkin vetämässä. Ja ilmeisesti väsytys auttoi, sillä Kaida oli hyvinkin pätevänä treeneissä! Myös pieni tauko joissain liikkeissä oli tehnyt terää, sillä yllättäen junnu osasi esimerkiksi kapulan noudon, jota on aiemmin harjoiteltu lähinnä omassa olohuoneessa huonolla menestyksellä. Lisäksi otimme luoksetuloa ja aloimme harjoitella liikkeestä maahanmenoa. Kaidalla oli kerrankin hoksottimet kohdillaan ja treeneistä jäi hyvä mieli. Toivottavasti ei ennen joka treenejä tarvi kuitenkaan käydä 10 km lenkkiä jotta homma sujuisi... ;)

We have had a bit quiet week as there has been so much other things to do that we haven´t got much time for dog training. But, as Nuutti is enjoying himself in his second home (my partners parents house), I and Kaida went for trekking with our obedience training group. We walked a little less than 10 km circle in Isokangas area here in Oulu. The weather was lovely and dogs enjoyed nature walk as well as their owners!
  And as trekking was not enough, we also had our Sunday training for afternoon. We try to find time to practice obedience at least once a week. It seems that it was good that Kaida was a bit tired and it was week since our last training. Our little lady did very well in action. We haven´t yet trained a lot retrieving but today Kaida did it with no trouble at all! So sometimes it´s good to have a break from training :) But hopefully there´s no need to always take Kaida for 10 km walk before training! ;)

And some pics from our trek! All pics can be found from: www.flickr.com/photos/jenron87/sets/72157652516451136





sunnuntai 3. toukokuuta 2015

Happy together!

In English for change! It´s been a year since a little greyish furry ball with sharp teeth become a part of our family. Before that Nuutti corgi has lived as "an only child" so getting a room mate was big change for him. But Nuutti has always been quite easy going with  female dogs and he really need somebody to keep him moving. Nuutti has been diagnosed with osteoarthritis so it was important that he would stay in good fit without extra weight. New puppy proved to be excellent personal trainer for Nuutti and they playd well together :) Kaida has learned well how to play with smaller and slower corgi and politely she every now and then gives Nuutti win their wrestling match!

Tric and brindle playing together

It´s good that we now have lively a dutch shepherd who has full of energy and is always willing to play, so Nuutti get lots of physical exercise every day. Since we got Kaida a year ago Nuutti hasn´t been limping or moving stiff after resting. Also his appetite got better and he isn´t suffering pyrosis or diarheaa all most at all anymore. So Kaida has good impact in Nuutti´s health in every way.

Even though the dogs have been doing great together, Nuutti still needs his own personal space - expecially when he´s sleeping! He is irritated if Kaida comes to sleep to near him and he moves away. But some days we can spot them curled to sleep almost side to side... Maybe Kaida will over time conquer a place from Nuutti´s side? ;)

And also sleeping some times together <3

Ja lyhyesti suomeksi: Nuutti ja Kaida ovat nyt viettäneet vuoden kämppiksinä. Vilkkaasta seuralaisesta on Nuutille ollut iso hyöty, sillä niin nivelvaivat (ontuminen ja jäykkyys levon jälkeen) sekä mahaongelmat (niin nirsoilu, ripulointi kuin närästyskin) ovat helpottaneet sen jälkeen kun pentu tuli taloon. Koirat ovat alusta asti löytäneet yhteisen sävelen ja Kaidakin on varsin huomaavainen painimatsien suhteen ja antaa jopa Nuutille tasoitusta välillä ;) Nuutti on myös melko kärsivällinen herrasmies Kaidan päähänpistojen suhteen!

 Yhtä asiaa poitsu ei vielä kuitenkaan ole sulattanut. Se nimittäin haluaa edelleen nukkua omassa rauhassaan, eikä tykkää jos Kaida pistää maate kosketusetäisyydelle. Useimmiten tälläisissä tilanteissa Nuutti siirtyy närkästyneenä pois. Tästä huolimatta aina silloin tällöin ollaan yllätetty koirat nukkumasta ihan vieretysten. Useimmiten luultavasti Nuutti on ollut ensin levolla ja Kaida on myöhemmin tunkenut viereen, eikä Nuutti ole jaksanut vaihtaa paikkaa... tai sitten vanha ukkeli alkaa pehmetä ja joku päivä se hyväksyy pikkusiskon unikaveriksi? ;)