Tuskin oltiin Minan kanssa ehditty toipua tokon SM-kisaviikonlopusta, kun edessä oli jo seuraava koitos. Olin ilmoittanut meidät oman seuran hakukokeeseen hyvissä ajoin, etten vain jänistä. Viime syksyinen koe, jossa Mina karkasi paikkamakuusta suorittavan koiran noutokapulalle, on kummitellut mielessäni joka tottistreeneissä sen jälkeen, enkä ole ollut varma uskaltaudunko enää tottiksiin. Nyt paikkiksen eteen on kuitenkin ehditty tehdä paljon työtä, joten jossain vaiheessa se vain piti päättää astua sinne epämukavuusalueelle!
Toisaalta oli myös etuna se, että meillä oli ensin raskas SM-tokoreissu paria päivää ennen pk-koetta, sillä en ehtinyt nyt stressata itseäni hengiltä tottiksen takia kun oli muitakin stressattavia asioita ensin :D Koe alkoi onneksi ensin maastoilla, joten saatoin vielä elätellä toivoa että emme saa maastopisteitä tarpeeksi joten on hyvä syy jättää tottis väliin. Päivä oli kohtuu lämmin eikä mieltäni rauhoittanut sekään, että kokeen alkua odotellessa näimme hakuradalle päin pyrkivän pienen porolauman..Minahan lähtisi varmasti tokan perään jos näkisi ne, ja saattaisipa pelkkä tuore porojen hajukin saada sen unohtamaan kaiken muun. Meidän suoritusvuoromme oli toiseksi viimeisenä viiden koiran kokeessa. Kaikki koirat olivat onneksi ykkösluokkalaisia, joten pitkiä kolmosluokan radan suorituksia ei tarvinnut odotella.
Itse maastotreenejä meillä on tälle(kin) kesälle ehtinyt olla vasta muutamia. Tuntuu että vuosi vuodelta hakutreeneihin on vaikeampi löytää osallistujia Oulussa. Hieman pelottaa, onko hakukin pian kuoleva laji, kuten meinaa palveluskoirien viestille käyvän. No, vähistä treeneistä huolimatta en hermoillut maastoa muuten kuin mahdollisten porojen suhteen. Maasto oli mukavan tasaista, toinen puoli radasta oli rinteeseen nousevaa kuivaa kangasmetsää, toinen puoli oli tiheämpää taimikkoa ja suopursuja. Lähetin Minan ensin oikeaan etukulmaan, jossa oli isoja kivenlohkareita ja itse olin melkein varma, että kivien takana olisi eka maalimies. Mina ei kuitenkaan uponnut kulmaan vaan karsi vasempaan ja lähti etenemään radalla. Ehdin jo pelätä että se rallaa riistan jäljillä, kun se teki pienen reissun rinteen huipulle alueen ulkopuolellekin. Sain kuitenkin Minan kutsuttua takaisin alueelle ja hyvin pian se bongasi ekan maalimiehen (joka ei ollutkaan siellä etukulmassa!). Hirveällä kiireellä kirmasin haukkuvan Minan luo, muistellen viime kesän kokeen ilmaisua jonka Mina jätti kesken. Nyt ei kuitenkaan haukku jäänyt vajaaksi, ja päin vastoin jouduin käskyttämään Minaa aika kovastikin, että se malttoi lopettaa ja palata kanssani keskilinjalle. Huomasin myös Minan ilmaisevan makaavaa maalimiestä aivan tämän päänvieressä, joten hallinnan lisäksi jatkossa treenattaisiin siis kovemmin etäisyyden ottoa maalimieheen haukkuessa!
