Näin talvella pennun kanssa tuntuu kokemuksien kerryttäminen olevan huomattavan paljon työläämpää kuin kesäisin. Pentutreffejä ei oikein voi järkätä ulkona ja maastolenkitkin rajoittuvat tallattuihin polkuihin. Ollaan kuitenkin yritetty etsiä Minalle edes viikoittain jotain uusia kokemuksia. Viime viikolla pääsimme aloittamaan Musti&Mirri -liikkeen tarjoamat pentutreffit: Mina pääsi pitkästä aikaa sosialisoimaan omankokoistensa koirien kanssa. Alkuun tosin näytti, ettei meidän pientä kiljukaulaa voi päästää aitaukseen toisten pentujen kanssa, sen verran se kiihtyi muiden koirien näkemisestä. Mutta kun Mina pääsi itse ensin irti aitaukseen ja sai seurakseen rauhallisen, samankokoisen labbis-pennun, niin leikki alkoikin sujua luonnostaan! Ekan leikkituokien jälkeen kävimme vähän pihalla hengähtämässä, ja sen jälkeen leikki maistui vielä vähän villimmän pentukaverin kanssa. Taidamme käydä näin keskiviikkoisin pentutreffeillä niin kauan kuin vielä ikä sallii, sen verran mainio tilaisuus tuo on Minalle saada mukavia pentukontakteja.
Lisäksi lähdin asiasta tehden käymään Minan kanssa bussireissun keskustassa. Bussiin meno jännitti pentua niin, että otin sen syliin, mutta bussiin päästyä se istui sylissäni tomerana ja tarkkaili bussissa olijoita reippaana. Kaupungin keskustassakaan se ei näyttänyt häiriintyvän suuremmin uusista äänistä ja hajuista. Pentu mennä töpötteli häntä pystyssä katuja ja nuuhki kaikki ohitetut ovet, josko oltaisiin päästy sisään. Bussilla pitäisi muistaa kulkea aina välillä, samoin ehkä keksiä jokin reissu johon mennään junalla, jotta sekin tulisi tutuksi. Onneksi Minalla ei ole matkapahoinvointia tms, joten reissaaminen ei sinällään ole sille vaikeaa. Viikonloppuna päästäänkin käymään jo treenihallilla, sillä sunnuntaisin meillä jatkuu taas tuttu treenivuoro (jolla olemme Kaidan kanssa käyneet syksystä asti) ja lauantaina olisi myös mahdollisuus samaisella hallilla Jenni Ojalan toko/tottiskoulutukseen. Tähän mennessä Mina osaa lähinnä istumisen ja maahan menon, ja odottaa lupaa mennä kupille/ovelle/ulos jne, mutta ehkä tämmöinen varhaisvaiheen koulutustuokio antaisi inspiraatiota alkaa treenaamaan yhä ahkerammin myös kotiolosuhteissa :)
Vaikka heti kasvattajalta lähdettyä Mina oli rento automatkustaja, se on nyt iän karttuessa keksinyt kerätä kierroksia farmariauton takakontissa matkustamisesta. Sylissä se matkustaa rennosti, mutta takakonttiin laitettuna alkaa vaativa räksytys. Etenkin auton ovien aukaisu ja takaluukun sulkeminen/aukaisu laukaisee siinä kiihtyneen haukkumisen. Äänenkäyttö alkoi eskaloitua niin nopeasti (jo aiempien, suht hyvin menneiden autoilureissujen jälkeen) joten nyt ollaan sitten harjoiteltu ihan vain takapaksissa rauhassa oloa. Olen noin kerran päivässä päästänyt Minan (joka kyllä syöksyy omatoimisesti kyytiin heti kun pääsee) auton konttiin ja antanut sille päiväruuan tai muuta järsittävää sinne. Pikkuhiljaa olen sitten alkanut aukoa ja sulkea muita ovia, sekä palkinnut pentua kun se istuu hiljaa vaikka takakontti suljetaan. Pentutreffeille ja rokotuksille ajettaessa Mina on pysynyt tyytyväisenä hiljaa niin kauan, kuin sillä riitti naposteltavaa takapaksissa. Pysähtymiset ja etenkin ihmisten autosta nousu ovat kuitenkin pennusta niin jänniä, että se alkaa herkästi haukkua silloin. Tätä asiaa saa siis työstää varmaan vielä hyvän tovin. Edes autossa täysin tyynenä olevan Kaidan läsnäolo takapaksissa ei auta. Täytyy vain siis kärsivällisesti opettaa pennulle, ettei autossa olo ja ovien aukominen ole kiihtymisen aihe.
Koska kaksi edellistä koiraamme, Nuutti ja Kaida, olivat autossa matkustamisessakin luonnonlahjakkuuksia (takapaksissa matkustamista ei erikseen tarvinnut treenata vaan se sujui alusta pitäen ongelmitta), on tämäkin tilanne Minan kanssa haastanut meitä ihmisiä. Kaidan kanssa pääsimme joka suhteessa niin helpolla, että on ollut hieman vaikea välillä orientoitua tälläiseen ns normaaliin pentuun, jolle pitää asioita opettaa hitaasti ja ajan kanssa :D
Muissa uutisissa: maitohampaista on jo tippunut ja vaihtunut pysyviin etuhampaista 4 kpl. Kulmurit ja muut isommat eivät vielä edes heilu, mutta onneksi Kaida tarjoaa niin hyvää päivittäistä kiskomisseuraa, että eiköhän loputkin hampaat ennen pitkää vaihdu.
Sisäsiisteys otti myös hyvän harppauksen joululomien aikaan. Ouluun palattuamme sisälle ei ole tullut oikeastaan kuin parit pisut. Olemmekin keräillee pikkuhiljaa pois sanomalehtiä ja pissa-alustoja, sillä Mina on jo ainakin jotenkuten hoksannut, että eteisessä ravaamalla se päästetään ulos tarpeille. Yöt se on ollut jo pidemmän aikaa sisäsiisti, mutta selkeästi se viimeistään 6-7 h yöunien päälle tarvitsee ulkona käynnin, ennen kuin voi jatkaa unia. Koska talouden ihmiset ovat enimmäkseen kotona, ei pennulla toisaalta ole ollut tarvettakaan pidätellä sitä kauempaa. Päivisin se mieluusti ulkoilisi vaikka kerran tunnissa, hangessa hyppiminen ja lumen kaivelu ovat sen verran kivaa touhua sen mielestä. Täytynee kuitenkin pikkuhiljaa alkaa venyttää ulkoilurytmiäkin, jotta pidätyskyky pikkuhiljaa paranee.
Tässä loppuun vielä lopuksi muutama kuva pikkupentuajalta, kun reipas tutkimusmatkailija tutustui erilaisiin hälinöihin kotona ja kylillä:
