Pitkä prosessi tuo Kaidan masun parantelu lopulta oli, mutta nyt alkaa olla nisän haava ummessa ja voimme vihdoin heivata pois suojakaulurin ja betadinointi-operaatiot! Onneksi kesäkuu on edes ollut kohtuullisen viileä, sillä on ollut ikävä joutua tähän asti torppaamaan Kaidan uintihaaveet. Nyt onneksi pääsee seniorikin vihdoin rypemään puroihin ja lammikoihin niin paljon kuin sielu sietää :D
Mutta jotta huolien määrä pysyisi vakiona, niin Kaidan mahan parantuessa Mina keksi jostain itselleen tassuvaivan! Viikko sitten se pitkiltä päikkäreiltä noustuaan linkutti oikeaa etukoipeaan. Kopeloinnin perustella sillä tuntui olevan lapojen seudulla pieniä lihaksia ihan tukossa. Me ollaan Minan kanssa käyty toki hakutreneeissä harvakseltaan, mutta mitään isompaa rasitusta sillä ei ole ollut mikä selittäisi lihasjumit.
Ajoitus oli kuitenkin huonoin mahdollinen: meidän piti perua tokokokeeseen meno juuri ennen koepaikalle lähtöä, kun nilkutus taas alkoi. Vaikka nilkutus katosi kun Mina jonkin aikaa käveli, se näytti aika ajoin palaavan varsinkin levon jälkeen. Ontuminen näkyi lähinnä ravissa, kun tassun ojennus ei ollut normaalilla tasolla. Muutoin Mina ei näyttänyt kipeältä, päin vastoin se yritti vetää laukkahepuleita ja loikkia pitkin pihaa pallon perässä, ellei oltaisi sitä rajoitettu. Tokokoe jäi siis väliin ja annoimme Minalle parin päivän särkylääke kuurin. Onneksi tuosta parin viikon päähän, eli nyt ensi viikolla on seuraava tokokoe, johon yritämme päästä nyt jopa paikalle. Hieronta-aikaakin koiralle metsästelin, seuraava mahdollinen aika saatiin 28.päivälle. No, parempi kai sekin kuin ei mitään.
Nyt nilkutusta ei taas ole ollut, mutta kyllähän tässä varmasti tulevat viikot tulee kyttäämään koiran jokaista liikettä neuroottisena, että liikkuuko se normaalisti vai ei!? Ja heinäkuun ekana viikonloppuna olisi edessä myös näyttelyviikonloppu, kun saamme Hollanninpaimenkoirien erikoisnäyttelyn tänne Ouluun. Pitänee nyt ottaa rauhallisesti ja vältellä isompia rasituksia, jotta lihakset pysyisivät nyt taas jumittomina!
