Tammikuussa ei Minan kanssa päästy liialti hiihtohommiin. Kuukausi oli harvinaisen kylmä, eikä yli -15C pakkasilla hiihdosta voinut kuin haaveilla. Toisaalta lunta Ouluun satoi edelleen hyvin harvakseltaan, joten ladutkaan eivät olleet (eivätkä kaikki ole vieläkään) hiihtokunnossa. Toisaalta saatiin rauhassa odotella Minan juoksut ohi, ennen kuin vihdoin tammikuun loppupuolella päästiin aloittamaan hiihtotreenikausi.
Helmikuun 12. meidän grand old lady Kaida täytti jo 12 vuotta! Seniorilla ei vieläkään ole ollut isompia vaivoja. Pieniä rasvapatteja löytyy kropasta sieltä täältä, mutta ne eivät tunnu menoa hidastavan. Kaida ei enää Leon kasvettua samoihin mittoihin ole oikein innostunut sitä leikittämään edes pihalla kuten aiemmin, mutta vauhdikkaasti mummokoira edelleen lenkkeilee ja päättäväisenä on valitsemassa ulkoillessa suunnat. Synttärin kunniaksi Kaidalle varattiin käynti koirauimalaan, jossa mummo sai polskia puoli tuntia ihan omassa rauhassaan, ja kyllähän se oli mummokoiran mieleen! Illalla sitten oli hyvin ansaitun kakun vuoro. On ollut myös mukava kuulla, että useimmat Kaidan sisaruksista voivat ihan yhtä vahvasti. Ikävänä uutisena vain saimme synttärin aikoihin kuulla, että kaksi Kaidan veljeä on jo pitänyt lopettaa. Toisella oli tullut syöpä, toisella taas spondyloosi ja eturauhasvaivat olivat johtaneet matkalle sateenkaarisillalle. Kevyet mullat Kaidan veljille siis <3
Kaidan synttäreiden jälkeen oli puolestaan Minan ensimmäisen pentueen kolmas syntymäpäivä. Pentueessa on muutama aktiivisempi harrastava koira, joita on ilo seurata somen kautta. Nyt 3 vuotiailla "pennuilla" alkaa myös olla mukavasti terveystutkimuksia tehtynä, eikä mitään hälyyttävää ole tullut esille tähän mennessä! Mielenkiinnolla myös odotan, millaisia suunnitelmia kasvattajalla on seuraavien sukupolvien varalle näistä Minan pentueista!
Mutta jottei liian positiivisissa merkeissä tämä vuosi olisi startannut, niin yksi harmillisempi tapaus sattui vain reilu viikko Kaidan synttäreiden jälkeen. Kaida ja Mina ovat nykyään sisätiloissa joko niin, että Minalla on kuonokoppa, tai sitten tytöt ovat portin/aidan eri puolilla, kaiken varalta, koska Mina on ollut vähän räjähdysherkän oloinen jos Kaida esim alkaa komentaa ärsyttävää Leoa kovemmin. Isommilta rei'iltä on kuitenkin pitkään vältytty...kunnes Mina sitten päivälenkin aikana alkoi kurittamaan itse Leoa ja Kaida erehtyi siihen liian lähelle ja sai Minan hampaat taas niskanahkaansa kiinni. Mina onnistui kiskaisemaan Kaidalle parin sentin viillon nahkaan, joten sitä piti lähteä näyttämään eläinlääkärille. Haava oli onneksi siisti, joten siitä vain leikattiin karvat ympäriltä ja se sai parantua avoimena, pelkkä vedellä huuhtelu kuulemma riitti, toki kipulääkkeen ja antibioottien kanssa. Nyt sitten jatkossa myös ulkolenkeillä Mina pitää kennelkoppaa, tai sitten nartut ulkoilevat erikseen. On kyllä todella turhauttavaa, kun välillä ehtii jo toivoa että Minallakin olisi luonne rauhoittunut ja se osaisi hallita käytöstään, mutta kun ei. Lopulta se aina pääsee jossain kilahtamaan ja Kaida parka joutuu sijaiskärsijäksi. Nyt olen entistä vahvemmin sitä mieltä, että heti maaliskuussa Mina menee sterkkaan ja katsotaan tasoittaako se edes vähän tätä rumaa käytöstä lauman toista narttua kohtaan. Voi olla että se auttaa, voi olla että ei, mutta kokeillaan nyt sekin kortti kuitenkin.
