Parempaan päin hitaasti, mutta varmasti

Kaidan nisätulehduksessa aletaan olla voiton puolella. Antibiooteilla tulehdus on laskenut ja nisät palautuneet hyvin. Jopa niin hyvin, että viimeisimmässä kontrollikäynnissä eläinlääkäri ei taaskaan suositellut leikkausta: tällä kertaa siksi, että kasvainmuutokset olivat hävinneet niin hyvin ettei ole tarvetta leikata. Nisähaava saisi siis rauhassa umpeutua, ja lääkekuurit syödä loppuun jotta tulehdus varmasti poistuu. Joskus myöhemmin kesällä voidaan sitten katsoa sterkkausta, kun nisätulehdus on täysin parantunut. 

Nyt siis riittää, että aina ulkoilun jälkeen vaihdetaan laastari, putsataan haava ja ympäristö betadinella, laitetaan siihen Vetramil-hunajasuihketta ja uusi laastari päälle. Samalla annetaan antibiootti. Pitikin jo alkaa vähän laskeskella Kaidan päivittäisen ruuan kalorimääriä, kun se saa kolmesti päivässä lääkkeet niin ei ole pidemmän päälle ihan sama, kuinka paljon extra kinkku- tai juustosiivuja tablettien ohessa menee. Ei parana päästää muoria lihomaan taas huomaamatta!

Vielä kun itse pääsisin kunnolla eroon korona-flunssastani, niin pääsisi todenteolla vihdoin suunnittelemaan kesän koiramenoja! Nyt on toki jo buukattuna heinäkuun ekan viikonlopun näyttelymenot: järjestämme täällä Oulussa, meidän palveluskoirayhdistyksen kotikentällä hollanninpaimenkoirien erikoisnäyttelyn. Paljon työtä siis luvassa, mutta aivan huippua saada pitkästä aikaa osallistuttua erkkariin, ja vielä kivempaa on se että paikalle saapunee myös paljon saman kennelin muita koiria omistajineen! Koronavuosina ei ole ollut mahdollista järjestää kennelleirejä, joten on parhautta että nyt kaikki tutut saapuvatkin sitten meidän kulmille käymään <3

Minalle ei tälle kevättä/kesää ole ehditty kuin vasta kertaalleen käydä hakutreeneissä ja sen jälkeen lyhyesti tottiskentällä pyörähtämässä. Onneksi yhdistyksemme yhteistottikset pyörähtävät tällä viikolla käyntiin, ja lisäksi perjantaisin on ihan kotimme naapurissa ulkokentällä tarjolla toisen porukan yhteistreenit, joten eiköhän me tässä pikku hiljaa saada taas kausi käyntiin! Parasta olisikin, sillä sain kuin sainkin Minalle paikan seuraavaan tokokokeeseen, joka on Oulussa su 12.6. Katsotaan muistetaanko enää mitään, mutta aina voi yrittää sitä toista aloluokan ykköstä tavoitella! Ja voi myös olla, että kolmaskin koe pitää lyödä kalenteriin: meitä kysyttiin pk-yhdistyksemme toko-joukkueeseen Nivalassa pidettäviin tokon SM-kisoihin!  Eli jos kaikki menee suunnitelmien mukaan, lähdemme sitten suomenmestaruuskokeisiin tavoittelemaan TK1 koularia Minalle, huh huh 😅

Päivän vaiva: nisätulehdus

Ei pääse koirien kanssa aika käymään pitkäksi tai pankissa säästötili kertymään. Tällä kertaa päästiin tutustumaan nimittäin seuraavaan narttukoirien vaivaan: nisätulehdukseen 😨. Kaidalla on iän myötä tullut yhä selvemmät valeraskausoireet turvonneine nisineen, mutta tällä kertaa tilanne kehittyi sitten yhdessä vuorokaudesta turvotuksesta tulehdukseksi. Ensin tiistaina illalla alin ja turvonnein nisä hoksattiin tummuneen. Etä-eläinlääkäri veikkasi kuvan perusteella maitorauhastiehyen tukosta, ja ohjeisti kokeilemaan kylmähoitoa turvotukseen. 

Keskiviikkona aamulla tummunut nisä oli kuitenkin kehittänyt vesikelloja, jotka puhkesivatkin nopsaa tahtia. Rakkulat valuttivat ahkerasti kudosnestettä ulos ja minun olikin pakko ottaa töistä vapaapäivä ja lähteä viemään Kaida eläinlääkäriin. Lääkäri oli toivonut voivansa leikata Kaidalta nisäkasvaimet, mutta klinikalla todettiin että tulehdusalue on liian laaja, ja kasvainmuutoksia tuntui niin laajalla alueella, että leikkausta ei voisi vielä tehdä. Melko pessimistiseen sävyyn kaupungin eläinlääkäri selitti, että jos tulehdus ei laskisi tai jos kasvaimet olisivat levinneet liian aggressiivisesti ja nisä kuolioituisi, tilanne ei olisi hoidettavissa mitenkään.

Lähdimme kotiin kokeilemaan hoitoa antibiooteilla, kipulääkkeellä ja haavan putsailulla. Tulehdus tuntui syövän ihokudosta vauhdilla ja pian nisän tummuneen alueen tilalla oli ammottava aukko. Reilussa vuorokaudessa nisä kuitenkin valui tyhjiin kudosnesteestä, eli turvotus helpotti ja kudos palautui punaiseksi. Avohaavaa putsattiin ahkeraan ja pidettiin siteissä. Näkymä avohaavan kautta tyhjään nisäonteloon oli vähintäänkin kammottava, mutta ei se auttanut kuin lääkärin ohjeen mukaan putsailla sitä kudosmassaa ja pitää se haava siteissä, mutta hengittävänä! Kunnon siedätyshoitoa meille verikammoisille. Perjantaina Kaida kävi vielä kontrollissa, ja eläinlääkäri vaikutti tyytyväiseltä: paraneminen meni oikeaan suuntaan, tulehdusalueen reikä oli ihan odotettu seuraus. Nisissä tuntuvat patit eivät kuitenkaan ole vielä pienentyneet tarpeeksi, joten antibioottikuurilla jatketaan vielä ensi viikkoon. 

Kaida on onneksi ollut helppo potilas: se ei juuri välitä haavastaan (lähinnä uudet sideteipit sitä tuntuvat iljettävän kun jäävät karvoihin kiinni ikävästi) vaan nautiskelee rauhassa sohvalla köllöttelystä. Kauluri ei toki ole mieluisa, mutta yllättävän hyvin Kaida tuntuu sen kanssa nukkuvan yöt. Olemme onneksi saaneet työpäiville hoitoapua appivanhemmista, jotka ovat käyneet päivisin tarkastamassa että toipilaalla on kaikki hyvin ja vaihtaneet siteet. Nyt täytyy vain toivoa, että haava jatkaa umpeutumista ja että kasvainmuutokset saadaan lopulta leikattua pois ja samalla tehtyä sterilisaatio. Ei enää yhtään valeraskautta Kaidalle, kiitos!