Eli hammaslääkärireissua pukkasi. Olimme viime viikon sunnuntain Oulun Kamu-areenalla Jari Keinäsen remmikäytös-koulutuksessa molempien koirien kanssa. Seuraavana päivänä tarkistin ihan sattumalta Minan hampaita (sillä on edelleen taipumus alkaa murista kun teen niin, joten yritän muistaa katsella hampaita läpi säännöllisen epäsäännöllisesti) ja yllätyin, kun aiemmin niin kauniin valkoisena hohtavaan täydelliseen hammasrivistöön oli tullut särö - tai oikeastaan kaksi. Yläetuhampaista kaksi oli katkennut ilmeisen vasta, mutta Minan käytöksestä ei ollut missään vaiheessa saanut vinkkiä, että hampaisiin olisi jotain sattunut. Ei ole kauaakaan siitä, kun viimeksi tuumin, että on ihana vihdoin omistaa koira, jolla on täysin ehjä purukalusto! Ajattelin vain sitten liian äänekkäästi, kun pikku vastarannan kiiski päätti pistää ranttaliksi. Ei voida enää oikein mitenkään varmistaa, missä hampaat ovat hajonneet: autossa ehkä kaltereita kiskoessa vai pihalla esim kepinkannossa kolahtaessa johonkin esteeseen? Syy siis jää hämäräksi, mutta lopputuloksena oli pikainen ajanvaraus ensin hammastarkistukseen ja sen perusteella hampaan poistoon.Tänään aamulla vein Minan paikallisen Evidensiaan eli nykyisin Pohjois-Suomen eläinsairaalaan, jossa penska sai ensin hyvät rauhoitteet (ja nukahti jo aika hyvin niistäkin) ja pääsi sitten hammaslääkärin pöydälle. Onneksi sentään etuhampaat ovat helpoimmasta (ja halvimmasta!) päästä poistattaa. Vakuutuksen kanssa operaatio tuli paljon halvemmaksi kuin olin etukäteen pelännyt, mutta olisi sillekin rahalle muitakin kohteita ollut. Parin tunnin päästä viennistä sain jo hakea pöhnäisen, kahta hammasta köyhemmän potilaan kotiin. Vaikka Mina autossa olikin normaali levoton ja piippaava itsensä, kotona se simahti taas ja päivä menikin pitkälti hirsiä vedellen. Toivotaan nyt, että suu paranee nopeasti ja ongelmitta, ja ETENKIN että vastaavilta operaatioilta vältytään jatkossa. Olemme kyllä kotona ahkerasti treenanneet kuonokopan pitoa, mutta epäilen saadaanko sitä koskaan autossa niin rauhalliseksi, että se antaisi kopan olla päässä sielläkin yksin ollessa.
Muutoin syksy on mennyt lähinnä hallitreenien merkeissä. Oulun sievä syksy vaihtui yllättävän nopeasti lumiseksi talveksi ja siitä taas takaisin leudon loskaiseksi syksy-ish talveksi, joten on hyvä että ollaan päästy treenaamaan kuiviin tiloihin katon alle. Mina kävi viiden kerran pk-koulutuksessa harjoittelemassa ihan vain esim perusasentoa ja seuraamisen alkeita, sekä oikean vireen hakemista. Kaidalla on ollut tokotreenejä eri halleilla. Olimme ilmoittautuneet Pohjois-Pohjanmaan tokon piirimestaruuskisojen joukkuekisaan varakoirana, mutta pari päivää sitten selvisi, että varsinaisia ilmoittautujia tuli niin paljon, ettei varakoirakot mahdu kokeeseen. No, treenataan me siitä huolimatta, tokokokeita tulee kuitenkin jossain vaiheessa lisää ja meillä näyttää yksien episten perusteella olevan vielä paljon työtä ruudussa ja merkin kierrossa!
Eläinlääkäriasema Kamun järjestämässä "Koulutuksella kamuksi" koulutuksessa kävimme tosiaan Jari Keinäsen oppilaina demo-koirakoiden roolissa. Molemmilla holskuneideistä kun tuppaa olemaan remmirähjäys ja -kiskomisongelmaa, toivoin että Keinänen löytäisi näistäkin sen taikanapin jotta remmilenkkeilystä tulisi mukavampaa. Odotetusti Kaida oli pehmeämpänä yksilönä helpompi pistää ruotuun, vaikka se onkin näistä se pahempi tappelupukari vieraita koiria kohtaan. Täpäkällä pakotteella ja korjaamisella Kaida osoitti hyvinkin nopeasti toivottua käytöstä: ei se kaveriksi ala vieraille koirille, mutta se voi kyllä sietää ne lähellään kun oppii että rähjääminen on kielletty.
No Mina taas sitten. Jopa Keinänen myönsi, että kyseessä on haasteellinen yksilö. Mina ei ole niin tappelumielellä menossa toisten päälle, mutta vilkkaana adhd-yksilönä sen pitää havaita ja reagoida kaikkeen, yleensä vielä liioitellen. Vilkas koira, joka on kuitenkin luonteeltaan kova, eli sitä ei juuri hetkauta fyysiset saati sanalliset pakotteet. Minan kanssa Jarikin tuli siihen tulokseen, että ehkä nakittaminen on tämän yksilön kanssa helpoin tapa: vieraiden koirien ohituksiin yms otetaan herkkua käteen, ja koiraa palkitaan aktiivisesti toisen koiran kohtaamisessa ja siitä, että se vain vilkaisee toista koiraa eikä villiinny. Paljon treeniä, jossa vain ollaan samassa tilassa muiden koirien kanssa, voi auttaa asiaa, jos Mina oppisi edes vähän rauhoittumaan vaikka ympärillä tapahtuukin. Tosin tänään kyllä opin, että ainoa asia, mikä Minan saa rauhoittumaan, on tuju annos nukutusainetta eläinlääkäriltä!😝 Saapa nähdä miten treenaus tuottaa tulosta, nyt me kuitenkin parannellaan ensin suuta viikko tai pari kaikessa rauhassa.
Koska meillä näköjään on syyspäivityksetkin jääneet rästiin, niin tässä vähän kuva- ja videokavalkaadia syksyn ajalta!
