Tervetuloa vuosi 2026!

Vuoteen 2025 kuului muun muassa paljon odottelua (ensin Minan juoksuja koko kevät, sitten pentuja kesä ja syksyllä vielä vähän luovutusiän odottelua), mutta nyt vuosi on vihdoin ohi ja on hyvä hetki kerrata vähän menneitä. Siinä voikin tällä kertaa päästä helpolla, kun Minan pentuprojektin nro 2 vuoksi muut koira-aktiviteetit jäivät tänä vuonna vähemmälle. 

 

Alkuvuodesta lähtien alettiin tosiaan odotella Minan juoksuja, mutta koska se panttasi niiden aloitusta vappuun asti, ehdimme kevätkaudella harrastaakin vähän. Helmikuussa osallistuimme toisiin virallisiin hiihtokisoihimme ja vaikka olosuhteet olivat tahmaiset, sai Mina hollanninpaimenkoirien rotumestaruuden koska olimme ainoa tittelistä kisannut holskuvaljakko. Alkuvuosi oli ollut lumitilanteelta huono, joten meidän hiihtokunto ei ollut paras mahdollinen, joten 5 km vetourakan loppuun vienti vaati lähinnä sinnikkyyttä. 

Muutamat tokokokeetkin saatiin mahtumaan keväälle kalenteriin ennen pentuhommeleita. Saatiin jopa pari kakkostulosta voittajaluokasta, mutta meillä on selvästi pari kompastuskiveä liikkeissä, jotka pitäisi ratkaista ennen kuin ykköstuloksista voi haaveilla. Näkyy ehkä turhan hyvin, että treenaamme lähinnä itsekseen, joten edistystä ei oikein tapahdu, kun junnaan samassa treenimoodissa. Juuri startanneella vuodella pääsemme kuitenkin aloittamaan Oulun Koirakerhon voi-tasoisessa tokoryhmässä, joten saadaan ehkä ohjauksen myötä viimeisetkin "ongelmaliikkeet" korjattua, ainakin toivon kovasti niin!

Sulanmaan kausi meillä menikin sitten aika pitkälti ensin Minan mahan kasvattelussa, ja sitten mamakoira lähtikin kasvattajan luo pentulomille. Siellä olikin kunnon urakka edessä, kun Mina pyöräytti täyden kympin pesueen, ja hoiti sen alusta loppuun omatoimisesti ja säntillisesti. Pentujen kehitystä oli ihana seurata silloin ja on ollut ihana kuulla tuoreita kuulumisia pennunomistajien whatsapp-vertaistukiryhmässä Leon myötä. Niin hienoja penneleitä näistä Minan vappumunkeista näyttää kehittyvän, että voi olla mamakoirasta ylpeä!

 Meillä kotona oli varsin rauhallinen kesä siis, Kaidan kanssa ei lähdetty edes mitään näyttelyjuttuja kokeilemaan, kun eipä sillä juurikaan ole enempää voitettavaa. Toisaalta kesä oli myös osin niin kuuma, että aktiviteetiksi riitti lähinnä koiran viileäksi saanti! 

 Syksyllä alkoi sitten uusi arki, kun Minan lisäksi Joensuusta kotiutui pikku-ukko, joka sai pitää kasvattajalta saamansa nimen Leo. Siitä alkoikin opettelu kolmen kojootin taloutena. Vaikka ajankohta kesälomakauden jälkeen ei ollutkaan paras mahdollinen uudelle koiralle, niin eihän sitä voinut jättää käyttämättä tilaisuutta saada omasta koirasta pentu kasvamaan seuraavaksi harrastuskoiraksi. Vaikka ensimmäinen kuukausi olikin kivikkoinen pennun mahavaivojen kanssa (pari eka viikkoa jäi yöunet aikalailla minimiin) niin yllättävän helposti kolmaskin koira solahti saman katon alle. Vaikka pentu oli ja on edelleen välillä melkoinen hammastelija-riiviö, niin on siitä ollut myös paljon iloa aikuisille koirille...jos ei muuten, niin se on pitänyt Minan kiireisenä eikä narttujen välille ole päässyt samalla tavoin enää kertymään jupinoita. Nyt loppuvuodesta kertaalleen Minalla keitti yli pihalla puuhaillessamme ja jouduin irrottamaan sen Kaidasta. Onneksi tällä kertaa korvan juureen tulleet hampaanjäljet paranivat kotihoidolla nopsasti. Muutoin arki on rullannut koko ajan sujuvammin, kun pentukin on oppinut talon tavoille ja sisäsiisteyskin on vihdoin hyvällä mallilla. 

Leon kanssa kierreltiin loppuvuodesta pentutreffeillä ja muutamat kurssitkin otettiin. Ajattelin että haluan pelata varman päälle Minan pojan kanssa, että se saisi jo pienestä pitäen arkitottelevaisuustreeniä ja sosiaalistamista. Erinomaiseksi harrastuskoiran aluksi tuo pikkutyyppi onkin osoittautunut, sillä tuntuu olevan mummokoiran ahneus, äitinsä loputon treenimativaatio ja kaipa isän puolelta sitten tulee rauhallisuus ja keskittymiskyky. Kevätkaudellakin pääsemme jatkamaan säännöllisiä hallitreeneja penturyhmässä tutulla koirakoululla, odotan jo innolla sitä. Myös näyttelytottumustreeneissä olisi tarkoitus alkaa käymään, jotta Leokin jossain vaiheessa pääsee pyörähtämään oikeissa näyttelykehissä!

 Vuoden vaihdetta tuli kyllä jännitetty kunnolla, kun tietää miten paljon meidänkin naapurustossa on aiempina vuosina paukkunut. Mina ja Kaida eivät varsinaisesti pelkää paukkuja, ja ulkona ollessa isommatkaan äänet eivät välttämättä hetkauta. Mutta kun naapurista tien toiselta puolen alkaa lennellä raketteja jotka poksuvat meidän katon yllä, molemmilla koirilla tuppaa vaihtumaan vahtihaukun puolelle ja ne sopivasti myös yllyttävät toisiaan jos jompikumpi ehtii haukahtaa jollekin äänelle epäileväisesti. Leokaan ei välittänyt kauempaa kuuluvasta rakettien kumusta, mutta nuo lähimpänä ammutut räjähteet selvästi jännittivät sitä kun tilanne tuli yllättäen. En kyllä ihmettele sitä, sillä kotona seinätkin tuntui välissä tärisevän ja katto tippuvan niskaan kun isoimpia raketteja poksuteltiin naapurista. Olimme varanneet koirille paljon herkuteltavaa (possunkorvat, sekä pakastetut naudan lumpioluut ja täytetyt kongit), joilla koirien huomion pystyi kuitenkin ohjaamaan toisaalle. Jospa pentukaan ei nyt olisi traumatisoitunut isommin, kun sille kuitenkin herkut kelpasivat ja nukkumaankin malttoi kun jyske - ja aikuiset koirat - rauhoittuivat. Vuoden päästä pitää kuitenkin yrittää päästä kyllä jonnekin maaseudulle/mökille/hotelliin tms pakoon, ettei tarvi jännittää koirien puolesta enää kotona.

 Näin lyhyestä virsi kaunis tällä kertaa. Tänään saatiin nautiskella ihanasta hiljaisuudesta aamulenkillä, ja kovien pakkasten sekä kevyen lumisateen myötä lenkkireitit ovat taas miellyttävät kulkea. Vielä kun saataisiin lisää kunnon lumisateita ja koiraladut auki, jotta päästäisiin Minan kanssa vetoreeneissä alkuun tälle talvelle! Toivotaan siis lumista talvea ja sen päälle leppoisaa kesää ilman hirmuhelteitä! Uusi vuosi on startannut, onnea sille ja uusille kujeille!

 

 

Pentuarjen hulinaa ja melskettä

Niin paljon näköjään tulee postailtua instagramiin ja pentueen omaan whatsapp-ryhmään pentukuulumisia, että bloggailu on unohtunut ihan kokonaan. Pieni pennun palleromme täyttää jo 5 kuukautta, ja alkaa lähennellä mitoiltaan jo emää, painoakin on jo vähän päälle 17 kg!

Pentuarjessa on kyllä ollut paljon opeteltavaa, selvästi edellisestä (Minan) pentujaksosta oli mielessä enää ne kivoimmat asiat, ja nyt on pitänyt kantapään kautta muistella samat sisäsiisteyshaasteet ja vähäiset yöunet. Onneksi Leon ekojen viikkojen mahavaivat hävisivät kun ruokinta saatiin sopivaan tasapainoon raakaruualla. Nyt penska on jo siirtynyt kahteen ruokailuun päivässä ja saa sekä pentunappulaa että raakalihoja. Periaatteessa Leo on sisäsiisti siinä mielessä, että se ei enää toviin ole tehnyt sisälle tarpeita, mutta se saattaa myös edelleen herättää meidät yöllä klo 02-05 välillä ulkopisuja varten. Liekö urospennuilla heikompi pidätyskyky, kun en muista että narttupentujen kanssa olisi samanlaista yöheräilyä ollut. Ei toisaalta myöskään huvita kokeilla, pissaisiko Leo sitten yöllä sisälle jos sitä ei nousisi päästämään ulos...Toisaalta pennuilla pidätyskyky lähtee ilmeisesti ylipäätään toimimaan paremmin vasta puolivuotiaana tms. joten jospa tuo yöajan pidättelykin kehittyisi lähikuukausina. 

Saman virheen on tosin nyt kyllä tehnyt kuin Minan ja Kaidankin pentuaikana, kun omaa pihaa on ollut niin helppo hyödyntää ulkoiluun: pentua on päästänyt matalalla kynnyksellä takapihalle tarpeilleen, joten eipä sillä ole ollut tarvettakaan vielä pidätellä kovin pitkiä aikoja. Ja pihapisuttelu on johtanut myös siihen, että remmilenkeillä Leo ei hevillä tee kakkoja, vaan panttaa niitä siihen asti että tullaan omaan pihaan takaisin, tai sitten se äkistää heti lenkin alkuun kaiken ennen kuin poistutaan kotitieltä. Hiljalleen remmilenkkien pituutta on voitu lisätä, joten saapa nähdä miten pitkää lenkkiä meillä pitää alkaa tehdä, jotta pentu tekisi muualle kuin kotinurkille. Mutta pennun maha onneksi toimii oikein hyvin, se ei vaikuta erityisen herkältä vaan voi huoleti maistella muutakin kuin omia tuttuja ruokiaan. Ja perso Leo onkin maistelemaan! Kasvavalla pojalla tuntuu olevan pohjaton nälkä, joten kaikki edes ruokaa muistuttava syödään vauhdilla. Ahneus on tietenkin myös hyvä asia, sillä koulutus on ollut helppoa kun ruoka toimii motivaattorina jolla saa huomion tilanteessa kuin tilanteessa. 

 

Leon kanssa on ehditty jo vähän käydä pentukursseilla vierailijana, sekä Musti&Mirri myymälöiden pentutreffeillä ja nyttemmin pentueskarissa. Pentu on mukavan rauhallinen uusissakin paikoissa ja tosiaan keskittymiskyky on erinomainen, jos vain ruokaa on tarjolla. Silloin ei mikään häiriö tunnu hetkauttavan poitsua! Hienosti pentu on oppinut alkeita seuraamisesta, perusasennosta, merkin kiertämisestä sekä tietysti istumisen, maahanmenon ja seisomisen. Vähän on yritetty myös etu- ja takajalka targettia opetella, josko tämä vihdoin olisi eka koira jolle saan opetettua takajalkatargetinkin! :D Rauhoittumistakin on välillä treenattu, mutta Leo on kyllä yleensä niin lunki ilman harjoitteluakin. Myös hampaiden katsomista on harjoiteltu säännöllisesti, sillä Leolta piti poistattaa yksi haljennut maitokulmahammas aiemmin, joten ei haluttu että pentu alkaisi aristelemaan suun kopelointia. 

 

Jännästi monella tapaa Leo on hyvin samankaltainen kuin Kaida-seniori, vaikka ne eivät olekaan sukua keskenään. Pohjaton ahneus, keksittymiskyky sekä rauhallisuus ja viilipyttyys vieraissakin paikoissa kuulostavat enemmän Kaidan kuin Minan ominaisuuksilta. Toki pennun luonne ja käytös voivat vielä paljon muokkautua ennen kuin se on aikuinen, mutta nyt näyttää kyllä lupaavalta sen suhteen, että Minan pennusta on kasvamassa urospuolinen Kaida meidän laumaan 😍

Ja vaikka kolmen koiran kanssa on paljon säätöä ja kädet tuntuu välillä loppuvan kesken, niin olen tyytyväinen siihen miten pentu on parantanut talouden laumadynamiikkaa. Minalla on nyt kaveri johon se voi purkaa energiaa, joten narttujen välillä ei enää ole niin paljon kireää kyräilyä. Tosin Minalla taitaa olla juoksut lähestymässä, niin se on välillä turhan herkästi murisemassa väliin jos Kaida komentaa pentua, mutta tappeluksi ei enää ole narttujen välillä mennyt. Vaikka Kaida enimmäkseen näyttelee pennulle hampaita (usein ihan asiasta kun penska härkkii mummokoiraa aika röyhkeästi ja yrittää varastaa lelut sen suusta), on mummokoira välillä yllättänyt ja itsekin intoutunut leikittämään Leoa ja vetämään hepuliralleja sen kanssa kun ne ovat olleet keskenään pihalla iltaisin. Ei pääse mummokoirakaan sammaloitumaan kun pentu tuli taloon!

 

Tres coyotes

Niinhän siinä lopulta kävi (yllättyneet parijonoon!) että kun Minan pentueen vieroitusikä lähestyi, niin sitä vahvempi oli tunne, että just nyt ois hyvä aika pennulle. Oikeastihan nyt ei millään muotoa ollut käytännöllistä ottaa koiravauvaa kotiin, mutta harmillisesti ajankohdalle ei voinut mitään. Näin hienon oloista pentuetta ei kuitenkaan halunnut päästä näpeistään, joten Minan mukana kotiintuomisina Joensuusta oli yksi pieni urospentunen Leo 💓Nyt meidän laumassa on siis kolme kojoottia!

 

Pennusta haaveillessa toivoin yksilöä, josta olisi harrastuskaveriksi, mutta joka olisi kuitenkin sopivan kiltti ja nöyrä. Leo vaikuttaisi olevan juuri tällainen mittatilauspentu. Siinä riittää virtaa ja puhtia, puruotekin on erittäin hyvä (auts!) ja se on kiinnostunut niin saalisleikeistä (noutoleluksi käy niin lelut, pallot, kävyt kuin metallilusikatkin), nameista kuin sosiaalisestakin palkasta. Se hakee jo nyt hyvin kontaktia ihmisiin, ja uskoo nätisti kun mummokoira komentaa sitä pysymään naskalihampaineen kauempana. Sinnikäskin pieni seikkailija se on, mutta myös hyvin alkanut oppia malttamaan esim istumaan kunnes saa luvan mennä ruokakupille. 

Otin itse töistä täysin vapaata kaksi viikkoa tähän alkuun. Sen jälkeen toivon mukaan pystyn tekemään viikon tai pari puoli-etäpäiviä töissä. Joka tapauksessa tuntuu, että kiire voi tulla opetella arkikuviot rullaamaan jotenkin ennen töihin paluuta. Yksinoloja on jo lyhyinä pätkinä tehty, kun pentu on jäänyt ruokakupin ja ajanvieteluiden pariin siksi aikaa, kun olen käyttänyt aikuiset koirat lyhyillä lenkeillä (10-20 min). Autoilemassa ei vielä ole käyty kotiinpaluureissun jälkeen, pähkäilen vähän sen kanssa minkä kokoiseen kuljetusboxiin pentu olisi hyvä laittaa ajon ajaksi, ja mitä viihdykettä sille sinne tarjoaisi jotta ajomatka menisi ilman ongelmia.

