KalaDogi KV näyttely nähty ja koettu

Kova yritys on tälle kesää saada Minalle vähän kokemusta näyttelykehistäkin. Ja nimenomaan lähinnä kokemusta tänään saatiin Kalajoelta: näyttelyyn oli ilmoitettu 2 pitkäkarva holskua, mutta avo-luokan uros jäi pois, joten Mina oli ainoa rotuisensa ja siten oli hyvät mahdollisuudet vihdoin voittaa se eka serti ja cacib...mutta tällä kertaa tuomari oli tiukka ja antoi Minalle vain arvosanan Erittäin Hyvä. Portugalilainen tuomari oli hyvin kriittinen rakenteen suhteen. Hänestä Minan kroppa oli turhan pitkä, rinta saisi olla syvempi, ranteet oli heikot ja liikkeissäkin pitäisi olla parempi draivi. 

Aivan hyvin voin kyllä allekirjoittaa tuomarin arvostelun! Mina on tosiaan yhä heikosti kehittynyt ikäisekseen, varsinkin eturinnan osalta (tai siis eturintaa yhä odotellaan ilmestyykö se joskus jostain) ja ranteissa on sillä löysyyttä niin että tassut etutassut osoittelee seistessä milloin mihinkin suuntaan. Kroppa on myös hyvin hintelä, joten se antaa pitkänomaisen vaikutelman. Entäs ne liikkeet sitten: Minallahan olisi hyvinkin vauhdikas ravi, mutta näyttelykehässä liikkeet eivät ole edukseen kun Mina kiskoo remmi kireänä jolloin askelpituus ei ole rullaava. Seuraava näyttelymme on jo kahden viikon päästä Iisalmessa, saa nähdä onko siihen mennessä tapahtunut mitään kehistystä! Kroppa tuskin ehtii tässä välillä täyttyä, kun se ei vielä kolmessa vuodessakaan ole tuon pidemmällä, mutta ehkä kehäkäytökseen voisi jotenkin vaikuttaa jos parit näyttelytottumustreenit ehdittäisiin käydä.

Kaidan menestyksen jälkeen on kyllä joutunut kovan koulun opettelemaan Minan kanssa. On ollut pakko hyväksyä, että juniorin kanssa mikään ei tule helpolla. Oli kyse sitten pk-treeneistä tai näyttelyistä, niin verta, hikeä ja etenkään kyyneliä ei taida puuttua ennen kuin joskus ehkä lopulta päästään tuloksille. Mutta aina ei voi voittaa, tai edes saada lohdutuspalkintoa :D 

Kalajoen näyttelyssä oli se mukava puoli, että näyttelypäivän loppuessa meiltä lyhyeen oli vain lyhyt ajomatka meren ääreen ja Kalajoen hiekkarantojen luo. Sekä Mina että mukana turistina ollut Kaida pääsivät siis ennen kotimatkaa kahlailemaan, jahtaamaan aaltoja ja pulikoimaan rantavedessä...ja kyllähän niillä oli hauskaa, kuten kuvista näkyy! 😊

Pitkästä aikaa näytelmäkehissä: Oulu Kv ja Nord

Edellisistä näytelmistä ehdi meidän osalta hurahtaa kaksi vuotta, kun vuoden 2020 kaikki näyttelyt peruuntuivat koronan takia. Pitkään odotin, että tämänkin kesän näyttelyt perutaan lopulta, mutta kaikeksi onneksi tautitilanne rauhoittui täällä pohjoisessa niin että näyttelyviikonloppu voisiin järjestää. Oli kyllä jopa ihana päästä talkoilijana pystyttämään näyttelyä torstaina: lähes liikutuin kun tyhjälle raviradalle kurvasi talkoilijoiden peräkärrykuljetus toisensa perään, sitten kauppiaiden myyntirekat saapuivat jonossa ja pian alkoi kehiä ja näyttelytelttoja nousta raviradan alueelle. Niin pitkän tauonkin jälkeen kaikki sujui niin tutulla rutiinilla, olin ihan selvästi kyllä jo ikävöinut näyttelyhulinoihin osallistumista!

Omien koirien osalta itse kehäkoetokset olivat edessä lauantaista lähtien. Lauantain Kv-näyttelyyn olin ilmoittanut vain Minan. Kovasti toiveissa oli yrittää sitä ekaa sertiä metsästää talteen! Näyttelytaon jälkeen muillakin oli kuitenkin samat suunnitelmat: kv-näyttelyyn osallistui jopa 4 pitkäkarvaista holskua, joten Minalla oli nartuissa 2 kilpasisarta. Olimme käyneet aiemmin tällä viikolla treenailemassa näyttelykäytöstä, ja päädyimme siihen että Marko vie Minan kehään. Minun kanssa Mina alkaa tehdä tottumuksesta vahvasti tottisseuraamista, mutta Markon kanssa alkoi löytyä ihan kiva näyttely-ravi ilman jatkuvaa katsekontaktia. Paikallaan poseeraaminen Minalta sujui näyttelystä taas kuin vettä vaan, eikä tuomarin kopelointi tai hampaiden katsominen (tuomari ei tainnut huomata etuhampaiden puuttumista, tai ei ainakaan maininnut niistä mitään, ja me kun hommattiin näyttelyitä varten kaikki mahdolliset hammastodistukset :D ) menivät hyvin. Liikkeessä Minalla edelleen on turhan paljon vauhtia ja se tuppaa kiskomaan, mikä sitten aiheuttaa kakomista ja yskimistä, eikä ravikaan ole niin tasaista. Tuomari antoi kuitenkin hyvän arvostelun ja Minalle ERInomaisen arvosanan, sertifikaation arvoisen eli SA:n kera! Eli jotain sentään parannettiin junnukehistä, kun saatiin SA. Nyt päästiin siis myös kilpailuluokkiin, mutta kun tuomari jo avo-luokan nartuissa asetti toisena esiintyneen avo-nartun Minan edelle, niin paras narttu-kehässä ei ollut juuri toiveita sijoittua, kun mukana oli myös yksi valio-narttu. Mina jäi siis "viimeiseksi", mutta kolmanneksi parhaana narttuna se sai sentään vara-sertin, eli ihan tyhjin käsin ei tarvinnut lähteä kärvisteltyämme helteisen näyttelypäivän.

Sunnuntaina oli vuorossa Oulu NORD-näyttely, johon olimme ilmoittaneet sekä Minan että Kaidan. Hollanninpaimenkoirille oli alunperin tulossa alankomaalainen tuomari ja olisi kiinnostanut mitä tämä sanoo näistä meidän hollantilaisista. Koronan vuoksi tuli kuitenkin tuomarimuutoksia, ja sunnuntaina holskut arvosteli serbialainen tuomari. Pitkisholskuja oli tällä kertaa 6 kappaletta, ja ilma vielä lauantaitakin helteisempi. Sunnuntaille otimme suosiolla mukaan oman teltan ja aurinkosuojat, sekä koirille viilennystakkia ja pyyhettä yms mukaan. Läähätyksestä huolimatta koirilla oli todnäk viileämpää märkien rättien alla varjossa, kuin meillä ihmisillä! Pitkisholskut olivat kaiken kukkuraksi koko päivän viimeinen rotu omassa kehässään, joten odotusaika ennen kehään menoa venyi lähes kahteen tuntiin. Onneksi Äimäraution raviradalla kävi pienoinen tuulenvire ja päivän mittaan pilvisyyskin lisääntyi, lisäksi alueella oli hyvin vesipisteitä joista hakea koirille kylmää vettä niin juotavaksi kuin päälle valulteltavaksikin

Huh hellettä, sanoo Mina!

Nord-kehässä Mina suori edellispäivän tittelinsä, eli hävisi taas toiselle avo-luokan nartulle, ollen siis avo 2 mutta ERI SAn arvoinen kuitenkin. Tämä serbi tuomari sentään huomasi että Minalla puuttui hampaita, mutta oli tyytyväinen kun kuuli että hammasvaurioista on esitetty eläinlääkäritodistukset. Kaida oli ainoa valio-narttu ja tuomari tuntui tykkäävän senkin tyypistä, joten Kaidakin sai ERI SA:n tuomari ja pisti kaljukojoottimme paras narttu-kehässä heti kärkeen. Kaida oli siis ROP ja sai nord-sertin, Mina jälleen kolmonen vara-sertin kera. Sanalliset arvostelut löytyvät tämän blogin näyttely-sivuilta!

Erinomaisen mukava näyttelykauden startti siis oli, ei tarvinnut tyhjin käsin kotiutua. Toki ehdin pohtia sitäkin, onko kesänäyttelyihin järkevää jatkossa ilmoittautua, jos Suomessakin alkaa yleistyä tämmöiset +30 C helleputket enemmälti. Vaikka koirat saisi pidettyä viileänä, niin oma kroppa kyllä nuutuu kuumalla sen verran, että yhtään pidempi näyttelypäivä olisi kyllä tuskaa. Onneksi koronarajoitteiden ansiosta ryhmäkisa-kehiä ei pidetty lainkaan Oulussa, joten oman rodun arvostelun jälkeen koirat pääsivät heti kotia viilentelemään.

Itse jäin toki kehän jälkeen taas jatkamaan talkoilua, nyt purkamishommien merkeissä. Meinasikin iskeä vähän kiire, kun iltaa kohden sade- ja ukkospilvet alkoivat vyöryä päälle. Lopulta oli enää yhden rotukehän viimeiset tuomariharjoittelijoiden arvostelut meneillään ja junior handler kisan palkintojen jako meneillään, kun taivas aukeni ja ravirata sai hetkessä koko viikon edestä vettä.  Nopean saekuuron jälkeen purku jatkui vähän rapaisempana hommana, mutta parissa tunnissa näyttely oli taas paketoitu ja kärrätty varastoihin ja kastuneet kamppeet levitelty kuivamaan. Ei voi kyllä kuin hattua nostaa kaikille vastuupestiläisille, kehäsihteereille ja tuomareille, jotka tekevät näyttelyssä joka päivä täyden työpäivän, jotta me muut päästään pyörähtämään kehässä koiriemme kanssa. Ja olipahan se tosiaan ihanaa pitkästä aikaa koiranäyttelyssä olla ja nähdä niin monta tuttua koiraa ja ihmistä! Seuraavia näyttelyitä odotellessa <3

 

Kaidalle vihdoin TK2 tokossa!

Lähdimme vähän lyhyellä varoitusajalla taas Kaidan kanssa verestelemään tokotaitoja. Huomasin sattumalta tokokokeen Oulusta, missä oli vielä tilaa, joten ihan mielenkiinnosta piti ilmoittautua. Josko se meidän kuudes ykkönen saataisiin ja sen jälkeen voisi vaikka miettiä Kaidan sterkkausta yms. jotka taas vaativat pidemmät dopingvaroajat ja toipumiskauden.

Kun meillä on ensin korona siirtänyt tokokokeisiin osallistumista vuodella, näytti nyt että harvinainen kesä-myrsky lykkäsi yhä osallistumista! Alkuperäisestä ajankohdasta tokokokeemme siirtyi viikolla myrskyn vuoksi: se oli toisaalta meille hyvä, sillä siirron ansiosta ehdimme käydä tekemässä vielä yhdet ulko-tokotreenit Kaidan kanssa ja nyt saimme treenikaverin liikkuriksi, mikä olikin tervetullut harjoitus pitkästä aikaa.

Tiistaina 29.6. koe lopulta saatiin pidettyä ilta-aikaan ok kelillä. Omasta jännittämisestä huolimatta Kaida suoritti tapansa mukaan liikkeet maltilla, mutta varmasti. Saatiinkin avo-luokasta parhaimmat pisteet näin kolmansissa kokeissa, ja ykköstulos ja TK2 sieltä pätkähti kisakirjaan, jippii! Tarkempi pisteystys kokeen osalta löytyy blogin "Kaidan tuloksia" sivulta eriteltynä.

Meidän tokoilutahti ei ole päätä huimannut. Ensin tehtiin vuonna 2015 kolme alo-luokan koetta saman syksyn aikana ja sen jälkeen tuli neljän vuoden tauko, jonka jälkeen suoritettiin yksi koe per vuosi (viimeisin koetauko tosiaan koronan myötävaikutuksella). Vaikka kisarutiinia ei päässyt tulemaan eikä liikkeetkään oikein päässeet jäämään lihasmuistiin, niin siitä huolimatta Kaida taituroi joka kerralla  ykköstuloksen verran pisteitä!

Etenkin nyt, kun olen enemmän treenaillut Minan kanssa, oli mukavaa vaihtelua voida viedä kokeeseen vanhempi, kokenut koira, joka ei turhia hötkyillyt. Toki Kaidallakin on omat ongelmansa, kuten se että se alkaa herkästi murisemaan muille koirille jos joku tuijottaa sitä, joten sen verran pitää Kaidaa valvoa ettei se pääse provosoitumaan tyhjästä. Se on kuitenkin jo tuttua, joten tokokokeessakin saattoi luottaa koiraan ja siihen, ettei se keksi mitään ylläreitä tai yritä vaikka jahdata lentäviä lehtiä tai häiriinny vieressä kulkevasta liikenteestä. 

Vaikka Kaida on vähän rentoutunut kun tottissuoritukset (ja etenkin hypyt ja laukaukset) on nyt jääneet treeneistä pois, sillä on yhä seuraaminen vähän kireää ja jännittynyttä. On vähän vaikea arvioida, saisiko suorittamisen treenattua jotenkin taas rennommaksi, vai veisikö lisätreenaus ja hiominen Kaidaa taas vain jäykkemmäksi (ja kävisi selkälihasten päälle). Periaatteessa tokon voittaja-luokan liikkeissä ei olisi koiralle mitään liian vaikeaa, mutta niin kauan kuin se ei pysty suorittamaan seuruuta rennosti, en halua painostaa koiraa treenaamalla yhtään enempää. Kaidalla on kuitenkin jo nyt niin hyvät meriitit ja tittelirivistöt, että en ole lainkaan pettynyt vaikka se nyt tämän TK2-koularin myötä joutuisikin vetäytymään eläkkeelle ja täysin pois kokeista. Kaida on ollut maailman paras treenikaveri ja kumppani kokeissa. 

Olemme Kaidan kanssa opetelleet yhdessä kaiken nollasta ja olenkin ollut yllättynyt, miten pitkälle ollaan päästy! Tälläisen tiimikaverin kanssa koeuran loppuminen on tietysti haikeaa, mutta toisaalta tiedän että Kaida myös nauttii täysillä kun saa olla rennosti kotikoirana ja aina välillä sitten höntsäillä lempilajejaan vailla tulostavoitteita <3

Lopun  kuvasarjassa maailman paras Kaida saa tokokokeen jälkeen ansaitsemansa tulosburgerin: TK2:sta ansaitusta TUPLApihvipekoni-hampurilaisen!