sunnuntai 1. helmikuuta 2015

Koiranilma on suhteellinen käsite!

Tänne Ouluunkin on saatu kunnon talvi. Tuulen ja pöllyävän lumen vuoksi lykkäsimme tälle päivää suunniteltua lähialueiden holskujen yhteistreeniä. Onneksi Kaida on kuitenkin lunki tapaus, eikä vedä kierroksia vaikka välillä vietämmekin hiljaiseloa ihan vain kotosalla oleillen ja peruslenkkeilyt hoitaen.

Tänään vanhaherra Nuutti oli jo sitä mieltä, että lunta alkaa olla jo himpun verran liikaa töppötassuille. Kaida puolestaan on kuin kala vedessä lumihangissa. Se oli kesällä aina intopiukeana menossa uimaan veteen ja ilmeisesti tämä veden jäinen olomuotokin passaa raitapaidalle kuin kirsu kuonon päähän! On viihdyttävää seurata juniorikoiraa, joka riemuissaan hyppii kaikkien mahdollisten kinosten päälle ja mönkii umpihangessa onnellisena. Ei ole tullut vielä vastaan sellaista keliä, etteikö Kaida olisi ollut innokas lenkille lähtijä. Korkeintaan joku kaatosade saa senkin vauhdin hiipumaan, mutta sillä kelillä eivät kaksijalkaisetkaan ole maratoonilenkille patistamassa ;)

En muistanut tänään ottaa kameraa lenkille, mutta jouluna Kuusamossa otettu potretti kiteyttää Kaidan mielipiteen talvesta ja lumesta. Pakkasta taisi olla reippaasti yli -20 astetta, mutta se ei menoa haitannut!

Kaida <3 snow


1 kommentti:

  1. Kiva kun olet alkanut kirjoittamaan blogia :). Pyydä Sannaa lisäämään teidät Azuricoyotes sivujen blogilistaan.

    VastaaPoista