Hieman rentoutuneempana lähetin Minan tsekkaamaan radan vasenta etukulmaa. Se oli kuitenkin tyhjä ja teimme tyhjän piston myös oikealle ja sitten seuraavalla pistolla vasemmalle Mina nosti kakkosmaalimiehen suopursujen keskeltä. Nyt hallintaanotto sujui helpommin, kun Minakin oli jo enimmät höyryt saanut päästeltyä ulos. Sitten vielä yksi tyhjä pisto oikealle puolelle. Siinä vaiheessa radan loppu, eli 100 metrin kyltti alkoi jo lähestyä ja oma stressitaso taas vähän nousta, kun ei voinut tietää vielä silloin oltiinko me kuitenin menty jostain maalimiehestä radan alkupäässä ohi. Onneksi radan loppupäässä vasemmalla oli umppari jonka Mina bongasi seuraavalla lähetyksellä ja senkin Mina ilmaisi hyvin. Umppareita ei niitäkään oltu tehty paljon, ja Mina haukkuessa pomppi naamioidun laatikon ympärillä, joten juoksin näytölle ihan täysiä (vesipullokin lensi treeniliivin taskusta lepikkoon matkalla!) ja otin hätäillessäni Minan hallintaan varmaan 5-10 metriä piilosta, vaikka olisin voinut hyvin malttaa kulkea ihon piilon viereenkin. Näistä tyylivirheistä (koira kävi alueen ulkopuolella, hallintaanotto vaati useampia käskyjä ja ohjaaja jäi kauas piilolta) meiltä tippui pisteitä, mutta kolme löydettyä maalimiestä oli pääasia, ja olin Minan työskentelyyn oikein tyytyväinen. Etenkin vähäisen treenimäärämme huomioiden!
Kaksi koirakkoa ei löytänyt kaikkia maalimiehiä, mutta kaikki kävivät kuitenkin tekemässä seuraavaksi esineruudun. Sekin oli tehty kuivalle kankaalle, joten en uskonut Minalla olevan siinä ongelmia. Ja ykkösluokassa tarvittavat kaksi esinettä nousivatkin nopeasti parissa minuutissa. Toisena löytynyttä esinettä, lasten crocs-kenkää, Mina tosin jäysti tuodessa varsin kuuluvasti, joten se tiputti yhden pisteen. Mutta maastoista siis hyväksytty tulos, haun pisteet olivat 160/170 ja esineruutu 29/30 💪
Nyt sitten olikin aika alkaa jännittää. Onneksi meitä oli lopulta vain kaksi paria suorittamassa tottiksia, niin odottelu ei ollut pitkä. Silti tuntui että vuoroin pyörryn, oksennan tai ihan vain perun osallistumisen ja lähden kotia! Ensin tottiksen suoritti B-luokan koirat, ja sitten olimme me, kaksi A-luokan koiraa. Parimme ei saanut harmillisesti maastosta tarpeeksi pisteitä, mutta tulivat kuitenkin meille tottikseen parikoirakoksi. Mina meni ensiksi paikkamakuuseen. Olin varmaan lähes itkun partaalla paikkiksen ajan, enkä voinut olla vilkuilematta olkani yli vähän väliä. En vain voinut ottaa sitä riskiä, että viime syksyinen toistuisi, vaan aioin kutsua Minan paikkiksesta pois jos se osoittaisi mitään merkkejä ylösnousemisesta. Vaikka samaan aikana tottiksemme kanssa kauemmalta tottiskentältä kuului koiran haukuntaa yms häiriötä, Mina pysyi kuitenkin nätisti aloillaan. En muista tarkalleen minkä liikkeen aika Mina nousi lopulta istumaan, ehkä parimme tasamaan noudon jälkeen? Nouto tehtiin paikkiskoirasta katsottuna kauemmassa päässä kenttää, hyppyesteen ja A-esteen takana, eikä Mina tainnut reagoida kapulaan, mutta olen ehkä liikaa nyt viime aikoina palkinnut Minaa heti kapulanheiton jälkeen, joten se ehkä nytkin odotti palkkaa heti kun tasamaannouto oli tehty. Viittilöin Minaa heti luokseni kun se nousi istumaan, ja se tulikin suoraan minun luo ja sain kytkeä sen ennen kuin parimme teki hyppynoudot. Se olikin onni, sillä parikoiramme kaatoi esteen ekalla yrittämällä, eli he suorittivat hypyn pariin otteeseen. Kaatuva este ja kapulan heiton toistot olisivat voineet olla Minalle liian paha häiriöä jota emme ole treeneissä kokeneet, joten olin vain onnellinen että sain Minan pois paikkiksesta ennen noita viimeisiä liikkeitä. Mina kuitenkin pysyi maassa suurimman osan liikkeistä ajan, joten se ei mennyt meillä täysin nollille, jes!