Minan hyökkäyksen vuoksi Kaida joutui jättämään väliin Tornion ryhmänäyttelyn viime viikonlopulta. Sinne oli ollut ilmaista ilmoittaa yli 10 v veteraanit, joten sinänsä siinä ei sentään rahaa menetetty. Samaan näyttelyyn oli kuitenkin ilmoitettu myös Leo, joten päätin lähteä sitten pikkupojan kanssa kaksin kokeilemaan, mitä se tuumaa näyttelytouhuista. Leo kävi loppiaisena yhdessä match showssas Oulussa (ja pääsi isojen pentujen punaisen nauhan saaneiden isosta kehästä 8 parhaan joukkoon) missä se oli täysin lunkina ekaa kertaa isossa hallissa ison koiramäärän keskellä. Kehässäkin se osasi käyttäytyä oikein mallikkaasti, vaikkei kehähommia olekaan erikseen treenattu. Näillä opeilla siis lähdettiin oikeaankin näyttelyyn, ja hyvin meni!
Leo oli toki ensin hallissa vähän ihmeissään kaikista huutavista koirista, mutta rauhoittui nopsaan omalle alustalleen popsimaan namuja ja katselemaan vaan vierestä muiden älämölöilyä. Kehässä se esiintyi nätisti ja rauhallisesti, odotetusti tuomarilta tuli vähän kommenttia sen heikosta pigmentistä naamassa, sekä korkealla kannetusta hännästä. Hampaista ei yllättäen sen sijaan ollut mainintaa arvostelussa, se kun on yhä aavistuksen yläpurennan puolella. Leo sai tuomarilta kunniapalkinnon ja oli lopulta vastakkaisen sukupuolen paras pentu, parhaan pennun palkinnon mennessä pari kuukautta vanhemmalle, hienolle narttupennulle. Oli siis hyvä depyytti näyttelymaailmaan pojalla, ja oli myös ihana oppia, että se on myös todella helppo matkakumppani: parin tunnin ajomatkat se vain pötkötteli auton takaosassa, ilman mitään ääntelyitä tai levottomuutta!
Helmikuulle on vielä edessä yksi koitos: tulevana viikonloppuna hiihdetään Rotumestaruushiihdot taas Iin Illinsaaressa. Vaikka emme ole Minan kanssa taaskaan päässeet treenaamaan vetoja niin paljon kuin toivoin, ajattelin että käydään nyt kuitenkin kolmas kerta kisaamassa, koska ainakaan keli ei voisi olla yhtä huono kuin vuosi sitten...paitsi että tällä hetkellä ennusteet ovat muuttuneet viime viikkojen sopivista pikkupakkasista siihen, että juuri tulevana viikonloppuna tulee olemaan muutaman asteen plussa ja lauantaina sataa vettä. Eli juuri sama painajaiskeli kuin viime vuonna, ei voi olla totta!!
Melkein tekee mieli heittää sukset nurkkaan jo valmiiksi, senhän tietää kuinka rankkaa tervassa etenemistä hiihto tulee olemaan, jos lämpimän kelin ja vesisateen myötä ladut alkavat olla sohjoa siinä vaiheessa kun me C-luokkalaiset päästään suoritusvuoroon. Pakkasilla Minalla on laduilla pysynyt hyvä draivi päällä, mutta kostealla kelillä se ei voi juostessa viilentää itseään läähättämällä jos ilma on kostea, joten se voi joutua taas pitämään kisan aikana välillä viilennystaukoja hangen puolella. No, ei auta kuin toivoa että sääennusteet tässä muutaman päivän aikana parantuisivat edes hiukan!