Isoin haaste meillä arjessa tuntuu kuitenkin olevan juuri nyt pennun vatsantoiminta. Öisin se on nimittäin ollut joka yö löysällä, ja koska herään niin herkästi sen tepasteluun edestakaisin makuuhuoneen lattian sanomalehdillä, että yöt on mennyt sitten kantaessa Leoa ulos vähintään parin tunnin välein. Ekoina öinä pentua piti kiikuttaa ulos jopa 30 min-1 h välein, nyt viime yönä unta sai jo jopa 2h putkeen ulkoilujen välissä. Ripulointi ei onneksi näy pennussa muutoin, se on niin energiaa täynnä päivät ja toki myös nukkuu sikeästi päikkäreitä vähän väliä. Itselläni sen sijaan alkaa jo fyysisesti tuntua väsymys kropassa, kun ei neljään yöhön ole saanut kertaakana nukuttua yli 3 tuntia yhteen menoon. Olo on välillä semmoinen krapulaisen ja kuumeisen väliltä, kun tuskan hikeä pukkaa vaan ihan ruokakuppeja kannellessa ja sanomalehtiä lattioille uusiessa. 

On paitsi ihana seurata emon ja pennun keskinäistä painia pitkin päivää, mutta se myös helpottaa hirveästi itsellä kun ei tarvitse pentua viihdyttää itse jatkuvasti. Leo on kyllä mukavan omatoiminen ja leikittää itse itseäänkin, mutta Minan kanssa painiminen ja hepulirallaus sopivasti väsyttää pennun unille. Kaida-mummo oli pennun kanssa ekaa kertaa pihalla kohdatessa jo vähän kutsumassa sitä leikkiin, mutta nyt kun pentu on uskaliaampi ja tulee aina tykö naskalihampaat edellä, ei mummokoira juuri välitä pennun seurasta. Se sanoo välillä hyvinkin topakasti penskalle, jos tämä tunkee iholle, ja Leo kyllä kunnioittaa senioria hyvin ja antaa heti tilaa. Toistaiseksi Kaidalla on onneksi sohva turvapaikkana, jonne pentu ei vielä pääse kiipeämään. Pitää toivoa, että kun hammasteluvaiheesta päästään yli, mummokin tohtisi kokeilla leikkiä pennelin kanssa.  

Jospa pennun maha alkaisi tässä ekan viikon kuluessa vihdoin rauhoittumaan, niin parempien yöunien myötä itsekin osaisi ehkä hieman järjestelmällisemmin alkaa opettaa pennulle tarpeellisia juttuja. Niin väsynyt kuin olenkin, niin silti on kyllä jännittävää nähdä, millainen hieno koiranalku Leosta kehittyykään tulevina viikkoina! 

Kuvia ekalta viikolta, alkaen Joensuusta kasvattajan luota! Mina oli kyllä omistautunut emä jälleen kerran, ja vielä pentujen ollessa päivää vaille 8 viikkoisia se antoi pesueelle vielä "lähtöhörpyt" vaikka pennut olivatkin jo tovin olleet vieroitettuna sen nisiltä. Myös alapesut se hoiti uutterasti ja piti jöötä jos pentujen leikit meinasivat mennä liian riehumiseksi.

 

Kotimatka Joensuusta Ouluun sujui enimmäkseen hyvin. Boxissa matkustamista Leo jaksoi protestoida 45 minuuttia käymällä läpi koko äänirepertuaarinsa kattavasti, ennen kuin rauhoittui nukkumaan. Välipysähdysten jälkeen se sai välillä matkustaa myös takapenkkimatkustajan jalkatilassa, ettei eka pitkä ajomatka olisi ollut pelkkää huutoa. Pausseilla pentu ihmetteli rauhallisesti isoa ja pienempää liikennettä, ei paljoa bussit yms näyttäneet jännittävän kun kettulelun teurastus oli paljon kivempaa!

 

Kotona eka ilta ja yö mentiin Minan ja Leon kanssa, ja seuraavana päivänä kotitui myös Kaida anoppilasta. Minalla pidettiin alkuun kuonokoppaa kaiken varalta, kun ne eivät Kaidan kanssa olleet nähneet pariin viikkoon taas. Hyvin nopeasti kuitenkin nartut näyttivät palaavan normaaliin arkeen saman katon alle, ilman turhia murinoita. Leo otti nopeasti haltuun niin talon, kuin pihankin, lähtien tutkimaan omaa Leikkimaataan innolla.

 

Paljon kaikenlaista uutta on Leon päiviin mahtunutkin, kun on tiluksia tutkittu ahkerasta ja opeteltu arkitaitoja, kuten remmissa kävelyä, ulos tarpeiden tekoa ja mitä saa syödä ja mitä ei.

Pakko vielä loppuun lisätä yksi vertailukuva: ekassa kuvassa ovat Kaida ja Mina-pentu vuonna 2018, ja toisessa Mina ja Leo-pentu. Jotain samaa näköä näissä on ;)

 

 

Elämä on täynnä vaikeita valintoja

 

Kesä alkaa hiljalleen kääntyä kohti syksyä ja Joensuussa Minan pennuilla tulee huomenna tiistaina jo 5 viikkoa ikää täyteen. Pentusten tuoreimmat kuulumiset voi lukea Azuricoyotes-pentupäiväkirjasta. Pentublogia on itsekin tullut luettua moneen kertaan hartaudella, samalla pohtien voisiko joku noista raitamarsuista olla meidän seuraava koira. 

Oma kesäloma lähenee loppuaan ja arki koittaa jo ensi viikolla. Paljon onkin tässä viime viikkoina tullut nyt sitten pohdittua, onnistuuko itsellä tällä(kään) kertaa ottaa Minan pentua kotiintuomisina. Joinain iltoina asiaa pähkäilee niin paljon, ettei uni meinaa tulla silmään ja toisaalta heti aamulla herätessä sitä alkaa taas miettiä, ette miten se voisi onnistua. Niin paljon lähinnä käytännön asioihin liittyy kysymysmerkkejä, ettei tässä ole voinut päättää juuta eikä jaata. Pakko siis hieman ynnäillä plussia ja miinuksia, ennen kuin pää halkeaa!

Aloitanpa niistä miinus-asioista:

- Kesäloma on kohta pidetty, joten pentujen tullessa syyskuussa luovutusikään "pentulomaa"  on vaikeampi saada. Säästöissä olevista lomapäivistä + ylityösaldosta voisin saada 5 päivää vapaata, mutta eihän se riitä pennun kanssa pitkälle?

- Narttujen yhteiselo saman katon alla. Jahka Mina palailee taas kotiin, joudumme varmaan kaiken varalta pitämään nartut eri tiloissa yksinolojen ajan, ja Minalla kuonokopan kun nartut ovat samassa tilassa. Onnistuuko eristäminen, jos taloudessa hyörisi myös energinen pikkupentu? Missä tilassa kukakin olisi? Pysyisikö pienimmäinen aitojen takana, vai pyrkiikö se aina aidan läpi moikkaamaan toisella puolella olijaa? Mitä jos pentu kaataa aidan työpäivän aikana ja sitten voikin olla nartut nokat vastakkain?

- Raha. Kahdenkin ison koiran ylläpito on kallista. Ylimääräistä ei tunnu palkoista juuri jäävän sen jälkeen kun nykyisille koirille on ruuat hankittuna yms. Miten taloudesta saa huolehdittua, jos syöjiä on kolme, etenkin kun nykymaailmassa kaikki vain tuntuu kallistuvan? Puhumattakaan eläinlääkärikäynneistä, kuten rokotuksista ja muista menoista, kuten vakuutusmaksuista.

- Lenkitykset. Pitääkö laumaa alkaa käyttää jatkossa lenkillä erikseen? Kaidalla on jo lenkit omaehtoisesti lyhentyneet, joten se ainakin alkuun sopisi pennun lenkkikaveriksi. Mutta onnistuisiko myöhemmin kaikkien kolmen koiran lenkitys yhtä aikaa vai olisiko se yhtä remmikaaosta?

Positiivisiakin puolia pennun otossa kuitenkin olisi:

+ Seuraava harrastuskoira olisi jo Minan rinnalla kasvamassa. Nyt kun on tullut panostettua pk-lajeihin ja mm. vetoharrastukseen, olisi ikävää jos niille varusteille ja opeille ei olisikaan jatkossa tarvetta. Minasta kun ei tiedä, hyväksyisikö se laumaan myöhemmin jotain vierasta pentua, joka ei ole sen oma. En ehkä ole valmis siihen, että Mina jäisi talouden viimeiseksi holskuksi.

+ Pennusta olisi Kaidalla seuraa ja virikettä. Mummokoirahan nautti silminnähden Minan kanssa painimisesta, silloin kun Mina vielä oli pentu. Nartut tuskin tulevat myöhemminkään keskenään enää "leikkiväleihin", jolloin urospentu voisi toimia kummallekin nartuista kuitenkin puuhakaverina. Vanhenevalle koiralle olisi tärkeä pysyä aktiivisena ja saada monipuolista liikuntaa. 

+ Elämässä ei välttämättä tule toista tilaisuutta, kun voisi ottaa oman koiransa pennun itselleen. Nyt vieläpä valinnanvaraa olisi huikeasti, kun Mina auliisti synnytti jopa 10 pentua, ja niistä 6 urosta.

+ Koska mummokoiralla väistämättä tulee vuodet täyteen ennen pitkää (toivottavasti myöhemmin kuin ennemmin, mutta ensi vuonna tulee jo 12 vuotta täyteen mikä on jo hyvä saavutus), ei Mina jäisi yksin talouteen.

+ Kesäpentu olisi kivempi ja ehkä helpompikin opettaa sisäsiistiksi, verrattuna esim Minaan jonka pentuaika meni pitkälti talvella ja ymmärrettäväksi pentu ei arvostanut pissalenkkejä ulkona pakkasessa.

 + Varusteita yms ei tarvisi juurikaan varmaan ostaa, koska Kaidan pannat, valjaat, sadetakit yms sopisivat aika pitkään uudelle juniorille. Ja myöhemmin olisi tosiaan jatkokäyttäjä myös kickbikelle, suksille yms.

+ Saataisiin - toivon mukaan - taas potentiaalinen kaveri myös näyttelykehiä kiertämään. Minan kanssa tuskin tulee käytyä (hammaspoistojen ansiosta on näköjään aina bingoamista, saako tuomarilta hylsyn vai ei) enää kehissä, mutta komiaa holskupoikaa mielellään veisi näyttelyihin vaikka ulkomaillekin taas pitkästä aikaa. 

+ Urospennun jos ottaisi, voisi joskus tulevaisuudessa haaveilla sen jalostuskäytöstä. Näin saataisiin taloon vihdoin koira, joka saattaisi jopa tienata omat ruokarahansa! Onhan sitä ennen toki saata terveystuloksista puhtaat paperit ja hankittava koepuolelta näyttöjä, mutta nyt olisi mahdollista ainakin valita juuri se pentu, jossa tuntuu olevan eniten potentiaalia sekä käyttöön että näyttöön. 

 

Tämmöisiä pohdintoja siis tällä erää. Vaikka oma pentukuume siis jyllää kovana, ei pennun otto kesälomakauden ulkopuolella tunnu ainakaan helpolta idealta. Nyt on siis kova järki vs tunteet ottelu edessä. Asiaa tuskin auttaa se, että pääsen tulevana viikonloppuna moikkaamaan Minaa ja pesuetta livenä Joensuussa. Voin yrittää testata intuitiota, että tuntuuko joku pennuista omalta. Jos ei sattuisi tuntumaan, niin sittenhän se olisi helppo jättää pennun otto väliin...eikös niin? 😅

 

 

Terveiset kesähelteiden keskeltä

Tältä kesältä on näköjään jäänyt blogipäivittelyt vähemmälle, mutta ehkä johtuen siitä että ollaan vietelty harvinaista hiljaiseloa koko kesä treenien ja kokeiden osalta. Nythän sattui siis niin, että Mina on taas mammalomalla Joensuussa, mutta eipä näillä heinäkuun kolmatta viikkoa jatkuvilla yli +25C helteillä olisi kyllä mitään treenattukaan!

Koko viime keväthän me odoteltiin Minan juoksuja, josko kasvattaja pääsisi kokeilemaan sille toista pentuetta leasing-sopimuksella. Rauhassa saatiin kaikki kevään kokeet käydä, kun juoksut alkoivat lopulta vasta vappuna! Nopealla aikataululla sille saatiin järjestymään reissu Ruotsin puolelle kasvattajan valitseman sulhasen luo, ja reissu oli sitten hyvinkin onnistunut, sillä heinäkuun puolivälissä Mina pyöräytti maailmaan potran pentueen. Ja kun ensimmäinen pentue oli pari vuotta sitten 6 pentua, niin nyt Mina pisti paremmaksi ja synnytti kaikkiaan 10 hyvänkokoista pentua: 4 narttua ja 6 urosta! Mina ei tosiaan valinnut helpointa mahdollista vuodenaikaa pentueelle, kun panttasi juoksujaan niin kauan että pennut lopulta syntyivät vuoden kuumimpana kuukautena, mutta toisaalta omalta kannaltani heinäkuu oli hyvä pistää koira mammalomalle koska ei näissä lämpötiloissa oikein olisi pystytty kotona mitään tekemäänkään.

Minan ja täyden kympin pesueen kuulumisia voi lueskella tarkemmin kasvattajan blogista: https://www.azuricoyotes.fi/destination/pentuepaivakirjat/

 

Kuvat (c) Azuricoyotes

Kotona on siis ollut rauhallista ja Kaida on nautiskellut huomion keskipisteenä olosta. Sillekin ulkoilut on hankalia näin kuumina päivinä, lähinnä ollaan hengattu omassa pihassa varjossa, tai sitten käyty lyhyt lenkki lähimetsään/suolle viilentymään, tai tehty suosiolla vain uintireissuja. Kotona ilmalämpöpumppu pitää sisätilat mukavan viileinä, joten mummokoiralla on kuitenkin siedettävät olot. Se on uintihommien lisäksi saanut aktivoinniksi paljon namien etsintää niin sisällä kuin pihan varjoisalla nurmikollakin. Omastakin kesälomasta eka viikko näyttää ihan vain menevän hellettä pidellessä, mutta ehkä näin koiranohjaajallekin tekee lopulta hyvää tämmöiset "pakkolomat" jolloin ei voi treenata tai edes tehdä pitkiä lenkkejä. Ensi viikolla kelien vihdoin pitäisi tippua päivisinkin alle kahdenviiden, joten eiköhän me pikkuhiljaa päästä Kaidan kanssa pidentämään taas lenkkejämme. Ostin itse viikko sitten ensimmäiset paljasjalkakenkäni ja niitä on nyt saanut sisäänajaa lyhyillä kävelyillä, mutta innolla odotan että pääsen testaamaan miten ne passaavat jalkaan pidemmillä maastolenkeillä! Tähän asti ei jalat ole kyllä muuta kuin tykänneet pehmeäpohjaisilla kengillä tassuttelusta. Näin lyhyenkin käyttökokemuksen perusteella suosittelen kyllä kaikkia kokeilemaan tuommoisia, ne tuntuvat hirveän terveellisiltä niin jalkaa kuin ylipäätään kropan liikettäkin ajatellen!

Mutta nyt siis otetaan Kaidan kanssa rennosti, lueskellaan sydämenkuvat silmissä pentublogia ja toki nautitaan tästä kesän lämmöstä (kohtuudella)!