Omaan tottikseen olisin voinut päästä siis varsin levollisella mielentilalla. Mutta jostain syystä omaan suoritusvuoroon mennessä Mina olikin todella haahuileva. Se jäi pitkäksi aikaa lähtöpaikalla tuijottamaan paikkiskoiraa, ja ehdin jo vähän pelätä pahinta kun sen huomio selvästi tottiksen ekalla suoralla harhaili. Onneksi tahdinvaihdoksissa, eli juoksussa seuraamisessa Mina aina terävöityy ja se vihdoin alkoi seurata kunnolla sivullani. Loput tottiksesta sujuivat ilman isompia ongelmia. Ihmisryhmän kohdalla koira toki olisi voinut olla keskittyneempi minuun ja tasamaannoudossa onnistuin itse mokaamaan heiton, sillä kapula ei lentänyt kuin alle 5 metriä. En kuitenkaan ollut varma, pysyisikö Mina paikallaan jos sanoisin uusivani heiton ja lähtisin hakemaan kapulan, sillä koira oli ihan jousilla vierelläni. En myöskään tuohon hätään muistanut lainkaan, että koeohjeessa on mainittu, että kapula tulisi heittää 10 metrin päähän! Enpä olisi siinä hätäpäissäni varmaan osannut etäisyyttä alkaa laskeskella, joten lähetin vain koiran noutamaan tuon pikkuheiton jälkeen. Hyppynoutokin meni hyvin, vaikka sitäkin ollaan kokeiltu tänä kesänä hyvin harvoin. Minalla tuli pienet kosketukset esteen yläreunaan molempiin suuntiin hypätessä, joten siitä vähennettiin pisteitä. A-esteen ylityskin sujui hyvin, vaikka Mina hieman kompuroikin jotain ylöskiivetessään. Sitten oli enää eteenlähetys, johon Mina aina hieman yrittää edistää. Hyvin se kuitenkin irtosi, eteni pitkälle ja meni lopulta yhdellä käskyllä maahankin, vaikkakin hyvin hitaasti. Kun pääsin makaavan koiran luo ja otimme viimeisen kerran perusasennon, oli kyllä taas itku herkässä! Kun tuomari huikkasi meille suorituksen olevan ohi, oli pakko jäädä hetkeksi halimaan Minaa ja pyyhkimään silmiä. Se helpotuksen tunne oli aivan valtava: olin niin onnellinen että tällä kertaa kaikki treenaus ei ollut mennyt hukkaan vaan saatoimme tehdä hyväksytyn suorituksen. Paljon kaikenlaisia pistemenetyksiä toki tuli vähän turhistakin mokista, mutta en välittänyt niistä. Pääasia että Mina ei nyt tottiksessa rynnännyt toisen koiran luo, meillä siis oli toivoa saada luotua pk-uraa <3 Nyt oli kertakaikkisesti kyllä Minakin tienannut tulosburgerinsa! Lopullinen pistemäärämme oli tottelevaisuudesta 80/100. Saimme siis kokeesta 2.tuloksen, 269/300. Ykköstulos jäi vain yhden pisteen päähän, mutta sekään ei harmittanut. HK1-koulutustunnusta olimme metsästäneet ekan kerran jo syksyllä 2021. Nyt kun se vihdoin oli plakkarissa, oli olo kieltämättä väsynyt mutta äärimmäisen onnellinen! Nyt lisää treeniä ja kohti ylempiä luokkia.
