Vaikeuksien kautta voittoon, eli bingo x 2!

 

Tuskin oltiin Minan kanssa ehditty toipua tokon SM-kisaviikonlopusta, kun edessä oli jo seuraava koitos. Olin ilmoittanut meidät oman seuran hakukokeeseen hyvissä ajoin, etten vain jänistä. Viime syksyinen koe, jossa Mina karkasi paikkamakuusta suorittavan koiran noutokapulalle, on kummitellut mielessäni joka tottistreeneissä sen jälkeen, enkä ole ollut varma uskaltaudunko enää tottiksiin. Nyt paikkiksen eteen on kuitenkin ehditty tehdä paljon työtä, joten jossain vaiheessa se vain piti päättää astua sinne epämukavuusalueelle!

Toisaalta oli myös etuna se, että meillä oli ensin raskas SM-tokoreissu paria päivää ennen pk-koetta, sillä en ehtinyt nyt stressata itseäni hengiltä tottiksen takia kun oli muitakin stressattavia asioita ensin :D Koe alkoi onneksi ensin maastoilla, joten saatoin vielä elätellä toivoa että emme saa maastopisteitä tarpeeksi joten on hyvä syy jättää tottis väliin. Päivä oli kohtuu lämmin eikä mieltäni rauhoittanut sekään, että kokeen alkua odotellessa näimme hakuradalle päin pyrkivän pienen porolauman..Minahan lähtisi varmasti tokan perään jos näkisi ne, ja saattaisipa pelkkä tuore porojen hajukin saada sen unohtamaan kaiken muun. Meidän suoritusvuoromme oli toiseksi viimeisenä viiden koiran kokeessa. Kaikki koirat olivat onneksi ykkösluokkalaisia, joten pitkiä kolmosluokan radan suorituksia ei tarvinnut odotella.

Itse maastotreenejä meillä on tälle(kin) kesälle ehtinyt olla vasta muutamia. Tuntuu että vuosi vuodelta hakutreeneihin on vaikeampi löytää osallistujia Oulussa. Hieman pelottaa, onko hakukin pian kuoleva laji, kuten meinaa palveluskoirien viestille käyvän. No, vähistä treeneistä huolimatta en hermoillut maastoa muuten kuin mahdollisten porojen suhteen. Maasto oli mukavan tasaista, toinen puoli radasta oli rinteeseen nousevaa kuivaa kangasmetsää, toinen puoli oli tiheämpää taimikkoa ja suopursuja. Lähetin Minan ensin oikeaan etukulmaan, jossa oli isoja kivenlohkareita ja itse olin melkein varma, että kivien takana olisi eka maalimies. Mina ei kuitenkaan uponnut kulmaan vaan karsi vasempaan ja lähti etenemään radalla. Ehdin jo pelätä että se rallaa riistan jäljillä, kun se teki pienen reissun rinteen huipulle alueen ulkopuolellekin. Sain kuitenkin Minan kutsuttua takaisin alueelle ja hyvin pian se bongasi ekan maalimiehen (joka ei ollutkaan siellä etukulmassa!). Hirveällä kiireellä kirmasin haukkuvan Minan luo, muistellen viime kesän kokeen ilmaisua jonka Mina jätti kesken. Nyt ei kuitenkaan haukku jäänyt vajaaksi, ja päin vastoin jouduin käskyttämään Minaa aika kovastikin, että se malttoi lopettaa ja palata kanssani keskilinjalle. Huomasin myös Minan ilmaisevan makaavaa maalimiestä aivan tämän päänvieressä, joten hallinnan lisäksi jatkossa treenattaisiin siis kovemmin etäisyyden ottoa maalimieheen haukkuessa!

Hieman rentoutuneempana lähetin Minan tsekkaamaan radan vasenta etukulmaa. Se oli kuitenkin tyhjä ja teimme tyhjän piston myös oikealle ja sitten seuraavalla pistolla vasemmalle Mina nosti kakkosmaalimiehen suopursujen keskeltä. Nyt hallintaanotto sujui helpommin, kun Minakin oli jo enimmät höyryt saanut päästeltyä ulos. Sitten vielä yksi tyhjä pisto oikealle puolelle. Siinä vaiheessa radan loppu, eli 100 metrin kyltti alkoi jo lähestyä ja oma stressitaso taas vähän nousta, kun ei voinut tietää vielä silloin oltiinko me kuitenin menty jostain maalimiehestä radan alkupäässä ohi. Onneksi radan loppupäässä vasemmalla oli umppari jonka Mina bongasi seuraavalla lähetyksellä ja senkin Mina ilmaisi hyvin. Umppareita ei niitäkään oltu tehty paljon, ja Mina haukkuessa pomppi naamioidun laatikon ympärillä, joten juoksin näytölle ihan täysiä (vesipullokin lensi treeniliivin taskusta lepikkoon matkalla!) ja otin hätäillessäni Minan hallintaan varmaan 5-10 metriä piilosta, vaikka olisin voinut hyvin malttaa kulkea ihon piilon viereenkin. Näistä tyylivirheistä (koira kävi alueen ulkopuolella, hallintaanotto vaati useampia käskyjä ja ohjaaja jäi kauas piilolta) meiltä tippui pisteitä, mutta kolme löydettyä maalimiestä oli pääasia, ja olin Minan työskentelyyn oikein tyytyväinen. Etenkin vähäisen treenimäärämme huomioiden!

Kaksi koirakkoa ei löytänyt kaikkia maalimiehiä, mutta kaikki kävivät kuitenkin tekemässä seuraavaksi esineruudun. Sekin oli tehty kuivalle kankaalle, joten en uskonut Minalla olevan siinä ongelmia. Ja ykkösluokassa tarvittavat kaksi esinettä nousivatkin nopeasti parissa minuutissa. Toisena löytynyttä esinettä, lasten crocs-kenkää, Mina tosin jäysti tuodessa varsin kuuluvasti, joten se tiputti yhden pisteen. Mutta maastoista  siis hyväksytty tulos, haun pisteet olivat 160/170 ja esineruutu 29/30 💪

Nyt sitten olikin aika alkaa jännittää. Onneksi meitä oli lopulta vain kaksi paria suorittamassa tottiksia, niin odottelu ei ollut pitkä. Silti tuntui että vuoroin pyörryn, oksennan tai ihan vain perun osallistumisen ja lähden kotia! Ensin tottiksen suoritti B-luokan koirat, ja sitten olimme me, kaksi A-luokan koiraa. Parimme ei saanut harmillisesti maastosta tarpeeksi pisteitä, mutta tulivat kuitenkin meille tottikseen parikoirakoksi. Mina meni ensiksi paikkamakuuseen. Olin varmaan lähes itkun partaalla paikkiksen ajan, enkä voinut olla vilkuilematta olkani yli vähän väliä. En vain voinut ottaa sitä riskiä, että viime syksyinen toistuisi, vaan aioin kutsua Minan paikkiksesta pois jos se osoittaisi mitään merkkejä ylösnousemisesta. Vaikka samaan aikana tottiksemme kanssa kauemmalta tottiskentältä kuului koiran haukuntaa yms häiriötä, Mina pysyi kuitenkin nätisti aloillaan. En muista tarkalleen minkä liikkeen aika Mina nousi lopulta istumaan, ehkä parimme tasamaan noudon jälkeen? Nouto tehtiin paikkiskoirasta katsottuna kauemmassa päässä kenttää, hyppyesteen ja A-esteen takana, eikä Mina tainnut reagoida kapulaan, mutta olen ehkä liikaa nyt viime aikoina palkinnut Minaa heti kapulanheiton jälkeen, joten se ehkä nytkin odotti palkkaa heti kun tasamaannouto oli tehty. Viittilöin Minaa heti luokseni kun se nousi istumaan, ja se tulikin suoraan minun luo ja sain kytkeä sen ennen kuin parimme teki hyppynoudot. Se olikin onni, sillä parikoiramme kaatoi esteen ekalla yrittämällä, eli he suorittivat hypyn pariin otteeseen. Kaatuva este ja kapulan heiton toistot olisivat voineet olla Minalle liian paha häiriöä jota emme ole treeneissä kokeneet, joten olin vain onnellinen että sain Minan pois paikkiksesta ennen noita viimeisiä liikkeitä. Mina kuitenkin pysyi maassa suurimman osan liikkeistä ajan, joten se ei mennyt meillä täysin nollille, jes!

Omaan tottikseen olisin voinut päästä siis varsin levollisella mielentilalla. Mutta jostain syystä omaan suoritusvuoroon mennessä Mina olikin todella haahuileva. Se jäi pitkäksi aikaa lähtöpaikalla tuijottamaan paikkiskoiraa, ja ehdin jo vähän pelätä pahinta kun sen huomio selvästi tottiksen ekalla suoralla harhaili. Onneksi tahdinvaihdoksissa, eli juoksussa seuraamisessa Mina aina terävöityy ja se vihdoin alkoi seurata kunnolla sivullani. Loput tottiksesta sujuivat ilman isompia ongelmia. Ihmisryhmän kohdalla koira toki olisi voinut olla keskittyneempi minuun ja tasamaannoudossa onnistuin itse mokaamaan heiton, sillä kapula ei lentänyt kuin alle 5 metriä. En kuitenkaan ollut varma, pysyisikö Mina paikallaan jos sanoisin uusivani heiton ja lähtisin hakemaan kapulan, sillä koira oli ihan jousilla vierelläni. En myöskään tuohon hätään muistanut lainkaan, että koeohjeessa on mainittu, että kapula tulisi heittää 10 metrin päähän! Enpä olisi siinä hätäpäissäni varmaan osannut etäisyyttä alkaa laskeskella, joten lähetin vain koiran noutamaan tuon pikkuheiton jälkeen. Hyppynoutokin meni hyvin, vaikka sitäkin ollaan kokeiltu tänä kesänä hyvin harvoin. Minalla tuli pienet kosketukset esteen yläreunaan molempiin suuntiin hypätessä, joten siitä vähennettiin pisteitä. A-esteen ylityskin sujui hyvin, vaikka Mina hieman kompuroikin jotain ylöskiivetessään. Sitten oli enää eteenlähetys, johon Mina aina hieman yrittää edistää. Hyvin se kuitenkin irtosi, eteni pitkälle ja meni lopulta yhdellä käskyllä maahankin, vaikkakin hyvin hitaasti. Kun pääsin makaavan koiran luo ja otimme viimeisen kerran perusasennon, oli kyllä taas itku herkässä! Kun tuomari huikkasi meille suorituksen olevan ohi, oli pakko jäädä hetkeksi halimaan Minaa ja pyyhkimään silmiä. Se helpotuksen tunne oli aivan valtava: olin niin onnellinen että tällä kertaa kaikki treenaus ei ollut mennyt hukkaan vaan saatoimme tehdä hyväksytyn suorituksen. Paljon kaikenlaisia pistemenetyksiä toki tuli vähän turhistakin mokista, mutta en välittänyt niistä. Pääasia että Mina ei nyt tottiksessa rynnännyt toisen koiran luo, meillä siis oli toivoa saada luotua pk-uraa <3 Nyt oli kertakaikkisesti kyllä Minakin tienannut tulosburgerinsa! Lopullinen pistemäärämme oli tottelevaisuudesta 80/100. Saimme siis kokeesta 2.tuloksen, 269/300. Ykköstulos jäi vain yhden pisteen päähän, mutta sekään ei harmittanut. HK1-koulutustunnusta olimme metsästäneet ekan kerran jo syksyllä 2021. Nyt kun se vihdoin oli plakkarissa, oli olo kieltämättä väsynyt mutta äärimmäisen onnellinen! Nyt lisää treeniä ja kohti ylempiä luokkia.

Ja koska ei kahta ilman kolmatta, meillähän oli SM-tokojen ja hakukokeen lisäksi vielä seuraavana viikonloppuna Oulun näyttelyt edessä! Olin ilmoittanut molemmat koiramme taas kotinäyttelyyn, mutta hieman hankalaksi meni kun puolisolla olikin työviikko eikä hän päässyt avuksi händleriksi kehiin. Onneksi sain koirille kuskausapua appivanhemmilta ja lisäksi Minan pennun omistaja tuli taas hätiin rotukehään. Lauantaina meillä oli itäeurooppalainen miestuomari josta en tiennyt mitään, ja etenkin kun meillä oli jo kymmenkunta näyttelyä takana, tulesten ollessa kaikkea mahdollista EVA-H-EH-sileä ERI väliltä, isompia odotuksia ei viitsinyt nyt kehräillä. Pitkisholskuja oli näiden meidän narttujen lisäksi vain yksi pentu, joten pientä toivoa oli. Händlerimme Reetan kanssa Mina on aina esiintynyt nätisti kehässä ja malttaa ravatakin kiltisti. Niimpä riemulla ei ollut rajaa, kun Mina meni ensin kehään, ja tuomarin nopean arvostelun päätteeksi kehäsihteeri heilutti Minalle vaaleanpunaista ja punaista lappua, eli se sai Erinomaisen ja SA:n! Koska ainoa sen kilpakumppani, eli Kaida, oli jo kansainvälinen muotovalio, ei voisi ottaa enempää sertejä vastaan, joten parasnarttu-kehässä serti siirtyisi väkisinkin Minalle vaikka Kaida olisikin ykkönen. Jipii, Mina valioituisi vihdoin ja viimein Suomen muotovalioksi! Kävin pyöräyttämässä Kaidan nopeasti veteraanikehässä, ja sekin sai odotetusti ERI SA:n. Molemmat koirat pääsivät siis Paras Narttu -kehään, ja olin ihan ällikällä kun tuomari valitsi ykkökseksi Minan: siitä tuli Rotunsa paras, se sai sertin ja Cacibin ja muotovaliotui! Kaidakin pääsi palkinnoille, olihan se sentään Rotunsa paras veteraani <3 Aivan uskomaton päivä, leijuin loppupäivän onnessani kun Minan viimeisen sertin metsästys oli vihdoin ohi! 

 

 

Holskut olivat päivän viimeisiä rotuja, joten jäin sen kanssa vielä ryhmä-kehäänkin. Esiarvostelukehässä Mina vielä jaksoi esiintyä hienosti, mutta odotteluaika suorassa auringonpaisteessa oli liikaa kun isoon kehään pääsy vain venyi ja venyi. RYP-kehässä Mina ei enää alkanut yhteistyöhön, vaan kiskoi ja laukkasi kehän ympäri juuri kun olisi pitänyt olla edustavimmillaan. Mutta eipä tuo läpijuoksu jaksanut masentaa, oli kiva voida laittaa koirat taas appivanhempien mukaan viilentelemään sisätiloihin ja jäin itse jatkamaan näyttelytalkoilua loppupäiväksi seuramme riveissä.

Sunnuntaina oli sitten ihan päinvastainen näyttelykokemus. Koko päivän satoi vettä, joten kehän laidalla odottelu oli vähintäänkin surkeaa, eikä kumpaakaan koiraa juuri kiinnostanut kehään meno. Sille päivää rodulle oli vaihtunut suomalainen naistuomari, joten odotuksia oli juuri ollut. Ja pessimisti ei pety: tuomarille nousi kynnyskysymykseksi Minan poistetut hampaat, eikä eläinlääkärin todistus tapaturman vuoksi poistetuista hampaista (ja lomakkeessa on myös raksittu kohta, että ennen poistoa purenta on ollut normaali) riittänyt hänelle, joten Mina sai taas "EVAn" eli Ei voida arvioida. Kaidan kehässä puolestaan tuli erilainen ylläri, sillä ihan puskista kehään tuli myös Minan Ruusa-sisko Etelä-Suomesta! Ja kuten messarissa, siskohan sitten vei ykkössijat, eli Kaidalle jäi lähinnä vara-nord serti. Toisaalta taas olin vaan tyytyväinen kun saatoin vihdoin antaa koiramme (tai siinä vaiheessa lähinnä uitetut rottamme) taas anopin hoiviin ja kotia kohti, kun jäin itse kuivattelemaan ja odottelemaan näyttelyn purku-urakkaa. Onneksi tuo eilinen valioituminen lämmitti edelleen mieltä, joten EVAkaan ei jaksanut harmittaa sen enempää. 

Ihan uskomaton viikko siis oli meillä kesä-heinäkuun vaihteessa! SM-toko osallistuminen, HK1 ja Fi MVA saavutukset viikon sisään Minalle oli ihan huikea saavutus! Olen huikean iloinen siitä, että saatiin nämä onnistumiset jo tässä keskellä kesää, joten loppuvuoden kokeisiin voi nyt sitten tähdätä vähän levollisimmin mielin. Toki juoksujahan tässä elokuulle odotellaan, joten katsotaan sotkeeko se syksyn koehommia miten. Mutta jo näillä tähän mennessä saaduilla tuloksilla leijutaan vielä pitkään, nyt ei voi kuin olal ylpeä omista koirista. Ja miten makeaa onkaan aina pystyä näyttämään, että kyllä pitkis holskuista todellakin on niin näyttöön kuin käyttöönkin!

Toko SM vol 2.

Ei pitäisi koskaan sanoa ei koskaan, sillä edellisten tokon suomenmestaruuskisojen jälkeen taisin jo vannoa, etten toiste lähtisi ajelemaan koirakokeeseen parin tunnin ajomatkaa kauemmas. Mutta niin vain sai seuratoveri puhuttua ympäri, kun Oulun Palveluskoirayhdistyksen tokojoukkue kaipasi vielä yhtä avo-koirakkoa. Vaikka Mina sai jo viime marraskuussa TK2-koularin, meillä on vuoden verran vielä oikeus kisata avoimessa luokassa sen jälkeen. Joten tuli sittten suostuttua nyt kuitenkin mukaan joukkueeseen ja lähdettyä yhdenyön-reissulle Laukaalle, Jyväskylän kupeeseen!

Kelien puolesta tämmöinen kesäkuun loppu voi olla mitä vaan. Ja näin oli tänäkin viikonloppuna. Kesän kovimmat helteet saatiin juuri samalle viikolle, mutta onneksi lauantai-aamuna tuuli ja oli pilvistä, joten lämpötila ei kohonnut ihan järkyttäviin lukemiin. Se ei harmillisesti toki helpottanut edellisenä yönä, kun yövyimme Minan kanssa matkan varrella camping-mökissä: muutaman neliön kokoinen pieni mökki ei meinannut viiletä millään, vaikka ovea piti sääskiverkon kera auki aamuyöhön asti. Emme ole ehtineet treenailla tokoa varsinkaan kokeenomaisesti riittävästi tälle kesälle, joten se plus alle 5 tunnin yöunet saivat kyllä ketuttamaan kunnolla kun ajeltiin viimeinen tunti majapaikasta koepaikalle. Hullun vaivalloista ajella yksinään tuommoinen matka, etenkin kun tietää ettei tuloksilla välttämättä juhlita! 

Mutta pääsimme kuitenkin kunnialla koepaikalle ja sitten alkoikin odotus. Avoluokan koiria oli joukkuekisaan ilmoittautunut kaikkiaan reilut 70 kpl, ja Minan suoritusvuoro oli ihan loppupäässä, joten tiedossa oli pitkä päivä hengailla ja odotella ja jännittää. Kaikeksi onneksi lauantaipäivällä puoliltapäivin Laukaaseen saatiin äkillinen ja intensiivinen, mutta onneksi suht lyhyt sadekuuro, joka raikasti ilman ja tiputti lämpötilaa siedettäväksi! Myös tuulisuus helpotti omaa oloa ja telttojen tuuletusta, mutta toisaalta se aiheutti Minan kanssa päänvaivaa, koira kun tuppaa fiksoitumaan lentäviin lehtiin yms yllättävään jahdattavaan etenkin aukeilla alueilla...

Meidän piti mennä paikanpäälle jo klo 8 jälkeen, koska eläinlääkärintarkastukset tehtiin silloin. Ennen kehien alkua käytiin tekemässä vielä tuomarille luoksepäästävyyden tarkistus. Sitten kestikin pitkälle iltapäivään, ennen kuin meidän vuoro oli mennä suorittamaan yksilöliikkeet. Siihen mennessä olin jo ehtinyt treenailla Minan kanssa lämmittelymielessä useaan otteeseen, ja sillä alkoi jo selvästi kyllästyttää. Se räksytti muille koirille, jahtaili lehtiä ja sätkyi tuulessa lepattavia telttoja. Mina ei ole koskaan ollut hyvä rauhoittumaan vieraissa paikoissa, etenkin kun ympärillä pyöri koko ajan muita koiria ja ihmisiä. Joukkueemme teltat olivat onneksi vähän syrjemmässä, mutta eipä tainnut Mina omassa häkissäänkään oikein malttaa lepäillä päivän aikana. Olin myös itse jo aivan kypsä odotteluun 8 tunnin jälkeen, etenkään kun en stressimahaisena pysty juurikaan syömään mitään tukevaa ennen omaa suoritusta koepäivänä, niin väsynälkäkiukku alkoi olla tosiasia.

Meillä oli hieman epäonnea suoritusvuorossa, sillä ennen meitä kehässä kävi koiransa kanssa hieman erikoisesti liikkuva ja epätavallisella äänellä koiraansa käskyttänyt miesoletettu. Jo valmiiksi jotenkin herkässä tilassa ollut Mina tuntui paineistuvan kummasti miehen ääntelystä ja jäykästä liikkumisesta, kun tämä siirtyi ekasta kehästä seuraavaan suorittamaan loput liikkeet. Mina teki ensin oikein mallikkaasti merkin kierron, mutta kun piti lähteä seuruuseen kohti toista kehää, jossa meitä edeltänyt koirakko suoritti mm. luoksetuloa ja jääviä, Minalla oli tosissaan keskittymisvaikeuksia. Jouduin antamaan sille lisäkäskyjä, kun se myös täysin tapansa vastaisesti kesken seuruun lähti kohti kirjureiden telttaa. Harhaileva seuruu vailla kontaktia oli todella noloa, ei lainkaan siis meidän tasoa. Kiltti tuomari antoi siitä kuitenkin 7 pistettä, vaikka olisin ymmärtänyt vaikka se olisi mennyt nollille.

Kaukokäskyt Minalta meni tosi kivasti. Sillä on taipumusta hieman siirtyä eteenpäin istu-maahan vaihdossa, mutta nyt se pysyi tosi liimattuna paikoilleen ja suoritti vaihdot puhtaasti. Tuomari kehui Minan sievää ja eleetöntä liikkeenvaihtoa. Kolmas liike oli ruutu. Sain suunnattua Minan suht hyvin sinne, ja se juoksi hienosti ruudun takarajalle, mutta ennen kuin ehdin huutaa seiso-käskyä se oli jo loikannut ruudun etureunaan, jolloin hieman paniikissa huusin sille sekä seiso- että maahan käskyt peräkkäin, Minan heitti maahan niin että sen etuosa oli ruutunauhan päällä. Nollille meni siis se liike. Kunpa olisin malttanut huutaa vain seis ja sitten pyytää se uudelleen ruutuun, niin liikkeestä olisi voinut saada edes joitain pisteitä. Noh, pitää yrittää jatkossa malttaa mielensä ja kielensä.

Ekan kehän liikkeet olivat siis siinä, ja kävin nopsaan välissä juottamassa ja palkkaamassa Minan treenirepun luona. Sitten piti vielä kerätä itsensä (luulin tuossa vaiheessa että me oltiin nollattu seuruu ja ruutu, joten meinasi olla pettymyksen kyynel silmässä kun luulin meidän jo mokanneen tulosmahdollisuudet). Toisen kehän luoksetulossa (9,5) ja liikkeestä istumaan jäämisessä (8.5) ei ollut ongelmia, samoin kapulan nouto esteen yli (8) sujui hyvin.

Tämän jälkeen oli edessä vielä tovi odottelua, että päästiin suorittamaan paikalla istuminen ryhmässä. Se jännitti yllättävästi, kun Minalla oli ollut seuruussa niin paljon keskittymisongelmia. Teimme paikkiksen neljän koiran ryhmässä, Mina onneksi oli reunimmaisena. Kyllä tuntui yksi minuutti pitkältä, kun piti seistä kehän toisella laidalla! Mina muutamaan otteeseen nuuskutteli sivuille päin ja vilkaisi vierustoveriaan, mutta pysyi kuitenkin muutoin paikallaan. Koko paikkis-ryhmä sai tuomarilta täydet kympit suorituksesta, ja 8,5 kokonaisvaikutukseksi.  Vihdoin meidän koerupeama oli ohi ja saatoin hengittää rauhassa ja Mina pääsi ahmimaan loput jäljellä olevat palkkaherkut repusta.

Loppupistemäärämme oli 244,16, joka riitti avoimen luokan kakkostulokseen. Kokonaislistalla sijoituksemme oli 45/74. Harmillisesti omana päähän päällimäisenä jäi se onneton seuruu sekä ruudun nollaus osin omana mokana. Minalle ulkokenttä etenkin noin isossa kokeessa, jossa kehänkin aikana ympärillä hyörii ja pyörii ihmisiä ja koiria, oli selvästi haastava, kun edelliset kokeet on enimmäkseen olleet halleissa sisällä. Mutta tulipa nyt käytyä, ainakin voitiin edustaa ainoana rotuisenamme samalla myös hollanninpaimenkoiria ja nyt  voi ainakin sanoa, että oltiin SM tokoissa rotumme paras, jos ei muuta! :D 

Kaida 10 v!

Hieman jälkijunassa mennään blogin kanssa, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan! Uskomatonta kyllä, meidän Kaida K.Kojootti vietti 12.2. jo kymppisynttäreitään! Käsittämätöntä miten aika juokseen, vastahan Kaida oli se meidän juniori. Kymppisynttäreitä vietettiin vaatimattomasti kakku-illallisen merkeissä. 

 On kyllä upeaa, että koko Kaidan sisarusparvi on vielä hengissä viettämättä kymmenettä syntymäpäiväänsä! Tässä Azuricoyotes kennelin "lohikäärme" pentueessa on 3 urosta ja 5 narttua ja niistä löytyy yksiä Suomen ahkerimpia harrastuspitkäkarvoja niin käyttö- kuin näyttöpuolelta :) Näistä senioreista voidaan kyllä olla monella tapaa ylpeitä! 

Kaidan omat saavutukset 10 vuoden varrelta ovat:

• näyttelypuolelta: C.I.B. POHJ MVA FI MVA FI VMVA SE MVA NO MVA V-14 JV-14 HeJW-14 HeW-15 V-17 HeW-17 PMV-17 HeW-18 SEV-19
• harrastuspuolelta: AD BH TK1 TK2 HK3 MH LT190+++ 

Kaidalla on viime vuoden sairastelujen ja leikkausoperaatioiden jäljiltä ollut kunnonkohotusprojektia päällä. Dieetin vahtiminen ja liikunnan lisääminen näyttävätkin tuoneen tulosta: nykyää mummokoira on hyvinkin aktiivinen ja viime kesään verrattuna jo selvästi timmimmässä kunnossa. Varsinkin nyt pahimpien pakkasten lauhduttua Kaidalla on selvästi kevättä rinnassa: se kirmailee lenkeillä kuin nuori  varsa, hyppii hankeen ja kiipeilee lumikasojen päälle kaivelemaan tunneleita. Selän spondyloosi ei näy arjessa mitenkään ja rasvapatitkaan eivät tunnu kasvaneen isommin. Kaida tykkää kulkea mukana myös potkukelkka-lenkeillä, jossa Mina hoitaa vetohommat ja Kaida jolkottelee löysällä remmillä kelkan rinnalla. Sterilisaation myötä ruokahalua on toki entistä enemmän, mutta vahdimme Kaidan linjoja ja se saakin noin puolet siitä nappulamäärästä (Racinellin Nordic: Sport & Agility napu) kuin Mina. Laihdutusnapujen sijaan liputan kyllä senioreillekin tämmöisiä rasva+proteiinipitoisia ruokia: pienelläkin ruokamäärällä Kaidalla riittää hyvin energiaa liikkumiseen ja kunnon ylläpitoon. Päivän toinen ateria tulee lihoina: esim. Mushin Vaisto Vihreä tai Sininen lihalevynä on seniorille passeli kerta-annos.

Vaikka Kaida on eläkkeellä harrastuksista, otan sen silti välillä mukaan treenihallille. Hyvin mummukka muistaa vielä tokon avo-liikkeet ja hallilla tehdään myös lihaskuntotreeniä tasapainotyynyillä yms. Tavoitteena on pitää Kaida virkeänä ja aktiivisena siis vielä näin kymppiveenäkin. Tänä vuonna todennäköisesti kierretään vielä joitakin koiranäyttelyitäkin, sillä ainakin joihinkin näyttelyihin 10 v seniori pääsee jopa ilmaiseksi! 

Toivotaan että meillä on tämän virkeän mummelin kanssa vielä monta yhteistä vuotta edessä! 💖

Taas yksi vuosi paketissa

 

Vuoden 2024 ensimmäinen päivä on hyvä istahtaa vähän muistelemaan, mitä kaikkea vuosi 2023 pitikään sisällään! Alkuun tuntuu, että eihän viime vuonna ehtinyt tai jaksanut muuta kuin käydä töissä, ja vähän treenailla koirien kanssa. Mutta viimeistään viime vuoden valokuvia katsoessa hoksaa, että tulihan sitä koettua kaikenlaista niin työ- kuin harrastusrintamallakin!

 

Minan vuosi alkoi pentuhuumassa, kun se kävi kasvattajansa luona Joensuussa pyöräyttämässä muitta mutkitta 6 potrean pennun poikueen. Pennun syntyivät helmikuun 13. päivä, eli niillä on lähes sama synttäripäivä kuin Kaidalla, joka täytti 9 vuotta 12.2.2023. Koko vuoden onkin ollut ihanaa seurailla netissä pentujen kehitystä ja muutamaan otteeseen ollaan päästy jälkikasvua tapaamaankin livenä. Reippaita junnuna, joskin ilmeisen aktiivisia ja ehtiväisiä kuulostavat nämä Minan minionit olevan, onneksi ne tuntuvat päässeen koteihin jossa tiedetään miten sellaisia miniferrareita ajetaan😄

 

Pentuprojektin jälkeen päästiin jatkamaan Minan kanssa niin toko- kuin pk-treenejäkin. Myös vetohommia ehdittiin kevään ja kesän aikana treenailemaan, vaikka siinä ei varsinaisesti tavoitteita meillä olekaan. Tokopuolella alkukausi avoimenluokan parissa meinasi olla vähän tuskaista, kun liikkeet eivät tuntuneet sujuvan, mutta loppuvuodesta saatiin sitten hyvällä ykköstulosputkella TK2-koulutustunnus ja viimeisimmässä kokeessa pistepotti oli jo jymy-yllätys! Harmillisesti meidän päälajissa eli pk-haussa, olikin sitten päinvastainen kokemus. Päästiin kokeeseen vasta kesän loppupuolella ja järkytyksekseni hyvin menneen maastokokeen nollasi Minan häipyminen paikkamakuusta parikoiran kapulalle ja siitä seurannut rähinähässäkkä. Onneksi siitä ei koitunut haittaa parillemme, mutta kyllähän tuo ylläri tulee kaivelemaan omatuntoa ja koevarmuutta varmasti vielä kauan. Loppuvuoden tottistreeneissä edettiin jo ongelman taklaamisessa hyvin, ja toiveissa on että tämän vuoden aikana päästäisiin yrittämään hakukokeessa (ja ehkä myös viestikokeessa, jos saisimme tälle kaudelle Ouluun aktiivisen treeniryhmän?), mutta jo valmiiksi koejännittäjänä seuraavaan koetottikseen meno tulee olemaan jotain todella kauheaa, siis lähinnä oman päänisisällä (toivonmukaan vain siellä). Kevätkausi jatketaan nyt ohjatussa tokoryhmässä tokon voittajaluokan liikkeiden parissa, ja ajatuksena on myös hiihdellä sen verran, että maaliskuussa voimme osallistua Oulussa järjestettäviin vetohiihtokisoihin, jotka ovat samalla myös holskujen (monen muun rodun ohessa) rotumestiskisat!

Näyttelyrintamalla Minan kanssa jatkettiin vuonna 2023 sen kolmannen sertin metsästystä sinnikkäästi. Ja tulemme jatkamaan edelleen myös vuonna 2024 :D Viime vuonna Mina kävi 5 kertaa näyttelyssä ja tulosskaala oli EVAn (=ei voida arvioida (koska oli hammaspuutoksia)) ) ja sileän ERIn (Erinomainen, muttei sertin arvoinen) välillä. Ainoat, mitä Minalta puuttuu näyttelyarvosteluista, on T eli tyydyttävä ja HYL eli hylätty, kaikkea muuta on saatu jo 😂. Ei kai se auta kuin jatkaa sormet ristissä lähinäyttelyiden kiertelyä ja toivoa, että se kolmaskin serti sieltä vielä joku päivä napsahtaa! Jos sen FI MVA arvon Minalle joskus lopulta saisi, niin sen voitaisiin jättää kehänkierrot sen kanssa ja pitäytyä ihan vain käyttöpuolen koetuksissa sen jälkeen. 

 

Meidän seniori sai vuoden alun viettää laatuaikaa ilman junioria saman katon alla, ja kyllähän muori arvostaa rauhallista kotielämää - ja puukeppejä! Kaida on harrastuksista (näyttelyitä lukuunottamatta) enimmäkseen eläkkeellä, ja se vaikuttaa aivan tyytyväiseltä aktiivisen kotikoiran rooliin. Kyllä sekin lähtee vielä innolla treenihallille höntsäilemään, mutta on selvästi jo lyhyen treenin jälkeen valmis takaisin autoon lempipallo tiukasti hampaissa. Näyttelyrintamalla Kaidan kanssa vuoden suurimpia saavutuksia olikin kesällä holskujen erikoisnäyttelystä saatu käy-ROP ja BIS3-käyttökoira tulokset, sekä vihdoin saatu kolmas veteraani-serti ja sitä myötä saatu VeteraaniMuotovalion titteli. Olisi ollut vielä hieno huipennus vuodelle saada Messukeskuksen näyttelystä vielä VeteraaniVoittaja tittelikin, mutta vähemmän odotetusti hävisimme Kaidan sisaruksille Sindille ja Ruusalle, jotka veivät tällä kertaa tittelit kotiin. Ehkä seuraavalla kerralla sitten on taas Kaidan vuoro!

Kaidan vuoden 2022 sairaslomien (rasvapattien poisto, nisätulehdus ja sterkkaus) jälkeen vuoden 2023 pysyi mummokoira ilahduttavan terveenä. Toki kunnon ylläpitoon on pitänyt keskittyä, ettei painoa pääse kertymään ylimääräistä kun koira (ihan ohjaajansa tavoin!) viihtyy sohvalla ja tykkää ruuasta. Vuoden ainoa ikävämpi haveri oli, kun Mina ja Kaida ottivat loppuvuodesta yhteen aivan yllättäen. Ensimmäinen tappelu tuli puskista kun appivanhempani olivat tulleet lenkittämään koiria työpäiviemme aikana. Pieniä rähähdyksiä nartuilla on aina ollutkin, mutta aiemmin toinen on aina sitten väistänyt, mutta nyt jokin pieni murahdus räjähtikin tappeluksi josta kumpikaan koira ei perääntynyt. Kaida ei kuluneilla hampaillaan saanut aikaan kuin pintanaarmuja Minalle, mutta nuoremman hampaat ehtivät reittää Kaidan kaulanahkaa ja repiä oikeaa korvaa. Kaida piti käyttää tikattavana, ja kaikeksi onneksi eläinlääkäri sai kursittua korvan takaisin kokoon eikä siihen jäänyt kuin pieniä kauneusvirheitä. Tuon ekan kerran jälkeen pidimme koiria yksin ollessa erillään, mutta pihalla yhtäaikaa irti ollessa ne pääsivät vielä kahdesti tulistumaan niin, että kävivät toisiinsa kiinni. Niinä kertoina olimme kuitenkin itse kotona ja koirat saatiin nopeasti irti toisistaan, ja vältyimme eläinlääkäriä vaativilta rei'iltä. Tuon kolmannen kerran jälkeen nartut kuitenkin tuntuvat löytäneen taas laumahierarkian takaisin. Niillä ehkä tapahtui vallanvaihto, ja nykyään Kaida väistää Minaa herkemmin eikä enää rähähdä sille jos Mina vie lelun Kaidan nenän edestä. Ehkä mummo oppi, että nuorempi ei enää olekaan juniori joka alistuu kaikessa seniorille, ja että tappelussa omista hampaista ei enää ole vastusta joten parempi välttää konfliktit ja olla itse se joka väistää. Harmillisen kova koulu Kaida-mummolle, mutta onneksi meidän nartut mahtuvat edelleen samalle sohvalle, Mina nuoleskelee aamuisin Kaidan naaman aamupesuksi ja leluista ei synny sanomista. Rauha maassa siis, toivon mukaan tästä eteenpäin! Seniorimme kuitenkin täyttää jo 10 vuotta parin kuukauden päästä, joten vanhenevan koiran kanssa pitää kyllä nauttia jokaisesta hetkestä, mitä yhdessä vielä saamme 💖

 

 

Tässä siis pähkinänkuoressa meidän vuosi 2023. Paljon tunteita laidasta laitaan, ja kokemuksia lisää rutkasti niin hyvässä kuin pahassakin. Kovin kunnianhimoisia tavoitteita ei juuri startanneelle uudelle vuodelle ole. Toivotaan nyt lähinnä, että koirat pysyvät terveinä ja saamme nauttia ajasta niiden kanssa niin kotona hengaillen kuin harrastusrintamillakin positiivisissa merkeissä 🎇