Pentuarjen hulinaa ja melskettä

Niin paljon näköjään tulee postailtua instagramiin ja pentueen omaan whatsapp-ryhmään pentukuulumisia, että bloggailu on unohtunut ihan kokonaan. Pieni pennun palleromme täyttää jo 5 kuukautta, ja alkaa lähennellä mitoiltaan jo emää, painoakin on jo vähän päälle 17 kg!

Pentuarjessa on kyllä ollut paljon opeteltavaa, selvästi edellisestä (Minan) pentujaksosta oli mielessä enää ne kivoimmat asiat, ja nyt on pitänyt kantapään kautta muistella samat sisäsiisteyshaasteet ja vähäiset yöunet. Onneksi Leon ekojen viikkojen mahavaivat hävisivät kun ruokinta saatiin sopivaan tasapainoon raakaruualla. Nyt penska on jo siirtynyt kahteen ruokailuun päivässä ja saa sekä pentunappulaa että raakalihoja. Periaatteessa Leo on sisäsiisti siinä mielessä, että se ei enää toviin ole tehnyt sisälle tarpeita, mutta se saattaa myös edelleen herättää meidät yöllä klo 02-05 välillä ulkopisuja varten. Liekö urospennuilla heikompi pidätyskyky, kun en muista että narttupentujen kanssa olisi samanlaista yöheräilyä ollut. Ei toisaalta myöskään huvita kokeilla, pissaisiko Leo sitten yöllä sisälle jos sitä ei nousisi päästämään ulos...Toisaalta pennuilla pidätyskyky lähtee ilmeisesti ylipäätään toimimaan paremmin vasta puolivuotiaana tms. joten jospa tuo yöajan pidättelykin kehittyisi lähikuukausina. 

Saman virheen on tosin nyt kyllä tehnyt kuin Minan ja Kaidankin pentuaikana, kun omaa pihaa on ollut niin helppo hyödyntää ulkoiluun: pentua on päästänyt matalalla kynnyksellä takapihalle tarpeilleen, joten eipä sillä ole ollut tarvettakaan vielä pidätellä kovin pitkiä aikoja. Ja pihapisuttelu on johtanut myös siihen, että remmilenkeillä Leo ei hevillä tee kakkoja, vaan panttaa niitä siihen asti että tullaan omaan pihaan takaisin, tai sitten se äkistää heti lenkin alkuun kaiken ennen kuin poistutaan kotitieltä. Hiljalleen remmilenkkien pituutta on voitu lisätä, joten saapa nähdä miten pitkää lenkkiä meillä pitää alkaa tehdä, jotta pentu tekisi muualle kuin kotinurkille. Mutta pennun maha onneksi toimii oikein hyvin, se ei vaikuta erityisen herkältä vaan voi huoleti maistella muutakin kuin omia tuttuja ruokiaan. Ja perso Leo onkin maistelemaan! Kasvavalla pojalla tuntuu olevan pohjaton nälkä, joten kaikki edes ruokaa muistuttava syödään vauhdilla. Ahneus on tietenkin myös hyvä asia, sillä koulutus on ollut helppoa kun ruoka toimii motivaattorina jolla saa huomion tilanteessa kuin tilanteessa. 

 

Leon kanssa on ehditty jo vähän käydä pentukursseilla vierailijana, sekä Musti&Mirri myymälöiden pentutreffeillä ja nyttemmin pentueskarissa. Pentu on mukavan rauhallinen uusissakin paikoissa ja tosiaan keskittymiskyky on erinomainen, jos vain ruokaa on tarjolla. Silloin ei mikään häiriö tunnu hetkauttavan poitsua! Hienosti pentu on oppinut alkeita seuraamisesta, perusasennosta, merkin kiertämisestä sekä tietysti istumisen, maahanmenon ja seisomisen. Vähän on yritetty myös etu- ja takajalka targettia opetella, josko tämä vihdoin olisi eka koira jolle saan opetettua takajalkatargetinkin! :D Rauhoittumistakin on välillä treenattu, mutta Leo on kyllä yleensä niin lunki ilman harjoitteluakin. Myös hampaiden katsomista on harjoiteltu säännöllisesti, sillä Leolta piti poistattaa yksi haljennut maitokulmahammas aiemmin, joten ei haluttu että pentu alkaisi aristelemaan suun kopelointia. 

 

Jännästi monella tapaa Leo on hyvin samankaltainen kuin Kaida-seniori, vaikka ne eivät olekaan sukua keskenään. Pohjaton ahneus, keksittymiskyky sekä rauhallisuus ja viilipyttyys vieraissakin paikoissa kuulostavat enemmän Kaidan kuin Minan ominaisuuksilta. Toki pennun luonne ja käytös voivat vielä paljon muokkautua ennen kuin se on aikuinen, mutta nyt näyttää kyllä lupaavalta sen suhteen, että Minan pennusta on kasvamassa urospuolinen Kaida meidän laumaan 😍

Ja vaikka kolmen koiran kanssa on paljon säätöä ja kädet tuntuu välillä loppuvan kesken, niin olen tyytyväinen siihen miten pentu on parantanut talouden laumadynamiikkaa. Minalla on nyt kaveri johon se voi purkaa energiaa, joten narttujen välillä ei enää ole niin paljon kireää kyräilyä. Tosin Minalla taitaa olla juoksut lähestymässä, niin se on välillä turhan herkästi murisemassa väliin jos Kaida komentaa pentua, mutta tappeluksi ei enää ole narttujen välillä mennyt. Vaikka Kaida enimmäkseen näyttelee pennulle hampaita (usein ihan asiasta kun penska härkkii mummokoiraa aika röyhkeästi ja yrittää varastaa lelut sen suusta), on mummokoira välillä yllättänyt ja itsekin intoutunut leikittämään Leoa ja vetämään hepuliralleja sen kanssa kun ne ovat olleet keskenään pihalla iltaisin. Ei pääse mummokoirakaan sammaloitumaan kun pentu tuli taloon!

 

Tres coyotes

Niinhän siinä lopulta kävi (yllättyneet parijonoon!) että kun Minan pentueen vieroitusikä lähestyi, niin sitä vahvempi oli tunne, että just nyt ois hyvä aika pennulle. Oikeastihan nyt ei millään muotoa ollut käytännöllistä ottaa koiravauvaa kotiin, mutta harmillisesti ajankohdalle ei voinut mitään. Näin hienon oloista pentuetta ei kuitenkaan halunnut päästä näpeistään, joten Minan mukana kotiintuomisina Joensuusta oli yksi pieni urospentunen Leo 💓Nyt meidän laumassa on siis kolme kojoottia!

 

Pennusta haaveillessa toivoin yksilöä, josta olisi harrastuskaveriksi, mutta joka olisi kuitenkin sopivan kiltti ja nöyrä. Leo vaikuttaisi olevan juuri tällainen mittatilauspentu. Siinä riittää virtaa ja puhtia, puruotekin on erittäin hyvä (auts!) ja se on kiinnostunut niin saalisleikeistä (noutoleluksi käy niin lelut, pallot, kävyt kuin metallilusikatkin), nameista kuin sosiaalisestakin palkasta. Se hakee jo nyt hyvin kontaktia ihmisiin, ja uskoo nätisti kun mummokoira komentaa sitä pysymään naskalihampaineen kauempana. Sinnikäskin pieni seikkailija se on, mutta myös hyvin alkanut oppia malttamaan esim istumaan kunnes saa luvan mennä ruokakupille. 

Otin itse töistä täysin vapaata kaksi viikkoa tähän alkuun. Sen jälkeen toivon mukaan pystyn tekemään viikon tai pari puoli-etäpäiviä töissä. Joka tapauksessa tuntuu, että kiire voi tulla opetella arkikuviot rullaamaan jotenkin ennen töihin paluuta. Yksinoloja on jo lyhyinä pätkinä tehty, kun pentu on jäänyt ruokakupin ja ajanvieteluiden pariin siksi aikaa, kun olen käyttänyt aikuiset koirat lyhyillä lenkeillä (10-20 min). Autoilemassa ei vielä ole käyty kotiinpaluureissun jälkeen, pähkäilen vähän sen kanssa minkä kokoiseen kuljetusboxiin pentu olisi hyvä laittaa ajon ajaksi, ja mitä viihdykettä sille sinne tarjoaisi jotta ajomatka menisi ilman ongelmia.

Isoin haaste meillä arjessa tuntuu kuitenkin olevan juuri nyt pennun vatsantoiminta. Öisin se on nimittäin ollut joka yö löysällä, ja koska herään niin herkästi sen tepasteluun edestakaisin makuuhuoneen lattian sanomalehdillä, että yöt on mennyt sitten kantaessa Leoa ulos vähintään parin tunnin välein. Ekoina öinä pentua piti kiikuttaa ulos jopa 30 min-1 h välein, nyt viime yönä unta sai jo jopa 2h putkeen ulkoilujen välissä. Ripulointi ei onneksi näy pennussa muutoin, se on niin energiaa täynnä päivät ja toki myös nukkuu sikeästi päikkäreitä vähän väliä. Itselläni sen sijaan alkaa jo fyysisesti tuntua väsymys kropassa, kun ei neljään yöhön ole saanut kertaakana nukuttua yli 3 tuntia yhteen menoon. Olo on välillä semmoinen krapulaisen ja kuumeisen väliltä, kun tuskan hikeä pukkaa vaan ihan ruokakuppeja kannellessa ja sanomalehtiä lattioille uusiessa. 

On paitsi ihana seurata emon ja pennun keskinäistä painia pitkin päivää, mutta se myös helpottaa hirveästi itsellä kun ei tarvitse pentua viihdyttää itse jatkuvasti. Leo on kyllä mukavan omatoiminen ja leikittää itse itseäänkin, mutta Minan kanssa painiminen ja hepulirallaus sopivasti väsyttää pennun unille. Kaida-mummo oli pennun kanssa ekaa kertaa pihalla kohdatessa jo vähän kutsumassa sitä leikkiin, mutta nyt kun pentu on uskaliaampi ja tulee aina tykö naskalihampaat edellä, ei mummokoira juuri välitä pennun seurasta. Se sanoo välillä hyvinkin topakasti penskalle, jos tämä tunkee iholle, ja Leo kyllä kunnioittaa senioria hyvin ja antaa heti tilaa. Toistaiseksi Kaidalla on onneksi sohva turvapaikkana, jonne pentu ei vielä pääse kiipeämään. Pitää toivoa, että kun hammasteluvaiheesta päästään yli, mummokin tohtisi kokeilla leikkiä pennelin kanssa.  

Jospa pennun maha alkaisi tässä ekan viikon kuluessa vihdoin rauhoittumaan, niin parempien yöunien myötä itsekin osaisi ehkä hieman järjestelmällisemmin alkaa opettaa pennulle tarpeellisia juttuja. Niin väsynyt kuin olenkin, niin silti on kyllä jännittävää nähdä, millainen hieno koiranalku Leosta kehittyykään tulevina viikkoina! 

Kuvia ekalta viikolta, alkaen Joensuusta kasvattajan luota! Mina oli kyllä omistautunut emä jälleen kerran, ja vielä pentujen ollessa päivää vaille 8 viikkoisia se antoi pesueelle vielä "lähtöhörpyt" vaikka pennut olivatkin jo tovin olleet vieroitettuna sen nisiltä. Myös alapesut se hoiti uutterasti ja piti jöötä jos pentujen leikit meinasivat mennä liian riehumiseksi.

 

Kotimatka Joensuusta Ouluun sujui enimmäkseen hyvin. Boxissa matkustamista Leo jaksoi protestoida 45 minuuttia käymällä läpi koko äänirepertuaarinsa kattavasti, ennen kuin rauhoittui nukkumaan. Välipysähdysten jälkeen se sai välillä matkustaa myös takapenkkimatkustajan jalkatilassa, ettei eka pitkä ajomatka olisi ollut pelkkää huutoa. Pausseilla pentu ihmetteli rauhallisesti isoa ja pienempää liikennettä, ei paljoa bussit yms näyttäneet jännittävän kun kettulelun teurastus oli paljon kivempaa!

 

Kotona eka ilta ja yö mentiin Minan ja Leon kanssa, ja seuraavana päivänä kotitui myös Kaida anoppilasta. Minalla pidettiin alkuun kuonokoppaa kaiken varalta, kun ne eivät Kaidan kanssa olleet nähneet pariin viikkoon taas. Hyvin nopeasti kuitenkin nartut näyttivät palaavan normaaliin arkeen saman katon alle, ilman turhia murinoita. Leo otti nopeasti haltuun niin talon, kuin pihankin, lähtien tutkimaan omaa Leikkimaataan innolla.

 

Paljon kaikenlaista uutta on Leon päiviin mahtunutkin, kun on tiluksia tutkittu ahkerasta ja opeteltu arkitaitoja, kuten remmissa kävelyä, ulos tarpeiden tekoa ja mitä saa syödä ja mitä ei.

Pakko vielä loppuun lisätä yksi vertailukuva: ekassa kuvassa ovat Kaida ja Mina-pentu vuonna 2018, ja toisessa Mina ja Leo-pentu. Jotain samaa näköä näissä on ;)

 

 

Elämä on täynnä vaikeita valintoja

 

Kesä alkaa hiljalleen kääntyä kohti syksyä ja Joensuussa Minan pennuilla tulee huomenna tiistaina jo 5 viikkoa ikää täyteen. Pentusten tuoreimmat kuulumiset voi lukea Azuricoyotes-pentupäiväkirjasta. Pentublogia on itsekin tullut luettua moneen kertaan hartaudella, samalla pohtien voisiko joku noista raitamarsuista olla meidän seuraava koira. 

Oma kesäloma lähenee loppuaan ja arki koittaa jo ensi viikolla. Paljon onkin tässä viime viikkoina tullut nyt sitten pohdittua, onnistuuko itsellä tällä(kään) kertaa ottaa Minan pentua kotiintuomisina. Joinain iltoina asiaa pähkäilee niin paljon, ettei uni meinaa tulla silmään ja toisaalta heti aamulla herätessä sitä alkaa taas miettiä, ette miten se voisi onnistua. Niin paljon lähinnä käytännön asioihin liittyy kysymysmerkkejä, ettei tässä ole voinut päättää juuta eikä jaata. Pakko siis hieman ynnäillä plussia ja miinuksia, ennen kuin pää halkeaa!

Aloitanpa niistä miinus-asioista:

- Kesäloma on kohta pidetty, joten pentujen tullessa syyskuussa luovutusikään "pentulomaa"  on vaikeampi saada. Säästöissä olevista lomapäivistä + ylityösaldosta voisin saada 5 päivää vapaata, mutta eihän se riitä pennun kanssa pitkälle?

- Narttujen yhteiselo saman katon alla. Jahka Mina palailee taas kotiin, joudumme varmaan kaiken varalta pitämään nartut eri tiloissa yksinolojen ajan, ja Minalla kuonokopan kun nartut ovat samassa tilassa. Onnistuuko eristäminen, jos taloudessa hyörisi myös energinen pikkupentu? Missä tilassa kukakin olisi? Pysyisikö pienimmäinen aitojen takana, vai pyrkiikö se aina aidan läpi moikkaamaan toisella puolella olijaa? Mitä jos pentu kaataa aidan työpäivän aikana ja sitten voikin olla nartut nokat vastakkain?

- Raha. Kahdenkin ison koiran ylläpito on kallista. Ylimääräistä ei tunnu palkoista juuri jäävän sen jälkeen kun nykyisille koirille on ruuat hankittuna yms. Miten taloudesta saa huolehdittua, jos syöjiä on kolme, etenkin kun nykymaailmassa kaikki vain tuntuu kallistuvan? Puhumattakaan eläinlääkärikäynneistä, kuten rokotuksista ja muista menoista, kuten vakuutusmaksuista.

- Lenkitykset. Pitääkö laumaa alkaa käyttää jatkossa lenkillä erikseen? Kaidalla on jo lenkit omaehtoisesti lyhentyneet, joten se ainakin alkuun sopisi pennun lenkkikaveriksi. Mutta onnistuisiko myöhemmin kaikkien kolmen koiran lenkitys yhtä aikaa vai olisiko se yhtä remmikaaosta?

Positiivisiakin puolia pennun otossa kuitenkin olisi:

+ Seuraava harrastuskoira olisi jo Minan rinnalla kasvamassa. Nyt kun on tullut panostettua pk-lajeihin ja mm. vetoharrastukseen, olisi ikävää jos niille varusteille ja opeille ei olisikaan jatkossa tarvetta. Minasta kun ei tiedä, hyväksyisikö se laumaan myöhemmin jotain vierasta pentua, joka ei ole sen oma. En ehkä ole valmis siihen, että Mina jäisi talouden viimeiseksi holskuksi.

+ Pennusta olisi Kaidalla seuraa ja virikettä. Mummokoirahan nautti silminnähden Minan kanssa painimisesta, silloin kun Mina vielä oli pentu. Nartut tuskin tulevat myöhemminkään keskenään enää "leikkiväleihin", jolloin urospentu voisi toimia kummallekin nartuista kuitenkin puuhakaverina. Vanhenevalle koiralle olisi tärkeä pysyä aktiivisena ja saada monipuolista liikuntaa. 

+ Elämässä ei välttämättä tule toista tilaisuutta, kun voisi ottaa oman koiransa pennun itselleen. Nyt vieläpä valinnanvaraa olisi huikeasti, kun Mina auliisti synnytti jopa 10 pentua, ja niistä 6 urosta.

+ Koska mummokoiralla väistämättä tulee vuodet täyteen ennen pitkää (toivottavasti myöhemmin kuin ennemmin, mutta ensi vuonna tulee jo 12 vuotta täyteen mikä on jo hyvä saavutus), ei Mina jäisi yksin talouteen.

+ Kesäpentu olisi kivempi ja ehkä helpompikin opettaa sisäsiistiksi, verrattuna esim Minaan jonka pentuaika meni pitkälti talvella ja ymmärrettäväksi pentu ei arvostanut pissalenkkejä ulkona pakkasessa.

 + Varusteita yms ei tarvisi juurikaan varmaan ostaa, koska Kaidan pannat, valjaat, sadetakit yms sopisivat aika pitkään uudelle juniorille. Ja myöhemmin olisi tosiaan jatkokäyttäjä myös kickbikelle, suksille yms.

+ Saataisiin - toivon mukaan - taas potentiaalinen kaveri myös näyttelykehiä kiertämään. Minan kanssa tuskin tulee käytyä (hammaspoistojen ansiosta on näköjään aina bingoamista, saako tuomarilta hylsyn vai ei) enää kehissä, mutta komiaa holskupoikaa mielellään veisi näyttelyihin vaikka ulkomaillekin taas pitkästä aikaa. 

+ Urospennun jos ottaisi, voisi joskus tulevaisuudessa haaveilla sen jalostuskäytöstä. Näin saataisiin taloon vihdoin koira, joka saattaisi jopa tienata omat ruokarahansa! Onhan sitä ennen toki saata terveystuloksista puhtaat paperit ja hankittava koepuolelta näyttöjä, mutta nyt olisi mahdollista ainakin valita juuri se pentu, jossa tuntuu olevan eniten potentiaalia sekä käyttöön että näyttöön. 

 

Tämmöisiä pohdintoja siis tällä erää. Vaikka oma pentukuume siis jyllää kovana, ei pennun otto kesälomakauden ulkopuolella tunnu ainakaan helpolta idealta. Nyt on siis kova järki vs tunteet ottelu edessä. Asiaa tuskin auttaa se, että pääsen tulevana viikonloppuna moikkaamaan Minaa ja pesuetta livenä Joensuussa. Voin yrittää testata intuitiota, että tuntuuko joku pennuista omalta. Jos ei sattuisi tuntumaan, niin sittenhän se olisi helppo jättää pennun otto väliin...eikös niin? 😅

 

 

Terveiset kesähelteiden keskeltä

Tältä kesältä on näköjään jäänyt blogipäivittelyt vähemmälle, mutta ehkä johtuen siitä että ollaan vietelty harvinaista hiljaiseloa koko kesä treenien ja kokeiden osalta. Nythän sattui siis niin, että Mina on taas mammalomalla Joensuussa, mutta eipä näillä heinäkuun kolmatta viikkoa jatkuvilla yli +25C helteillä olisi kyllä mitään treenattukaan!

Koko viime keväthän me odoteltiin Minan juoksuja, josko kasvattaja pääsisi kokeilemaan sille toista pentuetta leasing-sopimuksella. Rauhassa saatiin kaikki kevään kokeet käydä, kun juoksut alkoivat lopulta vasta vappuna! Nopealla aikataululla sille saatiin järjestymään reissu Ruotsin puolelle kasvattajan valitseman sulhasen luo, ja reissu oli sitten hyvinkin onnistunut, sillä heinäkuun puolivälissä Mina pyöräytti maailmaan potran pentueen. Ja kun ensimmäinen pentue oli pari vuotta sitten 6 pentua, niin nyt Mina pisti paremmaksi ja synnytti kaikkiaan 10 hyvänkokoista pentua: 4 narttua ja 6 urosta! Mina ei tosiaan valinnut helpointa mahdollista vuodenaikaa pentueelle, kun panttasi juoksujaan niin kauan että pennut lopulta syntyivät vuoden kuumimpana kuukautena, mutta toisaalta omalta kannaltani heinäkuu oli hyvä pistää koira mammalomalle koska ei näissä lämpötiloissa oikein olisi pystytty kotona mitään tekemäänkään.

Minan ja täyden kympin pesueen kuulumisia voi lueskella tarkemmin kasvattajan blogista: https://www.azuricoyotes.fi/destination/pentuepaivakirjat/

 

Kuvat (c) Azuricoyotes

Kotona on siis ollut rauhallista ja Kaida on nautiskellut huomion keskipisteenä olosta. Sillekin ulkoilut on hankalia näin kuumina päivinä, lähinnä ollaan hengattu omassa pihassa varjossa, tai sitten käyty lyhyt lenkki lähimetsään/suolle viilentymään, tai tehty suosiolla vain uintireissuja. Kotona ilmalämpöpumppu pitää sisätilat mukavan viileinä, joten mummokoiralla on kuitenkin siedettävät olot. Se on uintihommien lisäksi saanut aktivoinniksi paljon namien etsintää niin sisällä kuin pihan varjoisalla nurmikollakin. Omastakin kesälomasta eka viikko näyttää ihan vain menevän hellettä pidellessä, mutta ehkä näin koiranohjaajallekin tekee lopulta hyvää tämmöiset "pakkolomat" jolloin ei voi treenata tai edes tehdä pitkiä lenkkejä. Ensi viikolla kelien vihdoin pitäisi tippua päivisinkin alle kahdenviiden, joten eiköhän me pikkuhiljaa päästä Kaidan kanssa pidentämään taas lenkkejämme. Ostin itse viikko sitten ensimmäiset paljasjalkakenkäni ja niitä on nyt saanut sisäänajaa lyhyillä kävelyillä, mutta innolla odotan että pääsen testaamaan miten ne passaavat jalkaan pidemmillä maastolenkeillä! Tähän asti ei jalat ole kyllä muuta kuin tykänneet pehmeäpohjaisilla kengillä tassuttelusta. Näin lyhyenkin käyttökokemuksen perusteella suosittelen kyllä kaikkia kokeilemaan tuommoisia, ne tuntuvat hirveän terveellisiltä niin jalkaa kuin ylipäätään kropan liikettäkin ajatellen!

Mutta nyt siis otetaan Kaidan kanssa rennosti, lueskellaan sydämenkuvat silmissä pentublogia ja toki nautitaan tästä kesän lämmöstä (kohtuudella)!

 

 

Eteenpäin sanoi mummo lumessa!

 

Tälle keväälle ei kyllä jääty lepäilemään laakereille, vaan - edelleen varmana siitä että juoksut alkaisivat juuri ennen koepäivää - nyt on käyty vielä parit voittaja-luokan tokokokeet kun oma seura järjesti tutussa hallissa. 

Kuluvan kuun puolivälissä lähdin kokeeseen hyvinkin hermostuneena, sillä emme olleet edellisen kokeen jälkeen päässeet harjoittelemaan paikkiksia ryhmässä juurikaan. Itsekseen oli kyllä käyty liikkeitä vähän hiomassa, mutta eipä juuri muuta. Kun koepaikalla sitten selvisi, että paikkis olisi ensimmäinen liike, ja Mina olisi sijoittunut pienen terrierin sekä hieman levottomana piippaavan collien väliin. Mina on koepaikalla vähän täpinöissään aina pienistä koirista, koska meille ei treeniseurana ole ollut juuri muuta kuin palveluskoirakokoista seuraa. Mina ei oikein siis tiedä miten suhtautua minikoiriin. Toisaalta se helpotti ohjaajan hermoilua: saatoin suorilta päättää, että jätämme paikkiksen suorittamatta siinä kokeessa, ihan vaan kaiken varalta. Ilmoitin tämän tuomarille koirien tarkistuksessa, ja loppu kokeen saattoikin sitten tehdä vähän rennommin. Toki tavoittelin kuitenkin kakkos- tai kolmostulosta, joten kun parissakin liikkeessä tuli nollaus, olin hieman pettynyt. Kun samat virheet, joita on treeneissä yrittänyt hioa pois, toistuvat kuitenkin kokeessa, niin ärsyttäähän se. 

Esimerkiksi kaukokäskyissä meillä on aina ollut ongelmana, että Mina liikkuu asentovaihdoissa eteenpäin paikaltaan. Treenatessa se saattaa suht nätisti pysyä paikallaan, mutta kokeessa sitten on liian kova veto ohjaajaa kohti. Sitä on nyt yritetty treenata mm. takapalkalla ja laatikon/boxin avulla ja olen myös ottanut kaukokäskyihin ihan oman käskyn seisomaan nousuun jotta Mina suorittaisi sen tietyllä tekniikalla, mutta työtä vielä selvästi riittää! Tässä kokeessa nollille meni myös ohjattu nouto, jossa Mina sinnikkäästi noutaa näköjään sen kapulan, jonka apulainen on viimeisenä laskenut maahan. Ohjattua tulee myöskin treenattua lähinnä yksin, eli vien kapulat itse, jolloin Minalla ei juuri tule virheitä. Mutta liekö kokeessa sitten Mina fiksoidu appariin niin kovin, että se muistaa enää vain vikana viedyn kapulan. Siinäpä siis meille lisää treenattavaa apulaisen kera!

Tästä kuun ekasta kokeesta saimme lopulta vain 182,5 pistettä, mikä ei riittännyt kolmostulokseenkaan. Olimme siitä huolimatta luokkamme kolmas, joten saimme seuralta kotiinviemisiksi mm. herkkupalkintoja, ei siis ihan tyhjinkäsin tarvinnut kotiutua :)

Ja nyt pääsiäismaanantaina, 21. päivä oli jo seuraavan kokeen vuoro. Ei kovin montaa tokotreeniä ehtinyt näiden kokeiden väliin, mutta kun juoksujakaan ei kerran kuulunut niin piti sitten lähteä koettamaan onko mitään edistystä tapahtunut. Yksi onnistunut ryhmäpaikkiskin oli kuitenkin saatu väliin tehtyä treeneissä. Koepaikalla näin ilokseni, että voittajaluokassa oli vain 4 koiraa, ja Mina oli arvottu suoritusvuoroon ekaksi: menisimme siis paikkamakuupaikalle ensimmäisenä ja Mina olisi rivistön reunimmainen. Edellisessäkin kokeessa olleet terrieri ja collie olivat rivistön toisessa reunassa, ja Minan vieressä rauhallinen valkoinenpaimenkoira, joten saatoimme osallistua paikkikseen suth luottavaisen mielin vaikka se olikin kokeen eka liike. Mutta hyvinhän se meni (mitä nyt maahanmenoon piti antaa käsky tuplana), ja olen myös tyytyväinen että sain myös kehiin siirtymisessä ja sieltä poistumisessa Minan pysymään hyvin kontaktissa. Tämmöisen koiran kanssa oli vain näköjään opittava säilyttämään hallinta alusta loppuun,  ilman että oma huomioni herpaantuisi. Minan kanssa ei tosiaan kärsi nuolaista ennen kuin tipahtaa! Se tekee kyllä kehässä töitä innolla ja energisesti, kun vaan muistan kertoa että milloin ollaan töissä ja milloin saa vaihtaa vapaalle.

Nyt kokeessa keskittyminen tuntui muutenkin olevan parempi, vaikka luulisi että näin ennen juoksuja hormoonihuuruilu vain lisääntyisi koko ajan. Mina kuitenkin suoritti nätisti seuruut, jäävät ja luoksetulon. Sen verran häiriöherkkä koira halissa oli, että seuruun aikana piti kertaalleen antaa liikkeelle lähdössä tuplakäsky, kun Mina jäi tuijottelemaan yleisöön jossa juuri sillä hetkellä jollakulla soi puhelin. Mitä lie puhelua Mina oikein odotteli? :D Muutamia huolimattomuusvirheitä tuli, mutta ainoa nollaus tuli taas ohjatussa noudossa. Taas Mina suuntasi apparia lähempänä olevalle kapulalle, vaikka sain sen pysäytettyä ja yritin ohjata uudellen oikeaan suuntaan. Se oli harmillinen nollaus, kun kaikki muut liikkeet sitten onnistuivat edes jotenkin. Kaukokäskyissä piti antaa yksi tuplakäsky (ensimmäisen maahan menoon...) ja pieni seilaamista edestakaisin oli, mutta saatiin siitä sentään 6/10 pistettä, paremmin kuin viimeksi! Olen erityisen ylpeä siitä, että "pitkät liikkeet" eli merkin kierto ja paluu hypyn kautta, sekä ruutuun lähetys ja luoksetulo olivat 9 j 9,5 arvoisia :) Ja tunnistusnoudosta saimme jopa täyden kympin, vaikka senkään liikkeen oikeinmeno ei ole ollut aivan varmaa välillä treenissäkään. Loppupisteemme olivat 232,5 ja olimme luokkamme toinen (hienosti ja iloisesti liikkeet suorittanut terrieri oli ykkönen, ansaitusti!). On mukava tietää, että Mina kyllä koeolosuhteissa osaa suorittaa kaikki liikkeet oikein, kun ei vain tulisi mitään aivopieruja. Nyt vaan tarvii treenata niin, että kaikki liikkeet onnistuisivat samassa kokeessa! 

Minan kanssa on kyllä opettavaista treenata, vaikka se välillä harmaita hiuksiakin on aiheuttanut. Se on aivan toisenlainen kuin Kaida, joka oppi kaiken kerrasta ja teki sen jälkeen kuuliaisesti juuri niin kuin oli opetettu eikä keksinyt mitään omia temppuja. Mina tykkää sen sijaan kyseenalaistaa ja testata, että voiko tällä kertaa kokeilla muita tapoja. Mina on myös nopea reaktioissaan ja ehtii bongata ympäristöstäkin kaikki ennen kuin ohjaaja ehtii edes päätä kääntää. Ohjaaja saa tosiaan olla skarppina ja keskittyä että ylipäätään ehtii palkata koiraa oikeista asioista. Onhan se ihanan helppoa treenata Kaidan kaltaisen koiran kanssa, mutta vasta Minan kaltaiset koirat taitavat opettaa oikeasti koirankoulutusta ohjaajalleen. Tässä on pitänyt oppia virheet kantapään kautta ja etsiä ne tyylit millä me voidaan Minan kanssa päästään samalle aaltopituudelle. Sillä on hurjasti työskentelymotivaatiota ja virtaa ja sietoa kestää toistoja, ja se palkkautuu hyvin niin leluilla kuin ruuallakin, mutta toisaalta myös vauhtia ja reaktiivisuutta löytyy. 

Opittavaa on siis ollut niin koiralla kuin ohjaajallaankin tässä kuuden vuoden aikana. Onneksi kehityssuunta näyttäisi olevan kuitenkin olevan ylöspäin. Vastoinkäymisistä on opittu ja niistä on päästy eteenpäin, joten eiköhän me edelleen jatketa tokossa, edelleen oppia kerryttäen. Jospa vielä jossain kokeessa palaset loksahtaa kohdalleen, ja saadaan ehkä joskus niitä ykköstuloksiakin. Sitä päivää odotellessa, treenit jatkuu! 

Loppuun vielä kuvamaratoni aiemmasta tokokokeestamme. Kuvaajana toimi Sari Eskelinen <3