Ja koska ei kahta ilman kolmatta, meillähän oli SM-tokojen ja hakukokeen lisäksi vielä seuraavana viikonloppuna Oulun näyttelyt edessä! Olin ilmoittanut molemmat koiramme taas kotinäyttelyyn, mutta hieman hankalaksi meni kun puolisolla olikin työviikko eikä hän päässyt avuksi händleriksi kehiin. Onneksi sain koirille kuskausapua appivanhemmilta ja lisäksi Minan pennun omistaja tuli taas hätiin rotukehään. Lauantaina meillä oli itäeurooppalainen miestuomari josta en tiennyt mitään, ja etenkin kun meillä oli jo kymmenkunta näyttelyä takana, tulesten ollessa kaikkea mahdollista EVA-H-EH-sileä ERI väliltä, isompia odotuksia ei viitsinyt nyt kehräillä. Pitkisholskuja oli näiden meidän narttujen lisäksi vain yksi pentu, joten pientä toivoa oli. Händlerimme Reetan kanssa Mina on aina esiintynyt nätisti kehässä ja malttaa ravatakin kiltisti. Niimpä riemulla ei ollut rajaa, kun Mina meni ensin kehään, ja tuomarin nopean arvostelun päätteeksi kehäsihteeri heilutti Minalle vaaleanpunaista ja punaista lappua, eli se sai Erinomaisen ja SA:n! Koska ainoa sen kilpakumppani, eli Kaida, oli jo kansainvälinen muotovalio, ei voisi ottaa enempää sertejä vastaan, joten parasnarttu-kehässä serti siirtyisi väkisinkin Minalle vaikka Kaida olisikin ykkönen. Jipii, Mina valioituisi vihdoin ja viimein Suomen muotovalioksi! Kävin pyöräyttämässä Kaidan nopeasti veteraanikehässä, ja sekin sai odotetusti ERI SA:n. Molemmat koirat pääsivät siis Paras Narttu -kehään, ja olin ihan ällikällä kun tuomari valitsi ykkökseksi Minan: siitä tuli Rotunsa paras, se sai sertin ja Cacibin ja muotovaliotui! Kaidakin pääsi palkinnoille, olihan se sentään Rotunsa paras veteraani <3 Aivan uskomaton päivä, leijuin loppupäivän onnessani kun Minan viimeisen sertin metsästys oli vihdoin ohi!
Sunnuntaina oli sitten ihan päinvastainen näyttelykokemus. Koko päivän satoi vettä, joten kehän laidalla odottelu oli vähintäänkin surkeaa, eikä kumpaakaan koiraa juuri kiinnostanut kehään meno. Sille päivää rodulle oli vaihtunut suomalainen naistuomari, joten odotuksia oli juuri ollut. Ja pessimisti ei pety: tuomarille nousi kynnyskysymykseksi Minan poistetut hampaat, eikä eläinlääkärin todistus tapaturman vuoksi poistetuista hampaista (ja lomakkeessa on myös raksittu kohta, että ennen poistoa purenta on ollut normaali) riittänyt hänelle, joten Mina sai taas "EVAn" eli Ei voida arvioida. Kaidan kehässä puolestaan tuli erilainen ylläri, sillä ihan puskista kehään tuli myös Minan Ruusa-sisko Etelä-Suomesta! Ja kuten messarissa, siskohan sitten vei ykkössijat, eli Kaidalle jäi lähinnä vara-nord serti. Toisaalta taas olin vaan tyytyväinen kun saatoin vihdoin antaa koiramme (tai siinä vaiheessa lähinnä uitetut rottamme) taas anopin hoiviin ja kotia kohti, kun jäin itse kuivattelemaan ja odottelemaan näyttelyn purku-urakkaa. Onneksi tuo eilinen valioituminen lämmitti edelleen mieltä, joten EVAkaan ei jaksanut harmittaa sen enempää.
Ihan uskomaton viikko siis oli meillä kesä-heinäkuun vaihteessa! SM-toko osallistuminen, HK1 ja Fi MVA saavutukset viikon sisään Minalle oli ihan huikea saavutus! Olen huikean iloinen siitä, että saatiin nämä onnistumiset jo tässä keskellä kesää, joten loppuvuoden kokeisiin voi nyt sitten tähdätä vähän levollisimmin mielin. Toki juoksujahan tässä elokuulle odotellaan, joten katsotaan sotkeeko se syksyn koehommia miten. Mutta jo näillä tähän mennessä saaduilla tuloksilla leijutaan vielä pitkään, nyt ei voi kuin olal ylpeä omista koirista. Ja miten makeaa onkaan aina pystyä näyttämään, että kyllä pitkis holskuista todellakin on niin näyttöön kuin käyttöönkin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti