keskiviikko 11. toukokuuta 2016

Viestiä viemässä / Messenger on duty

Pitkän jähimisen jälkeen aloitimme tänään uuden aluevaltauksen, eli pk-lajeista viestin treenaamisen! Toki pohjia siihen on tehty pennusta asti, kun Kaidaa on juoksutettu meidän omistajien välillä lenkeillä ollessa. Kaidalla on onneksi paimenkoiran luonto, joten jos ohjaajat olivat kaukana toisistaan, se juoksi jo pentuna meidän välillä ilman käskyäkin ja etsi toisen jos tämä jäi näkymättömiin esimerkiksi polun mutkan taakse. Nyt meillä on myös parikin kokenutta tuutoria, joilta kysyä neuvoja treenaukseen, joten uskalsimme aloittaa tavoitteellisen treenin :)


Ekalla treenikerralla otimme hyvin helpon treenin avarassa metsämaastossa. Neuvoista oppineena otimme heti käytännön, että koira juoksee vähintään viisi etappia per treeni, vaikka 1-luokassa etappeja onkin oikeasti vähemmän. Marko jäi A-ohjaajaksi ja minä siirryin Kaidan kanssa n. 100 metrin päähän näköetäisyydelle B-pisteeseen. Aluksi odottelimme Kaidan kanssa hetken, sitten siirryimme koira käskyn alla ja remmissä lähetyspaikalle ja aloin rutinoimaan itseäni sanomalla ääneen "lähtölaskennan". Lopulta käskyn saatuaan Kaida pääsi kirmaamaan kohti A-ohjaajaa. Neiti ei kyllä paljon houkuttelua kaipaa, se juoksi tukkaputkella ja aikailematta Markon luo. Marko otti Kaidan liinaan, leikitti sitä lepopaikalla pallolla ja antoi juomista (vettä johon sekoitimme lohiöljyä). Pienen odottelun ja rauhoittumisen jälkeen sitten uudelleen lähetysrutiinit ja Kaida matkaan. Minun luokse koira juoksi taas korvat lintassa ja into piukeana. Lähetettyäni Kaidan toisen kerran A-pisteelle siirryin aina parisenkymmentä metriä kauemmas. Ekalla siirtymällä Kaida juoksi suoraviivaisesti uuteen C-pisteeseen, lähinnä näkökontaktia hyödyntäen. Viimeisellä etapilla, kun olin siirtynyt taas vähän matkaa D-pisteeseen (joka oli hieman enemmän piilossa koska maasto lähti sopivasti laskemaan siinä kohden), Kaida jäi hetkeksi pyörimään C-pisteeseen ennen kuin lähti nenän johdattamana kohti minua. Käytimme myös ääniapuja, eli kun koira lähestyi kannustimme sitä ja kutsuimme luokse.

Näin ekan treenin perusteella laji vaikuttaa juuri Kaidalle sopivalta. Viestin juoksemissa ei selän spondyloosinkaan pitäisi haitata, kunhan yleisestä lihaskunnosta yms pidetään huolta :) Vielä on toki pitkä matka kisakuntoon, eli siihen että esimerkiksi A-B etappi olisi sen 1000 metriä. Saapa nähdä, saadaanko koira kisakuntoon nopeammin tässä lajissa verrattuna hakuun. Ainakin viestiä on helppo treenata omikseenkin, kun hakutreenaamista vaivaa usein treeniseuran puute. Mutta tästä on nyt hyvä jatkaa! :)

In English:
We started to teach Kaida for messenger dog trials today. She loves to run and as we have two owners she likes, so messenger dog sport should be just right sport for Kaida! We hope that messenger dog will be Kaidas main working dog sport along with searching. I have found couple experienced advisers who can help us in teaching so we have someone to ask if there is any trouble in our training.

As this was our first real messenger training, we did very easy and short practise. While Marko stayed in place A, I took Kaida to place B (about 100 meters away).  It was quite open forest so it was easy to us to see each other. When commanded Kaida runned between us five times and two times I moved a little bit further away, so Kaida had to do a bit searching at the end to find me. But she was so keen to run from one person to other! I quess as she is a herding dog she likes to keep her pack in sight so we don´t need to force her to run to look for one "lost" pack member. There is a long way before Kaida is ready to run long distances (in trials there is 1000 meters between A and B points) but this was promising start :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti