- Alkuvuosi meni treenaillessa omatoimisesti hallilla omien koirien kanssa. Noin kerta viikkoon yritin ehtiä käymään hallilla ja treenailtiin Kaidan kanssa tokon avo-luokan liikkeitä ja siinä sivussa tuli opetettua niitä Minallekin. Maaliskuussa pääsin Kaidan kanssa tokokokeeseen ja saimme toisen ykköstuloksemme avo-luokasta. Toiveissa oli saada kolmas kerättyä vuoden aikana eli TK2 tienattua. Minan kanssa käytiin kevään mittaan myös näto-treeneissä, hakemassa edelleen keskittymiskykyä muiden koirien seurassa, jos vaikka kesällä olisi päästy näyttelyihin. Mutta sitten tuli korona, ja kaikki peruttiin.
- Toukokuun lopulla päästiin aloittelemaan sulanmaan treenit ja Minakin pääsi hakuilemaan. Järkkäsin pk-yhdistyksemme hakutreenejä aloitteleville ja toisia kokeneemmille koirakoille, joten omatkin koirat saivat siinä samalla hyvin maastotreeniä! Lisäksi olin mukana vetämässä yhdistyksen lajiesittelypäivää, jossa nämä omat koirat pääsivät näyttämään uusille pk-harrastajille lajisuorituksia käytännössä.
- Jouduimme kesäkuun lopulla kantapään kautta oppimaan etteivät kyyt ja koirat ole hyvä yhdistelmä: Minaa puri kävelytien vierellä päivälenkillä takajalkaan kärmes ja seuraava ilta/yö menikin eläinsairaalan asiakkaina. Onneksi, viivästyneestä hoidosta huolimatta, selvittiin ilman jälkitauteja.
- Kesäkuussa koronarajoituksia onneksi voitiin lieventää, joten kokeitakin päästiin järjestämään. Olin itse koetoimitsijana jälkikokeessa ja sitten osallistujana juhannuksen jälkeen hakukokeessa. Kaida osallistui kolmansiin kolmosluokan kokeisiinsa ja hieman kangertelevasta tottiksesta (haukkumista seuruussa edelleen...) huolimatta maasto sujui kuin tanssi, joten saimme mainiosti kakkostuloksen. Ykköstulos jäi vain 7 pisteen päähän, joten olin aika toiveikas että kesän mittaan voisimme vielä ykkösiäkin tavoitella.
- Heinäkuu oli onneksi kokeista taukoa, sillä hellettä piisasi. Elokuukin alkoi varsin kuumana, joten 2.pvä elokuuta ollut hakukoe käytiin lämpimissä tunnelmissa. Kaidalle oli onneksi viilennystakki olemassa ja maastossa auto ei lämmennyt turhia folio-peitteen ansiosta. Hienosti Kaida taas jaksoi vetää maastossa onnistuneen suorituksen. Tottiksessa alkoi kuitenkin näkyä yhä enemmän ongelmia: Kaida reagoi haukkumalla laukauksiin seuraamisessa ja tällä kertaa myös estehyppy jäi suorittamatta, kun Kaida kiersi esteen. Näin ollen tottispisteet jäivät liian pieniksi, jotta olisimme saaneet hyväksyttyä suoritusta. Treenasimme ahkerasta tottista kuukauden ja treeneissä hypyt sujuivat ja haukkuminenkin näytti jäävän pois. Mutta sitten syyskuun hakukokeessa Kuusamossa tottisosuus levähti täysin käsiin. Ensin Kaida haukkui ja pyörähteli seuraamisessa, mutta suoritti kuitenkin noudot ok. Kaida suoritti ekassa parissa ekana koirana, joten se oli hyvin kiihdyksissään mennessämme paikkikseen. Vähemmän ylläen, kun parina olleelle koirakolle ammuttiin laukaukset, jo valmiiksi seisomaan noussut Kaida alkoi haukkua ja samalla hivuttautua kohti piiloa jossa seisoin. Vaikka tottissuorituksemme jäi taas alle hyväksytyn pisterajan, jatkoin kuitenkin maasto-osuuteen ihan treenimielessä uudessa maastossa. Esineruudun Kaida suoritti oppikirjamaisesti, nostaen 4 esinettä ilman turhia haahuiluja kahdessa minuutissa. Hakualue oli kohtuu rankkaa rinnemaastoa, mutta senkin Kaida suoritti sitkeästi, vaikkakin toisen piilon näyttö ei ollut aivan tyylipuhdas sillä Kaida lopetti ilmaisun hieman liian aikaisin ja tuli omatoimisesti luokseni kun lähestyin piiloa. Kaikki ukot kuitenkin nousivat, joten tottiksesta huolimatta kokeesta jäi kiva fiilis.
- Mina kävi elokuun lopulla MH-luonnekuvauksessa Hämeenkyrössä, ja jäi samalta reissulta hoitoon kasvattajansa luo Joensuuhun. Hoitojakso venähti lopulta noin kuukauden mittaiseksi, mutta saipahan Mina nyt kunnolla ajan kanssa opetella lauma-elämää kasvattajan luona, siltä varalta että se jonain päivänä menee sinne pennutuspuuhiin. MH:ssa ei mitään kovin yllättävää paljastunut, Mina ehkä oli vähän terävämpi reaktioissaan kuvauksessa tulleisiin yllätyksiin (haalari, räminätynnyri yms) ja sille tuntui herkästi jäävän komennushaukku päälle. Aaveisiin ja ihmisiin ylipäätään se kuitenkin suhtautui odotetun uteliaasti ja leikkisästi.
- Syyskuullekin olin jo ilmoittanut Kaidan vielä yhteen hakukokeeseen Ouluun, mutta kokeen lähestyessä Kaida alkoi arkomaan selkäänsä. Kaidalla oli ollut kesällä juoksu, joten pohdin voisiko sillä olla kohtutulehdusta tms mikä vaikuttaisi hyppäämishalukkuuteen. Sillä tuntui tulevan todella herkästi lihasjumeja, joten vähän ennen koetta päätimme viedä Kaidan eläinlääkärin tarkastukseen. Kohtutulehdusta ei onneksi löytynyt, mutta sen sijaan röntgenkuvat paljastivat karusti, missä kunnossa Kaidan selkänikamat ovat. Edellisen kerranhan Kaidan selkä kuvattiin 2 vuotiaana, jolloin selässä oli kaksi luusilloittumaa ja se sai Spondyloosi, aste2 diagnoosin. Nyt luusilloittumia oli tullut lapojen ja lantion välille lisää ja luutuneita nikamavälejä oli jo enemmän kuin terveitä. Vaikka löytö järkyttikin, olin kuitenkin huojentunut siitä, ettei Kaidalla ollut mitään henkeä uhkaavaa sairautta. Selkäkään ei välttämättä vaivaisi, jos koira pysyisi kevyemäällä liikunnalla. Hetkessä siis jouduin hautaamaan haaveet haun ykköstuloksista, saati käyttövalioitumisesta ensimmäisenä pitkäkarvaisena holskuna.
- Koko vuonna emme päässeet näyttelyihin Minan kanssa, koska kaikki peruttiin Pohjois-Suomesta. Olisi ollut mukava yrittää edes saada penskalle ekaa sertiä, mutta ei auta kuin odottaa seuraavaa kesää. Toiveissa oli myös suorittaa Minan kanssa kauden päätteeksi BH, mitä kohti treenailimme ahkeraan, mutta syksyn lopulla ei Oulussa ollutkaan meille sopivasti käyttäytymiskoetta. Eli sekin lykkääntyi seuraavalle keväälle/kesälle. Kaidankaan kanssa ei loppuvuodesta enää päästy tokokokeisiin, kun jo ilmoitetutkin kokeet peruttiin koronatilanteen pahetessa Oulun seudulla.
- Talven myötä alkoi taas hallitreenikausi. Kaida on päässyt vähän vähemmällä treenauksella, sillä kun liukkailla talvikeleillä tuntuu selkälihakset olevan turhan jäykkänä. Lenkeille on kuitenkin päästy ajoittain niin potkupyörän kuin -kelkankin kanssa, kun Mina hoitaa vetohommat ja Kaida saa ravailla vieressä omaa tahtiaan. Minalla tuntuu olevan paloa vetohommiin, ja vähän houkuttelisi alkaa treenata sitä vetohiihtoon, mutta toisaalta taas sitten epäilen ettei oma budjetti tai kalenteri kestä enää yhtään lisää (väline)lajia näiden koirien kanssa harrastettavaksi tavoitteellisesti!
Eli summa summarum: Kaidan kanssa saatiin vielä yksi kesä käydä hakukokeita, mutta tähän se sitten loppui. Kaida saa jatkaa hakutreeneissä hömpöttelyä ihan vaan virikemielessä ja koetavoitteet jäävät nyt ihan vain juniorin kannettavaksi. Tokosta yritän Kaidan kanssa päästä sen TK2:n tekemään vielä alta pois jossain vaiheessa. Minan kohdalla taas odotellaan epätoivoisesti jonkinmoista aikuistumista ja kypsymistä: se tuntuu yhä niin mieleltään kuin kropaltaankin niin penikkamaiselta, että vaikea uskoa että se olisi koevalmis edes lähivuosina. Silti sillekin olisi toiveissa saada tehtyä mm. AD, BH, TK1, HK1 (ja ehkä tulos jäljeltä tai viestistä), luonnetesti, saada kotimaan serti jne jne... eli odotukset on ainakin korkealla, kunhan vaan tuo koira vaan vähän tuosta rauhoittuisi.
En voi siis väittää, että kuluneena vuotena olisi erityisesti päästy nauttimaan onnistumisen elämyksistä tai voittaja-fiiliksistä, päin vastoin. Mutta kumpikin raitapaita on kuitenkin hengissä ja hyvissä voimissa, joten iloitaan nyt siitä kuitenkin <3
