perjantai 6. tammikuuta 2017

Uusi vuosi, uudet tuulet! / New year, new tides!

Uusi vuosi ja arki ovat jälleen pyörähtäneet käyntiin joululomailun jälkeen. Oulussa tammikuu 2017 alkoi tymäköillä pakkasilla ja etenkin Kaidaa on pitänyt ulkoilua varten topata takeilla ja loimilla. Neidillä pitäisi alkaa juoksut tässä tammikuussa ja tokihan karvat on tiputettu pois hyvissä ajoin jo viime vuoden puolella. Nuutti tarkenee paljon paremmin tuuheassa turkissansa, mutta kaikkein kylmimmille keleille (alle -20 C) on sillekin puettu takki päälle ihan kaiken varalta. Koska lenkkit pakkaskelillä ovat lyhempiä, sai Kaida sopivasti joululahjaksi pari uimala-lahjakorttia. Koirauimalassa polskiessa raitapaita saa kulutettua ylimääräisiä energioita sopivasti. Nuutti-pappa (joka täytti jo 9 vuotta joulupäivänä, wuhuu!) puolestaan sai fysioterapia-käynnin lahjaksi. Sekin tulee ihan tarpeeseen :)

Sain itse töitä tälle kevätkaudelle, joten katsotaan miten aikaa jää koiraharrastuksille. Onneksi kyseessä on osa-aikainen työ, joten eiköhän sitä välillä ehdi harrastelemaan. Nuutin kanssa voi onneksi käydä kaverikoirakeikoilla esimerkiksi viikonloppuisin. Kaidan kanssa tottis- ja pk-hommat ovat olleet jäissä (kirjaimellisestikin) nyt talvikaudella, koska meillä ei ole hallitreenipaikkaa pk-yhdistyksellä. Toivottavasti nyt keväälle järjestyy edes jotain, muutoin tottistelua päästään jatkamaan vasta ulkokentillä lumien sulettu.

Viime vuoden osalta saimme Kaidan kanssa täytettyä uudenvuoden lupaukset täydellisesti! Tavoitteena oli tehdä tulos pk-puolelle ja valioitua Suomen muotovalioksi. Ja niinhän me tehtiin :) Tämän vuoden osalta tavoitteena voisi olla pk-puolella myös tulos VK1 viestistä ja ainakin kokeillaan myös HK2sta. Misseilypuolella suunnitelmissa on ehkä käydä länsinaapureissa näyttäytymässä, josko saataisiin Ruotista tai Norjasta myös neitille serti tai pari!

In nutshell in English: Year 2017 started in Oulu with pretty cold weathers. In Oulu we have now degrees between -15 and - 25 C so at least Kaida needs a warm jacket when we´re going out. She has lost all her hair as she should be coming in heat soon. Nuutti corgi has much thicker and warmer fur so he is fine even with these winter degrees. Only in coldest days he got a jacket too for outdoor walks.

Last year whe managed to hit our coals in dogs hobbies.  Kaida got a result from working dog search trial and also become a Finnish Show Champion. Maybe this year we will aim even higher? I hope we will get also results from messenger dog trials and with dog shows we have planned to visit in Sweden or/and Norway to see, if Kaida could got champion tittles from there too!






Ja koska ulkona on turhan kylmä riehua, niin sitätiloissa lelut ja kalusto saavat kyytiä ;) 
Blogger ei suosi yli minuuttisia videoita, joten tässä linkki youtubeen: 
As outside is so cold, dogs know how to spent their morning indoor ;)



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti