sunnuntai 29. toukokuuta 2016

Edustushommissa

Molemmat koirat pääsivät mätsäriin edustamaan aurinkoisena sunnuntaipäivänä. Nuutti oli töissä kaverikoirana ja Kaida pyörähti kehässä. Mätsäriosallistujat eivät joutaneet kaverikoiria rapsuttelemaan, ja Kaidakin tippui pois punaisten kehästä heti alkukarkelossa, joten päivä meni lähinnä kokemuksen kartuttamisessa ja auringon otossa ;) Onneksi molemmat koirat ottivat päivän lunkisti ja tyytyivät menestyksen puutteessa köllöttelemään ja pitelemään helletta!


torstai 19. toukokuuta 2016

Kehätreeniä / Show ring training

Kesä ja näyttelykausi lähestyvät, joten aloitimme niihin valmistautuminen käymällä mätsärissä. Molemmat koirat pääsivät mukaan ihmettelemään ihmis- ja koirahulinaa, mutta kehässä pyörähti vain holskuneiti. Ennen mätsäriä koirat pääsivät hieman rallaamaan hiekkamontuille, joten Kaida ei ehkä ollut hehkeimmillään märkänä ja kuraisen, mutta osasi silti käyttäytyä kehässä mallikkaasti. Seisomisasentoa meillä täytyy vielä hioa ennen oikeita näyttelyitä (Kaida jää usein seisomaan jalat liikaa vatsan alla). Tänään mätsärissä Kaida sai ensin isojen aikuisten parikilpailussa sinisen nauhan, ja sitten sinisten loppukehässä sijoittui lopulta toiseksi, mikä oli mukava yllätys :) Seuraava näyttelymme onkin sitten kesäkuussa holskujen erikoisnäyttely Uusikaupungissa. Toivottasti kotimaan tuomarit tykkää Kaidasta, vaikka se kehässä voikin olla aika kaljuna...sillä nimittäin näyttäisi nyt pahimmoilleen alkavan karvanlähtö!

Today we went to match show with the dogs.  As Kaida will be going in real show rings during summer we were practising with her in unofficial show. Kaida was behaving quite nicely and she was finally second in her class! Our next show will be Finnish Dutch Shepherd specialty show in June. Kaida is just beginning to drop her winter fur so we will see how the Dutch judges will like her at the show. Let´s hope that she will have at least some hair left then!



keskiviikko 11. toukokuuta 2016

Viestiä viemässä / Messenger on duty

Pitkän jähimisen jälkeen aloitimme tänään uuden aluevaltauksen, eli pk-lajeista viestin treenaamisen! Toki pohjia siihen on tehty pennusta asti, kun Kaidaa on juoksutettu meidän omistajien välillä lenkeillä ollessa. Kaidalla on onneksi paimenkoiran luonto, joten jos ohjaajat olivat kaukana toisistaan, se juoksi jo pentuna meidän välillä ilman käskyäkin ja etsi toisen jos tämä jäi näkymättömiin esimerkiksi polun mutkan taakse. Nyt meillä on myös parikin kokenutta tuutoria, joilta kysyä neuvoja treenaukseen, joten uskalsimme aloittaa tavoitteellisen treenin :)


Ekalla treenikerralla otimme hyvin helpon treenin avarassa metsämaastossa. Neuvoista oppineena otimme heti käytännön, että koira juoksee vähintään viisi etappia per treeni, vaikka 1-luokassa etappeja onkin oikeasti vähemmän. Marko jäi A-ohjaajaksi ja minä siirryin Kaidan kanssa n. 100 metrin päähän näköetäisyydelle B-pisteeseen. Aluksi odottelimme Kaidan kanssa hetken, sitten siirryimme koira käskyn alla ja remmissä lähetyspaikalle ja aloin rutinoimaan itseäni sanomalla ääneen "lähtölaskennan". Lopulta käskyn saatuaan Kaida pääsi kirmaamaan kohti A-ohjaajaa. Neiti ei kyllä paljon houkuttelua kaipaa, se juoksi tukkaputkella ja aikailematta Markon luo. Marko otti Kaidan liinaan, leikitti sitä lepopaikalla pallolla ja antoi juomista (vettä johon sekoitimme lohiöljyä). Pienen odottelun ja rauhoittumisen jälkeen sitten uudelleen lähetysrutiinit ja Kaida matkaan. Minun luokse koira juoksi taas korvat lintassa ja into piukeana. Lähetettyäni Kaidan toisen kerran A-pisteelle siirryin aina parisenkymmentä metriä kauemmas. Ekalla siirtymällä Kaida juoksi suoraviivaisesti uuteen C-pisteeseen, lähinnä näkökontaktia hyödyntäen. Viimeisellä etapilla, kun olin siirtynyt taas vähän matkaa D-pisteeseen (joka oli hieman enemmän piilossa koska maasto lähti sopivasti laskemaan siinä kohden), Kaida jäi hetkeksi pyörimään C-pisteeseen ennen kuin lähti nenän johdattamana kohti minua. Käytimme myös ääniapuja, eli kun koira lähestyi kannustimme sitä ja kutsuimme luokse.

Näin ekan treenin perusteella laji vaikuttaa juuri Kaidalle sopivalta. Viestin juoksemissa ei selän spondyloosinkaan pitäisi haitata, kunhan yleisestä lihaskunnosta yms pidetään huolta :) Vielä on toki pitkä matka kisakuntoon, eli siihen että esimerkiksi A-B etappi olisi sen 1000 metriä. Saapa nähdä, saadaanko koira kisakuntoon nopeammin tässä lajissa verrattuna hakuun. Ainakin viestiä on helppo treenata omikseenkin, kun hakutreenaamista vaivaa usein treeniseuran puute. Mutta tästä on nyt hyvä jatkaa! :)

In English:
We started to teach Kaida for messenger dog trials today. She loves to run and as we have two owners she likes, so messenger dog sport should be just right sport for Kaida! We hope that messenger dog will be Kaidas main working dog sport along with searching. I have found couple experienced advisers who can help us in teaching so we have someone to ask if there is any trouble in our training.

As this was our first real messenger training, we did very easy and short practise. While Marko stayed in place A, I took Kaida to place B (about 100 meters away).  It was quite open forest so it was easy to us to see each other. When commanded Kaida runned between us five times and two times I moved a little bit further away, so Kaida had to do a bit searching at the end to find me. But she was so keen to run from one person to other! I quess as she is a herding dog she likes to keep her pack in sight so we don´t need to force her to run to look for one "lost" pack member. There is a long way before Kaida is ready to run long distances (in trials there is 1000 meters between A and B points) but this was promising start :)